Soitettiin bon age kauneushoitolasta että saisin varata ilmaisen kasvohoidon, olin tietysti iloisesti yllättynyt joskin hieman epäluuloinen, tilasin kuitenkin ajan kasvohoitoon, vielä kuitenkin varautunut ja katsoin kokemuksia ilmaisista hoidoista ja kiitänkin ihmisiä jotka ovat kirjoittaneet kokemuksensa, nimittäin peruin aikani luettuani kokemuksia, luultavasti olisin itsekin lähtenyt sieltä joku salkku/purnukka kassin kanssa ja kironnut sen jälkeen tyhmyyttäni, eli mitään ei ilmaiseksi saa vaan tyrkyttävät sitten ostamaan jotakin! Eli kiitos vielä teille kokemuksien jakamisesta
Bon age ilmaiset kasvohoidot
Anonyymi
1
87
Vastaukset
- Anonyymi
Kauneushoitolat käyttävät epäeettistä toimintaa! Suorastaan painostusta olen itsekin kokenut. Tuntuu, että pois et päässe, ennenkuin suostut maksamaan tai teet sopimuksen. Huijausta pahimmasta päästä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,252114Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.921935Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e881911MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131613Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4881476Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11464Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241427Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?481267Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351139Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.731134