kyllästyttää...

..miksi ystäviinsä kyllästyy? Mun elämän tilanne on muuttumassa kun lukio loppuu ja lakki tulee päähän, haaveilen pois lähtemisestä ja vanhen taakse jättämisestä mutta jostain syystä olen koko ajan vain varmempi siitä etten tule kaipaamaan yläaste ja lukioaikaisia ystäviäni. Pikku hiljaa vain tuntuu, ettei kukaan niistä edes välitä minusta enkä minäkän sen paremmin heistä. Onko samoja tunnelmia, aiempia kokemuksia kenelläkään?
Kiitos.
2373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mielestäni tuossa ei ole mitään outoa, eli aika moni käy samat asiat läpi, kun jokin ajanjakso päättyy elämässä. Siinä on kyse siitä, että suurin osa elämän ihmissuhteista on tarkoitettu tilapäisiksi, ja ihmiset hakeutuvat toistensa seuraan yleensä jonkin yhdistävän asian kautta (koulu on aika suuri yhdistävä asia..). Kun se yhdistävä asia sitten lakkaa olemasta, niin joutuu heräämään todellisuuteen sen suhteen, että moni ihmissuhde on luotu vain siksi, että "parempaakaan" ei ole ollut tarjolla.

Noh, siis kyllähän ne ihmiset voi olla tärkeitäkin ja tuntua tosi ystäviltä, mutta aika aikaansa kutakin. Elämässä on tilaa kyllä sellaisille ystäville, joiden kanssa ihmissuhde kestää esim. välimatkan ja pidemmän erossa olon, ja yhteyttä pidetään silti yllä, koska ollaan ystäviä. Suurin osa ihmissuhteista on sitten vaan tarkoitettu tilapäisiksi, ja niiden korvaajat löytyy sieltä, minne seuraavaksi ankkurinsa laskee.

Olen käynyt saman läpi.. Tuntui, ettei kukaan välittänyt vanhoista kavereista, ja pikkuhiljaa myös oma välittämisen tunne hiipui.. Lopulta tulin sitten huomaamaan, että niin sen pitääkin olla, ja on aika kääntää uusi lehti elämässä.. Ja niitä tosiystäviä tarttuu sitten kyllä jossain vaiheessa jostakin matkan varrelta..

Äänestä
  • Kiitoksia kannustavista sanoista. Kyllä mä sen vähän noin olen itsekin ajatellut, mulla on vain olemassa se ongelma, et mä en nyt juuri pääse niitä ihmisiä pakoon vaan pienellä paikkakunnallamme ei oikein ole tekemistä itsekseen eikä oikein pysty katoamaan kun rahapula, työongelmat yms. sitoo vielä kotiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hupsis kirjoitti:

..miksi ystäviinsä kyllästyy? Mun elämän tilanne on muuttumassa kun lukio loppuu ja lakki tulee päähän, haaveilen pois lähtemisestä ja vanhen taakse jättämisestä mutta jostain syystä olen koko ajan vain varmempi siitä etten tule kaipaamaan yläaste ja lukioaikaisia ystäviäni. Pikku hiljaa vain tuntuu, ettei kukaan niistä edes välitä minusta enkä minäkän sen paremmin heistä. Onko samoja tunnelmia, aiempia kokemuksia kenelläkään?
Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu