Inhimillisyyden ja pahuuden ero

Anonyymi

Pohdiskelen hieman inhimillisyyttä ja pahuutta ja niiden eroa. Inhimillisyyteen kuuluu esimerkiksi se, että ihmisille tulee riitaa tai se, että ihmiset sanoo toisilleen asioita mitkä kaduttaa myöhemmin. Se kuuluu elämään ja useimmat kohtaa tällaisia asioita elämässään. Riidoissa ihmiset on itsekkäimmillään. Kukaan ei raivoa toiselle että "minä tein sinulle tässä asiassa väärin" vaan riidoissa osapuolet moittivat vain toisiaan. Myöhemmin voidaan itsekseen ajatella itsessäkin olleen vikaa vaikka riitatilanteessa ihmiset onkin itsekkäimmillään.

Pahuutta taas on se, että tietoisesti halutaan pilkata, panetella, hakkeroida tietokoneet, kuvata salaa, kuunnella salaa, pyrkiä ajamaan ihminen tuhoonsa. Edes pahoja rikollisia ei kohdella tällaisella toimintamallilla sivistysvaltiossa. Tällaiset toimenpideet on niin brutaaleita ettei ne kuulu sivistysvaltiossa keinovalikoimaan koska ovat mentaliteetiltaan keski-ajalta.

Se, että minä tai kuka tahansa muu tekee virheitä joita katuu, pyytää anteeksi ja haluaa toimia jatkossa toisin, ja tekee sen omaehtoisesti ilman että kukaan on edes esittänyt mitään kritiikkiä, on fiksuin mahdollinen tapa vastata virheistään. Virheistä voi moittia ja antaa palautetta ne henkilöt joita asia koskeekin, ei normaalisti muut ihmisiset, siis sivulliset. Omalla kohdallani olisi ollut oikeutettua ja ymmärrettävää, että olisin saanut kritiikkiä muutamilta ihmisiltä. Kritiikin ymmärrän niin, että se ei ole pilkkaa tai pahuutta vaan asioista sanomista. Kun sanotaan asiasta, se uppoaakin ihmiseen syvemmälle koska ihminen kyllä itsekin tietää milloin on väärin toiminut. Missään tilanteissa ketään ei voi tuomita ainakaan asioista mihin he eivät ole syyllisiä.

Usein kuulee puhuttavan että jollekin annetaan "samalla mitalla" takaisin. Samalla mitalla tarkoittaa nimensä mukaisesti suunnilleen samaa mittaa. Jos ihmisen moraalista toimintaa arvioitaisiin asteikolla 1-30 ja useimmat ihmiset asettuisi tasolle 4-6 ja ihminen sitten tekisi virheen joka liikkuisi esimerkiksi tasolla 6, niin samalla mitalla tarkoittaisi rankaisuna/opetuksena noin tasoa 6, eikä suinkaan esimerkiksi tasoa 30.

Opetuksen saatuaan ihminen voi jatkaa elämää tapansa korjanneena ja antaa itselleenkin myöhemmin anteeksi. Mutta jos rankaisu on tasolla 30 eli puhdasta pahuutta, niin ihminen käytännössä tuhotaan jolloin kyse ei ole enää opetuksesta vaan silkasta pahuudesta ja pahanteon nauttimisesta.

Yleensä pahuus oikeutetaan esimerkiksi sotatilanteissa sillä, että vastapuoli demonisoidaan ja luodaan omissa mielikuvissa lähes epä-ihmiseksi tai demoniseksi jolloin voidaan näennäisesti oikeuttaa itselleen mitkä tahansa toimenpiteet ja kokea vielä olevansa itse moraalisesti parempia siitä huolimatta, että on käytetty brutaaleita toimenpiteitä toista ihmistä kohtaan. Se ei ole enää inhimillinen virhe joka tapahtuu hetkessä ja ajattelemattomuutta vaan se on harkittua pahantekoa.

Kaikki ihmiset on epätäydellisiä ja jokaisella ihmisellä on asioita mitä he nolostelevat tai häpeävät ja useimmilla on historiassaan asioita mitä he katuvat. Pilkkaaminen ja pahuus ei ole koskaan oikeutettuja asioita ketään kohtaan. Se on vyön alle lyömistä joka koetaan useimpien ajattelussa epäreiluksi.

Rehellisyydestä vielä muutama ajatus. Tasan jokainen ihminen valehtelee. Jaan valehtelun kahteen ryhmään. Kaikki ihmiset valehtelee sellaisissa tilanteissa joiden motiivina on ylläpitää sosiaalisia suhteita. Jos ihmistä pyydetään esimerkiksi syntymäpäiville mutta ei jakseta mennä koska ei sillä hetkellä huvita, niin saatetaan sanoa että tuli työkiireitä. Tai kun joku kysyy olenko lihava, saatetaan asiaa kaunistella koska ei haluta loukata toista. Kaikki siis valehtelee sosiaalisten suhteiden takia tai asioissa jotka koetaan noloina jotta ei nolottaisi niin paljoa. Näinkin toimii jokainen joskus. En laske näitä valehteluja epärehellisyydeksi.

Lasken epärehellisyydeksi selaisen valehtelun jonka motiivina on saada jonkinlaista hyötyä itselle eri tilanteissa. Sellainen valehtelu rinnastuisi varastamiseen joka on myös epärehellisyyttä. Myös se että varastetaan esimerkiksi yksityisiä tietoja ja sähköposteja on varastamista ja epärehellistä.

Konteksti on asia mitä ei saisi koskaan sivuuttaa. Kysymättä sanojalta itseltään ei koskaan voi tietää asian kontekstia ellei ole itse tilanteessa mukana ja tunne sitä. Netissä varsinkaan ei voi tietää onko asian konteksti huumori, leikkimielisyys, sarkasmi, pelleily tai tosissaan olo koska tekstistä ei voi kuulla edes äänenpainoja.

En palaa lukemaan onko tähän viestiin vastattu koska tällä kellonlyömällä lopetin suomi24 keskustelujen seuraamisen pitkäksi aikaa.

4

153

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tämä pohdinta ansaitsee noston.

    • Anonyymi

      Sähköpostien varastaminen on yksi niistä harmillisista epäreellisyyden muodoista, joihin...

      • Anonyymi

        ... joskus törmää. Elämä on myös täynnä vaaroja. Varomattomuus kuuluu nuoruuteen.


    • Anonyymi

      Rehellisyydestä vielä muutama ajatus. Tasan jokainen ihminen valehtelee
      ------------------------
      olet vaarassa. perustelut pidan omana tietonani

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      94
      1506
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      47
      1023
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      15
      896
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      838
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      82
      758
    6. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      92
      741
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      737
    8. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      728
    9. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      687
    10. 68
      682
    11. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      13
      682
    12. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      59
      672
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      664
    14. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      651
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      595
    16. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      576
    17. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      46
      569
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      557
    19. Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?

      Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla
      Lappajärvi
      149
      534
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      525
    Aihe