Ovatko suomalaiset 1950 luvun sinfonikot säveltäneet teistä laadukasta musiikkia vaikka sitä on hieman hankala arvioida koska heidän sinfonioitaan on levytetty hyvin vähän jos lainkaan? 1950 luvulla sinfonioita sävelsivät ainakin Tuukkanen, Pesonen, Saikkola, Härkönen, Aaltonen, Haapalainen, Pesola jne. jne.
Hieman ärsytti taannoin kuulla erään tunnetun suomalaisen kapellimestarin toruvan ja kritisoivan suomalaisia 1950 luvun sinfonikkoja ilmeisesti hänen niissä mieltämiensä Sibelius vaikutteiden vuoksi vaikka ensinnäkään väite ei pidä paikkaansa sen vuoksi että monet 50-luvun sinfonikot tai sellaiset jotka sävelsivät sinfonioita myös 50 luvulla, sillä kukaanhan ei säveltänyt sinfonioita pelkästään 50 luvulla, olivat yksilöllisiä säveltäjiä jotka mielestäni onnistuivat pysymään huomattavan vapaana Sibeliuksen vaikutuksesta ainakin myöhäisemmissä ja kypsemmissä sinfonioissaan ja toisekseen 50 luvun sinfonikkojen sinfoniat ovat vaikuttavampia teoksia kuin monien nykysäveltäjien teokset kyseinen kapellimestarisäveltäjä mukaan luettuna joten niitä ei soisi kenenkään aliarvioivan ja vähättelevän suotta.
Kalervo Tuukkasen 1950 luvulla säveltämän Meri sinfonian jousten pizzicatoilla, patarummun tremololla ja vaskien fanfaareilla alkava pakahduttava Myrsky osa on tehnyt minuun vaikutuksen lukemattomia kertoja. Sinfonia sai säveltäjän kertoman mukaan alkuidun meriteitse Lontooseen suuntautuneella olympiahopeamitalin hakumatkalla jonka Tuukkanen voitti 1948 Lontoon olympialaisten taidekilpailun orkesterimusiikkisarjassa Karhunpyynnillä. Kuitenkaan sinfonian laajamittaista ja eteerisen kaunista avausosaa ei harmittavasti voi kuunnella Spotifysta eikä Tuubista vaikka se aikoinaan kirjastosta lainaamallani Finlandia Recordsin CD:llä soikin. Sinfonian avaava largo jousten aaltomaisessa melodiikassa ja lähes impressionistisessa pehmeydessään lienee eräs 1900 luvun sinfoniakirjallisuuden kauneimpia lukuja ja avauksia joka jatkuu sopraanon ja tenorin ekstaattisena duettona ja eteerisenä kuorokohtauksena ennen myrskyisempää kehittelytaitetta kuorojen ja orkestraalisten voimien suurena merenkulkua ylistävänä manifestaationa ja näytöksenä.
Kalervo Tuukkasen juuri ennen 1950 lukua v. 1949 säveltämän 2. sinfonian avausosalle ovat tyypillisiä orientaaliselta kuulostavat lyhyet pentatoniset aiheet sinfonian edustaessa tietyllä tavalla Klami traditiota ja kansallisromantiikan ja uusklassismin yhteensulautumaa joten potentiaaliset Sibelius vaikutteet mikäli sellaisia ilmenee ovat hyvin vähäisiä. "Säveltäjänä Tuukkanen yhdisti Madetojan perinteen ja Klamilta saadut virikkeet kansallisromantiikan ja uusklassismin yhdistelmäksi mutta hänen tyylinsä sisältää myös eksoottisia aineksia jotka ilmenevät sekä aihevalintoina kuten ooppera Indumati että myös konkreettisesti pentatonisuutena." Sinfonian hitaalle osalle ovat tunnusmerkillisiä terassimaiset temponvaihdokset sinfonian päättyessä massiiviseen marssiin jollaisia Sibelius ei sinfonioissaan juuri viljellyt ja joka on osoitus tuolloin vielä tuoreessa muistissa olleen sota-ajan marssirytmien päätymisestä sinfonian sävelkieleen. Sen sijaan Tuukkasen palkittu 4. sinfonia on syntynyt 50 luvun lopulla ja voitti 3. palkinnon Helsingin kaupunginorkesterin sävellyskilpailussa. Erkki Aaltosen tiettyä populaarisuutta tavoitteleva, vaikutteiltaan monitahoinen, taitavasti rakennettu ja muodoltaan ehyt Kansansinfonia no 3 on syntynyt 1952 samoihin aikoihin Tuukkasen meri sinfonian kanssa. Myös Olavi Pesosen fuugatekniikalla säveltämä ensimmäinen sinfonia joka sai hyvän vastaantoton pohjoismaisilla musiikkipäivillä 1952.
Hieman ärsytti taannoin kuulla erään tunnetun suomalaisen kapellimestarin toruvan ja kritisoivan suomalaisia 1950 luvun sinfonikkoja ilmeisesti hänen niissä mieltämiensä Sibelius vaikutteiden vuoksi vaikka ensinnäkään väite ei pidä paikkaansa sen vuoksi että monet 50-luvun sinfonikot tai sellaiset jotka sävelsivät sinfonioita myös 50 luvulla, sillä kukaanhan ei säveltänyt sinfonioita pelkästään 50 luvulla, olivat yksilöllisiä säveltäjiä jotka mielestäni onnistuivat pysymään huomattavan vapaana Sibeliuksen vaikutuksesta ainakin myöhäisemmissä ja kypsemmissä sinfonioissaan ja toisekseen 50 luvun sinfonikkojen sinfoniat ovat vaikuttavampia teoksia kuin monien nykysäveltäjien teokset kyseinen kapellimestarisäveltäjä mukaan luettuna joten niitä ei soisi kenenkään aliarvioivan ja vähättelevän suotta.
Kalervo Tuukkasen 1950 luvulla säveltämän Meri sinfonian jousten pizzicatoilla, patarummun tremololla ja vaskien fanfaareilla alkava pakahduttava Myrsky osa on tehnyt minuun vaikutuksen lukemattomia kertoja. Sinfonia sai säveltäjän kertoman mukaan alkuidun meriteitse Lontooseen suuntautuneella olympiahopeamitalin hakumatkalla jonka Tuukkanen voitti 1948 Lontoon olympialaisten taidekilpailun orkesterimusiikkisarjassa Karhunpyynnillä. Kuitenkaan sinfonian laajamittaista ja eteerisen kaunista avausosaa ei harmittavasti voi kuunnella Spotifysta eikä Tuubista vaikka se aikoinaan kirjastosta lainaamallani Finlandia Recordsin CD:llä soikin. Sinfonian avaava largo jousten aaltomaisessa melodiikassa ja lähes impressionistisessa pehmeydessään lienee eräs 1900 luvun sinfoniakirjallisuuden kauneimpia lukuja ja avauksia joka jatkuu sopraanon ja tenorin ekstaattisena duettona ja eteerisenä kuorokohtauksena ennen myrskyisempää kehittelytaitetta kuorojen ja orkestraalisten voimien suurena merenkulkua ylistävänä manifestaationa ja näytöksenä.
Kalervo Tuukkasen juuri ennen 1950 lukua v. 1949 säveltämän 2. sinfonian avausosalle ovat tyypillisiä orientaaliselta kuulostavat lyhyet pentatoniset aiheet sinfonian edustaessa tietyllä tavalla Klami traditiota ja kansallisromantiikan ja uusklassismin yhteensulautumaa joten potentiaaliset Sibelius vaikutteet mikäli sellaisia ilmenee ovat hyvin vähäisiä. "Säveltäjänä Tuukkanen yhdisti Madetojan perinteen ja Klamilta saadut virikkeet kansallisromantiikan ja uusklassismin yhdistelmäksi mutta hänen tyylinsä sisältää myös eksoottisia aineksia jotka ilmenevät sekä aihevalintoina kuten ooppera Indumati että myös konkreettisesti pentatonisuutena." Sinfonian hitaalle osalle ovat tunnusmerkillisiä terassimaiset temponvaihdokset sinfonian päättyessä massiiviseen marssiin jollaisia Sibelius ei sinfonioissaan juuri viljellyt ja joka on osoitus tuolloin vielä tuoreessa muistissa olleen sota-ajan marssirytmien päätymisestä sinfonian sävelkieleen. Sen sijaan Tuukkasen palkittu 4. sinfonia on syntynyt 50 luvun lopulla ja voitti 3. palkinnon Helsingin kaupunginorkesterin sävellyskilpailussa. Erkki Aaltosen tiettyä populaarisuutta tavoitteleva, vaikutteiltaan monitahoinen, taitavasti rakennettu ja muodoltaan ehyt Kansansinfonia no 3 on syntynyt 1952 samoihin aikoihin Tuukkasen meri sinfonian kanssa. Myös Olavi Pesosen fuugatekniikalla säveltämä ensimmäinen sinfonia joka sai hyvän vastaantoton pohjoismaisilla musiikkipäivillä 1952.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.