Monet isät pahoittavat mielensä tänään.

Siitä kun eivät saa vieraakseen omia lapsiaan, lapsenlapsiaan, eikä pahimmassa tapauksessa edes isänpäivä onnitteluja mitenkään, kun rokotetut aikuiset lapset ovat katkaisseet välinsä vanhempiinsa jotka eivät syystä tai toisesta ole ottaneet koronarokotetta.
Syy välirikkoon ei ole siinä, että rokotetut lapset saisivat rokottamattomilta vanhemmiltaan jotain tautia, ei koska rokotetut aikuiset lapsethan ovat suojassa rokotteen ansiosta.
Syy mahdolliseen välirikkoon on pääosin siinä, että isät ja aikuisten lasten vanhemmat ovat kieltäytyneet olemasta samaa mieltä lastensa kanssa koronasta ja rokotuksista.
Itselleni oli hiuskarvan varassa käydä isänä juuri tällä tavoin, mutta olen kiitollinen
aikuiselle pojalleni ja miniälleni heidän järkevästä, aikuismaisesta suhtautumisestaan meitä kohtaan, rakkaus
voitti kuitenkin ja he tulevat tapaamaan tänään lasten lasten kanssa.
Ja lapsen lapset ovat saaneet olla meillä säännöllisesti.
Kaikilla ei ole näin hienoa tilannetta, asiat riitelevät, emme me ja saa olla eri mieltä ilman että välit menee poikki, olemme kuitenkin kaikki samassa veneessä.

Hyvää isänpäivää kaikille isille, erityisesti niille isille jotka eivät välirikon takia tapaa tänään lapsiaan. Siunausta ja voimia teille.
4<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Otan osaa, ettet osaa ajatella omilla aivoillasi.

Äänestä

Meidän poika on loisinut ikänsä syntymäkodissaan, että kyllä on saanut siitä seuraa useamman kymmenenvuotta.

Äänestä
  • Lapsellista lapsilta ettei jonku piikin takia halua tavata ja suuttuvat, **!

    Äänestä

Erojen seurauksena äidit eivät anna lasten ja lastenlasten tavata Isää/Ukkia.

Naiset kostavat ja käyttävät kostonsa välineinä lapsia.

Suurin syy, että Isät eivät tapaa lapsiaan on ex vaimojen koston kierre.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Siitä kun eivät saa vieraakseen omia lapsiaan, lapsenlapsiaan, eikä pahimmassa tapauksessa edes isänpäivä onnitteluja mitenkään, kun rokotetut aikuiset lapset ovat katkaisseet välinsä vanhempiinsa jotka eivät syystä tai toisesta ole ottaneet koronarokotetta.
Syy välirikkoon ei ole siinä, että rokotetut lapset saisivat rokottamattomilta vanhemmiltaan jotain tautia, ei koska rokotetut aikuiset lapsethan ovat suojassa rokotteen ansiosta.
Syy mahdolliseen välirikkoon on pääosin siinä, että isät ja aikuisten lasten vanhemmat ovat kieltäytyneet olemasta samaa mieltä lastensa kanssa koronasta ja rokotuksista.
Itselleni oli hiuskarvan varassa käydä isänä juuri tällä tavoin, mutta olen kiitollinen
aikuiselle pojalleni ja miniälleni heidän järkevästä, aikuismaisesta suhtautumisestaan meitä kohtaan, rakkaus
voitti kuitenkin ja he tulevat tapaamaan tänään lasten lasten kanssa.
Ja lapsen lapset ovat saaneet olla meillä säännöllisesti.
Kaikilla ei ole näin hienoa tilannetta, asiat riitelevät, emme me ja saa olla eri mieltä ilman että välit menee poikki, olemme kuitenkin kaikki samassa veneessä.

Hyvää isänpäivää kaikille isille, erityisesti niille isille jotka eivät välirikon takia tapaa tänään lapsiaan. Siunausta ja voimia teille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu