Hyvin usein näillä sivuilla puhutaan miehen "metsästysvaistoista" naisen "saamisen" yhteydessä. Olenkohan täysi vätys vai muuten outo, mutta kyllä "metsästettävä" nainen vie minulta mielenkiinnon kyseistä naista kohtaan. Minusta tuollainen ihminen kuvittelee liikoja itsestään, kuvittelee olevansa muita parempi. Antaa tunteen, etten kuitenkaan tuolle tule kelpaamaan. En jaksa innostua ihmisestä, joka omasta mielestään on jotenkin "ansaittava". Minulta vain yksinkertaisesti puuttuu kiinnostus älyttömään "metsästykseen", vaikka naiset toki muuten kiinnostavat.
Miksi ihmeessä kiinnostusta ei voi sanoa jotenkin suoraan. Ei se ole helppoa, tiedän, mutta ei "leikkiminen" ole mukavaa. Varsinkin, kun aina kuitenkin jää yksin loppujen lopuksi.
Olisi mukavaa lukea ajatuksianne asiasta, mielenkiinnon vuoksi.
Miksi ihmeessä kiinnostusta ei voi sanoa jotenkin suoraan. Ei se ole helppoa, tiedän, mutta ei "leikkiminen" ole mukavaa. Varsinkin, kun aina kuitenkin jää yksin loppujen lopuksi.
Olisi mukavaa lukea ajatuksianne asiasta, mielenkiinnon vuoksi.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Säkö haluat sitt sellasen joka on jokaisen sänkyy kampeamassa ja jokaiselle kertomassa, ett ois vähän kiinnostunut ym.? Sellainen joka on hieman etäisempi, ei heti ole kovin tuttavallinen ym. on paljon luotettavampi yleensä, ja ei ole joka miehen/naisen tyyppiä.
Sitten sinä kohtaat jonkun, joka sopii sinun strategiaasi ja tulee kiskaisemaan hihasta. Itse en kuulu niihin, joten emme siis tapaa =) Mutta usko pois, on niitäkin, jotka pitävät pienestä tavoittelusta ja siitä, että vaikka nainen osoittaa kiinnostusta, hän ei kuitenkaan heti ole ns. "valmis".
Etköhän sinä omasi löydä. Jätä ne loput sit muille. Ciao!
Itsestään liikoja luulevat palautuvat maan pinnalle automaattisesti, kun eivät saa seuraa.
Monet naiset ajattelevat, että heidät on "ansaittava". Tämä ansaitseminen ei monestikaan tarkoita mitään järkevää vaan useimmiten kyse on lipevistä eleistä, mielistelevästä käytöksestä ja ylisanoista. Naiset siis ansaitaan tällaisilla halpamaisilla pelimiehen elkeillä.
Sitten naiset ihmettelevät, kun tulevat jätetyksi. Ei siinä mitään ihmeellistä ole, pelimiehet eivät nyt vain viitsi katsella mitään 35-vuotiasta, kun kerran parikymppisiäkin on saatavilla.
Naisten kannattaisi ymmärtää, miten katoavaista nuoruuden kauneus on, ja toimia sen mukaan. Jotkut näin tekevätkin, mutta osa heistä saattaa ryhtyä myöhemmin haikailemaan pelimiehen perään. Siis tavoittelemaan lipevää käytöstä ja ylisanoja. Sellaisia on saatavilla vanhemmillekin naisille, mutta tällöin houkuttimena ovat yleensä esim. taloudelliset asiat. Nokkela pelimies tietysti kehuu 45-vuotiaan naisen ulkonäön taivaisiin, mistä nainen on ikionnellinen eikä arvaa tulevansa perusteellisesti höynäytetyksi.
Miehen kannattaa etsiä nainen, joka ei ole kiinnostunut pelimiehestä. Tämän jälkeen on kuitenkin syytä esittää pelimiestä ainakin jonkin aikaa. Naiselle tulee tunne, että paitsi mies on hyvä, mies on todella tehnyt jotain hänen vuokseen.
Sama täällä!
En minä viitsi yrittää liian vaikeasti tavoitettavaa naista...
Kun niitä oikeastikin aivan saamattomia naisia on niin paljon ja koskaan ei tiedä onko kyseessä "peli" vai ihanko oikeasti nainen ei ole kiinnostunut.
Tällä en tietenkään tarkoita sitä, että haluaisin naisen joka lähtee joka miehen matkaan... yms...
Miksei naiset voi osoittaa hienovaraisesti, että on kiinnostunut?
Nostaahan se samalla tavalla miehen egoa, jos tuntee olevansa niin erikoinen, että se aivan tavoittamattomaksi tiedetty nainen onkin yhtä-äkkiä varsin helposti lähestyttävä!?
Kokemusta on tästä :o)
Aivan mahtavaa :)
Hyvää vappua kaikille :)
Naisten käyttäytyminen on tässä suhteessa kasvatuksen tulosta. Kaikenmaailman miehen kalastusoppaat, naisten ja nuorten naisten lehdet yms. ovat pullollaan ohjeita siitä, että jos haluat miehen, on oltava vaikeasti tavoiteltava.
Jopa intialaisessa viisaudessa on sanonta, että miten paljon tyttö miestä rakastaakin, ei hänen tule tarjoutua tälle tai tehdä aloitetta, sillä niin tehdessään hän voi menettää arvokkuutensa ja joutua pilkan kohteeksi tai torjutuksi. Mutta toisaalta samaisessa kirjassa myös sanotaan, että jos mies tekee aloitteen on sitten siihen kutsuun (jos on kiinnostunut) vastattava hienovaraisesti.
Eli ei tämä ihan tyhjästä kumpua. Naiset ovat vuosisatojen saatossa huomanneet, että peli kannattaa ja "helppo" nainen on monelle miehelle "turn off".
Okei...
Jos siis nainen ja mies tuntee toisensa jo jollain tapaa, silloin en minäkään vastusta pientä "peliä", mutta nykyään naiset ovat vetäneet jutun aivan liian pitkälle!!!
Siis jos baarissa tapaa miellyttävän näköisen naisen (ehkä silmäpelistä päätellen nainenkin on kiinnostunut)ja haluaa tutustua paremmin upean ilmestyksen ajatusmaailmaan, niin eipä onnistu...
Aina on kaveri kateissa tai vessahätä... tai muuten vain pakko mennä jonnekin.
En minä halua "metsästää" naisia joista ei tiedä millaisia ne todella ovat tai ovatko oikesti edes kiinnostuneita!!!
Sittenhän tilanne on toinen jos nainen on todettu "metsästämisen" arvoiseksi!
Sittenhän panokset kovenee ;)
rahikaisella.Vissin mä oon jotenkin liian ylpeä tanssiakseni naisten pillien tahtiin mut mä en ala tarjoilemaan drinkkejä,lepertelemään paskaa tai tekemään muutenkaan itsestäni pelleä pelkästään siksi että muutkin niin tekevät.Lisäksi en jaksa uskoa että ns työvoitolla saadun naisen kanssa ois edessä kovin ruusuinen tulevaisuus,eiköhän se jossain vaiheessa menis vituiksi kuitenkin.Tosin oon kyllä syyllistynyt kaikkeen edellämainittuun tämän nykyisen ihastuksen kanssa mutta tämäkin 'juttu' alkoi aikanaan baarissa ilman mitään sirkustemppuja mun puolelta pelkästä baaritiskille samaan aikaan sattumisesta jtn se ei oo ihan sama asia mitä tarkoitan.
tämä ei kyl ole pelkästään sinulle vaan kaikille teille "ei pelimiehille" ei tarvitse olla sirkustemppu jos mies haluaa huomioida naisen tarjoamalla esim juuri juoman vaan huomioimista ja nainen tarvitsee huomioiduksi tuloa ja kiertää kaukaa miehet jotka eivät viitsi edes jollain tasolla olla huomaavaisia ja kohteliaita, KOSKA se on naisen perustarve aluksi tulla huomioiduksi kun mies huomioi naiselle tulee olo antaa lämpöä ja huomiotaan miehelle. Eihän nainen kauaa katsele jos mies näyttelee sellaista(tai kai niitäkin naisia löytyy toki)kyllä parisuhdejutut ovat kemiaa. Ei kukaan nainen osaa olla ilman huomiota onnellinen eikä kaikki miehet lepertele paskaa se on taitolaji
mutta mun kanta on ja pysyy:oma rehellinen häiritsevän humalainen itseni saa riittää,jos ei riitä niin sit ei riitä ja se siitä.Jos muijalta irtoaa pillua muutamalla hyvin valitulla sanalla ja 4€ siiderillä niin aika halvalla lähtee.Nuori,naivi ja kokematon, ehkä mutta mä haluan edes uskotella itselleni että jopa yhden yön jutuissa olis edes jotain 'kipinää' joka ilmenee heti ensi silmäyksellä, vaikkakin sit niin että se kipinä sammuu aamuun mennessä.
sinulle sinne hassun jutun joo oma itsensä ihmisen kuuluu olla ei hän muuta voi mut tunnistaa tästä hymiöstä silloinkun en käytä nikkiä §;-)
kauhean optimistisesti sitä kolmoisvelijuttuani olinko sinusta siis aivan pöljä? §;-)
On tullut itsekin joskus syyllistyttyä ylimääräiseen naisen ympärillä pyörimiseen. Jälkeenpäin tulee vain ällöttävä olo. Eihän se voi niin olla, että minä olen olemassa viihdyttääkseni, miellyttääkseni ja jotenkin lunastaakseni oikeuden puhutella tai tutustua. Mihinkään drinkkien tarjoamiseen en sentään ole vajonnut:)
En halua naista, joka on ostettavissa pelimieselkeillä, juomilla tai kehuilla.
Hyvä käytös, hymy ja kohteliaisuus eivät maksa mitään ja piristävät kaikkien elämää. Mutta pidemmän päälle kukaan tuskin onnistuu pitämään tyytyväisenä naista, jonka itsetunto on riippuvainen jatkuvasta kehusta, lahjonnasta tai ympärillä pyörivästä idiootti-ihailijajoukosta.
On ymmärrettävää, että viehättävä nainen altistuesaan jatkuvalle kosiskelulle voi turhautua "vääriltä" ihmisiltä saamaansa huomioon. Siinä onkin luonnetesti.... alkaako hyppyyttää ja hyödyntää lähestyjiä (epävarma kusipää, pelinainen) vai kykeneekö juttelemaan - ja tarvittaessa torjumaan - lähestyjät fiksusti (jämäkkä, terveellä itsetunnolla varustettu aikuinen).
Mutta toisella tapaa - mua nimittäin ei yhtään kiinnosta pelimiehet, lepertely ja kehuminen, drinkkitarjoiluista puhumattakaan. (No, joskus jos on rahapula, niin eihän siitä haittakaan ole. =O)Mutta asiassa jos pysytään, niin mitä etäisempi ja vaikeamminsaavutettava mies, niin sitä varmemmin se alkaa meikäläistä kiinnostaa. En tiedä, mistä johtuu, lieneekö jotain alitajuista suoritus- ja pätemistarvetta - olen huomannut senkin että sitten kun tällaisen jurottajan saa itsestään kiinnostumaan, niin usein käy niin ettei se kyseinen henkilö enää niin ihanalta tunnukaan. Tämä johtuu varmasti siitäkin, että olen sellaisessa elämäntilanteessa, ettei seurustelu ole kovin ajankohtaista, jotain sutinaa pitää tietenkin olla että mieli pysyy vireänä.... Taidan olla juuri tuollainen jossain aikaisemmassa viestissä mainittu k...pää/pelinainen. Noh, ei sen väliä. =O)
Vappuja kaikille, löytäkää heila. =O)
Olen nainen ja monet jutut on kaatunut siihen, että olen liian helppo. Millä tavalla, sitä en ymmärrä. Pitäisi olla enemmän metsästettävissä, mutta en osaa sitä peliä. Vaikeaa se on näinkin päin..