Korona mutatoituu nyt villieläimissä

Yli 40% tutkituista peuroista on löytynyt koronan vasta-aineita.

"Utahissa on havaittu koronavirustartuntoja myös esimerkiksi hiirillä, pesukarhuilla ja haisunäädillä. Villieläinten tartuntoja on esiintynyt tutkijoiden mukaan odotettua enemmän erityisesti eläintarhojen tuntumassa.

Tutkijoiden mukaan vastaavien selvitysten tekeminen on kriittisen tärkeää, jotta viruksen leviämismekanismeja voidaan ymmärtää riittävästi. Eläimissä herkästi leviävät tartunnat tuovat riskejä uusista virusmutaatioista, joihin ihmisten täytyy olla valmistautuneita. Niin pitkään, kun kaikki ihmiset eivät ole täysin rokotettuja koronavirusta vastaan, on aina riski uusista varianteista, jotka voivat lähteä leviämään räjähdysmäisesti ihmisten keskuudessa."

Onko kotieläimiä tutkitttu?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Koska tulee seuraava aloitus koronasta, entäs laumasuojasta joka väärien profeetoiden mukaan on jo saavutettu ?

Äänestä

Miksi ei leviäisi lemmikkieläimissä jos leviää villieläimissäkin? Lemmikeillä on kuitenkin ihan eri määrä ihmiskontakteja.

Äänestä

Kun leviää hyttysiin…

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yli 40% tutkituista peuroista on löytynyt koronan vasta-aineita.

"Utahissa on havaittu koronavirustartuntoja myös esimerkiksi hiirillä, pesukarhuilla ja haisunäädillä. Villieläinten tartuntoja on esiintynyt tutkijoiden mukaan odotettua enemmän erityisesti eläintarhojen tuntumassa.

Tutkijoiden mukaan vastaavien selvitysten tekeminen on kriittisen tärkeää, jotta viruksen leviämismekanismeja voidaan ymmärtää riittävästi. Eläimissä herkästi leviävät tartunnat tuovat riskejä uusista virusmutaatioista, joihin ihmisten täytyy olla valmistautuneita. Niin pitkään, kun kaikki ihmiset eivät ole täysin rokotettuja koronavirusta vastaan, on aina riski uusista varianteista, jotka voivat lähteä leviämään räjähdysmäisesti ihmisten keskuudessa."

Onko kotieläimiä tutkitttu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu