Oletteko käyneet Joulumyyjäisissä?

Anonyymi

Kävin tänään,ostin sinappia,pullaa ja arpoja,en voittanut.

13

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei mitään asiaa tuollaiseen ylellisyyteen !

      Kävin tänään taas elintarvikejakelussa hakemassa ruoka-avustuksen.

      Thaimaassa ne olisi tuonut kolme annosta tänäänkin kotia, täällä kassi on ollut jo pian pari vuotta oven ulkopuolella ja sinne ei ole pääministerin lupauksista huolimati mitään ilmestynyt ?!

      Kumpikohan maa on kansalaisen näkövinkkelistä kehitysmaa, niinku aikuisten oikeasti ?!

    • Anonyymi

      Huomenna olisi aikomus mennä kirkon myyjäisiin. Sukkia katselen villasia, ja jos olisi virkattuja kintaita.

    • Perjantaina kävin Jämsässä ,
      tärkeintä oli uusia omat sisähuopaseni,
      mutta samalla siellä oli muitakin yrittäjiä joulumyyjäisten merkeissä.
      Aina noissa tapahtumissa sortuu myös heräteostoihin.

      Oman pitäjän joulumyyjäisissä käyn arpoja ostamassa
      ja kannattamassa yhdistyksiä.
      Aina tietysti ilostun kun jotain voitan,
      mutta olen joskus antanut palkintoni takaisin ja sanonut,
      että pankaa tämä hyvä vain kiertoon.

      Aikaisemmin olen ollut itse innokas myymään arpoja ja
      kahvia ja piparkakkuja ja muuta mitä milloinkin keksittiin
      urheiluseurani talkoolaisena tiskin takana,
      vaan enää en kehtoo,
      arvanosto yms riittää.

    • Anonyymi

      En ole käynyt, vielä, tosin tuskin käynkään. Kun yksin joulua viettää, ei mitään tarvitse myyjäisistä hankkia.

    • Anonyymi

      Partiolaisten myyjäisiin olen menossa,pitävät ulkotiloissa.

      • Anonyymi

        Katsoin netistä. Olen käynyt usein, en aina, eräällä koululla. Josko tänä vuonna pääsisi, ellei kielletä. Aina löytyy jotain ja terveysjärjestöille hyväntekeväisyyttä pienesti.
        Pidän joulumyyjäisten tunnelmasta alkuryysiksen jälkeen.
        Beng


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsoin netistä. Olen käynyt usein, en aina, eräällä koululla. Josko tänä vuonna pääsisi, ellei kielletä. Aina löytyy jotain ja terveysjärjestöille hyväntekeväisyyttä pienesti.
        Pidän joulumyyjäisten tunnelmasta alkuryysiksen jälkeen.
        Beng

        Joulumyyjäiset on kiva juttu.


    • Anonyymi

      Hei kaikki kivoja keskusteluketjuja kaipaavat ! Aika kauas saa kelata, että löytyy sopuisia persuvapaita ketjuja. En tiedä onko kukaan samaa mieltä, mutta minusta palsta on pilalla pidäkkeettömien persujen takia. Ei taida kellään enää olla paljon haluja tehdä aloituksia, koska ne sabotoidaan heti.


      Huomenna ollaan joulukuussa.
      Joulumyyjäiset ja siivousketju on ollut viimeaikoina suoranaista herkkua normaaliudessaan, joskin jälkimmäiseenkin jo kerkesi jyrääjä tulla poistamaan kommentteja.

      Olen joulumyyjäisistä aina ostanut ainakin villasukkia ja "kuivakakkuja" jos vain on.
      Tunnelma niissä on lämpöinen ja kotoinen.
      Mitä tulee joulusiivoukseen, se jää vähälle tänä vuonna.

      Näyttää rajoituksia tulevan, uusi koronavariantti ja yksinäistä.
      En ole erikoisemmin jouluihminen enkä jouluruuistakaan enää jaksa olla kovin innostunut, että sikäli ei yksinolo haittaa, saapahan olla kuormittamatta itseään.
      Voi hankkia juuri sitä mistä itse tykkää ja sen verran kuin syö.
      Koronasta alkaa näköjään tulla "uusi normaali". Mieli turtuu.
      Ei kohta osaa enää kaivatakaan mitään ?

    • Anonyymi

      Kommenttien poistaja kertoo 1.12.2021 80 plussassa valikoivansa tarkkaan mitkä kommentit poistaa

      "Näin uskon kohdallesi. Itse en vaivaudu aivopierujesi poistoon pitäähän niiden näkyä kaikille.

      Ei olisi mitään järkeä poistaa älyttömyyksiäsi, itseäsi ja tyhmyyttäsihän niissä korostat.
      Siitähän minä juuri nautinkin; )

      Korppis"

      Huom ! Lipsahti häneltä lisäksi: "poistaa"
      ei puhu poistattamisesta, kuten muut, jotka eivät itse pääse poistamaan.

      • Anonyymi

        Ei tuo ole mikään "uutuus", on tiedetty monta vuotta, kuka kommentteja poistelee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuo ole mikään "uutuus", on tiedetty monta vuotta, kuka kommentteja poistelee.

        Duo "Hössöliisat" pelaa yhteen pussiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Duo "Hössöliisat" pelaa yhteen pussiin.

        Tällä palstalla joku "duo" yritti 70 jatkuvasti alistaa ja mitätöidä muita ja
        jos joku pisti hanttiin, ne painuivat ylläpitoon itkemään, että heitä sorretaan.
        Snyyyyf !


    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      682
      2617
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1316
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      112
      1195
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      12
      1155
    5. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      46
      1044
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      975
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      939
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      101
      893
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      779
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      751
    Aihe