Leningradin trollit ovat todella päässeet vauhtiin, ja nyt niitten skeidaa satelee Suomi24:n eri palstoille koko ajan. Nyt=08.11. klo 21.48.
Vasta viimeisen tunnin aikana
Anonyymi
17<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Jatkan vielä että toivottavasti jokainen suomalainen näkee sen propagandan läpi.
Missä niitä trolleja näkyy?
Anna joku esimerkki!
Varmaan juurikin siinä. Olethan työksesi trollannut palstalla vuodesta 2017 alkaen. Jokainen palstaa seuraava tunnistaa loputtoman ja järjettömän spämmisi, pahimmillaan 20h päivässä. Pervitiinin avullako jaksat?
En usko että kellään on mitään yhteyksiä tuonne itään.
oletpas sinä lapsellinen
Todisteita tiskiin sitten. Taisi tulla ehjä eteen.
Sillä tuli se tuttu juttu käteen.
Siis ei tarvi, teitit trollit on nähty ja tiedetään, turha esittää että mitä-häh.
Kaalisoppaa kuluu trollien meuhkatessa.
Että ne jaksaakin. Nuo pienimunaset köyhät naputella jotain mistä isäntä ilahtuis.
Onkohan nyt kysymys "rokotteista", tai rajalla tunkeutuvista lois eläteistä, jotka jälleen kerran pyrkivät loisiksi ja toisten kustantamiksi eläteiksi ilman omaa työpanostaan tai edes halua tehdä minkäänlaista työtä?
Jos itse lähtisin Amerikkaan paremman elämän toivossa, ei todellakaan olisi ajatukseni pyrkiä Amerikan "WellFare" luukuille tukiaisten kautta elämään. EI TODELLAKAAN.
Meksikolaiset tunkevat amerikkaan, mutta ovat kovimpia työntekijöitä jota missään kykenee nähdä.
Haluavat amerikkalaisen unelman itselleen, ja tekevät TÖITÄ se unelman eteen.
Meksikolaiset tekevät ympäripyöreää päivää pilvenpiirtäjien rakennustyömailla, ja kiikkuvat työtä nopeuttaakseen jopa joissakin työvaiheissa ILMAN TURVAVALJAITA!!!!!
Siinä loisivalle paskasakille mallia miten tulee asennoitua jos itselleen on hakemassa parempaa elämää uudessa maassa.
Virtuaalisesti sanoen SYLJEN kaikkien lois elättien päälle. Ei minkäänlaista arvostusta ellen näe jossakin TYÖN TOUHUSSA.
Vetäisitkö tuttavallisesti narun kaulaasi? Ei millään pahalla.
Somali elätti vastaili heti
BUAHAHAHA MUAHAHAHA
Ja käsky kävi Kremlistä ja se välitettiin FSB:n agenteille ja heidän kauttansa palkatulle trolliarmeijalle: täyttäkää Suomi24 skeidalla.
Tällä palstalla on aktiivinen itätrolli ollut vuosia, se on valtiotasolta paljastettu myös ihan julkisesti.
Varsinkin "eräällä" on suuri tarve kieltää asia, eli kyseisellä trollilla.
Palstallahan sekoilee joku normipersurasisti, mutta me muut tiedämme Leningradin metkut. Ennen vanhaan, olisimme veljet olleet ehkä samassa kaukopartiossa.
Sinä itse vain näet omassa, harhaisessa kuplassasi persuja ja rasisteja aivan joka puolella.
Voisi vahvasti olettaa myös sinun olevan (varisverkoston) trolli, pelkkää nimittelyä ja aggressiivista hyökkäämistä, rakentavasta keskustelusta ei kohdallasi ole tietoakaan.