Pitääkö vanhempanne ja appivanhempasi yhteyttä toisiinsa?

Anonyymi

Pitääkö omat vanhempanne ja appivanhempanne yhteyttä toisiinsa? Vanhempani eivät ole koskaan ole olleet kiinnostuneita tapaamaan puolisoni vanhempia. Takanani on kaksi pitkää suhdetta, jonka aikana vanhemmat eivät ole edes nähneet toisiansa.
Vanhempani ovat eronneet, eivätkä ole hyvissä väleissä toistensa kanssa. Molemmat olisivat voineet tavata appivanhemmat erikseen. Yrittänyt olen yhteistä ruokailua meillä ja kutsunut synttärikahveille. Appivanhemmat ovat aina tulleet, mutta omat vanhempani kieltäytyvät aina jollain verukkeella. Vanhempani pitävät minuun muutenkin yhteyttä vain harvoin, eivätkä käy juuri koskaan kylässä tai ole kiinnostuneita elämästäni. Olen saanut tästä ihmettelyä nykyiseltä ja ex kumppaneiltani. Välillä mietin mistä tämä johtuu.. onko vika minussa vai vanhemmissani?

4

1213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei ole mitenkään erikoista nykyään että vanhemmat tuijottavat omaa napaansa. Vanhempana olo ei ole ollutkaan sitä mitä odottivat. Saattavat olla jopa katkeria lapsilleen. Ei heitä kiinnosta rupatella mukavia lapsistaan vävyn tai miniän vanhempien seurassa, eivät pidä lapsiaan ihmeinä tai saavutuksina elämässään, vaan pikemminkin pettymyksinä. Omani eivät pidä yhteyttä enään juuri lainkaan. Appivanhempani ovat ottaneet minut perheenjäseneksi kuin omaksi lapsekseen. Olen aina ihaillut perheitä joissa pidetään yhtä. Kaikilla ei ole käynyt hyvä tuuri.

    • Anonyymi

      Ikävä kuulla. Appi ja Anoppi ovat samanlaisia, taustalla vaikuttaa myös heidän alkoholismi. Olin aluksi ihmeissäni sillä itsellä on todella läheiset välit vanhempiini. Puolisoni on ihana ihminen, joka olisi ansainnut paremmat vanhemmat.

    • Anonyymi

      Meillä, kyllä pidetään yhteyttä. Käymme mökillä, matkoilla ja soitellaan aika usein.
      Sovimme myös lastenlasten hoidosta, ettei aina yhdet ja samat isovanhemmat joudu hoitopuuhiin.

    • Anonyymi

      Minun ja mieheni vanhempien välillä ei ole muuta yhteyttä kuin ns. hyvän päivän tuttu-tasoiset välit. Molemmilla pariskunnilla on omat ystäväpiirit ja perhetutut, täysin erilaiset harrastukset ja mielenkiinnon kohteet.

      Seurustelimme mieheni kanssa yli 6 vuotta, eivätkä vanhempamme tavanneet toisiaan kertaakaan tänä aikana. Ei heillä ollut mitään halua tutustua toisiinsa, joten
      he tapasivat ensimmäisen kerran meidän häissä. Sitten muutaman vuoden välein lasten ristiäisissä, viimeksi näkivät kesällä vanhimman lapsemme rippijuhlilla.
      Silloin kun muksut olivat pienempiä, isovanhemmat kävivät lasten synttäreillä eri aikaan, silloin kun heille sopi.
      En edes yritä järjestää yhteisiä ruokailuita enkä juhlia, koska heillä ei ole mitään puhuttavaa toisilleen.

      Ei tässä ole mitään outoa. Jokaisella on omanlaisensa elämä.

      Älä turhaan syyllistä itseäsi äläkä muita. Anna ihmisten olla omia itsejään. Kyllä vanhempasi välittävät sinusta vaikka he eivät sitä ilmi tuokaan.
      Ei kannata turhaan yrittää tehdä ystäviä sellaisista ihmisistä jotka eivät viihdy toistensa seurassa yhtään. Käykööt luonasi silloin kun heille sopii. Kun tulevat, ole iloinen ja positiivinen, hyvällä tuulella ja nauti siitä hetkestä hyvillä mielin.
      Siitä tulee sekä sinulle itsellesi että muille parempi olo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla

      "älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen
      Maailman menoa
      25
      2694
    2. Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta

      Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään
      Maailman menoa
      40
      2332
    3. Ei tule uni

      Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.
      Ikävä
      62
      1308
    4. Miksi juuri Venezuela?

      Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp
      Maailman menoa
      300
      1234
    5. Toivon sulle silti hyvää

      Väärinkäsityksiä tapahtuu, mutta nyt on uusi vuosi ja uudet kujeet.
      Ikävä
      41
      986
    6. Tiedän, että olet luonnevikainen

      Haluaisin vain todeta olleeni väärässä tässä asiassa.
      Ikävä
      42
      977
    7. Jos mies olet oikeasti...?

      Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh
      Ikävä
      100
      934
    8. Pitäisikö meidän

      Sitten nähdä ilman että siitä tehdään ongelmaa?
      Ikävä
      77
      894
    9. Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin

      "-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup
      Maailman menoa
      94
      808
    10. Nautitko riidan haastamisesta?

      Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin
      Sinkut
      175
      803
    Aihe