Eikö ole vähän edesvastuutonta hoitajan antaa
2-vuotiaan yksin seikkailla pihamaalla?
2-vuotiaan yksin seikkailla pihamaalla?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jättää vain ilman valvontaa (En tosin kehoita ketään tekemään niin).
aihetta käsitteleviä alkaa olemaan liikaa jo tällä palstalla,sillä kohta täällä ei muuta enää käsitelläkkään,joten rajansa kaikella,sillä liika
on aina liikaa.
akoilla tuntuu olevan jälleen syyllistämisbuumi päällä. Kait tuntevat sitä kiikuttaessaan omasta hoidostaan laitoksiin jälkikasvuaan. Väitän, että suurimmalla osalla olisi itsekin edellytykset hoitaa jälkikasvuaan kotonaan, ja siten luoda virikkeitäkin, mutta...
Ota huomioon tuo idioottimainen vapaankasvatuksen sukupolvi. Sitä itse asiassa vain jatketaan, vaikkei vanhemmillakaan ole mitään käsitystä kasvatuspuutteistaan johtuen.
Kiitos matkivan ja aivopesevän sosialistisen trendin.
Jos kymmenestä kaksi syyllistää se EI tarkoita KAIKKI! Ehkäpä meillä "akoilla" on suuremmat sympaattiset tunteet niitä vanhempia kohtaan jotka ovat menettäneet lapsensa. Oli se sitten tapaturma tai sairaus. Ja suomalainen mieshän ei puhu, tai harvassa on ne miehet jotka tunteistaan uskaltaa ääneen puhua. Muuten kuin nimittelemällä naisia akoiksi! Siinäpä meillä on sitä vapaata kasvatusta! Itse olen hautaan saattanut kaksi nuorempaa sisarustani lyhyen ajan sisällä, että voin ymmärtää miltä lapsensa menettäneistä vanhemmista voi tuntua, kun olen omia vanhempiani katsonut.
ne empaattiset tunteet?