https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/baa548fa-dc6e-42af-a683-7f541aa65cc7
"Siitä huolimatta, että Afrikan väestöstä on tähän mennessä rokotettu koronaa vastaan vain kuutisen prosenttia, maanosa on välttänyt suuret epidemiapesäkkeet. Pandemian alussa terveysviranomaiset pelkäsivät, että virus leviäisi kulovalkean tavoin ja tappaisi miljoonia, mutta näin ei ole käynyt.
– He sanoivat, että kaduilla olisi raatoja ja kaikkea sitä, mutta mitään sellaista ei ole tapahtunut, nigerialainen Opemipo Are, 23, sanoo uutistoimisto AP:lle.
Afrikan etuna ovat myös vähäinen liikalihavuudesta tai diabeteksesta kärsivien määrä. Eli vakavalle koronataudille altistavien riskitekijöiden määrä on vähäinen"
Tämän perusteella myös suomalaisilla hoikilla, laihoilla ja ei-diabeetikoilla on vähäinen riski sairastua koronan vakavaan muotoon, kun se kerran on afrikassakin.
Vakavalle koronataudille ovat alttiita kaikki lihavat ja diabetesta sairastavat.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mitä tästä opimme!?Nekrut on valkosia viisaanpi rotu!!
Ei saa sanoa N-sanaa!
Afrikan keski-ikä 19,5 euroopan 43,9 vuotta
Afrikassa yli 80-vuotiaita 6 miljoonaa, euroopassa 26 miljoonaa
Afrikkalaisten etuna aliravitsemuksesta johtuva laihuus ja diabeteksen vähäisyys tämän takia.
Eli olisi haitallista antaa rahaa afrikan ruoka keräyksiin.
Seurataanko+siellä+edes+tartuntoja,+tuskin?++Joku+harva+käy+näytteen+antamassa+ja+siitä+syntyy+se+pieni+%-määrä.
Suomessakin+tuolta+tulleet+elävät+kuin+koronaa+ei+olisi.
Afrikassa+6%+rokotettu,+vähiten+tartuntoja+mutta+silti++taas+uusi+variantti+syntyi+rokottamattomien+populaatiossa
Uusi variantti voi kellistää nuo