Olemme eläkkeellä oleva pariskunta. Emme ole ottaneet koronarokotetta, koska haluamme ensin varmistua kuinka turvallinen se yleensä on.
Sen haittavaikutuksista on netissä paljon erilaisia tietoja, ja Suomessakin on hiljattain eräs patologi ryhmineen ollut vahvasti sitä mieltä, että rokotteen haitoista ei ole kunnollisia tutkimuksia, ja ettei sitä ole ennen käyttöönottoa kunnolla ja luotettavasti testattu. Kaikki rokotteen ottaneet ovat siten eläviä koekaniineja siihen asti, kunnes..?
Siksi olemme toistaiseksi seuranneet asioitten kehittymistä aivan rauhassa. Emme juuri liiku kuin ruokaostokset tekemässä, ja voimme aivan hyvin jäädä kotiimme ns vapaaseen eristykseen milloin tahansa kuinka pitkäksi aikaa tahansa tilaamalla kaupasta tarvitsemamme.
Asumme maaseudulla omakotitalossa muutaman kilometrin päässä kaupasta, saamme hoidettua asian hyvin. Olemme melko omavaraisia, ja viihdymme hyvin kotona ja onhan puhelimet ja Internet asioitten hoitamiseen. Ei tule tylsää.
Emme uskoaksemme saa tartuntaa, jos emme liiku kuin pihalla askareissa ja luonnossa. Silloin emme myöskään tartuta ketään. Voimme pyyhkiä ja desifioida ruokapakkausten päälliset, ja pitää yllä hygieniaa kaiken tavaran kanssa, mitä kaupasta tuotamme. Nuoremme ovat ottaneet rokotukset, mutta voisimme yhtä hyvin olla tarvittavan ajan tapailematta heitä käytännössä, tai sitten etäällä toisistamme, samalla pihalla vaikka pyörähtäisivät.
Meidänlaisiamme voi olla Suomen maaseudulla paljonkin, niin miksi uutisissa joka päivä on kehotuksia kaikkia koskien mennä hakemaan rokotukset, jos me emme ole ensisijaisesti niitä, jotka sen taudin jostain itselleen hakevat? Meitä voi olla rokottamattomiksi lueteltuina hyvinkin kymmeniä tuhansia? Tilatkaa piikkejänne sen mukaan, kuinka moni niitä haluaa, koska ovat niin epäluotettavaa tavaraa. En minä suuhunikaan laita mitään sellaista, mistä en voi olla aivan varma. Ukon keittämän kahvin kanssa on siinä ja siinä.
Uskon, että me voimme pysytellä kunnon hajuraolla koronasta. Toisin kuin ne nuoret 20-40 vuotiaat, jotka hyppäävät ravintoloissa ja tapahtumissa ja kuntosaleilla ja kissanristiäisissä, ja nyt taas ulkomaanmatkoilla ja kohta alkaa ne firmojen pikkujoulutkin?
Mitäpä jos tutkijat ja professorit ja ministerit ja kanisterit jättäisivät meidät kaikki hyväkuntoiset esim omissa taloissamme asuvat eläkeikäiset (miksei muutkin vastaavat) omaan ihanaan rauhaamme, kunnes uudempaa ja parempaa tutkimusta saavat aikaan kyseisistä pistoksista?
Tulemme sitten *ulos koloistamme*, kun pöly on laskeutunut. Jos emme saa kerran mistään tartuntaa ja jos viruksen sanotaan ajan kanssa heikentyvän tavalliseksi flunssaksi, niin ehkä kahden vuoden päästä se on jo heikentynyt niin paljon, että se lähtee sitten yskimällä?
Sen haittavaikutuksista on netissä paljon erilaisia tietoja, ja Suomessakin on hiljattain eräs patologi ryhmineen ollut vahvasti sitä mieltä, että rokotteen haitoista ei ole kunnollisia tutkimuksia, ja ettei sitä ole ennen käyttöönottoa kunnolla ja luotettavasti testattu. Kaikki rokotteen ottaneet ovat siten eläviä koekaniineja siihen asti, kunnes..?
Siksi olemme toistaiseksi seuranneet asioitten kehittymistä aivan rauhassa. Emme juuri liiku kuin ruokaostokset tekemässä, ja voimme aivan hyvin jäädä kotiimme ns vapaaseen eristykseen milloin tahansa kuinka pitkäksi aikaa tahansa tilaamalla kaupasta tarvitsemamme.
Asumme maaseudulla omakotitalossa muutaman kilometrin päässä kaupasta, saamme hoidettua asian hyvin. Olemme melko omavaraisia, ja viihdymme hyvin kotona ja onhan puhelimet ja Internet asioitten hoitamiseen. Ei tule tylsää.
Emme uskoaksemme saa tartuntaa, jos emme liiku kuin pihalla askareissa ja luonnossa. Silloin emme myöskään tartuta ketään. Voimme pyyhkiä ja desifioida ruokapakkausten päälliset, ja pitää yllä hygieniaa kaiken tavaran kanssa, mitä kaupasta tuotamme. Nuoremme ovat ottaneet rokotukset, mutta voisimme yhtä hyvin olla tarvittavan ajan tapailematta heitä käytännössä, tai sitten etäällä toisistamme, samalla pihalla vaikka pyörähtäisivät.
Meidänlaisiamme voi olla Suomen maaseudulla paljonkin, niin miksi uutisissa joka päivä on kehotuksia kaikkia koskien mennä hakemaan rokotukset, jos me emme ole ensisijaisesti niitä, jotka sen taudin jostain itselleen hakevat? Meitä voi olla rokottamattomiksi lueteltuina hyvinkin kymmeniä tuhansia? Tilatkaa piikkejänne sen mukaan, kuinka moni niitä haluaa, koska ovat niin epäluotettavaa tavaraa. En minä suuhunikaan laita mitään sellaista, mistä en voi olla aivan varma. Ukon keittämän kahvin kanssa on siinä ja siinä.
Uskon, että me voimme pysytellä kunnon hajuraolla koronasta. Toisin kuin ne nuoret 20-40 vuotiaat, jotka hyppäävät ravintoloissa ja tapahtumissa ja kuntosaleilla ja kissanristiäisissä, ja nyt taas ulkomaanmatkoilla ja kohta alkaa ne firmojen pikkujoulutkin?
Mitäpä jos tutkijat ja professorit ja ministerit ja kanisterit jättäisivät meidät kaikki hyväkuntoiset esim omissa taloissamme asuvat eläkeikäiset (miksei muutkin vastaavat) omaan ihanaan rauhaamme, kunnes uudempaa ja parempaa tutkimusta saavat aikaan kyseisistä pistoksista?
Tulemme sitten *ulos koloistamme*, kun pöly on laskeutunut. Jos emme saa kerran mistään tartuntaa ja jos viruksen sanotaan ajan kanssa heikentyvän tavalliseksi flunssaksi, niin ehkä kahden vuoden päästä se on jo heikentynyt niin paljon, että se lähtee sitten yskimällä?
Vastaukset 31
Vanhimmat
hienosti kirjoitettu ja ajateltu! kaikkea hyvää ja tsemppiä teille sinne maaseudun rauhaan.voin kertoa omakohtaista kokemusta .tunnen itseni lisäksi kolmisenkymmentä koronan saanutta n.10v-63 vuotiaita henkilöitä...vanhimmissa oli vielä kovasti immuunipuuteisia ja kovasti alkoholia ottavia ja kaikki selvisivät ilman sairaalahoitoa ja yli 80 prosentilla oli parinpäivän pientä kuumeilua ja nuhaa....itselläkin tämä meni ihan hajuaistin menetyksellä ohi koko lörönä ...eikä mitäään jälkimaininkeja.itsekään en tervein elämäntapojen eläjänä itsekään missään tapauksessa suostu tuohon piikkiin joka on näyttänyt jo kyntensä ja ne kynnet ei ole terävät....näitä sydänvikoja ja infarkteja piikkihaittoina on osunut jo ihan lähipiiriin ja nuorienkin ihmisten mystisiä kuolemia,,,,tukoksia koko kroppa täynnä terveellä ihmisellä...hälyyttävää kyllä se on. ja moni on varmasti huomannut nähä jalkapallo kenttien sydänpysähdykset...mutta joo jaksetaan ja ei sorruta paineen alla. kestetään vielä hetki ..eiköhän tämä jossain kohtaa puhalleta peli poikki
Teidänlaisia hörhöjä on hieman liikaa. Luette netistä juttuja joista ette ymmärrä juurikaan mitään. Kuulutte ikäryhmään, jossa kirjoitettu tarina uskotaan todeksi. Valitettavasti. Vaikka itsekin olen 70 vuotias ymmärrän sen miksi osa ikääntyneistä on naiveja höppänöitä, jotka höpöttävät tassuttelevansa kotinurkilla ja eivät tartuta ketään jne. Se johtuu epäluuloisuudesta ja liiasta valinna vapaudesta. Miettikääpä, kuinka pitkälle rokotettujen pitää sietää salaliittoteorioihin uskovien ja vainoharhaisten rokotusvastaista terroria?
Reilua olisi, että kieltäytyjät, jotka sairastuvat ja vaatisivat osasto- tai tehohoitoa saisivat jäädä kotihoitoon, jossa lähihoitaja kävisi kerran päivässä viiden minuutin vierailulla antamassa Buranan.
olisit voinut mennä suoltamaan tota pskaa muualle kun toisen hienosti kirjotetulle sivulle....sinullekin ainut oikea oppi on siis että lähimmäisesi kuolee tai vammautuu tästä myrkkypiikistä ...sitä te hyväuskoiset lampaat siis kaipaatte...uskotte loputtomiin teatteria ..sillä teidät on peloiteltu loputtomiin ....teho osastoista...letkuista....rokottamattomat jne jne ..skeidaa...jokainen tulee vuorollaan koronan saamaan ...siinä sitten odottele vaan kun olet piikeillä hävittänyt vahvimman voimasi eli luonnon immuniteetin...minä mikä elän terveellisesti sain vain todella lievän plörönän ...voiko sillä olla mitään tekemistä että vaikka lähentelen kuuttakymmentä ikävuotta enkä ole lihava enkä juo viinaa tai polta tupakkaa ?? niin mietippä sitä...ja sitä miettiessä lykkyä pyttyyn kohti uutta rokotetta kohti täyttä 7{7 rokote korttia
idiootti vanhus? olet ottanut täydellisen rokotesarjan mukamas? etkö luota siihen vai mikä on ongelmasi? vai oletko yhtäkkiä huolissasi rokottamattoman puolesta ? teitä kyllä riittää :D myönnä pois ....piikki on kuin pieru ilmaa siitä ei ollut mitään hyötyä...kyllä sylettää maksaa veronmaksajana tollaisten idioottien tulevia sairaala kuluja ja kalliita huijaus piikkejä
Et ole vielä kohdannut koronaasi.
Kirjoitus oli hyvin perusteltu. Mene muualle vähättelemään ja mitätöimään tärkeä pointti, se "rokote"turvallisuus. Kenties saat leipäsi nykytilanteesta ja sen takia suljet silmäsi ja yrität jyrätä omin aivoin ajattelevat? Ja olet antanut yksipuolisen valtamedian vaikuttaa itseesi? Nehän sensuroivat kaikki toisinajattelijat! Vain yksi näkemys sallitaan.
Hörhöjä eivät vaikuta kirjoitusten perusteella olevan vaan skarppeja henkilöitä.
Olet väärässä.olen saanut korona nuhan.passi on taskussa.ja minulla oireet oli niin lievät etten viitsi siihen edes perehtyä
No siinä onjoku oikein kunnon sekaisin!!! Herrasjestas mitä p---skaa! Et taida olla kovinkaan selvin päin. HUHHUH! Koita nyt hieman tutkia mikä on tilanne!!!!!!!!
-- Miettikääpä, kuinka pitkälle rokotettujen pitää sietää salaliittoteorioihin uskovien ja vainoharhaisten rokotusvastaista terroria?--
Tässähän sinä myönnät, ettei koronarokotuksista ole hyötyä koronaa vastaan. Olisitte iloisia sen rokotteenne kanssa.
Hyvä kirjoitus! Täysin samaa mieltä!
Sitten kun se huono arpa nousee ja joutuu sairaalaan, tapahtuma sitoo 4-5 hoitajaa huolehtimaan tehohoidossa sairastuneesta. Lääkäriä tarvitaan potilaan hoitoontietenkin moneen otteeseen.Jos tilanne kääntyy pahasta paremmaksi, on edessä pitkä kuntoutus. Jos ei, kuolleisuus on n. 11 prosentin luokkaa.
Tämäkin olisi voitu välttää ottamalla rokotteet.
Heh...totta piikkikuolema ottaa nirrin monella heti ..siinä ei tehohoidot auta ...tai nuori ikä ja terveelliset elämäntavat...ehkä verenohennuslääke piikkiä enne ja lopun elämää voi auttaa...
--Sitten kun se huono arpa nousee ja joutuu sairaalaan,--
Se on sitten huonoa tuuria ja häviävän pieni mahdollisuus. Sen sijaan piikin ottaminen ei ole huonoa tuuria vaan omaa hölmöyttä, jota voi joutua katumaan lopun ikäänsä.
Olemme 78v / 73v ikäinen eläkeläispariskunta.
Otimme ensimmäisen koronarokotteen heti kun se oli mahdollista.
Samoin tehosteen.
Vaimoni on terveytensä puolesta riskiryhmäläisenä saanut kolmannenkin ja minun pitäisi saada se joulukuussa.
Otimme viime viikolla kausi-influenssa rokotteen kuten jokainen vuosi aikasemminkin.
Minä olen terve ja hyväkuntoinen. Vaimoni on ollut syöpälääkityksellä kaksikymmentä vuotta ja hänellä on sen kylkiäisenä ilmennyt hankaluuksia keuhkojen sienikasvuston kanssa ja samalla on pernaa pienentävä lääkitys. 8:n viikon välein saa 2 pussia punasoluja.
Olipa tilanteemme mikä tahansa niin koronarokotteiden ottaminen ja 2-luokan maskien käyttö on velvollisuutemme kanssaihmisiä kohtaan.
Miksi emme toimisi näin?
Lisäys. Olemme eläneet noiden rajoitusten puitteissa normaalia elämää. Käyneet kaupassa. Vaimoni kokoillut entisten työkavereidensa kanssa. Eläneet aikaisempien kyläilytottumusten mukaisesti.
Minä olen käynyt puntti-/kuntosalilla 6krt/viikko.
Matkustelu on ollut hapatissa.
Voi voi...otan osaa...kuulostaa todella pahalle valmosi puolesta..ihmisillä on saattanut syöpä olla remissiossa monia monia vuosia mutta piikin jälkeen tauti on räjähtänyt uudelleen huonoin seurauksin..näitä on pilvin pimein mutta jospa vaimollasi olisi parempi tuuri matkassa ja kaikki menisi hyvin..pidän ainakin peukkuja 🙏👍
Ymmärrän teidän tilanteenne ja huolen terveydestänne , ja varmasti olisin teidän sijassanne tehnyt samoin. Kaikille ei ole tullut kummempia haittavaikutuksia rokotteista, toivotaan että estää teillä nyt kokonaan saamasta tuota tautia.
Meidän tilanteessamme olemme ajatelleet, että voisimme olla aivan hyvin pois tarttuvuusalueilta, ja sillä lailla ehkä säästyä taudilta. Meidän nuoremme ottivat molemmat rokotteet, koska ovat työmarkkinoilla ja kouluelämässä mukana, ja toivovat jos tauti tulee saavansa sen lievänä sitten.
Jokainen varmaan tekee niin kuin parhaaksi näkee. Emme ole niitä, jotka vastustavat rokotteita ihan periaatteesta, vaan tämän rokotteen ja sen edellisen kohdalla, mistä tuli sitä narkolepsiaa nuorille sitten, ajattelemme kriittisemmin. Jos olisi ollut joku Suomessa kehitetty rokote, tai yhteistyönä , olisi ollut luotettavampi joka tapauksessa.
Toivon terveyttä ja voimia teille molemmille!
Jos kaikilla suomalaisilla , varsinkin alle 4-kymppisillä paljon liikkuneilla ja matkailleilla ihmisillä olisi ollut tässä parin vuoden aikaan tuollainen moraali, ei korona olisi näin levinnytkään.
Nyt olisi tärkeä suojautua maskein ja liikkua vain välttämättömien asioitten hoidon takia. Kun tartunnat kuitenkin leviävät rokotettujenkin keskuudessa, ja kaikille heille ei tule mitään oireitakaan edes, he voivat olla kuin sytytyspaloja sitten liikkuessaan missä vaan. Eli rokotus ei vapauta suojautumiselta, vaikka niin jotkut luulevat kun kulkevat marketeissa maskeitta. Olen saanut monelle tuota toistaa.
Siksi olemmekin pitäneet turvallisempana pysyä omissa oloissamme, yhteyttä pidämme kyllä kaikilla muilla keinoilla läheisiiin ja ystäviin.
terveyttä kaikille, toivoo aloittaja
Kirjoitin tuon vastauksena 78/73 ikäiselle eläkeläispariskunnalle.
terveisin, aloittaja
--Miksi emme toimisi näin?--
Muuten OK, mutta mitä ihmettä te kanssaihmisiä tähän vedätte? Jos on rokotus, niin miksi vouhkata rokottamattomille? Eikös se rokote annakaan suojaa?
Minua ei ole rokotettu eikä rokoteta. Annan kaikille ihmisille valinnan vapauden, ja oikeuden fyysiseen koskemattomuuteen. Rokotetut ovat suojassa minulta (siis jos uskomme valtamediaa). Rokottamattomat taas uskovat minun tavoin, että koronarokote on vaarallisempi kuin korona. Juuri pidin melkein viikon flunssan. Tai jos se olikin korona?
Minullakin oli flunssa joka kesti 3 vetisempää pv ja 2 lievempää pv. Kuumeen tuntua, mutta en viitsinyt mitata kun se vaihteli normaalin olon ja niiskutuksen sekä aivastelun välillä. Voi se johtua vilustumisestakin, kun ikkuna jäi -10 asteen pakkasella auki. Ei kai se korona voi olla kun oli niin harmiton olo, mitä nyt vähän enemmän normaalista väsytti 2-3pv.
Lääkejätit eivät paljasta RNA-teknologiansa saloja – WHO palkkasi startupin selvittämään reseptin.
ei kukaan vielä tiedä tulvallisuudesta on nyt markkinoilla kumminkin.
Meillä+rokottamattomilla+on+oikeus+rauhassa+odottaa+ja+katsoa,+miten+käy+nyt+rokotettujen.
Nyt+olen+nähnyt+lähinnä++vain+rokotettuja+koronaan+sairastuneita,+jotka+ovat+joutuneet+jopa+sairaalahoitoon.++Yhtään+koronaan+ilman+rokotetta+en+tunne,+enkä+ole+nähnyt.
Olen++myös+lukenut+uutisista+keski-ikäisten+ja+n.50+vuotiaiden+selittämättömistä+äkkikuolemista.+Kuolinsyitä+ei+varmasti+kerrota,+mikäli+ne+liittyy+koronarokotuksiin.
Mikäli+omaiset+ei+ala+tekemään+paljastuksia.++Mikäli++rokoteasioihin+saadaan+enemmän+varmuutta+ja+selvyyttä,+otan++kyllä+rokotteen.++En+ennen+sitä.++Rokote+ei+ole+mielestäni+100%+luotettava.
Juuri ennen tätä koronakriisiä ihmisten tietosuojaa kiristettiin. Jos vähän viitsii tutkia asiaa ihan puolueettomuudenkin kannalta, voi tieto tehdä kipeää, jos on rokotettu tai läheisiä rokotettuja joutunut sairaalaan.
Niin voihan sitä odotella rauhassa rokotusten vaikutusta, mutta siinä vaiheessa kun joutuu sairaalaan, rokotteen ottaminen on jo myöhäistä. Pitää laittaa vaan "kiittimet ristiin" ja toivoa että selviää hengissä eikä tulisi pahasti invalidisoivia jälkisairauksia.
Millainen varmuus rokotteen tehosta ja varmuudesta olisi riittävä?
Erinomainen kirjoitus. Rauhallinen ja tasapainoinen. Näitä tarvitaan koronavouhotuksen vastapainoksi.
Joudutte harmillisesti olemaan loppuelämänne "karanteenissa" jos odotatte sitä että korona sammuisi.
Kyllä rokotteen mahdolliset sivuvaikutukset ovat olemattomia, varsinkin jos niitä vertaa koronan aiheuttamiin vaivoihin (jopa kuolemaan).
Ette voi olla varmoja ettei korona tarttuisi kauppareissuilla ja sen jälkeen rokottamattomana olette todella suuressa kuolemanvaarassa.
Olen nähnyt videoita jolla ihmisiä kuolee heti koronapiikin saatuaan. Yksi heistä oli 19v nuori nainen!!!
Rokotekiimaisille on halutessaan tulossa Ruotsin malliin vapaaehtoinen mikrosiru ihon alle.
Ottakaa ihmeessä sellainen, te rokotetut kiihkoiset.
Kuolema heti koronarokotuksen jälkeen on kliinisesti mahdoton rokotteen vaikutuksesta. Joku piikkikammoinen voi kyllä pyörtyä vaikkapa jännityksen vuoksi ja silloin rokotteen laadulla ei ole mitään vaikutusta. Äärimmäisessä tapauksessa joku sydänsairas voi saada vaikkapa pelkästä rokotuspelosta sydänpysäyksen.
Tuo mikrosiruvauhkoilu on älytöntä kun sama ihminen todennäköisesti kuljettaa mukanaan matkapuhelinta joka antaa tietoa koko ajan missä liikkuu. Hän voi myös ostaa kaupasta tavaraa pankki- tai luottokortilla, käyttäen mahdollisesti vielä jotain etukorttia jolloin tietoa henkilön käytöksestä löytyykin jo paljon. Siinä ei tarvita enää mitään mikrosiruja.
Aloittaja on siinä ihan oikeassa, että kukin eläköön miten itse tuntee järkevimmäksi kohdallaan, turha panikoiminen vain pilaa elämänlaatua...mutta, mutta...kannattaisko kuitenkin vähentää sitä äijän keittämää kahvia? 😬😂
Rokotteella on haitta ja sivuvaikutuksia etenkin tällä toisella rokotteella...
Minulla tuli arkoja ja kipeitä patteja ihon alle tämän piikin jälkeisenä päivänä....kaduttaa tämän piikin otto..tosiaan haittavaikutuksia ei tunneta.