Eurooppalaiset ovat ainoana luoneet

kulttuurin. Eli kulttuurin, jota matkitaan ja joka ylittää muitten maanosien korkeakulttuurin. Tällaista universaalia kulttuuria eivät ole luoneet kiinalaiset, eivät intialaiset, eivät arabit, eikä mikään muun maanosan kansat vaikka heilläkin korkeaa kulttria on ollut. Nyt on kehitysvaiheessa EU eurooppalaisilla. Ja taas muiden maanosien (USA:ta ehkä lukuunottamatta) ovat matkimassa eurooppalaisia unionihankkeoissa. Euroopan unioni on suuri kehitysvaihe ihmiskunnankin historiassa, valitettavasti vain monet suomalaiset eivät sitä huomaa vaan tuijottavat omaan napaansa tiukasti.
9393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vai sellaista

Äänestä

Euroopalla oli sentään joku rooli siirtomaavallan
aikana maapallolla ja se vei kehitystä eteenpäin
mutta se nyt on ollutta ja mennyttä aikaa sekin ja sitäkään roolia Euroopalla ei eurooppalaisen enemmistön mielestä olisi saanut eikä saisi olla
vieläkään.

Eurooppa ja sen vallassa olevat suuret primitiivimassat eivät enää osaa muuta kuin apinoida, jos sitäkään.

Äänestä

EU: on kuitenkin nappikauppa kooltaan ja Kyltyy-
riltään. Se ei mainostamalla kohoa, mitään eri-
koisen hyvää ei täällä ole keksitty. Täällä
puhutaan demokratiasta ym, paskasta.Oletko
kenenkään nähnyt elävän sillä muiden kuin politi-
kon . Joten humpuukia koko EU.

Äänestä

Toivottavasti ei käy kuin neuvostoliiton, turha yrittää nopealla aikataululla (vuosikymmenissä)tehdä EU ,ihmiset liian erilaisia ,ei vain kielellisesti.Olin EU kannalla nyt toisin.

Äänestä

Hitlerillähän oli tämä Neuropa-ideansa. Euroopasta on tullut myös: imperialismi, kehitys/siirtomaidenryöstö, kommunismi, natsismi, inkvisitio, totalitarismi, kiihkokapitalismi, pienten euroopplaisten kansojen sortaminen, haave suurvalta-LIITTOVALTIO-EUROOPASTA, JOKA PERUSTUU ERIARVOISEEN HARVAINVALTAAN...

Kyllähän Ranskassa syntyi "vapaus,veljeys,tasa-arvoaatteet", jotka nyt esim. EU-propaganda oikein hallitsijatasolla pyrkii itsekkäästi tukahduttamaan kansojen vapauden kaipuuta esim. manipuloiden Ranskan enemmistön kansalaisten kielteistä kantaa liittovaltion perustuslaille myönteiseksi, koettaen kääntää se kyllä-eliitin hyväksi. Oikein Ylen aamu teeveessäkin. Että.

Äänestä

Jopa panit lusikkasi suureen kattilaan! Sana kulttuuri (lat.) tarkoitti alunperin viljelyä, niin maan- kuin hengenkin. Väittämäsi joutuu lievästi sanottuna outoon valoon, kun kerron vehnän viljelyn alkuaikojen ajoittuvan n. 7000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua! Ei muuta.
vom

Äänestä

universaalia paskapuhetta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


universaalin kirjoitti:

kulttuurin. Eli kulttuurin, jota matkitaan ja joka ylittää muitten maanosien korkeakulttuurin. Tällaista universaalia kulttuuria eivät ole luoneet kiinalaiset, eivät intialaiset, eivät arabit, eikä mikään muun maanosan kansat vaikka heilläkin korkeaa kulttria on ollut. Nyt on kehitysvaiheessa EU eurooppalaisilla. Ja taas muiden maanosien (USA:ta ehkä lukuunottamatta) ovat matkimassa eurooppalaisia unionihankkeoissa. Euroopan unioni on suuri kehitysvaihe ihmiskunnankin historiassa, valitettavasti vain monet suomalaiset eivät sitä huomaa vaan tuijottavat omaan napaansa tiukasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu