"Koronarokote voi aiheuttaa vakavan taudin"

"Tiedetään, että koronavirus voi yliaktivoida immuunipuolustuksen ja aiheuttaa sitä kautta vakavan tautimuodon. Se aiheuttaa erityistä huolta rokotteen kehittämisessä, koska voimakas immunologinen vaste voi olla yksi altistava tekijä sille, että joku saa vakavan monielinvaurion. Emmekä ymmärrä, mitä kaikkea siinä tapahtuu."

"Omat ongelmansa synnyttää se, että ei tunneta kaikkia koronaviruksen käyttämiä keinoja aiheuttaa tauti. Lisäksi ei tiedetä, mitkä tekijät ovat tärkeimpiä suojan syntymisessä. Näitä kaikkia seikkoja pitää tutkia lisää, että ymmärretään paremmin, mitkä rokotteet ovat riittävän tehokkaita ja turvallisia".

- Hanna Nohynek

Vieläkö joku väittää, etteikö jaossa olevat rokotteet olisi keskeneräisiä ja riskialttiita tekeleitä? Julistukset tehosta ja turvallisuudesta on melko suurelta osalta harhaanjohtavilla laskentavoilla, sekä yleistävillä ja paisuttelevilla tavoilla esitettyjä. Lukeepa mistä tahansa tähän liittyviä uutisia tai muuta informaatiota, niiden rivien välissä lukee aina sama: "Ota rokote, rokote pelastaa, olet kuolemanvaarassa!".

PS: Ruotsissa on tehty uusia löydöksiä, esim. tietty molekyylirakenne voi korostaa rokotehaittoja. Tämä vahvistaa osaltaan Nohynekin lausuntoa. Näin epäselviin sfääreihin tavalliset ihmiset ohjataan, jotka sitten luovuttavat ja ottavat sen piikin, jotta saavat edes hetken rauhan. Ainakin siihen asti, jos alkaa tulemaan epämääräisiä oireita, jopa hengenvaarallisia. Silloin voi kaduttaa, että luovutti.
2981
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Katsopa tämä "Rokotteiden uhrien tarinat" video
https://rapsodia.fi/covid-rokotteiden-uhrien-tarinat/

Epäilin ensin itsekin, mutta nuo ovat ihan oikeita terveydenhoitoalan
ammattilaisia. Heistä löytyy netistä paljon tietoa ja esiintyvät ihan
oikeilla nimillään.

Äänestä

"Emmekä ymmärrä, mitä kaikkea siinä tapahtuu."

Eivät ymmärrä koska eivät käytä aivojaan. Eivät viitsi edes 5 min miettiä ja ajatella biologian toimintaa, aineenvaihduntaa, verenkiertoa, eivät aivot riitä muuhun kuin lukemaan valmiita tekstejä.

Kyllä JOHTAJAN pitäisi KYETÄ AJATTELEMAAN.

JOS viruksen geeni siirretään IHMISEN SOLUUN ja sen tuottama PIIKKIPROTEIINI jää ihmisen solujen pintaan tai kulkeutuu muihin elimiin veren mukana NIIN ihmisen oma puolustus tuhoaa ne OMAT SOLUT OMAT ELIMET joihin se mRNAlla valmistettu piikkiproteiini on TARTTUNUT.

Halooo 1 1=2

Eli aiheutetaan rokotteella AUTOIMMUUNITAUTI.

Äänestä
  • PÖLLÖ. Rokotteen PROTEIINI on hyvin kaukana GEENISTÄ. Ei kannattaisi vaahdota täällä kos biologian perusasiat on hukassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    PÖLLÖ. Rokotteen PROTEIINI on hyvin kaukana GEENISTÄ. Ei kannattaisi vaahdota täällä kos biologian perusasiat on hukassa.

    Onko sinut palkattu heittämään tiedekommentin perään huuhaata, jotta tiedekommentti vaikuttaisi huuhaalta?

    Jos joku uskoo sinun valhetta niin on itse tiensä valinnut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko sinut palkattu heittämään tiedekommentin perään huuhaata, jotta tiedekommentti vaikuttaisi huuhaalta?

    Jos joku uskoo sinun valhetta niin on itse tiensä valinnut.

    Vai vielä tiedekommentti.:D:D:D:D Eikö teistä kukaan ole ollut koulussa hereillä?

    Äänestä

  • "Eli aiheutetaan rokotteella AUTOIMMUUNITAUTI."

    Ei aiheuteta. Rokote tuotaa immuunivasteen. Immuunijärjestelmän luonnolliset tappajasolut (NK-solut) tuhoavat jatkuvasti sairastuneita soluja. Siinä ei ole mitään ongelmaa. Ihmisellä on kymmeniä biljoonia soluja, jotka uudistuvat jatkuvasti. Joka päivä elimistössä uusiutuu n. 200 g soluja.

    mRNA vie lipidi, eli rasvapisarassa piikkiproteiinin aminohapposkevenssin solun sytoplasmaan. Rasvapisara palvelee kahta tarkoitusta: solut osaavat ottaa rasvaa rakennus- ja energia-aineiksi; rasva myös suojaa mRNA-molekyyliä. mRNA-molekyyli otetaan soluun endosytoosissa.

    Rasvapisara hajoaa sytoplasmassa ja solun proteiinintuotantokoneisto käynnistyy; ribosomit tulkitsevat aminohapposekvenssin ja kokoavat siirtäjä-RNA-molekyylien tuomista aminohapoista piikkiproteiinin, joka viedään solusta eksosytoosissa solun pinnan muiden pinta- tai reseptorimolekyylien joukkoon. Immuunijärjestelmä tunnistaa piikkiproteiinin antigeeniksi ja aktivoituu.

    Piikkiproteiini kiinnittyy MHC-kompleksiin, jossa tapahtuvat muutokset toimivat immuunijärjestelmälle signaaleina solun sairastumisesta. Piikkiproteiini ei karkaa mihinkän, eikä se edes kestäisi veressä: vapaa piikkiproteiini hajotettaisiin aminohapoiksi. mRNA-molekyyli on solujen viestimolekyyli, joka hajoaa käytön jälkeen. Rokotteen mRNA hajoaa parissa päivässä.

    Immuunijärjestelmän primaarivasteen aikana B- ja T-solut etsivät keinoja tuhota taudinaiheuttaja. Tähän immuunivasteen kehittymiseen kuluu 1-3 viikkoa. Lopulta se "valmistuu". B-solut kehittävät antigeenille herkistyneitä vasta-aineita ja sytotoksiset T-solut erikoistuvat tuhoamaan viruksen infektoimia soluja. Immuunijärjestelmä tunnistaa sairastuneet solut MHC-kompleksin muutoksista.

    Autoimmuunitaudissa immuunijärjestelmä ohjautuu väärin ja tuhoaa terveitä soluja ja kudoksia tunnistaen ne virheellisesti vieraiksi. Tämän voi aiheuttaa esimerkiksi molecular mimicry-ilmiö, jossa taudinaiheuttaja muistuttaa elimistön omia kudoksia - esim. glykoproteiinit voivat harhauttaa immuunisoluja. Myös solujen tunnisteina toimivien siaalihappojen muutokset voivat altistaa omat solut oman immuunijärjestelmän hyökkäyksille. Sairaiden ja infektoitujen solujen tuhoaminen ei tarkoita autoimmuunitautia - sitä tapahtuu koko ajan ja erityisen paljon silloin kun ihminen sairastuu johonkin infektioon.

    Tässä hieman tarkemmin autoimmuunitautien kehittymisestä: https://ruokasota.fi/2021/08/16/infektiot-ja-autoimmuunitaudit-osa-1/

    Äänestä

"Näitä kaikkia seikkoja pitää tutkia lisää, että ymmärretään paremmin, mitkä rokotteet ovat riittävän tehokkaita ja turvallisia".

AI mä luulin että tämä TIEDETTIIN olevan riittävän turvallinen ja tutkittu.
Valehtelu on noiden ihanne numero 1, ne todellakin RAKASTAVAT VALHETTA.

👺👺👺

Äänestä

Onpas rokotteet huonosti testattuja: Suomessakin on annettu 8,3 miljoonaa piikkiä joista yksi ilmeisesti on aiheuttanut kuoleman.
Ampiaisen pistos on paljon vaarallisempi!

Äänestä

Miten se rokote voi mitään tautia aiheuttaa kun propagandan mukaan sitä tautia ei ole!

Mulla on kohta 6kk toisesta AstraZenegasta. Ei ole tullut tulppia, en ole kuollut, en ole saanut koronaa. Mitään oireita ei ole tullut.

Äänestä
  • Toukokuussa sain toisen Astra Zenecan ja tällä viikolla saan kolmannen rokotteen. Ei tässä ole mitään erikoisia oireita ollut millään rokotekerralla.
    Talvea ja lumitöitä odottelen.

    Äänestä

Ei ole sen parempia keinoja koronaa vastaan.
Ihanteellisinta olisi tabletti, joka estäisi sairastumisen tai parantaisi sairastuneen.
Mutta sellaista ei ole vielä kehitelty.
Tällaisessa tilanteessa pitää tulla toimeen niillä keinoilla, joita on olemassa.

Äänestä
  • Minä olen esittänyt poikkeustilaa josta on hyviä kokemuksia tätä tautia vastaan. Rajoitusten vapauttaminen ja natsipassi lisää tautia voimakkaasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä olen esittänyt poikkeustilaa josta on hyviä kokemuksia tätä tautia vastaan. Rajoitusten vapauttaminen ja natsipassi lisää tautia voimakkaasti.

    Moneksiko vuodeksi ajattelit eristäytyä?

    Äänestä

"Tiedetään, että koronavirus voi yliaktivoida immuunipuolustuksen ja aiheuttaa sitä kautta vakavan tautimuodon."

Ei ole totta. Lainauksesi on erittäin harhaanjohtava, koska tuo on tekstiä ennen rokotteiden testaamista ja käyttöönottoa, jolloin Nohynek puhui spekuloiden sillä, mitä riskejä rokotteella voisi olla jos sitä ei testata.

Rokote testattiin ja sen on jo huomattu toimivan hyvin. Rokotteiden riski, josta puhut, testataan koe-eläimillä ennen ihmiskokeita ja varmistetaan pois suljetuksi ihmiskokein. Koronarokotteilla tällaista ongelmaa ei ole esiintynyt, joten annostus ja muut säädöt ovat kunnossa.

Typerä väite muutenkin höpistä tuollaista 15.11.2021 kun rokotetta on jaettu vuosi, eikä mitään viitteitä moisesta ole ilmennyt....

Taidat olla vähän tyhmä :D

Äänestä
  • Sinäpäs olet erittäin tyhmä. Oikein vatipää kerrassaan.

    Äänestä

  • "Tiedetään, että koronavirus voi yliaktivoida immuunipuolustuksen ja aiheuttaa sitä kautta vakavan tautimuodon." Tämän takia onkin turvallisempaa ottaa rokote kuin itse tauti.

    Äänestä

  • Kun Nohynek tuon sanoi, niin ei vielä tiedetty millainen rokotteesta tulee. Sen vuoksi päädyttiin mRNA rokotteeseen, jossa ei ole virusta, vaan yhden proteiinin koodi. Koronaa sairastettaessa riskit ovat monikymmenkertaiset. Sillä viruksia voi olla elimistössä satoja tuhansia. Yhteen soluun mahtuu kolme virusta ja ihmisellä on noin kolme triljoonaa solua.

    Äänestä

Se että ikävät haittavaikutukset jätetään kertomatta on yksiselitteisesti valehtelua kansalle?🤦🤦🤦

Äänestä
  • Kaikki tuntemani ihmiset ovat ottaneet rokotteen. Eikä yhdelläkään ole ollut vakavia haittavaikutuksia.

    Äänestä

Juu, tutkitaan tutkitaan.
Samalla jatketaan myrkytystä täydellä teholla.
Ota 4:s, ole ensimmäinen. Saat ilmaisen ämpärin ja kultareunukset "passiin".

Äänestä
  • Nyt mielenterveyshoitoon nopeasti!!

    Äänestä

  • Otan just niin monta kuin tarvitaan. Heti huomenna influenssarokotteen. Olen saanut kymmeniä rokotteita elämäni aikana. Ilman mitään ongelmia. Piikkipelkoiset ovat vain hysteerisiä.

    Äänestä

Ja rokottamattomuus voi viedä hautaan asti.

Äänestä

Pahentaa jo alkaneita sairauksia

Äänestä
  • No ei takuulla pahenna.

    Äänestä

Tuote toimii erinomaisesti tulee tekemään liikevaihtoa 26mrd dollaria

Äänestä

Lopeta jo aloittaja höpötyksesi. Kaikki on jo höpinät nähty.

Äänestä

Aloittaja, voit sit miettii asiaa kun makaat teho osastolla hengityslaitteessa, huono hetki tulee ja makaat arkussa tai kärsit loppu elämän tuhoutuneilla keuhkoilla tai saat aivovamman kun jäävät ilman happea.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Tiedetään, että koronavirus voi yliaktivoida immuunipuolustuksen ja aiheuttaa sitä kautta vakavan tautimuodon. Se aiheuttaa erityistä huolta rokotteen kehittämisessä, koska voimakas immunologinen vaste voi olla yksi altistava tekijä sille, että joku saa vakavan monielinvaurion. Emmekä ymmärrä, mitä kaikkea siinä tapahtuu."

"Omat ongelmansa synnyttää se, että ei tunneta kaikkia koronaviruksen käyttämiä keinoja aiheuttaa tauti. Lisäksi ei tiedetä, mitkä tekijät ovat tärkeimpiä suojan syntymisessä. Näitä kaikkia seikkoja pitää tutkia lisää, että ymmärretään paremmin, mitkä rokotteet ovat riittävän tehokkaita ja turvallisia".

- Hanna Nohynek

Vieläkö joku väittää, etteikö jaossa olevat rokotteet olisi keskeneräisiä ja riskialttiita tekeleitä? Julistukset tehosta ja turvallisuudesta on melko suurelta osalta harhaanjohtavilla laskentavoilla, sekä yleistävillä ja paisuttelevilla tavoilla esitettyjä. Lukeepa mistä tahansa tähän liittyviä uutisia tai muuta informaatiota, niiden rivien välissä lukee aina sama: "Ota rokote, rokote pelastaa, olet kuolemanvaarassa!".

PS: Ruotsissa on tehty uusia löydöksiä, esim. tietty molekyylirakenne voi korostaa rokotehaittoja. Tämä vahvistaa osaltaan Nohynekin lausuntoa. Näin epäselviin sfääreihin tavalliset ihmiset ohjataan, jotka sitten luovuttavat ja ottavat sen piikin, jotta saavat edes hetken rauhan. Ainakin siihen asti, jos alkaa tulemaan epämääräisiä oireita, jopa hengenvaarallisia. Silloin voi kaduttaa, että luovutti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu