Ay-jatkumo?

Hiilityöläiset - Iso-Britania
Metallityöväki - Saksa
Paperityöläiset - Suomi?

Epäonnistunut työtaistelu merkitsee sitä, että koko maan työväestö kärsii. Esimerkiksi Saksassa IGM:n epäonnistuneen lakon vaikutus on levittäytynyt muillekin aloille mm. 0% palkankorotuslinjana vuosiksi eteenpäin.
2205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kokoomus - Suomi

- Puolue epäonnistuu kaikessa mihin ryhtyy

70-luvulla oli pahiten rähmällään itään, nuoret
kokoomuslaiset tekivät toisistaan listoja KGB:lle.
Nämä ovat todellisia työn sankareita takinkäännössä ja vasikoimisessa.

Äänestä

UPM-Champion
Onneksi fuusio epäonnistui muuten...


UPM - Indonesia
Satoja miljoonia taivaan tuuliin


Stora-Enso USA
Raju ylihinta amerikan valloituksella

Äänestä

Kommentoi aloitusta


historia kirjoitti:

Hiilityöläiset - Iso-Britania
Metallityöväki - Saksa
Paperityöläiset - Suomi?

Epäonnistunut työtaistelu merkitsee sitä, että koko maan työväestö kärsii. Esimerkiksi Saksassa IGM:n epäonnistuneen lakon vaikutus on levittäytynyt muillekin aloille mm. 0% palkankorotuslinjana vuosiksi eteenpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu