YLE:n tuottamien ohjelmien ja sarjojen perusteella yhtiössä näyttää vallitsevan periaate, jonka mukaan maahanmuuttajia on oltava ohjelmissa ja niiden tekemisessä suhteessa monikertainen määrä verrattuna alkupeäräisväestöön. Nähdyn perusteella pitäisin vähintään aiheellisena, että joku puolueeton taho tutkisi, ohjaako YLE kansalta perittävää pakkoveroa tietoisesti maahanmuuttajille pakolaisavun tarkoituksessa, sekä, järjestetäänkö ohjelmasuunittelujen avulla tarkoituksellisesti työvoimavalinnat siten, että Perustuslain yhdenvertaisuusperiaatetta rikotaan jopa räikeästi?
Paljonko YLE:llä töissä maahanmuttajia? Rikotaanko lakia?
Anonyymi
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Suomihan on sitoutunut EU-sopimukseen, jossa medioiden tulee nostaa positiivisesti esille myös maahanmuuttajia. Jos media ei näin tee, niin valtion tukea ei saa.
Eli, EU on syöpä josta on hankkiuduttava eroon.
YLE- verosta 100 miljoonaa pois.
Kerätköön veroa siinä kuin kirkkokin - vapaaehtoiset maksavat.
Sydämen asialla sarjaa katsoin joku vuosi sitten telkusta kun tuli Yleltä, mutta muutoin en katso enää mitään!
No nyt osui ja upposi. Sarja vei minutkin mukanaan. On käsittämätöntä kuinka hienoja sarjoja varsinkin britessä on tuotettu, kun taas Suomessa taso on aina ollut alhaisinta kuraa. Turkan "Seitsemän veljestä" sai jo kyaymään, onko Suomi valtio, vaiko suuri hullujenhuone?
Ennen ukkn aikaan hieno turvallinen valtio jossa hyvä elää. Nykyään suomi eun alue ja saatanallinen sekopää helvetti
Ei taida tasavertaisuuslaki olla ylellä tiedossa? Miksi sinne palkataan pelkästään mamuttajia?
Ilmeisesti helvetin paljon ja meno on sen mukaista, en halua maksaa mitään yle-veroa joten pistäkööt sen ylen ruotuun jos ei meno muutu.
Sateenkaariväki ja muslimit vallaneet Ylen. Luultavasti rukouskutsu tullaan päivittäin esittämään Yle:n kanavilla suorina.
Varmaankin tulevaisuudessa kirkonmenojen esitys lopetetaan YLE:n kanavilla, ja tilalla näytetään monikuluttuurista rukouskutsua Helsinkiläisestä moskeijasta.