Tekee töitä etänä. Nyt ei ole aika enää mennä. Toivottavasti paranee kyselytuntiin mennessä.
Pääministerillä flunssanoireita
Anonyymi
3578
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Aina häipyy kuvista, kun pitäisi vastata kysymyksiin tai puolustella hallituksen saamattomuutta. Ei mitään uutta tuolta lusmulta.
Ilmari lämmittää jo saunaa. Illalla bileet !
Jostain syystä en ylläty.
Jep, sama kaava toistuu aina ja koko ajan..
Minäkin soittelin usein työpaikalleni ja kerroin olevani flunsassa. kun kankkunen painoi päälle.
Eihän Marin ole vielä kieltänyt menemästä eikä bilettämästä!! Kehotus edelleen voimassa.
Voisihan hän tässä tilanteessa kansalle jotakin ohjeita antaa, jos ei muualla ehdi, niin jonkin muotikuvauksen yhteydessä sitten.
Kansa odottaa häneltä ohjeita!
Voi olla se uus Saksan päähemmo pelottaa jos ei tykkääkkään nuoresta ,,,,, kusessa ollaan ja viel enemmän kun liittovaltioo pukkaa!!
Ilman paitaa mielellään, jos saa pyytää.
Suurennus lasit kaikille !
On siinä pääministeri.
Voi voi tätä kurjuutta , itse pääLADY taas eeehkä flunssaa ,,,, lapsi varmaan koulusta tuonut ??! Kyllä etänä kaikki hoituu ,,, varmaan IIIIIIIIIIIIIIIIIIII mariiii tuo muovikassillisen safkaa kesärantaan , älköön kukaan olko huolissaan !!
Klaus-setä pidätetty, Davosin kekkerit peruttu, budjetin velkaosa täysin avoinna ja lehtien kuvaukset ei enää konpensoi suosion laskua, Niinistöltä huonoja uutisia Körber(illuminati) säätiö pirskeistä,
kyllä se nuhaa ja etätyötä pukkaa
Tais tulla menopaussi!!
Vilkkuko korovilkku, vai menikö ilta pitkäx?
Eihän kuulema etätyö ole työtä.
Oikeissa töissä tuollasta ei kateltas. Aina palaveripäivinä kipeenä. No eihän tuo ole päivääkään oikeaa työtä tehnyt, niin ei voi tietää tavoista.
Onhan näitä, jotka on heti kipeänä kun pitäisi olla jotakin valmista esittää palaverissa.
Mutta marinhan on siellä, mikä mättää?
Kuinka se koronakokous ??? keskeytyikö , vai paukkuiko taas ovet ??? Ja fluuuu??? Keskusta herätys !!! Tehkää nyt jo se lupaamanne jutska , eihän jumaleisson maan asioita voi näin hoitaa !! Ens viikolla , pidämme kokouksen kohta , katsomme tilannetta ,,,jne ei perk,,,,,,!!!
Tehkää ny Orpo ja Häkkänen ja PS jotain tän hyväksi , ja mamu juttu ei juma!!! Että saa kaikki jäädä !!
Pm uupunut. Lisää liksaa ja etuja jotta taloushuolet ei stressaa yhtään niin jaksaa olla töissä.
Työpaikoilla ei ole nyt ohjetta jäädä kotiin pikku flunssan takia. Ministereillä eri säännöt?
Pääministeri on liian laiha, eli ei syö kunnolla.
Näkee ny nälkää kun jääkaappi ei täyty enää
Marinilla kävi vastikäänEtelä-Afrikan suurlähettiläs tervehdyskäynnillä. Kättelyt hoidettiin mallikkaasti, molemmin puolin. Ovathan molemmat osapuolet täysin rokotettuja ihmisiä, niin vaaraa ei ole.
Nutta nyt Sannalla on ikioma Omicroni kasvattinaan Kesärannassa.
Siellä se mennä pipertää Sannan limakalvoja pitkin. Iloisena se pomppii paikalla käyviin pääministerin erikoisavustajiin ja muihin SDP-vieraisiin.-
Aivan loistava yritys tää uus variantti.
Kaikki piikkien haittavaikutukset ovat nyt uuden variantin oireita, nerokasta
Joko variantti on Austraaliassa?
Rokottamaton ei pääse maahan eikä ulos sieltä
Kuka sen sinne vei?
Hoitamattomia mielenterveysongelmia unohtamatta.
Ruotsiin on nousemassa nainen pääministeriksi, ja meiltä sellainen kummajainen kaatuu lopullisesti sairasvuoteelle.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suora-lahetys-14-20-hallitus-neuvottelee-koronatilanteesta-paaministeri-marin-etana-flunssan-takia-mtv-on-paikalla-saatytalolla/8301486
Minullakin on flunssan oireita, ja tämä uudesta viruksesta uutisointi on ennestään sitä lisännyt, kävin äsken asioilla ja kyllä oli huono olo, jospa tästä selvitään huomiseksi.
Sairauden nimi oli marin persei 9?
Pfizerin johtaja ei vielä tiedä auttaako rokote.
Sanna oletettavasti saanut kolmannen rokotteen etuajassa. Ei tiedetä vielä mitä kolmannesta rokotteesta seuraa.
Kyllä nuo sairastumiset osaakin sattua ain, kun olisi jotain vastuuta otettava .
Nyt sairaus on päivää ennakossa, yleensä se iskee Sannaan keskiviikkona.
Torstaipäivä ollaan sitten karanteenissa, kun eduskunta hiukan kyselisi asioita, että mitä hittoa sä kassatyttö nyt oikeen meinaat.
Eikös sitä ennen vanhaan sanottu että ruoka maittaa ja nukuttaa.... mutta kun töitä pitäs tehdä niin pyörryttää :D
Korona tai flunssa on ollut jo monta kertaa Sannan pelastus.