Seurusteltiin ilman mitään suurempia riitoja lähes 7 vuotta, kunnes yhtäkkiä kännykkääni ilmestyi tekstiviesti "mulla on toinen mies". Että hiemanko on tyhjä olo, ja erittäin surullinen olo. Vieläkään emme ole selvittäneet mistä kaikki johtui, koska en ole saanut kuin pari kertaa yhteyttä häneen, ja pikaisesti hän on lopettanut puhelun haluamatta keskustella. Ainut mitä hän on sanonut, että ei halua muuttaa kotoaan helsinkiin. Matkaa kun tulisi 370 km, se olisi liian pitkä matka koti-ikävän kannalta.
Itse olen 25 ja hän 22. Seurustelumme alussa kuljimme viikonloppuisin toistemme luona, silloin kun asuimme vielä vanhempiemme luona. Jonkin ajan päästä muutimme yhteen opiskelujen ajaksi ja kaikki oli onnellista, sai käydä yhdessä kaupassa, lenkillä, baareissa etc, se oli parasta aikaa, rakastimme toisiamme. Olimme molemmat ensikertalaisia, toki yhden illan tuttuja oli ollut molemmilla muutama. Seurustelumme muuttui, kun sain vakityöpaikan helsingistä. Hän oli sitä vastaan että muuttaisimme vieraaseen helsinkiin, ei siellä olisi ketään eikä mitään.
No, koulu loppui molemmilta ja hän muutti takaisin vanhempiensa luokse. Minä asuin kesän vanhempieni luona, ennen kuin työ alkoi syksyllä. Tuon helsinki-kiistan jälkeen suhteemme palautui ennalleen, kuten suhteemme alussa, vietettiin lämmintä kesää yhdessä molempien vanhempien luona, koko kesä yhdessä. Hän alkoi pian itsekin olemaan sitä mieltä, että helsinkiin voisi muuttaa, koska työpaikkoja olisi enemmän tarjolla. Saisi uuden vaiheen elämään. Syksyllä alkoi sellainen rumba, että viikot hesassa ja viikonloput kullan luona. Toki työpaikkalipulla pääsin joka viikonloppu ilmaiseksi 3:n tunnin matkan matkustamaan hänen luo. Monesti sain vielä tehtyä viikon työt 4:ssä päivässä ja pääsin jo torstaina pois helsingistä.
Nyt kevääseen asti on mennyt hyvin, välillä olin viikon lomallakin. Olemme ehtineet tehdä melkein enemmän asioita, kuin silloin kun asuimme yhdessä. Kun ei joka päivä nähnyt, niin ei mennyt aikaa pelkkään makaamiseen. Viime sunnuntaina lähdin junalle, hyvästeltiin ja halattiin, sovittiin jo vapuksi tekemistä. Sunnuntai-illalla puoli kahdeksalta, kun olin jo menossa, hän soitti ja sanoi menevänsä nukkumaan ja etten saisi enää soittaa hänelle. No toivotin hyvät yöt. Soitin maanantaina, ei vastannut vaikka soitin yli 10 kertaa. Lähetin tekstarin, johon hän ei vastannut. Tiistaina sama juttu, kunnes illalla hän vastasi. Selitti että oli kännykkä ollut äänettömällä. Äänensä kuulosti teennäiseltä, ja tiesin että joku muukin oli kuuntelemassa. Kysyin että missä olet, hän vastasi että "tä-täällä, yhes paikas vaa". Sitten hän sanoi "en nyt jaksa puhua pitää mennä". Sitten ääni muuttui kiukkuisemmaksi, "miksi koko ajan soittelet mun perään". Olin ihan kysymysmerkkinä, ja sanoin että en millään pahalla, mutta ajattelin vain soitella kun joka päivä ennenkin ollaan niin tehty. Tiistain työpäivän jälkeen otin loppuviikon vapaata. Tiistaina hän myös viimein lähetti viestin "mulla on toinen mies". Ajattelin, että näen unta, mutta luin viestin uudelleen ja totta se oli.
Nyt on torstai ilta ja olen soittanut hänen kotiinsakin jo, hänen äitinsä siellä vastasi ja sanoi että hän on jossain..kyllä se nyt on tässä ollut, mutta..ei se nyt ole oikein kotona, ääni kuulosti melko vaivautuneelta. Haluaisin niin puhua hänen kanssaan kasvotusten, mutta ei oikein onnistu, kun ei oikein tiedä missä hän on. Mitä siis tehdä? Pitäisikö vain olla ja odottaa vapun yli? Vai pitäisikö ottaa selville kuka mies se on ja käydä antamassa miehelle opetus, sen verran sain puhelimessa puhuttua että sain tietää miehen olevan 21v.
Vai olisiko minun aikanaan pitänyt jättää hyvä työpaikka ottamatta helsingistä ja jäädä tänne maakuntaan etsimään joitain lyhytaikaistöitä. Toki silloin ei varmaan tällaista tilannetta olisi sattunut. Ajattelinko sittenkin liikaa järjellä kuin tunteella? Oliko oikein häntä kohtaan esittää vaatimusta, että jos halutaan asua yhdessäm on koti sitten helsingissä? En tiedä, liian vaikeata. Mutta nyt meni motivaatio koko elämästä, asua yksin helsingissä, käydä töissä ei-kenenkään takia, tulla tyhjään asuntoon työpäivän päätteeksi, ei paljon ystäviä (sitoutuneen suhteen takia), harvat ystävät asuvat kotiseudulla, ei helsingissä. Mikä siis avuksi, viinakaan ei hirveästi maistuisi.
Itse olen 25 ja hän 22. Seurustelumme alussa kuljimme viikonloppuisin toistemme luona, silloin kun asuimme vielä vanhempiemme luona. Jonkin ajan päästä muutimme yhteen opiskelujen ajaksi ja kaikki oli onnellista, sai käydä yhdessä kaupassa, lenkillä, baareissa etc, se oli parasta aikaa, rakastimme toisiamme. Olimme molemmat ensikertalaisia, toki yhden illan tuttuja oli ollut molemmilla muutama. Seurustelumme muuttui, kun sain vakityöpaikan helsingistä. Hän oli sitä vastaan että muuttaisimme vieraaseen helsinkiin, ei siellä olisi ketään eikä mitään.
No, koulu loppui molemmilta ja hän muutti takaisin vanhempiensa luokse. Minä asuin kesän vanhempieni luona, ennen kuin työ alkoi syksyllä. Tuon helsinki-kiistan jälkeen suhteemme palautui ennalleen, kuten suhteemme alussa, vietettiin lämmintä kesää yhdessä molempien vanhempien luona, koko kesä yhdessä. Hän alkoi pian itsekin olemaan sitä mieltä, että helsinkiin voisi muuttaa, koska työpaikkoja olisi enemmän tarjolla. Saisi uuden vaiheen elämään. Syksyllä alkoi sellainen rumba, että viikot hesassa ja viikonloput kullan luona. Toki työpaikkalipulla pääsin joka viikonloppu ilmaiseksi 3:n tunnin matkan matkustamaan hänen luo. Monesti sain vielä tehtyä viikon työt 4:ssä päivässä ja pääsin jo torstaina pois helsingistä.
Nyt kevääseen asti on mennyt hyvin, välillä olin viikon lomallakin. Olemme ehtineet tehdä melkein enemmän asioita, kuin silloin kun asuimme yhdessä. Kun ei joka päivä nähnyt, niin ei mennyt aikaa pelkkään makaamiseen. Viime sunnuntaina lähdin junalle, hyvästeltiin ja halattiin, sovittiin jo vapuksi tekemistä. Sunnuntai-illalla puoli kahdeksalta, kun olin jo menossa, hän soitti ja sanoi menevänsä nukkumaan ja etten saisi enää soittaa hänelle. No toivotin hyvät yöt. Soitin maanantaina, ei vastannut vaikka soitin yli 10 kertaa. Lähetin tekstarin, johon hän ei vastannut. Tiistaina sama juttu, kunnes illalla hän vastasi. Selitti että oli kännykkä ollut äänettömällä. Äänensä kuulosti teennäiseltä, ja tiesin että joku muukin oli kuuntelemassa. Kysyin että missä olet, hän vastasi että "tä-täällä, yhes paikas vaa". Sitten hän sanoi "en nyt jaksa puhua pitää mennä". Sitten ääni muuttui kiukkuisemmaksi, "miksi koko ajan soittelet mun perään". Olin ihan kysymysmerkkinä, ja sanoin että en millään pahalla, mutta ajattelin vain soitella kun joka päivä ennenkin ollaan niin tehty. Tiistain työpäivän jälkeen otin loppuviikon vapaata. Tiistaina hän myös viimein lähetti viestin "mulla on toinen mies". Ajattelin, että näen unta, mutta luin viestin uudelleen ja totta se oli.
Nyt on torstai ilta ja olen soittanut hänen kotiinsakin jo, hänen äitinsä siellä vastasi ja sanoi että hän on jossain..kyllä se nyt on tässä ollut, mutta..ei se nyt ole oikein kotona, ääni kuulosti melko vaivautuneelta. Haluaisin niin puhua hänen kanssaan kasvotusten, mutta ei oikein onnistu, kun ei oikein tiedä missä hän on. Mitä siis tehdä? Pitäisikö vain olla ja odottaa vapun yli? Vai pitäisikö ottaa selville kuka mies se on ja käydä antamassa miehelle opetus, sen verran sain puhelimessa puhuttua että sain tietää miehen olevan 21v.
Vai olisiko minun aikanaan pitänyt jättää hyvä työpaikka ottamatta helsingistä ja jäädä tänne maakuntaan etsimään joitain lyhytaikaistöitä. Toki silloin ei varmaan tällaista tilannetta olisi sattunut. Ajattelinko sittenkin liikaa järjellä kuin tunteella? Oliko oikein häntä kohtaan esittää vaatimusta, että jos halutaan asua yhdessäm on koti sitten helsingissä? En tiedä, liian vaikeata. Mutta nyt meni motivaatio koko elämästä, asua yksin helsingissä, käydä töissä ei-kenenkään takia, tulla tyhjään asuntoon työpäivän päätteeksi, ei paljon ystäviä (sitoutuneen suhteen takia), harvat ystävät asuvat kotiseudulla, ei helsingissä. Mikä siis avuksi, viinakaan ei hirveästi maistuisi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
En voi sanoa muuta ku että olen pahoillani.. Ja sen että en usko millään sun tehneen virhettä työpaikan ottamisesta helsingistä. Kuitenki te näitte toisianne todella usein. Ja onhan vakipaikka parempi kuin monta pätkätyötä, noin niinku tulevaisuutta asatellenkin.
Mutta jos haetaan positiivisia puolia niin parempi että tämä tuli nyt ilmi eikä sitten kun sormukset on sormessa ja lapsi tulossa..
En tiedä, vaikeaahan varmasti on mutta en millään jaksa uskoa että sun maailma kaatuisi tähän, oothan kuitenki nuori mies!! Pahemmistakin on selvitty, usko tai älä..
Älä nyt kuitenkaan lähe opettamaan tälle uudelle nuorelle klopille mitään elämän karuja tosiasioita, se ei auta ketään. Eikä kyllä viinakaan.
Kultasi ehkä haluaa myös elää nuoruuttaan takaisin, hän oli kuiteski aika nuori ku olette alottaneet seurustelun. Se on melkein aina syy. Ainakin siihen me naiset kuulemma aina vedotaan..hih..
Kyllä sä tästä selviät.
Marc25 vaikka ei siltä tunnu, niin elämä jatkuu! Mulla oli vähän sama homma, tosin itse jätin poikakaverini, siihen ei liittynyt toisia osapuolia.
Nyt itse muuttamassa Espooseen.. Vaikka täällä ei kauheasti niitä tuttuja ole, mut työpaikka löytyy.. =) Äläkä yhtään harmittele sitä, että tuli se työpaikka otettua, hyviä tilaisuuksia tulee harvoin!!
Mullakin averit on muualla, mut mä en lannistu.. =) mun elämä jatku, kaikesta huolimatta ja voin sanoa, että niin sullakin. =)
Toivottavasti saat asiat kuntoon ja juteltua ex-kultasi kanssa, sen hän on sulle velkaa!!!
Hyvää Vappua ja jaksamista!!
...että tuntuu pahalta. oikeesti tiedän. olo tuollasessa tilanteessa on varmasti orpo ja avuton, niin pitkään läheisenä ollut ihminen haluaa yhtäkkiä kaiken päättyvän, ei hitto siinä voi enää ketään hymyilyttää.
mä ainakin luulen, että sä olet tehny oikeita ratkasuja niinkuin sen työpaikankin suhteen. luulen vahvasti, että jotain olisi tapahtunut vaikka minnekkään et olisi lähtenytkään. niin vaikeaa kuin se joskus on mun itsenikin hyväksyä niin luulen, että asiat mitkä tapahtuvat, (vaikkakin ne sillä hetkellä tuntuvat vievän hengen), on tarkoitettu tapahtuviksi ja loppujen lopuksi huomaa, että niin oli paras.
tiedän, ettei sulla ole nyt motivaatiota mihinkään, ei ole mullakaan oman elämäni tapahtumien vuoksi mutta kai se vaan pitää yrittää jaksaa pahimman yli jotenkin päästä. jos sitten ymmärtäs, että ei se elämä tähän lopu vaan jotain erityisen hyvää on varmasti tulossa.
siitä opetuksen antamisesta olen sitä mieltä, että kannataa jättää tekemättä; ketä se hyödyttää ja tuleeko siitä sullekkaan loppujen lopuksi hyvä mieli? alkoholikaan ei ole ratkaisu, kannattaako omaa elämää pilata naisen takia, joka oli valmis tekemään jotain tällästa ja heittämään kaiken yhteisen vuosien jälkeen pois. hyvä kun eroon pääsit (vaikka ilkeältä kuulostankin). ja vielä lopuksi, ystäviä kyllä saa, kunhan niitä rohkeesti lähtee hakemaan, ei sun tartte yksin tätä elämänmenoa murehtia.
paljon toivon sulle voimia ja toivottavasti pian myös hyvää mieltä!
Kuullostat sen verran hyvältä mieheltä, että naiset vielä tappelee sinusta.
Tämä exäsi ei tajunnut mitä päästi menemään....
Helsinki on täynnä partavesipellejä, jotka naruttaa naisia. Osa naisista etsii kaltaistasi miestä.... annat nyt ajan kulua ja otat peruutusmatkan etelään ja urheilet siellä pariviikkoa ja tulet pirteänä takaisin.....
Sitten menet terassille katsomaan mikä on pelin henki...... ja muista älä katkeroidu....
elämä potkii päähän ja lennetään lujaa perseelleen mut pakko nousta ja jatkaa matkaa mitä tahansa voi tulla vastaan