Monenlaisia mielipiteitä JT uskonnossa

JT kertovat lehdissään usein, kuinka joku kravattikaulainen pormestari tai kaupunginjohtaja kehui heitä konventin tai muun tilaisuuden jälkeen. Mutta miksi ei kerrota heistä monista, jotka ovat JT lehtien perusteella tulleet käymään heidän kokouksissaan, ja ovat todenneet, että JT ovat liian hienosti pukeutuneita, ja kokous oli pitkästyttävä, ja heidän kiinnostus loppui siihen? Ei ole koskaan kerrottu heistä heidän lehdissään. Miksi ei ole kerrottu myös toisenlaisia mielipiteitä?
852
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jehovantodistajat ovat liikeyritys. Liikeyritys pyrkii aina kertomaan vain positiivisia asioita itsestään. Negatiivisia asioita ei voida kertoa, koska se herättäisi kritiikkiä jehovantodistajuutta kohtaan.
Eli kuten kaiki muutkin liikeyritykset, jehovan todistajat kertovat itsestään jopa aivan keksittyjäkin asioita kunhan ne ovat positiivisia ja kannustavat uskomaan järjestöön Jehovan kanavana.
Konventeissa tienraivaajien kokemukset kerrotaan hieman eri tavalla kuin ne ovat oikeasti olleet.

Paras kokemus mitä kuulin oli että kun tienraivaajat olivat kentällä ja eväsleipäpaloihin ei ollut margariinia laittaa, niin rukous Jehovalle ja koira sitten jo jolkottelikin heti kohta tienraivaajien luo pidellen margariinipakettia hampaissaan. Tienraivaajat olivat onnellisia Jehovan avusta.
Uppoaa kaikkein tiukapipoisimpiin ja fanaattisimpiin jehovantodistajiin.

Äänestä
  • Ehkä useampaankin kertaan eri muodoissa kerrottu kokemus on ollut myös se, että joku on rukoillut Jumalaa, että löytäisi totuuden, ja Jehovan todistajat ovat pian tulleet ovelle.

    Sen sijaan siitä ei kerrota, että joku on kironnut kaikkia uskovia ja toivonut, että pysyvät poissa häiritsemästä, ja pian Jehovan todistajat ovat tulleet ovelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä useampaankin kertaan eri muodoissa kerrottu kokemus on ollut myös se, että joku on rukoillut Jumalaa, että löytäisi totuuden, ja Jehovan todistajat ovat pian tulleet ovelle.

    Sen sijaan siitä ei kerrota, että joku on kironnut kaikkia uskovia ja toivonut, että pysyvät poissa häiritsemästä, ja pian Jehovan todistajat ovat tulleet ovelle.

    Jehovan todistajilla on suuret sympatiat tiettyyn pukeutumiseen, joka muistuttaa heidän pukutumistaan. Sarkahousut, kauluspaita ja puvuntakki.
    Jopa heidän paratiisimainoksissaan miehillä on suoraan harmagedonista tullessaan, psässätyt housut ja valkoinen, puhdas, juuri prässätty paita.
    Naisilla tietenkin hame, mielummin sellainen muslimi-tyylinen.

    On myös erittäin todennäköistä että ovelle tulee juurikin jehovantodistaja. Jehovan todistajilla on alueet, jotka käydään läpi säännöllisesti. Ne on jaettu Suomessa eri seurakuntien välillä aluekokonaisuuksiksi ja kaikki alueet yhteensä käsittävät koko Suomen alueen.
    Joten on hyvinkin mahdollista että ovelle sattuu tulemaan jonkin ajan kuluttua jehovantodistaja kun joku on rukoillut Jumalalta ohjausta siihen että mikä on oikea uskonto.

    Tietysti ovenavaaja joka rukoili, kokee sen Jumalan vastauksena.

    Ja jos rukoilee ennen pääsiäistä, niin onko mahdollista, että ovelle tulee joitain muita kun Jehovan todistajia?

    Ihmisillä on taipumus hakea merkityksiä sieltäkin, missä niitä ei ole, ja tehdä johtopäätöksiä todellisuudessa satunnaisista tapahtumista. Esimerkiksi jos on juuri rukoillut, ja todistaja tulee ovelle, sen voi kokea rukousvastauksena. Toisaalta ihminen on voinut rukoilla, eikä todistajaa ole tullut ovelle, ja unohtaa tällaisen rukouksen pian. Kyse voi siis yksinkertaisesti olla siitä, että ihminen helpommin muistaa merkityksellisen tuntuiset yksityiskohdat. Sama koskee toteutuneita ennustuksia. Povaaja on voinut ennustaa vähän kaikenlaista, mutta ne toteutuneet jäävät mieleen.

    Kierrosvalvoja kertoi joskus lavalta sellaisenkin jutun, että todistajat olivat käyneet ovenavaajan luona ja tämä oli rukoillut Jumalaa, että todistajat tulisivat takaisin merkiksi siitä, että ovat todella Jumalan asialla. No, olivat tulleet sanoen "ai niin unohtuu sanoa se ja se, tultiin vielä kertomaan/tuomaan..." ja tämä oli toistunut pariinkin kertaan. Kierrosvalvoja, joka oli huumorimiehiä ja nähtävästi myös kalajuttujen kertoja, kertoi ovenavaajan rukoilleen jopa, että "tämä menee nyt jo koetteluksi, mutta voisitko vielä kerran lähettää heidät takaisin" ja niinhän he olivat tulleet. Yleisöllä oli hauskaa, mutta muistan, että juttu tuntui aika paksulta Vt-seuran mielenhallinnassa olemisestani huolimatta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja jos rukoilee ennen pääsiäistä, niin onko mahdollista, että ovelle tulee joitain muita kun Jehovan todistajia?

    Virpojien saapuminen, vaikka olisi juuri rukoillut Jumalalta oikean uskonnon löytymistä, ei ole todiste mistään, edes pääsiäisen hyväksyttävyydestä, ainakaan todistajien mielestä. Kahdet punnukset. Myöskään mormonien vierailu ei käy rukousvastauksena.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jehovan todistajilla on suuret sympatiat tiettyyn pukeutumiseen, joka muistuttaa heidän pukutumistaan. Sarkahousut, kauluspaita ja puvuntakki.
    Jopa heidän paratiisimainoksissaan miehillä on suoraan harmagedonista tullessaan, psässätyt housut ja valkoinen, puhdas, juuri prässätty paita.
    Naisilla tietenkin hame, mielummin sellainen muslimi-tyylinen.

    Joitakin vetää Jehovan todistajien pukeutuminen, toisia se karkottaa pois.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

JT kertovat lehdissään usein, kuinka joku kravattikaulainen pormestari tai kaupunginjohtaja kehui heitä konventin tai muun tilaisuuden jälkeen. Mutta miksi ei kerrota heistä monista, jotka ovat JT lehtien perusteella tulleet käymään heidän kokouksissaan, ja ovat todenneet, että JT ovat liian hienosti pukeutuneita, ja kokous oli pitkästyttävä, ja heidän kiinnostus loppui siihen? Ei ole koskaan kerrottu heistä heidän lehdissään. Miksi ei ole kerrottu myös toisenlaisia mielipiteitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu