ostakaa elämä

miksi täällä kirjoittelevat ihmiset eivät tutustu tosiasioihin vaan seuraavat tähtisedän mielipiteitä telkusta,ottakaaa selvää ennen kuin haukutte paperityöläsiä,työnantaja todellakin on muuttamassa työaikalakia,karensseja sairaslomilla ja teettämässä jussia ja joulua ilman palkkalisiä.kattokaaapa itteenne peilistä ja miettikää oletteko te valmiita vastaaviin toimiin omalla alallanne,koska sen jälkeen kun ne on saatu läpi paperialalla ne tulee muillekkin aloille seuraavissa neuvotteluissa.palkasta sen verran että suurin osa suomen työläisistä pääsee samoihin palkkoihin jos työajat samat kuin paperissa varsinkin rakennusalalla(putkimiehet,muurarit)jossa 25000€ verollisena ja saman verran pimeenä.
4397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Teidän palkat ja edut on noussu vuosi vuodelta.Meinasittekö että taivas on kattonne?
On eri asia jos aletaan hunontaan teidän sopimuksia kuin jotai kaupankassan sopimuksia.Heillä jo lähtökohtakin on aivan perseestä.Eikä noi läpi mene.Kunhan lähtevät isoilla panoksilla että saavat edes jotain käteen.

Äänestä
  • kaupankassallahan selkärankaa ole tähän päivään astikkaan muuhun käytetty kuin penkillä pysymiseen

    Äänestä

vähentämässä tehtaita Suomesta. Älkää provosoituko, älkää missään tapauksessa provosoituko.

Äänestä
  • Joku vanha yksikkö voidaan sulkea mutta uudempia modernisoidaan, se on suunta, eikä UPM lue (pohjolan voima) huvikseen rakentele ydinvoimaloita, ihmisiltä taitaisi
    jäädä muuten sähkökiukaat kylmiksi ja kinkut raa'oiksi jouluaattona jos tehtaita pyöritetään.

    Ei silti, sähköbisnes on varsin kannattavaa tee
    kilowatti 1:llä sentillä ja myy se tyhmälle kuluttajalle 10:llä.
    (Paperitehtaat tosin maksavat sen 1 sentin.)

    Kate on varsin kohtuullinen.
    Sääli vain että tämänkin voiton (osingot) nappaavat usa:laiset eläkesäätiöt.

    Tämä paperiliittolaisia
    vastaan järjestetty ajojahti on perusteeton, oltaisiin menty TUPO:oon mutta työnantaja kieltäytyi, palkat modernissa tehtaassa on alle 8%
    liikevaihdosta, siitä ei isoja säästöjä revitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jurtti kirjoitti:

miksi täällä kirjoittelevat ihmiset eivät tutustu tosiasioihin vaan seuraavat tähtisedän mielipiteitä telkusta,ottakaaa selvää ennen kuin haukutte paperityöläsiä,työnantaja todellakin on muuttamassa työaikalakia,karensseja sairaslomilla ja teettämässä jussia ja joulua ilman palkkalisiä.kattokaaapa itteenne peilistä ja miettikää oletteko te valmiita vastaaviin toimiin omalla alallanne,koska sen jälkeen kun ne on saatu läpi paperialalla ne tulee muillekkin aloille seuraavissa neuvotteluissa.palkasta sen verran että suurin osa suomen työläisistä pääsee samoihin palkkoihin jos työajat samat kuin paperissa varsinkin rakennusalalla(putkimiehet,muurarit)jossa 25000€ verollisena ja saman verran pimeenä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu