ns.ystävät

En malta olla kirjoittamatta tänne ja kysymättä asiaa joka koskee netin kautta kirjoittelua sähköpostitse.
Olen muutamien ihmisten kanssa kirjoitellut sähköpostitse ja nämä "nettiystävät"ovat kirjoitelleet aika henkilökohtaisia asioita minulle ja minä olen myös kirjoitellut syvällisempiä asioita ja voidaan vielä kirjoitella muutaman kerran,niin loppuu sitten yhtäkkiä kirjoittelu.
Olen myös siitä vanhanaikainen että kirjoitan myös käsin kirjeitä ja lähetän ne sitten postitse ystäville ja saan ystäviltä taas vastavuoroisesti kirjeitä ja kortteja ja niissä kerromme toisillemme myös henkilökohtaisesti asioita ja ystävyys ei lopu siihen vaan yhteys jatkuu edelleenkin.

Millaisia ihmisiä on sitten noiden sähköpostien takana?
Olen lukenut näiltä keskustelupalstoilta kun ihmiset kertoo kun on löytänyt hyvän ystävän netin kautta ja voi kertoa myös ihan niitä henkilökohtaisia asioita ja jakaa myös vaikeita asioita ja ystävyys on kestänyt,mutta minun kohdalla ei ole osunut sellaista ihmistä jonka kanssa on voinut jakaa asioitaan ja erityisesti olen kiinnittänyt huomiota näihin netti tuttuihin että jos minulla menee huonosti niin kyllä kirjoitellaan mutta jos menee hyvin ja haluaa jakaa ilon aiheensa niin kirjoittelu loppuu siihen.Se on ihmeellistä mutta totta,mutta minua suututtaa ja olen tullut sille kannalle että vanhanaikainen on arvokkainta eli se etanaposti on kaikkein paras.

Olen katkera ja suututtaa kun yhtäkkiä lopetetaan kirjoittelu.
3417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ja kaikkein raivostuttavintahan on se, kun ihmiset ei uskalla lopettaa kirjesuhteita millään muulla tavalla kuin lopettamalla kirjoittamisen kuin seinään, ja alkaa leikkimään kuuromykkää. Ei tule mitään vastausta enää vaikka mitä kirjoittaisi ja pyytäisi, että voisi nyt ihan hyvin ilmoittaa, jos ei huvita enää kirjoittaa, koska on todella ärsyttävää olla epätietoisuudessa. Ei mun olisi vaikea hyväksyä sitä, jos toinen sanoisi, että ei tää kirjoittelu nyt oikein ole sitä mitä hän halusi. Muutenkin olisi kiva lopettaa ihmissuhteet kuitenkin aina asiallisesti, eikä noin saatanan lapsellisesti lähtemällä vaan karkuun.

Mielestäni tuo on tosi törkeää, ja osoittaa kuinka vähän sitä ihmiset oikeesti välittää kanssaihmisistä.

Jos tämän lukee joku, joka on joskus jättänyt kirjekaverinsa vaan yhtäkkiä huomioimatta, eikä ole vastannut enää hänen kirjeisiinsä ja kyselyihin, että minne katosit, niin kerro nyt hyvänen aika, että miksi teit niin? Todella raivostuttavaa.. Ja puhun oikeasti kymmenistä kokemuksista.. Joka ikinen kirjekaveruus, joka on ylipäätään katkennut, on katkennut juuri noin, että jään yksin lähettelemään vielä 10 viestiä perään, eikä mitään vastausta.. Naurettavaa käytöstä!!

Äänestä
  • Tiedän tasantarkkaan, miten turhauttavaa on odotella viestiä joltain ihmiseltä, jolle on ensin valottanut elämäänsä ja ongelmiaan, ja sitten kun vastausta ei vain tulekaan.

    Tai kun ensin tapaa jossakin jonkun ihmisen, ja sitten hän ensin pyytää osoitetta, ja sitten kun hänelle mailaa, ei vastausta enää tulekaan takaisin.

    Mutta siitä huolimatta tunnustan itsekin tehneeni joskus samaa. Miksi? Ensinnäkin, mielestäni kaikenlaisen ystävyyden ja yhteydenpidon tulisi perustua VASTAVUOROISUUTEEN. On masentavaa lukea aina toisten ongelmista ja huolista, kun mitkään neuvot eivät auta tai tehoa. Jokainen maili on täynnä vain samaa valitusta ja kurjuutta. Ja sitten kun itse kirjottaa omista tärkeinä pitämistään asioistaan, ei niihin saa minkäänlaista vastakommenttia tai reagointia!! Aina pitäisi jaksaa kannustaa ja tukea, mutta vastaavasti itse ei sitä koskaan saa.

    Myös ihmisten odotukset kirjoittamisesta voivat olla hyvin erilaisia. Jotkut vaativat säännöllistä muistamista tietyn väliajoin, jotta kelpaisi heidän (kirje)ystäväkseen, kun taas joillekin riittää lyhyt viesti silloin tällöin.
    Monista jatkuva viestien lähettäminen toisen perään voi tuntua ahdistavalta ja ehkä hieman omistavalta, jolloin paras tapa selviytyä hankalasta tilanteesta on olla vastaamatta viesteihin. Toiselle nettituttavuus voi olla hyvinkin tärkeä ihmiskontakti, kun taas toisen mielestä se ei korvaa konkreettista ihmissuhdetta.
    Jos henkilöä ei ole koskaan luonnossa tavannut, ei häntä samalla tavalla osaa arvostaa tai ottaa huomioon. Hän voi olla monelle vain jokin anonyymi, vaivaton olento, jonka voi unohtaa tarpeen tullen.

    Äänestä

  • Kirjeystävä kirjoitti:

    Tiedän tasantarkkaan, miten turhauttavaa on odotella viestiä joltain ihmiseltä, jolle on ensin valottanut elämäänsä ja ongelmiaan, ja sitten kun vastausta ei vain tulekaan.

    Tai kun ensin tapaa jossakin jonkun ihmisen, ja sitten hän ensin pyytää osoitetta, ja sitten kun hänelle mailaa, ei vastausta enää tulekaan takaisin.

    Mutta siitä huolimatta tunnustan itsekin tehneeni joskus samaa. Miksi? Ensinnäkin, mielestäni kaikenlaisen ystävyyden ja yhteydenpidon tulisi perustua VASTAVUOROISUUTEEN. On masentavaa lukea aina toisten ongelmista ja huolista, kun mitkään neuvot eivät auta tai tehoa. Jokainen maili on täynnä vain samaa valitusta ja kurjuutta. Ja sitten kun itse kirjottaa omista tärkeinä pitämistään asioistaan, ei niihin saa minkäänlaista vastakommenttia tai reagointia!! Aina pitäisi jaksaa kannustaa ja tukea, mutta vastaavasti itse ei sitä koskaan saa.

    Myös ihmisten odotukset kirjoittamisesta voivat olla hyvin erilaisia. Jotkut vaativat säännöllistä muistamista tietyn väliajoin, jotta kelpaisi heidän (kirje)ystäväkseen, kun taas joillekin riittää lyhyt viesti silloin tällöin.
    Monista jatkuva viestien lähettäminen toisen perään voi tuntua ahdistavalta ja ehkä hieman omistavalta, jolloin paras tapa selviytyä hankalasta tilanteesta on olla vastaamatta viesteihin. Toiselle nettituttavuus voi olla hyvinkin tärkeä ihmiskontakti, kun taas toisen mielestä se ei korvaa konkreettista ihmissuhdetta.
    Jos henkilöä ei ole koskaan luonnossa tavannut, ei häntä samalla tavalla osaa arvostaa tai ottaa huomioon. Hän voi olla monelle vain jokin anonyymi, vaivaton olento, jonka voi unohtaa tarpeen tullen.

    Moi!
    Itse olen lopettanut useasti jonkun nettikirjekaverille meilaamisen.. koska:

    - Hän jauhaa AINA JA AINA samoja asioita, ei kysy minun kuulumisiani eikä vastaa kysymyksiini eikä mitään kirjoittaa vain aina itsestään ja omista ongelmistaan yhtä yksivuoroisuutta koko kirjeenvaihto, tulee olo et mikä terapeutti minä olen?? hä??

    - Toinen oli sellanen ettei osannut kirjoittaa,kirjoitti vain korkeintaan 10 rivillä ni ei kiitos!! ja oli hirveen miehekäs nainen!!
    messengerissäkin kun jutteli ni ei kysyny mitään, ja vastas hirveen lyhyesti, yhtäkkiä rupes lähettelee mulle jotain pusuja ja sydämiä ni mä et no he he..en pistänyt mitään. sit kysyin siltä et: sä oot aika hiljanen, vai ujo?
    ni se et: en oo ja lähti pois.. no se siitä sitten he!! (=

    - Kolmas meilikaveri joka ollut ja jota nähtykkin niin oli hirveen tommonen päällepäsmäri. Hirveen kärkäs suustaan ja puhu hirveen kovaan ääneen, ei minkään laista hienotunteisuutta!! ei mitään ei kerrassaan mitään!!!!!!!!!! se jäi sit siihen!!

    - Neljäs netti ystävä oli samanlainen kuin minä:naisellinen, ystävälllinen, sosiaalinen, herkkä, ja hiljasemman puoleinen... ja herkkä. Ottaa muut ihmiset huomioon. HÄnen kanssa meilattiin 2 kertaa puolin ja toisin päivässä vuodenajan meilit oli pitkiä ja henkilökotasia ja hauskoja.... (: lähetettiin itsestämme valokuviakin..oltiin aikas samanlaisia (:
    sitten juteltiin messengerissä jokapäivä ainakin 5 tuntiakin jopa puolenvuoden ajan kunnes sitten nähtiin oikeesti... nyt ollaan ylimmät ystävykset, meil oli sattumalta ihan samanlaiset talvitakitkin, ja farkut, paita ja kengät päällä kun nähtiin ja pitkät brunetet hiukset vähän oli kyllä koomista ja me ollaan tasan samanpitusetkin ja painetaan ihan samanverran, eli tosi vähän (; ja siis me ollaan ihan samanlaisia..meijän miehetkin on niinku ihan ku ois jotain veljeksii..ruskeet hiukset ja ruskeet silmät ihan uskomatonta.... ja molemmat harrastaa kuntosalia ja jääkiekkoo!! ne tulee kans tosi hyvin toimeen.

    aluks vaan molempien miehet oli silelen et ei haluis nähä toisiaan tai silleen mut niin nekin vaan sit tutustu ja ovat ny kans tosi hyvii kamuja!! et näin kävi meille...!! (;

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmeellistä kirjoitti:

En malta olla kirjoittamatta tänne ja kysymättä asiaa joka koskee netin kautta kirjoittelua sähköpostitse.
Olen muutamien ihmisten kanssa kirjoitellut sähköpostitse ja nämä "nettiystävät"ovat kirjoitelleet aika henkilökohtaisia asioita minulle ja minä olen myös kirjoitellut syvällisempiä asioita ja voidaan vielä kirjoitella muutaman kerran,niin loppuu sitten yhtäkkiä kirjoittelu.
Olen myös siitä vanhanaikainen että kirjoitan myös käsin kirjeitä ja lähetän ne sitten postitse ystäville ja saan ystäviltä taas vastavuoroisesti kirjeitä ja kortteja ja niissä kerromme toisillemme myös henkilökohtaisesti asioita ja ystävyys ei lopu siihen vaan yhteys jatkuu edelleenkin.

Millaisia ihmisiä on sitten noiden sähköpostien takana?
Olen lukenut näiltä keskustelupalstoilta kun ihmiset kertoo kun on löytänyt hyvän ystävän netin kautta ja voi kertoa myös ihan niitä henkilökohtaisia asioita ja jakaa myös vaikeita asioita ja ystävyys on kestänyt,mutta minun kohdalla ei ole osunut sellaista ihmistä jonka kanssa on voinut jakaa asioitaan ja erityisesti olen kiinnittänyt huomiota näihin netti tuttuihin että jos minulla menee huonosti niin kyllä kirjoitellaan mutta jos menee hyvin ja haluaa jakaa ilon aiheensa niin kirjoittelu loppuu siihen.Se on ihmeellistä mutta totta,mutta minua suututtaa ja olen tullut sille kannalle että vanhanaikainen on arvokkainta eli se etanaposti on kaikkein paras.

Olen katkera ja suututtaa kun yhtäkkiä lopetetaan kirjoittelu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu