Skp haluaa säännöstelyn maahantuontiin

Tuontisäännöstelyn toteuttamista ja pakollisten vakuutusten siirtämistä valtion haltuun vaaditaan Skp:n poliittisen toimikunnan keskiviikkona antamassa julkilausumassa.

Siinä vaaditaan myös sairausvakuutusten vähimmäispäivärahakysymyksen ratkaisemista nykyisen eduskunnan aikana edustaja-aloitteiden pohjalta.

Nykyisen eduskunnan olisi julkilausuman mukaan käsiteltävä ainakin kansanterveyslaki ja uusi työllisyyslaki. Työttömyyden torjumiseksi olisi Skp:n poliittisen toimikunnan mielestä saatava lisää määrärahoja lisäbudjettiin.

Julkilausumassa pidetään hallituksen kestokulutushyödykkeiden tulleja koskevaa päätöstä kelvottomana yrityksenä korvata pistevero ja vaaditaan valikoitua tuontisäännöstelyä maksutaseen tasapainottamiseksi.

Vakuutuksista julkilausumassa sanotaan, että liikennevakuutusmaksujen korotuksesta olisi luovuttava ja pakolliset vakuutukset olisi siirrettävä valtion haltuun.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Fiksuja ajatuksia.

Äänestä

Elintarvikkeet säännöstelyn alle. Ja kahvi ja toppasokeri kortille.

Äänestä
  • Viinakortti takaisin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viinakortti takaisin.

    Koronapassilla viinakauppaan käyttämään viinakorttia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronapassilla viinakauppaan käyttämään viinakorttia.

    Tarvitaan Viinakorttiäpplikaatio puhelimeen.

    Äänestä

Eu liityttiin juuri siksi että voidaan ostaa kaikki halvalla ulkomailta, joska ei kylmässä suomessa kannata mitään tehdä. Näin se oli, usko tai älä. Ja tämän suunnitelman mukaan on sitten elettykin!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tuontisäännöstelyn toteuttamista ja pakollisten vakuutusten siirtämistä valtion haltuun vaaditaan Skp:n poliittisen toimikunnan keskiviikkona antamassa julkilausumassa.

Siinä vaaditaan myös sairausvakuutusten vähimmäispäivärahakysymyksen ratkaisemista nykyisen eduskunnan aikana edustaja-aloitteiden pohjalta.

Nykyisen eduskunnan olisi julkilausuman mukaan käsiteltävä ainakin kansanterveyslaki ja uusi työllisyyslaki. Työttömyyden torjumiseksi olisi Skp:n poliittisen toimikunnan mielestä saatava lisää määrärahoja lisäbudjettiin.

Julkilausumassa pidetään hallituksen kestokulutushyödykkeiden tulleja koskevaa päätöstä kelvottomana yrityksenä korvata pistevero ja vaaditaan valikoitua tuontisäännöstelyä maksutaseen tasapainottamiseksi.

Vakuutuksista julkilausumassa sanotaan, että liikennevakuutusmaksujen korotuksesta olisi luovuttava ja pakolliset vakuutukset olisi siirrettävä valtion haltuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu