Kummallakin voi käristää aivonsa mutta kumpi noista on käyttäjälleen vaarallisempi?
Kumpi on aivoille vaarallisempi: 5g vai jeesus?
Anonyymi
2471
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Jumalanpilkkaajat ovat vaarassa.
Jumala tappaa talossa ja puutarhassa, mutta g-piste vain laukaisee.
Mikroaallot voivat aiheuttaa aivoihin vaurioita (siksi mikroaaltouuni on suojattu), mutta 5G on vielä sen verran heikko taso että aivojen vauriot ovat erittäin vähäisiä. Sen sijaan ajatukset, filosofiat ja maailmankuva elävät ja muuttuvat ihmisen kasvun mukana. Joten sanoisin loogiselta järkipohjalta että 5G on aivoille haitallisempi (vaikkakaan haitta ei ole edes tarpeeksi suuri jotta haittaa voisi sanoa edes vähäiseksi) sillä ajatukset, filosofiat ja katsomukset eivät aiheuta aivoille vaurioita.
Kumpi on aivoille haitallisempi? Ajatus voikukasta vai pään työntäminen mikroaaltouuniin?
Jälkimmäinen voi tulla vain ateistin mieleen. Palstalle suoltamiensa kirjoitusten perusteella he ovat myös tehneet niin.
Jos pystyy työntämään päänsä mikroaaltouuniin ja vielä käynnistämään uunin, on kyllä niin huonossa jamassa että siitä ei nousta.
G5G on vaaraton aivoille, mutta vaarallinen aivottomille.
Toisaalta jeesususko tekee ihmisen aivottomaksi.
Raamatun lukeminen liuottaa aivot, sitten ne vauvat nesteenä nenästä ulos.
Kaikkien ollessa Jeesuksessa olisi kaikki paremmin.
Kaikki menee päin mäntyä, jos kaikki hurahtavat taikauskoon.
No 100 Ordotoksista venäläissotilata täysissä PST varusteissaan - tungenttuna Jeesuksne peräsuoleen olisi jo aika mojova näky
Siinä ei kannattaisi kääntyä pistin tanassa, tai Jeesus saa orgikarkin
5G(ay) seksi on!
😁
Jos usko jeesukseen estää ottamasta rokotetta, niin sitten kuolee, ja aivotkin hajoavat. 5g:stä taas ehkä yksi miljoonasta saa syövän.
jeesus, mutta se on jo siellä perinnöllisenä ominaisuutena .
Tietysti 5g on haitallisempi. Eihän olematon voi tehdä mitään aivoille. Mutta jos kysytään 5g vs. Jeesuspsykoosi, Jeesusdeluusio tai Jeesuspakkomielle niin tietysti nämä mielisairaudet ovat pitemmän päälle paljon haitallisempia.
Raamatun lukeminen ei ole tervettä, se liuottaa aivoja ja sen jälkeen aivot valuvat nenästä ulos nesteenä. Siksi on terveempää että ei lue Raamattua vaan jotain parempaa ja rakentavampaa kirjaa kuten vaikka Väinö Linnan Täällä Pohjantähden Alla -romaanin.
Olen huomannut palstan ateisteista, että he eivät tosiaankaan ole lukeneet Raamattua, mutta uskovaiset ovat lukeneet sitä ahkerasti ja yhä vielä lukevat. Tuntevat sen vuoksi ateisteja paremmin Raamatun suomenkielisen käännöksen ja seurakuntiensa tulkinnat siitä.
"...seurakuntiensa tulkinnat siitä."
Juurikin näin, tuhannet ristiriitaiset ja toiset seurakunnat helvettiin heittävät "me olemme ainoita oikeita uskovaisia" -tulkinnat.
Ateismi on vaarallisin heti maallistumisen jälkeen.
Ei jeesus ainakaan älykkyyttä lisää, kuten hihuista voi havaita, joten vaaraksi se on aivoille.
Yeshualla oli hyviä oppeja ja asennemalleja, jotka rakentavat hyvyyttä pahuutta vastaan vielä 2000 vuotta myöhemminkin. 5G:llä sen sijaan voit aloittaa vaikkapa sodan, tai tilata murhan, tai postata vihaamastasi henkilöstä hänelle vahingollisen viestin ja kuvan. Kyllä, 5G on vahingollinen, Yeshua ei.
Kuka on Yeshua? Puhe oli Jeesuksesta. 🤔
5G Kristeilyohjus Kristittyjen lähettämänä? pUUttinin sinertämä