Onko helluntailaisten väite mielestäsi Raamatun mukainen?
Helluntailaiset ovat synnittömiä syntyessään?
Anonyymi
5951
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 59
Vanhimmat
raamatun mukaan ainoa synnittömänä syntynyt on Jumalan Poika Jeesus Kristus,
mutta !!
JOS helluntailaiset on "Jumalanveroisia" syntyessään, niin eihän sille sitten mitään voi, tosin, raamatussa muistan lukeneeni tähän tapaan:
"tekevät itsensä Jumalan veroisiksi" . . .
Valheitahan ne sellaiset hellareiden synnittömyysopit on.
Täytyy olla melkoisen tyhmä, joka niitä uskoo todeksi. Mutta ainahan niitä löytyy.
harhaoppisuus vie mukanaan, onhan se "jännää ja ERILAISTA", kuin perus-selkeä evankeliumi , ja "ihana" uutuudenviehätys, " ME olemme jotakin . . .
Perisyntiä ei ole olemassa, eikä lapsi ole voinut tehdä mitään syntiä. Jotenka hän on synnitön syntyessään ja niin kausan kuin on pieni lapsi.
Perisyntiä ei ole olemassakaan, vaan jokainen tuomitaan omien tekojensa mukaisesti.
Hesekiel 18 luku :
1. Ja minulle tuli tämä Herran sana:
2. "Mikä teillä on, kun te lausutte tätä pilkkalausetta Israelin maasta: 'Isät söivät raakoja rypäleitä, lasten hampaat heltyivät'?
Jer. 31:29
3. Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei tule teidän enää lausua tätä pilkkalausetta Israelissa.
4. Katso, kaikki sielut ovat minun: niinkuin isän sielu, niin pojankin sielu - ne ovat minun. Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava..
…….
19. "Te kysytte: 'Miksi poikaa ei panna vastaamaan isänsä synneistä?' Siksi, että poika on tehnyt niin kuin oikein ja hyvin on! Hän on noudattanut kaikkia säädöksiäni, hän on ne pitänyt, ja siksi hän saa elää.
20. Mutta sen, joka tekee syntiä, on kuoltava. Ei poikaa panna vastaamaan isänsä synneistä eikä isää poikansa synneistä. Vanhurskas saa vanhurskautensa mukaan, jumalaton jumalattomuutensa mukaan.
5. Moos. 24:16
21. "Jos jumalaton kääntyy synneistään, kaikesta pahasta mitä on tehnyt, jos hän noudattaa kaikkia minun säädöksiäni ja tekee niin kuin oikein ja hyvin on, hän saa elää, ei hän kuole.
22. Hänen syntejään ei enää milloinkaan muisteta, ja hän saa elää sen hyvän tähden mitä on tehnyt.
23. Näin sanoo Herra Jumala: Minäkö haluaisin, että jumalaton kuolee? Enkö ennemminkin halua, että hän kääntyy teiltään ja saa elää?
Hes. 33:11; 2. Piet. 3:9
24. "Mutta jos vanhurskas luopuu vanhurskaudestaan ja tekee sellaista mikä on väärin, samoja iljettäviä tekoja joita jumalaton tekee - jos hän tekee niin, saako hän elää? Sitä hyvää, minkä hän on tehnyt, ei lasketa hänen hyväkseen. Hän on luopunut Jumalasta ja syyllistynyt synnintekoon, ja siksi hän kuolee.
Hes. 3:20; Hes. 33:12-13
25. "Ja sitten te sanotte: 'Herra ei tee oikein.' Kuulkaa, israelilaiset! Kenen ajatus kulkee väärää tietä - minunko? Ei, vaan teidän!
Hes. 33:17
26. Jos vanhurskas luopuu vanhurskaudestaan ja tekee sellaista mikä on väärin, hän kuolee väärien tekojensa tähden. Hän on tehnyt sellaista mikä on väärin, ja siksi hän kuolee.
27. Ja jos jumalaton kääntyy jumalattomuudestaan ja tekee niin kuin oikein ja hyvin on, hän pelastaa elämänsä.
28. Hän saa elää, ei hän kuole. Hän saa elää, kun hän ottaa opikseen ja luopuu synneistään ja kaikista pahoista teoistaan
…..
Jos maan päältä olisi löytynyt yksikin synnitön ihminen syntiuhriksi, niin eihän synnittömän Jeesuksen olisi tarvinnut tänne tulla ihmiseksi ollenkaan itseään uhraamaan.
Lapsi ei ole voinut täyttää lakia, niinkuin Jeesus on tehnyt. Jeesuksen oli täytettäva laki kokonaan, jotta hän olisi viattomana uhrattu meidän puolestamma.
Vahvistuksena tästä Jeesus sanoi Ristillä:
Joh.19:
28. Tämän jälkeen, kun Jeesus tiesi, että kaikki oli jo täytetty, hän sanoi, jotta Raamatun sana toteutuisi: "Minun on jano."
29. Siellä oli astia täynnä hapanviiniä. Sotilaat kastoivat sienen hapanviiniin, panivat sen iisoppiruo'on päähän ja ojensivat hänen huulilleen.
30. Kun Jeesus oli ottanut hapanviinin, hän sanoi: "Se on täytetty!" Sitten hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.
Kyllä se on Raamatun mukainen. Jokainen lapsi on synnitön syntyessään.
5 (51:7) Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. [1. Moos. 8:21; Job 14:4, Job 25:4]
Aloittaja myhertage-juutalainen, väittesi on sinun oma, pahuudessasi keksimä väite, jonka sinä, valhettelija olet pahuudessasi laittanut hellareitten sanomaksi.
Vain Raamatussa on totuus tässäkin asiassa , eikä missään tunteisiin vetoavissa julistuksissa.
Helluntailaisille harhaoppisille ei vain Raamatun totuus kelpaa.
Heitä miellyttää enemmän sen Parhamin opit ja novumit.
Parhami kun oli kuulemma täysin synnitön syntyessää, Jumalan nasiiri.
Jos ihminen olisi perisynnistä vapaa täysin synnitön, niin ihminen ei kuolisi ollenkaan.
Synnin palkka on kuolema ja elämä päättyy siihen.
Room. 5:12
Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. [1. Moos. 2:17, 1. Moos. 3:6,19; Ps. 51:7]
Jätit huomioimatta totuuden itsestäsi: Aloittaja myhertage-juutalainen, väittesi on sinun oma, pahuudessasi keksimä väite, jonka sinä, valhettelija olet pahuudessasi laittanut hellareitten sanomaksi.
Miten kyykäärmeen sikiöt voi olla synnittömiä?
Matt. 23:33
Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te voisitte välttää kadotustuomion.
4. Moos. 32:14
Nyt te syntisten sikiöt astutte isienne jälkiä ja saatte näin Herran vihan kääntymään vieläkin kiivaammin Israelia vastaan!
Ps. 58:3
"Luopuneita ovat jumalattomat äidin kohdusta asti"
Job 15:14
Kuinka voisi ihminen olla puhdas, kuinka vaimosta syntynyt olla vanhurskas!
"ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan"
Room: 3: 10
Kristillinen Kaste saa ihmeitä aikaan.
Kol. 2:11
Häneen teidät on yhdistänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty, Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois.
Jeesuslapselle tehtiin se ympärileikkaus 8 pv. ikäisenä lapsena, johon kasteessa viitataan.
1. Kor. 12:13
Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi; Jumalan luomana; siis äitinä kohdussa Jumala muovaa ihmisen. Ja ihminen on luotu Jumalan yhteyteen mutta reaaliteetti on, että lihamme on myyty synnin alaisuuteen. Meissä asuu siis periaatteellinen mahdollisuus synnittömään elämään, joka ei tapahdu meidän itsemme kautta, kuten ei Jeesuksellakaan vaan Hän oli jatkuvasti riippuvainen Isästä ja kuuliainen Hänelle hamaan ristin kuolemaan saakka. Synnittömyys ei vaadi omaehtoisuutta vaan on riippuvainen suhteestamme elävään Jumalaan, muuten olemme hukassa. Tämä sen tähden, että Jumala on meidän ja kaiken luoja. Ei voi rakentaa vanhurskautta ilman Jumalaa, omilla hyvillä teoilla. Sellainen on omavanhurskautta, joka ei ole kotoisin mistään universumista, sillä se ei täsmää yhteen Jumalan kanssa, joka on kaiken luonut äärettömällä rakkaudellansa, jota ihminen tai enkelit eivät voi omillaan rakentaa vaan se on yksin Jumalasta. Lapsi syntyy viattomana, jokainenhan tuomitaan heidän tekojensa mukaan. Ei syntyminen ole rikos, eikä kukaan kanna toistensa syntejä. Miksi kantaisi, jos ei niitä ole tehnyt? Jumala ei ole väärä tuomari vaan oikeudenmukainen, eikä vain oikeudenmukainen vaan se on Hänen perusolemuksensa. Ei luonteenpiirre vaan perustavanlaaatuinen olemus Hänessä. Ihmistä, joka ei ymmärrä oikeaa ja väärää, ja luulee tekevänsä hyvää ei voi tuomita, koska jokainen tuomitaan sydämensä aivoitusten mukaan; siinä vaiheesa kun ihminen ymmärtää hyvän ja pahan eron, ja tekee pahaa, hän astuu väärälle tielle. Aadamin ja Eevan lankeemus, joka koskee meitä kaikkia ihmisiä ylihistoriallisena hengellisenä tapahtumana suhteessa ikuisuuteen ja aikaan. Me olemme ne Aadam ja Eeva. Luomiskertomus on enemmän profetaalinen kuin luonnontieteellinen kirjoitus monella tavoin. Ihminen joka on syntynyt, valitsee myös pahan, ja tekee vääryyttä. Irtautuu Jumalasta ja Jumala tahtoo ihmisen takaisin yhteyteensä, joka tapahtuu Kristuken sovituksen kautta. Hän oli se toinen Aadam, joka näytti miten homma voi toimia yhdessä Jumalan kanssa; eikä pelkästään se, vaan Jumala itse, jossa on kysymys myös kolmiyhteisestä Jumalasta, jonka voimme ymmärtää olevan mutta emme kokonaisuutta, koska olemme muurahaisia.
Jep, jep. Kaste on on hyvä. Veri, vesi ja Henki ovat yhtä. Raamatun opetuksen mukaan tulee uskoa Jeesus Kristukseksi, eli Messiaaksi. Raamattu sanoo myös, että jos tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut. Olen miettinyt asiaa kastekysymyksen kautta eli veden, mikä suhde sillä on pelastukseen ja onko se ratkaiseva. Itse olen käynyt kasteella, mielestäni se oli normaali homma, mutta mietin muiden puolesta, mikä on tämä kastekomplikaatiojuttu, joka erottaa
seurakuntia ;onko se aiheellinen vai aiheeton suhteesa pelastukseen. Lopputulokseni asiaan on ollut, että ihminen pelastuu ainostaan Kristuksen veren kautta, ilman omia tekojansa, jota myös kaste voi olla. Kaste ei pelasta sinänsä ellei se toimi tunnustuksena Kristukseen. Kaste on kuitenkin hyvä ja tärkeä kuuliaisuuden askel. Ihminen, joka tunnustaa Herran, se ei ole pelastuksen vaan Kristuksessa vaelluksen tie, ja miksi sitä ei uskova ottaisi, kun Jumala niin tahtoo. Jeesus on käynyt kasteenkin puolestamme, mutta jos ei ymmärrä, se ei poista pelastusta.
lapsista siinä puhutaan,
Mikä lihasta on syntynyt, on liha; liha ja veri ei peri Jumalan valtakuntaa.
Kastaa pitää. Joka ei synny vedestä ja Hengestä ei pääse Jumalan valtakuntaan sisälle.
Mutta jos en sytynyt heluntaliseksi. Vaan menin kasteelle aikuisena? Olenko syntinen? Pitäisikö siirtyä joku muu kristinuskon lahko?Vaikka Jeesuksen morsiammet. Kokemuksia siitä?
onhan niitäkin, jotka aikuisena menevät luterilaisuuteen kasteelle.
Knytbyssä helluntaiseurakunnassa yksi pastoreista julisti itsensä Kristuksen morsiameksi ja huonostihan siinä kävi.
Jos lahkossa uskotaan, että kaste ei liity ihmisen syntien pesemiseen, niin Jeesus sanoo heille: Tapahtukoon uskonne mukaan. Ja synnit jäävät silloin päälle.
Kasteen edellä pitää tunnustaa perisynti, vanhempien syntivelka ja omat synnit ja huutaa Jumalaa pesemään synnit pois kasteessa.
Neh. 9:2
Israelin kansaan kuuluvat vetäytyivät erilleen kaikista muukalaisista, ja sitten he tunnustivat omat syntinsä ja myös ISIENSÄ SYNNIT.
Mark. 1:5
Hänen luokseen tuli paljon väkeä Jerusalemista ja joka puolelta Juudeaa. He tunnustivat syntinsä, ja Johannes kastoi heidät Jordanissa.
Johannes Kastaja
Mark.1
1 Ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta, lähti liikkeelle näin.
4 Ja näin tapahtui. Johannes Kastaja julisti autiomaassa, että ihmisten tuli kääntyä ja ottaa kaste, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi.
Kaste ilman syntien tunnustamista on hyödytön.
Syntikäsite ja syntivelka voi olla myös kollektiivista syntiä.
1. Moos. 19:15
Aamun sarastaessa enkelit kiirehtivät Lootia sanoen: "Nouse, ota vaimosi ja molemmat tyttäresi, jotka ovat luonasi, ettet hukkuisi kaupungin syntivelan tähden".
Yhtään synnitöntä lasta ei löytynyt Sodomasta eikä Gomorrasta.
Et taida tietää/tuntea ko lahkon toimintaa?
Heillähän on käytössä aikuiskaste jonka yheydessä "uskoon tullut" ihminen liitetään seurakuntaan, hänestä tulee siis VASTA tässä vaiheessa Helluntailainen!
Eli, kukaan ei siis synny Helluntailaiseksi!
syntyy kuitenkin perheeseen, jossa omat vanhemmat on helluntailaisia, ja saavat myös vanhemmiltaan helluntaiseurakunnan opetuksen, katsomuksen, ja lapset viedään helluntailaisuuden Pyhäkoulut, jne,
Kauheata kuunnella lapsien kun kokoajan puhutaa helvetistä, pedon merkistä, ylöstempauksesta, vaivanajasta, vuosiviikoista. Tuollaisten puheiden kuuleminen ei voi olla vaikuttamatta lapsen psyykkiseen kehitykseen.
Jep, mutta kommenttini koskikin aloituksen otsikkoa!
Kaikki asiat vaikuttavat lapsen/nuoren ja ihmisen kehitykseen yleensäkin.
Jos nyt ajatellaan turvakoteja, lastenkoteja, huostaanottoja niin veikkaan kyllä että huumeet ja alkoholi ovat merkittävämmässä roolissa kuin uskonto.
edelliset on näkyvämpiä mitkä vaikuttaa, uskonto / uskonnonopetus / voimakkaat yhteisöt saattaa vaikutta henkisesti koko elämän ajan, onhan olemassa uskonnon uhrit, uskonnon terapeutteja, siis voivat jättää vuosikausia jopa koko elämän kestävät jäljet.
ulkoisista asioista pääsee kuitenkin helpommin jos nyt niin voi sanoa.
Amerikasta tuli suomeen 1900-luvun alupuolella monta harhaoppista uskonlahkoa.
(Jehovantodistajat,Hellutailaiset,Mormonit,Adventistit,Vapaamuurarit)
Eikös Herra Jeesus itse todistanut pienet lapset synnittömiksi ...
1 Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"
2 Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä
3 ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.
4 Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa.
( Matt 18)
Samassa yhteydessä Hän myös kieltää ..
10 Katsokaa, ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä; sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa.
Meillä ei siis ole lupa tehdä lapsista itsemme kaltaisia, syntisiä, eikä siis kyseenalaistaa pienten lasten synnittömyyttä Jumalan kannalta.
Ei sinne Isän luokse pääse ellei käänny syntisenä ja tule lasten kaltaiseksi.
Kysymys kuuluukin, oletko kääntynyt Herran puoleen syntejäsi katuen ja armahdusta anellen?
Usko Toivonen
Jumalan puoleen kääntyminen, ei todellakaan vaadi helluntailaisuutta . . .
Onko joku niin väittänyt?
Kun kirjoitan "meillä", niin kirjoitan kaikista tässä ketjussa keskustelevista.
Jeesus totesi pienet lapset synnittömiksi, joten jos haluaa pelastua, niin ...
3 ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.
4 Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa.
( Matt 18)
Jeesus siis toteaa pienet lapset taivaskelpoisiksi ilman mitään toimenpiteitä, mutta sinua se ei koske, koska et ole pieni lapsi, etkä siis voi sanoa, ettetkö olisi syntiä tehnyt.
Usko Toivonen
Onko 231. kerta kun asiaa käsitellään? Eikä asia ole vieläkään selvä!! Apuluokalla olleet ja olevat käsittelevät asiaa. Tarvitsetteko vielä 28-vuotta että asiat kirkastuvat?
Johannes Kastaja oli täytetty Pyhällä Hengellä äitinsä kohdusta saakka, tämä jo todistaa että lapsi on synnitön niin kauan kun oppii tuntemaan pahan ja valitsee pahan.
Kysyt noilta lahkolaisilta sitten mitä tahansa, ne vastaa kopioimalla Raamatusta summamutikassa valitsemiaan täysin ko. asiaan kuulumattomia pitkiä pätkiä.
Mitä olet kysynyt? Ainoa, mitä havaintojen mukaan olet tehnyt päivästä päivään, on valheellisten syytösten esittäminen hellareista. OLET AMMATTISYYTTÄJÄ JA MYHERTAGE-JUUTALAINEN. Toimit niin kuin Sana varoittaa: mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga.
Sinä olet mytherege-juutalainen ja valehtelija. Oikea saatanan lähettiläs
Aloitus on järjettömyyttä: "Helluntailaiset ovat synnittömiä syntyessään?" Helluntailaiseksi ei synnytä, vaan kun ihminen tulee uskoon ja alkaa seurata Jeesusta, hän voi omalla päätöksellään liittyä helluntaiseurakuntaan.
kyllähän se ny käytännössä on niin, että helluntaiperheeseen syntynyt lapsi on "helluntailainen", siellähän se helluntaiperheessä kasvatetaan opillisesti helluntailaisuuteen, pyhäkouluista alkaen . . .
Uskonnon uhrit palsta kertoo myös helluntailaisuudesta !
Juuri näin! Helluntailaiset ovat autuaita!
Solvaajat ja vainoojat tulevat luterilaisesta kirkosta.
Olette väittäneet hellareitten olevan linnakundeja.
Kaikki Kristuksessa olevat ovat autuaisi
Solvaajat tuntuvat tuleva helluntaikirkosta jossa ilmeisesti opetetaan vainoamaan kristittyjä
Minullakin on kokemusta nimenomaan helluntailaisten toimesta tahatuvasta vainosta. Erilaisia hukkumanimiä kristityistä ovat keksineet.
Mistä sinä tulet helluntailaisten keskustelupalstalle?
Koska he tulevat luterilaisten palstoille
Miksi helluntaialiset solvaavat eivätkä keskustele asiallisesti?
Kaikki tällaiset synti- ja syntisyyspohdinnat kumpuavat siitä, että Aadamin lankeemusta pidetään Kristuksen vanhurskauden tekoa merkittävämpänä tapahtumana. Tämä on antievankeliumia.
raukeakaako raamattu tyhjiin !?
"Katso pyhiinsäkään hän ei luota, eivät taivaatkaan ole puhtaat hänen silmissänsä"
Job: 15: 15
Luetko sen Raamatunkohdan kunnolla ?
12 Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,
13 kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.
14 Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.
15 Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.
16 Siinä seisoi-sen näköä en erottanut-haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:
17 'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?
18 Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;
Kuka tässä siis kuiski ???
Haamu !
Ei Jumala !
Nää uskovaiset on "hauskaa" porukkaa, oli kyse sitten mistä lahkosta tai suunnasta tahansa niin kysymyksiin tulee vastaus aina raamatusta - Ihan niin kuin oma pää ja järki ei pystyisi tuottamaan mitään perusteluita!
Muotia on joissakin piireissä kopioida pitkiä pätkiä nettiraamatusta sen kummempaa selittelemättä.
Helsingin seudulla puretaan 6 luterilaista kirkkoa.
Niin, kyllähän Herra Jeesus itse todistanut pienet lapset synnittömiksi ...
1 Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"
2 Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä
3 ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.
4 Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa.
( Matt 18)
Samassa yhteydessä Hän myös kieltää ..
10 Katsokaa, ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä; sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa.
Ei siis ole lupa tehdä pienistä lapsista nuorten ja aikuisten kaltaisia, syntisiä, eikä siis kyseenalaistaa pienten lasten synnittömyyttä Jumalan kannalta.
Näinhän tapahtuu, jos joku väittää Jeesuksen sanoja vastaan, että pienet lapset olisivat syntisiä.
Miksi teet pienistä lapsista syntisiä sanomalla heitä syntisiksi, miksi halveksut heitä ?
Usko Toivonen