29.10. - 14.11. välillä. Yhteensä korinakuolemia Suomessa jo 1230. Kovaa vauhtia kasvaa.
Suomessa 76 koronakuolemaa 17 päivässä!!!
Anonyymi
167684
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 167
Vanhimmat
No täytyy myöntää että nyt Kurvisen, Lintilän ja Lohen MaRa-talouslähtöisellä koronapolitiikalla menee paljon heikommin kuin Kiurun ja nuivan kolmikon terveysturvallisella koronapolitiikalla kolme ensimmäistä aaltoa. Nyt ei olla kärjessä enää Der Spiegelin listauksessa 🙁
Raha edellä mennään.
Siltä näytää, kun ei ole rajoituksia, luvut nousevat päivittäin jopa tuhansiin. Lupa tartuttaa passi ei auta, se on vain osa ongelmaa jossa juostaan raha edellä 🖓
Ainahan ne ovat kertyneet monelta päivältä, ihan alusta saakka, mutta tämä on aivan mahtava yhden päivän ennätys luku.
Positiivinen PCR-tulos, josta lehdet uutisoivat "koronatartuntana" ei kerro mitään ihmisen terveydentilasta. Ihminen joka saa positiivisen PCR-tuloksen voi olla täysin terve, ja testi on löytänyt hänen elimistöstään vuoden vanhan flunssan jäänteen tai vanhan, 10 vuotta sitten oireettomana tai lievänä sairastetun SARS-koronavirustaudin jäänteen, tai rhinoviruksen. PCR reagoi positiivisesti näihin, ja moniin muihin virusgeeniketjuihin. PCR ei ole virustautien diagnosointiväline, niin on sanonut sen keksijä, Nobel-palkittu Kary Muller. Myös WHO on myöntänyt asian. Ja sen, että kun PCR- testiä käytetään kuten nykyään Suomessa ja muualla, yli 28 kierrosluvulla, se tuottaa mielivaltaisia tuloksia.
PCR-tulos ei ole koronatartunta.
Kannattaa unohtaa "tartuntaluvut", ne eivät perustu tieteeseen eivätkä kerro mitään todellista. Pitää kysyä montako on sairastunut, ja mitä he sairastavat. Moni koronapotilaaksi diagnosoitu sairastaa todellisuudessa influenssaa, tai tavallista flunssaa joka on pahentanut heidän perussairauttaan.
Pitää kysyä myös, onko esim. 11 tai 30 tehohoitopotilasta jonkin hengitystiesairauden vuoksi sairaalassa paljon vai vähän. Se on VÄHÄN. Sillä joka vuosi Suomessa kuolee ja sitä ennen hoidetaan teholla 500-1000 kausi-influenssapotilasta. Sekä tuhansia muita vakavia sairauksia sairastavia ihmisiä.
Kausi-influenssa on vakava sairaus, johon kuolee normaalisti satoja ihmisiä vuodessa, myös lapsia ja nuoria. Korona on oireiltaan samankaltainen, ja siihen menehtyy ihmisiä samoista riskiryhmistä sillä erotuksella, että koronaan ei ole vielä kuollut yhtään alle 30-vuotiasta.
Eikö jo olisi aika nähdä tämän kusetuksen läpi.
Laumasuojaa väestön terveyden kustannuksella etsitään uskomatta kansainvälistä asiantuntijatietoa, ettei sitä koronaan sairastuttamalla saada.
Suomessa testataan 5. vähiten Euroopassa. Esim. Tanskassa koronatestejä tehdään yli 10 kertaa enemmän meihin verrattuna. https://twitter.com/EmelieWidn/status/1459492199574478848/photo/1
Näyttää kauniilta tartuntatilastot, mutta koronakuolematilastot alkaa rumentumaan.
3166 uutta koronatapatausta tänään, tapaukset pe-su ajalta
https://www.koronatilastot.fi/fi/
Jotain tarvitsisi tehdä! Huomatkaa myös, miten pienellä testimäärällä tapausten määrä on saatu kasaan = paljon diagnosoimatonta tautia liikkeellä ja ihmiset eivät ole karanteenissa, koska jäljitystä ei ole tehty.
Rajoituksia on nyt pakko laittaa, etätyösuositus takaisin voimaan, vahva maskisuositus, etäkoulua jne.
Anteeksi to-su eli neljältä päivältä..
Ei mene noin.
Rokotekuolemat tilastoidaan "koronakuolemiksi"!
Nuo on kaikki rokotekuolemia!
Hyvin menee, mutta menköön. Nyt tuollaiset yli 10 hengen kuolinluvut ei enää hetkauta ketään. Tähän on tultu.
Rokotteilla ei ole ollut mitään vaikutusta tautimääriin. Jos ketään ei olisi rokotettu, meillä olisi silti koronan kanssa sama tilanne kuin nyt.
Tepsissä tultiin järkiinsä👍👌👏
https://www.ts.fi/urheilu/5484086/TPS ottaa koronapassin kayttoon kotiotteluissaan
Taiwan keskeyttänyt Pfizerin toisen annoksen antamisen 12-17 vuotiaille nuorile vakavien sydänongelmien lisääntyessä.
https://www.taiwannews.com.tw/en/news/4340862
3-4 kuukauden väleinkö loppuelämä uusi piikki? Entä ne sydänongelmat jotka toisella rokotteella 10 kertaistuvat Taiwanin tutkimuksen mukaan? Entä kolmannella tai kymmenennellä annoksella? Onko meistä kukaan enää sydänterve jokusen annoksen jälkeen?
Ei nämä ihan uskon asioita ole kuitenkaan. Israelissa tulossa neljäs rokotekierros. Se kertoo jotain.
Suomessa 76 ihmistä kuollut koronaan 17 päivän sisällä 29.10. - 14.11. Ei taida montaa rokottamatonta olla joukossa, kun ei ole agendamedia, THL tai hallinto pitäneet ääntä, pikemminkin piilotelleet suurta koronaan kuolleiden määrää.
Mikäli Suomessa toteutettaisiin Itävallan kaltainen rokottamattomien sulku, tartunnat toki putoisivat pian lähelle nollaa, koska terveyskeskukset ja työterveyshuolto on ohjeistettu passittamaan hengitystieinfektiota potevat tuplarokotetut kotiin potemaan tautiaan ilman koronatestiä.
Sen sijaan sairaalahoidon, tehohoidon ja koronakuolemien määrä nousisi, kuten tähänkin asti, koska rokotetetut enenevästi täyttävät sairaalat ja ruumishuoneet.
Ehkä "tarttuvampien" brittivariantin ja deltavariantin avulla vain kompattiin ja selitettiin tehottomia piikkejä.
Meinaatteko :D mitä seedeesee edellä sitä teehooällä perässä. Tää loppuu ihan kohta, ei hätää. Nyt ois aika perustaa kaupallinen geeämoo-vapaa v3r1pankki.
Menee just noin. Ota asioista selvää!
Nimenomaan! Kaikkien faktojen asianmukainen tulkinta!
Mulla oli oireet, testissä löyty korona. Nyt siitä jo puolivuotta. Tuli sitten uusi räkäyskätauti, testissä ei näkynyt koronaa. Ei näkynyt vanha tauti.
Sairastamalla saa jopa yli12 kk immuniteetin , on uutisoitu. Kyllä se auttaa, kun monet sairastaa, eivät heti sairastu uudelleen.
Ja hyöty tuosta?
Rokotettu tarttuu ja tartuttaa. Passien tulon myötä koronamäärät lähti nousuun, eikä ihme. Passi luo virheellisen turvallisuuden tunteen. Silloin rokotetut laumautuu ilman maskeja, ja korona leviää heissä. Ovat koronalinkoja!
Pikkulapsille , kehittymättömille, annetaan noita samoja🥺😖😫
Poliitikkojen ahneus saalistaa yrittäjiltä vaalirahaa päättyy traagisesti.Tämä korruptio on demokratiaa solvaavaa ja nyt se nähdään julkisesti. Hallitus ja eduskunta yrittävät vieläkin peitellä totuutta kieroin konstein.
Juu, loppuu se rahantulo, kun lypsävä lehmä kuolee eli asiakkaat.
Millon menee 50 päivässä rikki, ennustuksia.
Kyl varmaan ennen helmikuuta päästää 50 kuolemaan päivässä, koronapassi rulex......
Ei mene kauaa, kun ollaan 10 000 päivätartunnoissa.
Kuvitelma että rokottamattomat ovat tartuntoihin syyllisiä on harhaa.
Useat rokotetut ei piittaa enää mistään mitään luulossaan että he eivät voi sairastua vakavasti, tai he ei tartuta virusta. Juuri he ovat vastuuntunnottomia koska eivät välitä toisista ihmisistä ja heihin virusta tartuttavat. Tämänkin he kääntää valheellisesti itselleen eduksi syyttämällä rokottamattomia, vaikka ovat itse itsekkäitä käytökseltään.
Vaikka kaikki rokottamattomat suljettaisiin maailmasta pois , virus leviäisi rokotettujen keskuudessa ja heitä sairastuisi kuin mihin tahansa muuhun virukseen. Yksi lievemmn toinen vakavammin.
Turha valehdella, vakavista ja hankalista sairastumisista rokotetuillakin on jo näyttöä. Tämä on faktaa läheisistä ja tutuista, koska näin on osalle käynyt rokotteista huolimatta. Myös se tiedetään että rokote on aiheuttaneet ennenaikaisen kuoleman, kukaan ei voi edeltä tietää kenen kohdalle se osuu.
Passi on paha virhearvio. Sen kehittäjät tulee vielä häpeämään jakautunutta ihmiskuntaa jos passin käyttöä laajennetaan kaikkialla ja ihmisten elämää rajoitetaan pakolla.
Se on jo ihmisoikeuskysymys.
Kilpajuoksu viruksen kanssa päättyy huonosti ellei ihmiskunta järkiinny ja nöyrry. Otat rokotuksen tai et siitä huolimatta elämä päättyy joskus. Valitkoon jokainen itse, pakolla ei ole tulevaisuutta.
Turha täällä on saarnata, korona hysteria on saanut aikaan jo uskonnollisia piirteitä.
"Rajoituksia on nyt pakko laittaa, etätyösuositus takaisin voimaan, vahva maskisuositus, etäkoulua jne."
Mitä helvettiä "pakko laittaa", no laita sitten jos pystyt eläkä täällä kirjoittele tyhjänpäiväisiä. Mikä helvetin neuvonantaj sinä luulet olevasi..tollo sinä olet
Just näin
Uusi koronatartuntojen määrä 3166. Neljän päivän to-su 11.11. - 14.11. luvut eli lähes 800 uutta tartuntaa per päivä. Kun ottaa huomioon että noin 1/2 todellista päivätartunnoista puuttuu koska terveyskeskukset ja työterveyshuolto eivät pyydä hengitystieinfektioista kärsiviä tuplarokotettuja edes testiin tilanne on erittäin huolestuttava.
6 000 uutta tartuntaa 4 päivässä olisi melko oikea luku, mikäli rokotetutkin koronaoireiset testattaisiin.
Ai ei vai? 30 uutta koronapotilasta on sairaalassa, 4 enemmän teholla ja 14 uutta kuolemaa.
lisää haalitaan virosta h-pekan yksityiskoneet on jo tankattu. jäähalli oli aika täynnä sunnuntaina suomi ruotsi matsissa, mutta eihän se tauti tartu kuin yöllä ja vain ravintoloista.
Lopeta valehtelu. Kaikki testataan, jos oireet jatkuvat. Liikkeellä on myös vaaratonta rs-virusta. Samanaikaisesti rokottamattomat ovat ylikuormittaneet järjestelmän. Tämän vuoksi rokotettuja kehotettiin ensin seuraamaan tilannetta kotona ja hakeutumaan hoitoon tarvittaessa.
Kiitos rokotetut!
Jaa a, ei muuten testata. Ei ole yli kuormittaneet mitään, tilasto kikkailua koko episodi. Kehoitus tilasto manipulaatiota varten. Ei nää menetelmät pelkoviiruksen ylläpitämiseksi mistään teehhoollällätä alunperin ole tulleet, nuo tekee niinkuin niille joku sanelee ?
Onko stantardisointi luotu virheiden sallimiseksi ?
Haalitaan koronapotilaita sairaalaan ja teholle, että voidaan sitten syyttää suomalaisia rokottamattomia, että kuormittavat terveydenhoitoa ja vievät hoitopaikan sydänleikkaukseen, syöpäleikkaukseen tai muun vakavan sairauden takia sairaalapaikkaa tarvitsevalta, kuten vaikka alkoholistin maksansiirto paikan, vaikka alkoholisti on itse syypää, että on maksansa pilalle ryypännyt.
Itävallassa on 1000 sairastunutta per 100000 .Suomessa tämä olisi päivässä siis 50000. Siihen nyt mennään kovaa vauhtia. Rokottaminen sai koronalle uudet siivet. Bisnes is bisnes. Ja Finnair lisää lentämistä ympäri maailmaa. Mutta sehän on puolueiden toiminnan keulakuva. Näin huomio kiinnittyy Valko Venäjään ja voidaan puhua jostain mitättömästä asiasta täälläkin.
Suomalaista ilmastopolitiikkaa parmaimmin kyvyin.
Kaikki uutisointi on liioittelevaa ja mukana on ihan selviä valheita. Tänään olleen uutisen mukaan Kuopion yliopiston sairaalassa valtaosa tehohoidossa on rokottamattomia, ja kyseessä on selkeästi on rokottamattomien pandemia.
Periaatteessa näin, Kuopiossa oli tehohoidossa 3 potilasta, niistä valtaosa rokottamattomia. Valtaosa kolmesta?
Sitä tosin ei kerrottu että miksi kyseiset henkilöt olivat tehohoidossa.
Positiiviset testitulokset kirjataan tartuntatautirekisteriin, jos tipahdat katolta ja kuolet tai joudut liikenneonnettomuuteen ja kuolet 30 päivän sisällä testistä ja sinulla on ollut positiivinen testitulos, kyseessä on koronaan liittyvä kuolema.
RS-virus ei kyllä ole vaaraton, vaan joinakin vuosina aiheuttaa paljon hoidontarvetta ja kuolemia, lähinnä keuhkokuumeeseen. Ei tartu niin helposti kuin korona, mutta tosiaan kaikkea muuta kuin vaaraton.
Pitäis varmaan tehdä jotain, mutta eihän ne tee kun ihmisten terveyden sijaan koronalta suojellaan nyt elinkeinoelämää 😦
Yhteiskunta ei voi sulkea vuosiksi vain siksi, että vähemmistö ei ota rokotteita. Jos pyörät eivät pyöri, niin ensimmäisenä leikataan sosiaaliturvaa. Koronan vuoksi muutenkin hoitojonoa, johon tullaan varmasti kuolemaan. Yhteiskunnan sulkeminen moninkertaistaisi ongelman.
Hei paukapää,ei enää vaikuta rokottamattomat,-lopeta syyttely ja kysy vaikka joltain viisaammalta kun et näköjään ymmärrä!
Sehän tarkoittaa 4,4 kuolemaa / vrk .
Eikös Bile-Sanna enempää ole tapattanut?
Suurella uhmalla asiantuntijoista välittämättä purki rajoituksia.
Kyllähän näistäkin pitäisi joutua tappajana kiven sisään.
Kiven sisään joutaisivat kyllä kulkutautimyönteiset. Ei se ole Sannan vika, että tässä kansassa on piittaamattomia idiootteja. Idioottien vuoksi ei voi yhteiskuntaa vuosiksi sulkea.
Kiven+sisään+mielestäni++joutaisivat+uuspelkouskonnon+lähettiläät+joiden+veressä+on+pedon+merkki+?!+Vai+meinaakko+et+sun+ideologia+on+jotain+muuta+kuin+noitavainoa?+
Miksi+mennään+raha+edellä+?+No+kun+todellista+vaaraa+EI+OLE!+
Miksi+rokote+alun+perin+toimii+100%+varmuudella+ja+se+laskee+kokoajan.+Sit+se+ei+suojaakkaan+tartunnalta+,+vaan+vakavalta+tautimuodolta+mitä+se+ei+sitten+loppupelissä+tehnytkään.+Eli+suoranainen+seuraus+on+;+"Rokotetut+ovat+oireettomia+koronalinkoja+"++siten+myös+myrkkyverihirviöt+ovat+vastuussa+varianteista.+GMO-verellään.++Eli+kokonaisuudessaan+valhe+koko+plandemia,+"+vai+geneettisesti+optimoitu+perimävirus,+jonka+varjolla+väitetysti+siitä+syntetisoitua+eksosomia+piikitätään+ihmisiin.+Haloo+?+Jos+oikeasti+ymmärtäisit+edes+murto-osan+siitä+mitä+tämä+käytännössä+tarkoittaa.
Faktahan+on+se+että;+Kaikki+rokotetut+ovat+nyt+sitten+geenimanipuloituja+organismeja.+Epäihmisiä+joiden+veressä+ja+elimistössä+on+ihmiselämälle+ja+perimälle+tuntematon+vieras+piikki+proteiini,+vaiko+"eksosomi"+
En+mä+sun+vapautta+ja+terveyttä+uhkaa,+en+edes+maalaa+niitä+mielikuvia+,+sinä+itse+ylläpidät+suoranaista+rokotus-aparthaidia+mitä+sun+käsketään+tekevän.++Koska+et+ymmärrä,+älä+hyökkää+viisaampia+vastaan+jotka+sinuakin+suojelevat.
Sinä olet korotettu, parempi kansakainen joka mielestään ei tartuta. Kiva. Uskokoon ken tahtoo syyllistäjää.
KMS pakotti lopettamaan rajoitukset.Raha ratkaisi,siis vaalirahat.
Koronatartunnat:
14.11.2020+(rokotettu+0%):+245+(7-päivän+keskiarvo)
14.11.2021+(rokotettu+80%):+663+(7-päivän+keskiarvo)
Koronakuolemat:
14.11.2020+(rokotettu+0%):+19+(kuukauden+ajalta)
14.11.2021+(rokotettu+80%):+107+(kuukauden+ajalta)
https://www.worldometers.info/coronavirus/country/finland/
Näin+siitäkin+huolimatta,+että+testaamista+on+vähennetty.+Kuka+viheltäisi+pelin+poikki?
Kuolleita on koko ajan enemmän, tehohoidon määrät ei nouse, koska sieltä kuollaan pois.
Kuinkahan hyvin Järvelä, Salminen, Rämet, Lehtola ja Nohynek nukkuvat?
Varmasti tietävät missä mennään ja tietävät haittavaikutusten määrät ja vakavuudet paremmin kuin kukaan tavallinen ihminen saa niitä pengottua esille.
Mikä saa ihmiset edelleen vertaileen tätä flunssaan? Tämä on Sars.
Luulettako että koko maailma ois ollu karanteenissa flunssan takia kohta kaks vuotta?
Elämän kiertokoululaiset eivät erota Sarsia flunssasta. Vaikka jo 2000-luvun alussa oli kuvia Sars-keuhkoista ja kauhisteltiin sen aiheuttamaa tuhoa.
Ymmärtääkseen mistä on kyse vaatii monen peruspilarin katkeamisen ja ennen oivallusta alkaa perääntyminen ja maailmankuvan pilarien omaehtoinen tukeminen.
"Luulettako että koko maailma ois ollu karanteenissa flunssan takia kohta kaks vuotta"
Entä jos toimenpiteiden focus on karanteenissa eikä taudissa
Tartuntoja on valtavan paljon enemmän kuin ennen koko rokotetta. Esim kesällä 2020 oli välillä parisenkymmentä tartuntaa viikossa. Nyt on muutamalta päivältä yli 3000, vaikka lähes koko kansa on saanut kaksi rokotetta. Tämähän on ihan hulluutta. Samalla puuhataan passia jopa työpaikoille ja lietsotaan vihaa rokottamattomia kohtaan mediassa. Mikä on sen rokotepassin funktio? Rokote ei ratkaissut tätä.
"Rokote ei ratkaissut tätä."
1,5 miljoonaa rokottamatonta takaavat, että virus voi hyvin, ja pääsee kehittämään uusia variaatioita.
Sinun pitää sairastaa korona. Sitten tiedät olisiko pitänyt ottaa rokote.
- Koronarokottamaton on tartuttaja?
Lääketieteen alan johtavassa tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan, tilastollisesti merkitsevää eroa ei ole siinä, paljonko koronarokotetut ja koronarokottamattomat tartuttavat koronavirusta eteenpäin. https://www.thelancet.com/journals/laninf/article/PIIS1473-3099(21)00648-4/fulltext
- Koronarokotteiden tehon kesto tunnetaan?
Koronarokotteiden tehon kestoa ei tunneta kontrolloidusta kokeista, koska rokotteiden käytön vapauttamisen myötä rokotevalmistajat menettivät koronarokottamattomat kontrolliryhmät: https://www.npr.org/sections/health-shots/2021/02/19/969143015/long-term-studies-of-covid-19-vaccines-hurt-by-placebo-recipients-getting-immuni Eli koronarokotteiden tehon kestosta ei ole luotettavaa tietoa.
- Koronapassi estää tartuntoja?
Tuhansia uusia koronatartuntoja tuli festivaalilta, missä vaadittiin kaikilta tulijoilta koronapassi: https://www.theguardian.com/uk-news/2021/aug/23/almost-5000-covid-cases-linked-to-cornish-music-and-surf-festival-boardmasters
Aivan. Ratkaisisi, jos kaikki rokotettaisiin. Tällöin tauti häviäisi, kun rokotettuja ei enää testata. Varsin yksinkertaista touhua.
Etkö ole seurannut tilastoja. Myös rokotetut levittävät tautia, nyt varsinkin, kun passien kanssa kokoontuvat kotimaassa ja ulkomailla. Kyllä ne uudet varantit matkamustoina tulee. Odotellaan vaan rauhassa.
Mikä siinä on niin vaikeaa käyttää maskia julkisissa tiloissa, nyt on muutenkin flunssakausi alkanut niin olisi järkevää pitää maski naamalla, mutta kun lampaat uskoo Sannan juttuja ettei maskeja enään tarvita kahden rokotuksen jälkeen.
mietipäs tästä mitä maskit suojaa......
kävin terveyskeskuksessa sairaanhoitajan vastaanotolla. Hänellä oli maski kokoajan. Jonkin ajan oltuani siellä hän alkoi yskiä ja köhiä. Hän sanoi, että hänen kurkkua alkoi ahistaa ja kaihertaa. Hetken sitten vielä yski ja köhi siinä...viimein kysyin onko minulla jotain kotieläintä????
Sanoin että minulla on kissa. Hän sanoi olevan todella allerginen kissoille.....
että näin maskit suojaa
Mä naapurin postilaatikolla nähdessäni:
pidätkö suojamaskia? Miksi
Naapuri:
Tää suojaa koronaviruksilta
Kävelin kotiin ja hain katiskaverkkoa kellarista ja pari aitatolppa. Menin naapurin rajalle ja aloin pystyttää tolppia.
Katiskaverkkoa kiinnittäessäni saapui naapuri paikalle uteliaana ja kysyi:
Mitäs puuhaat?
Mä:
Rakennan aitaa tonttini ympärille.
Naapuri:
Katiskaverkosta. Miksi?
Mä:
Tää pitää hyttyset poissa tontiltani.
"3166 uutta koronatapausta tänään, sehän on suurin luku ikinä. Aivan hirveä määrä. Kohta se on varmaan yli 5000 päivässä, jos luku tuolla tavalla kasvaa."
Eikä tuossa luvussa ole mukana yhtään kahdesti rokotettua joita ei testata.
Kaikki vakavasti sairaat testataan. Koronarokotetut eivät sairastu vakavasti. Siksi tuo 3166 ovat kaikki rokottamattomia. No on siinä jokunen rokotettu vanhuskin mukana.
Tänään ja tänään, lue nyt edes uutiset loppuun.
Rokotettujen+testaus+on+turhaa+,+ne+ovat+jo+coronasoitu+100%+tulos+on+aina+positiivinen+jos+rokote+vaikuttaa.
Rokotettu+levittää+oireettomana+koronaa+ja+kehittää+variantteja.+Osaatko+lukea+rivien+välistä+;D
Minä kävin tänään keskisuuren kaupungin pikkukaupassa ja maskit käytössä noin kymmenellä prosentilla. 90 prossaa pölvästeinä ilman maskeja korske ilma kasvoilla. On tämä kyllä yksinkertainen kansa.
Tämähän on demokratia .Valtaan päästään rahalla ja pois ei lähdetä kuin jalat edellä.
Viruksen on annettu levitä holtittomasti. Samaan aikaan rokotteiden teho alkaa tippumaan. Tulee rumaa jälkeä vielä.
Mut hei, maskit nurkkaan ja bileet pystyyn vaan!
Teho laskkee, siksi otankin kolmannen rokotuksen. Ihan samalla tavalla jäykkäkouristusrokotekin pitää aika-ajoin uusia, samoin influenssarokotus. Mitä kummallista siinä on?
Jotain tarttis tehdä, ottaa h a l l i t uksen ohjat käsiin nyt.
Joo uusit jäykkäkouristusrokotteen muutaman vuosikymmenem välein näitä koronapistoksia piikität 3-4 annosta vuodessa.
No on se nyt aika kummallista. Hyvin on kansa peloteltu. Silmät sokeina, järki jäässä; tää on ihan normaalia, että piikki pitää ottaa puolen vuoden välein. Piikki, jonka seuraukset.... aika näyttää.
Täysin bisnekselle itsesi myyt. Tervemenoa!
Pitäisi laittaa lisärajoituksia, maskipakko ja sakko.
Turvavälit, kokoontumis rajoitukset yms. Taas.
Ei saisi antaa levitä noin, kun nyt annetaan.
Missä on se hätäjarru??
614 lasta iältään 0-9v.
605 lasta/nuorta iältään 10-19.
4 päivän aikana!!
---
Miksi mitään ei tehdä kouluissa ja päiväkodeissa???
---
Mitkä ovat ne pysyvät vauriot mitä tästäkin lapset ja nuoret saavat kehoonsa loppuelämäksi??
Toisella kotimaisella lasten tilanne sentään myönnetään ylenkin jutussa:
Mönstret är bekant från tidigare: Barn som smittas tar viruset med sig hem och så smittas den övriga familjen. Men det finns samtidigt en beklaglig skillnad jämfört med läget för exempelvis ett år tillbaka. Nu sprider sig nämligen smittan betydligt effektivare från barn till barn.
– Tidigare såg vi inte samma snabba spridning mellan barnen som vi gör nu.
Eli suomeksi:
Kaava on tuttu aikaisemmasta: tartunnan saaneet lapset vievät viruksen kotiin ja niin muu perhe saa tartunnan. Tässä on myös valitettava ero verrattuna esimerkiksi vuoden takaiseen tilanteeseen. Tartunta leviää nyt paljon tehokkaammin lapsesta toiseen.
– Aikaisemmin emme nähneet yhtä nopeaa leviämistä lasten välillä kuin nyt.
https://svenska.yle.fi/a/7-10008819
On se kumma kun vuosi sitten ei uutisoitu lasten saaneen kummemmin koronaa. Seuraavaksi tarve alkaa rokottaa lapsiakin, niin propaganda alkanut puhua lasten tartunnoista. Kyllä hölmöjä viedään kun pässiä narussa....
Järki päähän!!! Tauti EI OLE KUOLEMAKSI!!!
Seis jo tuo kummallinen paniikki. Tauti tulee ja menee. Pienen pieni osa sairastuu vakavasti. Suhteellisuudentajua, kiitos.
Mitkä vauriot lapsille mistä? Rokotteesta vai taudista. Kyllä rokote on vaarallisempi kuin tauti.
Lääkeyhtiön trolli se jaksaa kyhätä näitä aloituksiaan.
Vuonna 2016 oli kausi-influenssan vuoksi 100 ihmistä tehohoidossa, henkihieverissä siis. Koronan takia on ollut enimmillään 63 kerralla teholla.
Kausi-influenssan takia hoidetaan joka vuosi satoja ihmisiä erikoissairaanhoidossa ja tehohoidossa, eikä siitä ole koskaan pidetty meteliä, saati syyllistetty "influenssa-rokottamattomia." Tämä mikä nyt on meneillään on pelkkää törkeää ihmisten kusetusta. Fasismikin nostaa päätään, sieltä missä se on aina muhinut kansan eri kerroksissa.
Kun osoittautui ettei korona ei olekaan erityisen vaarallinen tauti kuten alussa uskoteltiin, vaan verrattavissa kausi-influenssaan, vedottiin terveydenhuollon kantokykyyn. Terveydenhuollon resursseja eivät kuitenkaan syö koronapotilaat, vaikka heitä olisi teholla enemmänkin kuin tavanomaiset muutama. Lääkärien ja hoitajien työvoimaa vie kuviteltujen "koronatapausten" jäljittäminen digitaalisella seurannalla, väestön testaaminen virusten diagnosointiin soveltumattomalla PCR-testillä, ja tietenkin piikittäminen eli terveiden ihmisen värvääminen kokeellisten geeniteknologisten injektioiden lääketurvallisuustutkimuksiin.
Lääkärien pitää toimia samoin kuin minun kohdalla 2019. Sairastuin flunssaan, sarsiin tai koronaan.Menin ensiapuun ja pääsin lääkärin puheille. Tehtiin perustestit ja lähetettiin kotiin. Sairastin kotona taudin josta lääkärit eivät halunneet tietää mitään. 3 kuukauden päästä olo oli niin heikko etten pystynyt mihinkään työhön. Menin vastenmielisesti yksityiselle.Oivalsi heti että vika oli sydämessä jonka sepelvaltimot olivatkin täysin tukossa ja tehtiin ohitusleikkaus nopeasti toisella puolen Suomea. Keuhkot olivat täynnä pieniä pesäkkeitä.Kukaan ei puhunut mitään asioista ikäänkuin olisin jo kuollut. Puheet on eri asia kuin hoito ja tieto . Virusten kohdalla lääketiede on puoskareiden hallussa ja rahanahneiden yritysten .Mietin edelleen miksi sairastuin ja mihin. Oliko kyse ensimmäisistä koronoista? Olin ollut kausiflunssarokotuksessa kolme kuutta ennen ja samalla rokotettiin pneumokokkirokotteella. Mulla ei ole ollut vuosikymmeniin kausiflunssaa.
Nyt on rokotetavoite saavutettu joten pulinat pois.
Ei+se++80+%+ole+se+todellinen+tavoite,+valitettavasti.+Tavoite+on+piikki+jokaiseen+käsivarteen,+ja+valvontapassi.+
Siksi+ihmisiä+kiusataan+Itävallassa,+Australiassa+jne.+jne.
Mikael Kivivuoren uusi haastattelu Teemu Vehkalan ohjelmassa - jeee!:)
https://www.youtube.com/watch?v=_L0un-GHuWg
Totta. Perjantaina 12.11. kuuntelin kuumeista naista, joka puhelimessa kertoi esimiehelle jäävänsä saikulle. Ollut lääkärissä, ei testata koronaa koska 2xrokotettu. Tänä aamuna 15.11. tulin yövuorosta Prisman kautta kotiin. Siellä taas puhui tällainen saikkua saanut puhelimeen samoin. Ei testata, 2 x rokotettu. Kovin oli harmaa kasvoiltaan ja yski ja aivasteli. Mitä tämä kertoo? Rokotetut euvät MUKA sairastu. Ihan rikollista lääkäreiltä jättää testaamatta.
Tämä kaikki on rikollista mitä nyt tapahtuu. Rokotetut sairastuvat mutta tätä ei haluta kertoa.
Näinhän niitä Suomen lukuja manipuloidaan rokottamattomien syyksi.
Tällä yritetään peitellä sitä että injektiot ovat tehottomia ja aiheuttavat immuniteetin heikentymistä. Pikkuhiljaa tämä on paljastumassa suureksi huijaukseksi ja sitä yritetään nyt peitellä. Entä jos tämä on vain ärhäkämpi kausi-influenssa ????
Pländemia täytyy pitää käynnissä. Jos piikitettyjä testattaisiin, he saisivat positiivisia PCR-tuloksia aivan yhtä usein kuin piikittämättömät. Paitsi siksi, että "rokote" ei anna kunnollista suojaa. Ja myös siksi, että PCR ei erottele viruksia toisistaan ja niillä ohjeiden vastaisilla kierrosluvuilla millä sitä käytetään antaa mielivaltaisia tuloksia.
Ikävä sanoa, mutta tällä hetkellä kaikki mitä media kertoo meille koronasta on disinformaatiota.
Samaa+mieltä,+testeihin+varmaan+otettu+nyt+vain+ne+joilla+ei+ole+kahta+rokotetta..
itsekkään+en+päässyt+testiin+kun+sattuu+olemaan+kaksi+rokotetta+vaikka+kuumetta+,+jos+rokotettuja+80%+niin+voitte+miettiä+todellisen+lukumäärän.
Kyllä rokotetutkin sairastuvat mutta lievemmin. Vanhukset ja ne joilla immuniteetti heikko, saattavat sairastua vakavammin . Surullisia myös ne tarinat, jossa rokotevastainen sairastuu koronaan. Usein mieli on muuttunut rokotetteesta sairasvuoteell mutta tauti on vienyt hengen. Just tänä iltana ystäväni kertoi tästä tutustaan. Prusterve mies, lenkkeily ja kuntoillu hoitanut terveyttään mutta ei sitten kroppa kuitenkaan kestänyt. Itse ottanu rokotukset, en tiedä selviänkö, jos saisin taudin mutta ainakaan ei tarvis katua.
Jokainen tekee itse omat ratkaisunsa. Silti toivon, että jokainen miettis mitä voisi tehdä suojellakseen toisia, niitä heikompia.
Long covid koskettaa lapsiakin eikä koronan kaikkia pitkäaikaisvaikutuksia vielä edes tiedetä, mutta sen perusteella mitä jo tiedetään on täysin järjetöntä antaa minkään ikäisten saada koronatartunta ajamalla kuviteltua laumasuoja päästämällä tartunnat räjähtämään rokotettujen keskuudessa.
Long covid saattaa olla melko puhtaasti psykosomaattinen oire.
Long covid on paljolti äänekkäiden USA:sta olevien potilasjärjestöjen kehittämä termi.
Soitin kolme kertaa toissa viikolla pääsyä testiin, oireet kammottavat. Lopulta tein itse oman testin joka positiivinen. Sitten kun soitin neljännen kerran ja pyysin päästä oikeaan testiin kun kotitesti oli plussa niin tokaistiin tyyliin "no tule sitten testiin, mutta se kotitesti voi näyttää väärää, sulla kuitenkin kaksi rokotusta". Sieltä virallisesta testistä tuli sitten positiivinen testitulos.
Että pitää olla TYHMÄÄ nämä jotka päättää ettei testiin jos rokotettu.
Rokottamattomien vastuuton toiminta niittä satoa. Sairaalatkin jo täynnä.
Toi on mantra
Kuinka paljon noista on oikeasti koronaan kuolleita. Ettei vaan ole kirjattu sisään esim, autokolarissa kuolleita, niitähän on paljastunut sekä Suomessa että maailmalla. Italiassa taisi olla suurimmat valheet?
Tämä on sellainen huijaus että ei tiedä ketä uskoa ….
Ja jos joku vielä uskoo, että rokotettu ei tartuta tai sairastu:))) 3166!!! 4 päivää!!! Ja vain rokotetut ovat saaneet passilla bilettää:)))
Muistatteko vielä kun THL sanoi että koronavirus ei tule koskemaan Suomea. Sitten odoteltiin jo ekaa tartuntatapausta Suomessa ja sen jälkeen ekaa kuolemaa. Ihmiset pidättivät hengitystään muita ihmisiä kohdatessaan ja desinfioivat kaupan ruokatavaroita.
Nykyään edes 10 kuolemaa päivässä ei ylitä enää uutiskynnystä.
Parhaissa toiveissa rokotteen piti olla myös uusia infektioita estävä, mutta toisin kävi, rokotettu voi levittää virusta kuten todettu, eikä ole sille immuuni. Lisäksi virus mutatoituu massarokotuksissa enemmän(?), kuin normaalisti luonnollista tiet jolloin se yleensä heikkenee mm. vastustuskyvyn kautta.
Suomessa+kuolleisuus+nousussa+10%+nyt+rokotusten+alettua.
Länsi-Euroopassa+jossa+rokotettu+nopeammin,+kuolleisuus+on+jo+30%+nousussa!
ROkotteet+tappaa!
Jännäksi menee. Päästetäänkö Suomesta joululomille enää ketään kaukomaihin? Alkaa olla taas noi ilmaantuvuusluvut kohta sellaisia, että Suomi ja suomalaiset joutuu kiellettyjen maiden listalle.
Aloittajalle tarkennus, koronan kanssa kuolleet tai koronaan liittyviä kuolemia,se muuttaa asetelman.
Hyviä pillereitä tulossa koronaa vastaan, joten kohta voimme huokaista helpotuksesta.
Yhtä hyviä,pillereitäkö kuin nämä pistokset???
Mitä+tekee+pillereillä+virusta+vastaan,+jonka+yleisvaarallisuuden+voi+kyseenalaistaa?
Arvioiden+mukaan+Wuhanissa+koronatartunnan+saaneista+87%+jäi+havaitsematta,+koska+virus+ei+aiheuttanut+oireita+tai+aiheutti+niin+lieviä+oireita,+että+koronatartunta+jäi+havaitsematta.
" Sillä on sama vaikuttava mekanismi (proteaasin (3CLPro) estäjä ), kuin ivermektiinillä.
Sitä voisi sanoa rikkaan miehen ivermektiiniksi, koska huhujen mukaan yksi hoitokerta on hinnoiteltu maan tulotason mukaan eli länsimaissa se on arvokas"https://injektiopiikki.com/2021/11/09/pfizer-skandaali-2-0-pfizer-on-keksinyt-uuden-laakkeen-koronaan-mutta-sama-aine-on-rekisteroity-tietokantoihin-jo-vuonna-2009
Korona tuli turismista ja korona päättää monen turismin lopullisesti. Ainoa keino pysyä hengissä on eristäytyminen.
Muistakaa nyt kuitenkin, pandemiaa ei ole.
OLIT oikeassa.
Nyt on, piikit teki sen
Rokotekattavuus kasvaa - kuolemien määrät kasvaa. Jossain on jotain pielessä? Kyllä, rokotteessa.
Uskoin kyllä, että rokotukset helpottaisivat tautitilannetta, mutta rokottamattomia on vähemmistö ja siihen kuuluvat lapset. Tautitalanne pahenee, sairaaloissa on jo ruuhkaa. Että joku ei täsmää, en tiedä mikä! Ai niin. Kolmatta rokotusta ei ole annettu!
Israelissa 3 rokote toden sanoi. Eli tarvitaan yhteensä 3 rokotetta, että pääsemme takaisin vanhaan elämään käsiksi.
Ettei vaan Israelissa tartunnat laskeneet koska toisen rokotteen suojan pettäessä otettiin taas tiukat rajoitukset käyttöön ja tuplarokotetutkin joutuivat maahan tullessa testeihin ja pakkokaranteeniin? Kun tilanne taas paranee "muka rokotteiden ansiosta" rajoituksia puretaan ja triplarokotetut alkavat parveilunsa ja pian tarvitaankin jo neljättä rokotetta. Itse asiassa Israelissa suunnitellaan jo neljättä annosta. Tarkoittaa 3-4 piikkiä vuodessa että muutama kuukausi on rauhallista, siis rajoitteiden tiukentumisen ajan, kun tartuntojen nousu pakottaa niihin, ennen seuraavaa rokotetta. Hölmölän hommaa.
- Israelissa 3. koronarokotekierros käänsi tartunnat laskuun?
Vai olisiko olleet uudet, tiukemmat koronarajoitukset? https://www.haaretz.com/israel-news/israel-imposes-new-covid-restrictions-for-the-high-holidays-1.10182211
Kyllä mutta kuolemat nousuun.
Järkevämpää käyttää ffp2- tai ffp3-hengityssuojainta, jos ei halua saada koronatartuntaa. Nuo sentään suojaavat viruksilta. Prisman musta tai punainen tai valkoinem ffp2 jengityssuojain maksaa alle 0,40e kpl (25kpl/9,90e)
Kannattaa ottaa virusten kokoluokasta selvää ja minkä kokonen on suojainten reikä ihan ite
Ei täsä oo korona politiikalla mitään tekemistä. Täsä rokottamattomat vain yksinkertaisesti haluavat pelata venäläistä rulettia.. Näin minä nään tämän, entä mitä mieltä muut ovat???
rokottamattomat ei nimen omaan halua pelata tota peliä
Mieltä saa olla asioista , ihan sitä mieltä mitä huvittaa. Tälläistä vaihtoehtoista tulevaisuuden kuvaa dystopiasta tänään; Rulettia ja vielä oikein venäläistä.
"Faktaahan on tutkimusten valossa nyt : Koronarokote ei toimi toivotulla,tai väitetyllä tavalla. Siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä useimmiten immuniteetille ja jokaisesta rokotetusta tulee kaupan päällisiksi geenimanipuloituorganismi, "uusi-ihminen" joilla ei siten ole ihmisarvoa, tai vapautta.
Suomenkaan Perustuslaki ei ilmeisesti ole geenimanipuloiduille organismeille, joten EU:n liittovaltio kehitystä tukeakseen, mitä väliä on laillisella vähemmistölläkään, ymmärrätkö, koitat kieltää omaa vapauttasi , ensin vangitsemalla ne keillä sua pelotellaan. Seuraavaksi pelko suunnataan yhä marginaalisempaan ryhmään, kunnes sinä et ole enää hyödyllinen. Terveytesi rapautuu, mutta terveyspassi kertoo että olet itse laiminlyönyt terveytesi koska asenteesi sanoo niin. Passin mukaan olet väliinpitämätön hullu joka ei välitä muiden terveydestä ja oikeuksista, koska olet päästänyt itsesi noin huonoon kuntoon. Lainkuuliaisuutesi ja alistuneisuutesi tullaan palkitsemaan rajoittamalla vapauttasi, sekä hiljentämällä. Tämä on se kehitys , historia toistaa itseään mutta mieli on kollektiivinen. Viisaimmat tietää , että tämä on vain uusinta, luottaen intuitioonsa. Ja ei en ole kuulunut Facebookin tai muiden manipulaatioaivopesusosiaalisten medioiden vaikutuspiiriin. Joten se märännäisyys ja aivokemian muutos minulta puuttuu. Hehe , elän käytännössä eri aikalinjassa kuin monet ihmiset. Terveisiä tulevaisuudesta ;D ei tarttee tapella keskenään, syyllinen löytyy pimeästä, kun kollektiivinen mieli on saanut tarpeeksi valoa . vaikka kuinka yrität, mikään ei estä tietoisuuden integraatiota, mitä enemmän tappelet vastaan , sen vaikeampi on käsittää ja hyväksyä sitä mikä on jo menneessä määrätty tapahtuvan.
Uhkaatko vapauden riistolla sinä rokottamattomia jotka vailla vihaa ajavat kaikkien etua, sekä koittaa auttaa sinua pääsenmään pois pelon parahduksista, samalla kun taistelevat sinunkin vapautesi puolesta. Rokotettuna pelaat gmo-lottoa , voi olla et kahdeksannen oikean gmo-piikinjälkeen pamahtaa lottovoitto, esim. Toivottu solumuutos, eikä vain haitallinen mutaatio.
Anna totuudessa oikeamielisten viedä hyvästä tahdostaan maailmaa eteenpäin, vapaudessa, oikeudenmukaisuudessa ja totuudessa. Tämä aikalinja on myös sinulle rokotteilla pimeyttä kohti syösty veli/sisko. Anna hyvän toimia ja osallistu, älä levitä vihaa vaikka myrkky suonissasi käskiki niin tehtävän.
Ota piikki , jos haluat. Kenenkään ei ole pakko, vapaus on ilmainen ja pelosta pääsee pelkäämättä. Jos mieluummin luotat kasvottomaan pelkokamppanjaan ja johonkin agendaan ihkusannansuoltamana, kuuin että analysoit, tulkitset ja katsot ympärillesi. Kuka on vihollisesi, veljesi, siskosi vai vapaus? Olisiko se kenties tyranni joka ajaa globalistista agendaa edustamansa järjestön toimesta ? Ennenmmin boomeri, kuin nwo-doomeri w3f:n talutusnu0rassa. Hei s@nn@ , paljon maksoi w3f nu0r73n j0htaj13n k0alit10n jäsenyys ja kuka sen maks0i?
Ja sori, tottunut s11hen että k@ikk3a s3ulota@n ja m0deroidaan ni1n helpompi olisi kirjoittaa niinkuin aina b0t7i3n håm@yx3ks1. Kaikkihan näin on tehnyt netin alusta asti Hehe, tai ainakin ne kenellä on ollut ymmärrys tästä kaikesta.
Tuossa 3166 luvun määrässä kolmen päivänkään ajalta eivät kyllä ole missään nimessä kaikki tässä maassa virukselle altistuneet.
Koska eihän kaikkia ole edes testattu. Todellinen lukumäärä on huomattavasti suurempi.
Ja luvut tulevat, ikävä kyllä, tästä vielä nousemaan. Vuoden loppuun mennessä tauti on jo ennättänyt levitä hallitsemattomaksi pandemiaksi. Mikäli rajoitus ja muita viruksen leviämisen estämistoimia ei oteta käyttöön heti, välittömästi, tai ainakin mahdollisimman nopeasti.
Joillain sitä lapsenuskoa vielä riittää. Kolmas kerta toden sanoo!
Kolmannella piikillä tulee ihan varmasti elinikäinen immuniteetti! Laitetaan silmät kiinni ja toivotaan vaan ihan täysillä niin se tapahtuu!
... Ja jos ei tapahdu, niin ihan varmaan sitten neljäs kerta toden sanoo... eiku.................
Niinhän se influensapistoskin pitää ottaa kerran vuodessa meidän ikääntyneempien.
Mitä kummaa siinä on?
Tätä otetaan 3-4 pistossa vuodessa.
Minä olen ottanut kymmenen influessapiikkiä eikä vieläkään ole tullut elinikäistä immuniteettia influenssaa vastaan. Huonoja on rokotteet😁
[ ]--["""""|"""""|"""""|"""""|]>----------☣
⁶⁶⁶ Klaus Schwab
Tänävuonna HUHTIKUUSSA
23.4. 14:32
•
Päivitetty 30.4. 09:59
EU:n komissio on hyväksynyt sopimuksen, jolla lääkeyhtiöt Pfizer ja Biontech toimittavat 1,8 miljardia koronarokoteannosta.
Rokotteet toimitetaan EU-maihin vuosina 2022-2023. Kyseessä on maailmanhistorian suurin yksittäinen rokotetilaus.
EU on tehnyt Pfizerin ja Biontechin kanssa myös kaksi aiempaa sopimusta, joiden myötä EU-maat saavat yhteensä 600 miljoonaa rokoteannosta.
https://yle.fi/uutiset/3-11899143
Eu väki= 500 miljoonaa
rokotteita 2400 miljoonaa
Onnea vaan k- passin ylläpitoon
vuosina 2022-2023.
HERÄTYYS
JOKO KUULUU KELLON PIRINÄ?
influessa pistos sisältää vaarattomia osia viruksesta jotka keho tunnistaa ja vastaan vastaaine tuotanto herätetään . immoglobuliinit .
Korona rokote sensijaan sisältää tietokonemallinteisen koronaviruksen SYNTETISOIDUN piikkiproteiinin. SE ON GEENIMANIPULAATIOTA . ET OLE ENÄÄ IHMINEN ROKOTTEEN OTETTUASI VAAN GEENIMANIPULOITU ORGANISMI :D
#"Ei virusta, rakennuspiirustus riittää
DNA- ja RNA-rokotteissa ei tarvita viruksia, vaan rokotteet perustuvat niiden geneettiseen käsikirjoitukseen, josta ihminen tekee kopion.
Solu lukee käsikirjoituksen ja alkaa tuottaa sen mukaista proteiinia, jota immuunijärjestelmä luulee vihollisen proteiiniksi ja havahtuu aseisiin.
Tällaiset rokotteet ovat nopeita valmistaa, mutta niiden toimivuutta ei ole koskaan koeteltu. COVID-19-rokotteissa ne ovat ensi kertaa todellisissa tulikokeissa.
Nyt vaan ei annettu ohjeita, vaan mutatoitu piikkiproteiini. Mahtava ihmiskoe ilman että kukaan tajuaa todellisuutta.
On se vaarallinen se "plörinä".... pikkasen tuppaa unohtua influenssa kuolemat.
https://www.iltalehti.fi/flunssa/a/88633fab-7501-4f25-a33d-52f52eb69b5d
kokeellinen geeniterapia näyttää toimivan....
Minkälaista porukkaa nuo kuolleet sitten ovat olleet, ovatko muutenkin olleet "vuorossa" ja vain kiitollisia päästessään pois.
Ei kannattaisi ainakaan urheilla tietyn ryhmän. Nyt niitä tippuu päivittäin kun kärpäsiä noita urheilijoita. Pumppu näyttää joutuvan koville.
Olisiko tarkoitus yrittää hankkiutua eroon valkoisista, nuorista miehistä?
kyl maar se ainaki14 piikin jälkeen alkaa helppaa
Jep jep.
Annostus on varmasti väärä.
Litran ruiskulla koronakäärmeöljyä suoneen, niin kaikki järjestyy.
Rokotetuthan ovat rokottamattomia sen ajan, kun rokotohaitat tulevat esiin. Koronalla ja rokotteilla on samat oireet. On ne ovelia.
99%+suomalaisista+ei+vissiin+tiedä,+miten+koronaan+liittyvät+kuolemat+tilastoidaan.
Käykää+lukemassa.
https://thl.fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tilannekatsaus-koronaviruksesta/covid-19-tautiin-liittyvien-kuolemien-tilastointi
Kun+saa+testistä+positiivisen+tuloksen+ja+kuolee+30+päivän+sisällä+mistä+tahansa+syystä,+se+on+koronakuolema.
Kun+ajatellaan,+että+suurin+osa+"koronakuolleista"+on+yli+80v+voi+siitä+ymmärtää+miksi+luvut+ovat+noin+suuria.
Kun+siihen+lisätään+testi+joka+antaa+virheellisiä+positiivisia,+on+tarkoitushakuisuus+hyvin+läpinäkyvää.
Koronaa+esiintyy+lähinnä+mediassa.
Monet sanovat tätä koronarumbaa suureksi kusetukseksi ja oikeastaan ovat oikeassa.Tosin tämä on ison ohjekirjan mukaa suuri eksytys,mikä on nyt menossa ja sen huomaa noista lukuisista pilkkapuheista pyhääsanaa vastaan".Ovatkohan jo eksyneet."
kohta alkaa taas uusi ketju ja ihmettely kun tänne tuotiin todellisuus
Onko koronakuolema, jos johtuu koronarokotuksesta?
Missä hoidetaan vakavia rokotehaittoja saaneita?
Suomessa pitäs testata myös rokotetut oireilevat. Siinä näkyis miten hekin saa, ja tartuttaa. Nyt se jää piiloon, kun ei testailla.
Jalkapallo pitäisi kieltää lailla. Lisään edelliseeni
Sanna sanoi sekin on normaalia. Kasvuahan ei tietenkää voida pysäyttää, eikä ole tarkoituskaan.
BOOMERIT JÄITÄ HATTUUN.... HAAA.....HAAAA.....
Hehe. Eiksi vain taas pelota lisää, vaikka se ei ollut tarkoitus. Kenen psyyke kestää omia luomiaan uhkakuvia ? Kuka mieltäsi ohjaa ja millä , tuleeko aina pienestä valonpilkahduksesta mustaakin mustempi vastareaktio. Olet avoin kirja, sulla ei vaan ole mitään käsitystä siitä, kuka sitä kirjaa , eli sinua kirjoittaa ! Tahtoisitko kirjoittaa kirjasi itse ? Uskallatko ? Huuhuu vapaus. Huu. Hehehe.
Harmittaako että fasistinen boomeri haukkumasana ei satuta ? Lupaan etten sano enää nwo-doomeri. Olen pahoillani, totuus on pelottavaa toisille , mutta ei minun pitäisi alistua fasistien tasolle nimittelemään, mutta niinkai se boomeri samankin ilmiö omaa jotain totuus pohjaa... Vastakkainasetteluni on huumoria, käänteinen maailmankuva, eli välähdys siitä mikä on totuus. Lue rivin välistä.
Älä huoli vastareaktiosi ja kasvava pelkosi saa minut lohduttamaan sinua vain lisää rakas sisko/veli .
Olemmeko kohdanneet ? K1ssFMch@t
OOtsä joku vitu. valonkantaja,kun jutut senmukaiset,se porukka se vasta metsässä luuraa..
Hei,+mies+veikkaan+et+se+johtuu+se+huono+vaste+siitä;+Et+ku+sen+piikin+ottaa+niin+moni+unohtaa+veriuhraukseen+oleellisesti+liittyvät+Taikasanat.++Pelkkä+antikristuksen+ottaminen+sisään+ei+riitä+,+vaan+pitää+myös+vannoa+vala+itse+saatanalle,+voisko+olla+että+ne+siksi+rokoteet+ei+ilmeisesti+kaikilla+toimi.++Oikea+loitsu+ja+riittävä+määrä+pistettäviä+pedonmerkkejä+niin+veikkaan+että+melkolailla+100%+varmasti+pääsee+maanpäälliseen+helvettiin.
Se tekee 4,47 päivässä
Jospa korona hoitaa myös Juha-Lesta Sipilän..?
Sanna Marin on saatava pois virastaan. Täysin kykenemätön hoitamaan yhtään mitään, koronaa kaikkein vähiten.
Pänkäpäinen ja samalla tyhmä sekä päättelykyvytön kumileimasin joka pallottelee vastuun aina muualle. Ensin se laittoi koronan hoidossakin päätäntävallan Aveille ja sitten kun avit laittoivat toimeksi, häneltä tulikin joku idioottimainen ohjekirje jolla kielsi toimien toteuttamisen. Eli Sanna haluaakin että korona saa levitä hallitsemattomasti! Sama kylmä typerä nainen on nyt sitten ensin laittanut liudan firmoja nurin, sittemmin jakanut satoja miljardeja ulkomaille, käyttänyt väärin "aamiaisetua" ja varastanut veronmaksajien rahoja kestitsemällä varmaan koko sukunsa kun summia katsoo ja hänen omaa anorektista olemustaan. Ilmastohuijaus myös on voimissaan, malli oppilas Suomi liikuttaa kalustoaan tämän petoksen nojalla 2 e/litra polttoainehinnoilla. Samalla Kiina pistää pystyyn 200 uutta kivihiilivoimalaa.
Ja nyt sitten rokotehuijaus päälle: 2 krt rokotettuja ei suostuta testaamaan vaan lyödään passi kouraan joka on yhtä kuin lupa tartuttaa! 76 koronakuolemaa 2 viikossa ovat Sanna Marinin "ansiota". Tämä kun haluaa ääniä nuorilta ja vastuuttomilta sekä lampailta jotka yhä uskovat että rokottamattomat ovat muka syynä tilanteeseen mikä on ihan tolkuttoman hävytön valhe!
2 krt piikitetyt lampaat levittävät tautia kuin kulovalkeaa leikkimällä tämän suuren johtajansa jalanjäljillä normaalia jota ei ole olemassa. Likka oikein näytti tyhmimmille esimerkkiä biletyksillään.
Luulin Sipilän aikana ettei voi huonompaa pääministeriä olla mutta nyt Sannan takia joudun toteamaan olleeni väärässä.
Eikö jo ole riittävästi syitä pysäyttää tämä täystuholainen?
Kuinka paljon tarvitaan kuolemia koronaan ja kurjuutta maahamme ennen kuin tämä saadaan aisoihin?
Rokotteen vaikutuksia immuunijärjestelmään alkaa näkyä
Entä jos sen nimi on influenssa?
Kun lapsi oli sairas ja on kahdesti rokotettu, niin hänelle ei tehty koronatestiä vaikka pyydettiin, sanottiin vaan, että kahdesti rokotettuja ei testata.
Jospa niistä on osa jo rokotteen aiheuttamia.?
Jospa korona hoitaa myös Sipilän.
Ei korona ole vaarallinen mutta mNRA-piikki triplana alkaa olla.
Saitilla on mielipiteitä ja se on oikein.
Mutta ollaanko siitä samaa mieltä ettei pandemiaa ole?
Kuolintilastot, jolla määritellään pandemian käsite, ovat normaalit.
Kaikki jotka ovat ottaneet piikin taikka kaksi, älkää ottako lisää näitä piikkejä.
Oma luontainen immunitetti heikkenee jokaisen lisäpiikin myötä, miettikää miksi riskeeratte terveytenne lopullisesti?
Vaikuttaakin siltä, että valtaosa ihmisistä on sitä mieltä, että korona on flunssa. Ja piikkiä ei pidä ottaa ja valtaosa olis ottamatta piikkiä. Onkohan tilastotiedot keksittyjä pelottelu uutisointia? Eilenkö uutisoitiin, että nyt 10-vuotiaat on alkanu sairastamaan koronaa enemmistönä, no se on täyttä paska puhetta, valhetta , kuinka näin yks kaks lapset alkasi sairastamaan, kun ei ole ennen tätäkään sairastaneet?
Ihmettelen, miksi ihmiset ei pidä maskia ja pidä huolta itsestään, jos on riskiryhmään kuuluva?
Onko kuolinluvutkin vain keksittyä pelottelu propagandaa? Tai sit siellä on näitä vanhuksia monisairaita, jotka ei ole pitänt huolta itsestään.
Rokotetta en ota ja toivottavasti ei tartteis alkaa sotimaan tämän asian puolesta. Itävallassa ja Latviassa mennään jo rikkomaan ihmisoikeuslakia rokottamattomien päänmenoksi.
Happi loppuu ahistaa, lisää raskautusta https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/f0096d86-fd19-4ba2-83d8-e0a62ba6ddd7
Se tunne jos huomaa koko elämänsä olleensa ihan väärässä https://youtu.be/1Km86bVvlhk
Todellisuudessa tuo 'lääkäri' puhuu piikkihaitoista.
Eihän nuo perustele koskaan mitään.
"Kautta historian ihmisiä on lietsottu epidemioiden aikana hullutuksiin. On poltettu noitia, hirtetty kissoja tai ruoskittu itseä verille. Koronavuosi sai monet järki-ihmisetkin juoksemaan huhujen, harhojen ja salaliittoteorioiden perässä. Ketkä meitä tähän yllyttävät?"
Lähde:
https://seura.fi/asiat/tutkivat/seura-tutki-millaisten-saarnaajien-aanta-rokotevastaiset-kuuntelevat/
29.10. - 15.11. välillä JO 79 koronakuolemaa Suomessa.
Suomessa todettu 937 uutta koronavirustartuntaa – katso oman kuntasi tilanne
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008408833.html
Koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia raportoitiin kolme.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d1431476-c748-44e3-8e26-5df265be9aaf
Lisää tulee.
Loppua ei tule ennen täydellistä vallan vaihtoa maailmassa.
Tyhmät pelkää ja myötäilee.