Hyytävä itäinen yya-tuuli alkoi yhtäkkiä puhaltamaan. Suomeen on ehtinyt kasvaa jo pari sukupolvea, joille tämä on ihan uusi ja ennenkokematon ilmiö.
Tiltu riemuitsee intoa täynnä uskoen aikansa taas koittaneen ja suomettumisajan autuuden ja ilosanoman palaavan suomalaisten iloksi.
Länsimaisen elämäntavan omaksuneet suomalaiset herännevät ruususen unestaan reaalimaailmaan vihdoin ja viimein. Vapaus ja demokratia eivät ehkä sittenkään olekaan itsestään selvyyksiä.
Vanhemmille ikäpolville tässä ei ole mitään yllättävää eikä ennenkokematonta.
Osalla on ollutkin koko ajan vanha suomettumisaikaan istutettu moodi ohjaamassa ja rajoittamassa ajatteluaan ikäänkuin varmuuden vuoksi ja se on ollut esteenä monille hyville asioille, jotka nuoremmille ikäpolville on ollut luonnollisia ja itsestään selvyyksiä.
Moni pohtii asemalaiturilla sitä montako viimeistä junaa on jo mennyt ja vieläkö joku kuitenkin olisi tulossa. Ja kelpaako aikanaan hankittu lippu enää siihen mahdollisesti vielä tulevaan junaan.
No nyt kaffeet juotu ja pitää jatkaa duunia ... vuoro päättyy parin tunnin päästä.

Vastaukset 17
Vanhimmat
” Hyytävä itäinen yya-tuuli alkoi yhtäkkiä puhaltamaan. ”
Älä liioittele! Kyseessä on pelkkä Puten hetkellinen nettiraivo, joka ei johda mihinkään!
Joo, tuskin se johtaa mihinkään konkreettiseen Putinin tekoon Suomen osalta, mutta Ukrainasta ei voi olla varma.
Joka tapauksessa ikävä puhuri idästä kävi muistutuksena menneestä ajasta.... kyllä yya-aikana aikuiselämää eläneenä tunnistin oikein hyvin jäätävän puhurin...
Ymmärrän toki kyseessä olleen Putinin turhautumisen siitä, että USA on kääntänyt katseen pois Venäjästä Kiinan suhteen mitä tulee suurvaltojen keskinäisiin asioihin. Venäjän suurvalta-aika, jossa se sai olla kaikessa aina mukana ja oli huomion keskipisteenä ja sen mielipidettä kuunneltiin ja otettiin tosissaan, on kutistunut hurjasti eikä se tietenkään miellytä Putinia. Siksipä Putinin täytyy yrittää saada huomiota hurjilla ulostuloillaan, jotta se huomioitaisiin ja otettaisiin tosissaan. Se tuskin noilla keinoilla onnistuu.
Mutta meille suomalaisille, kuten muillekin Venäjän naapurimaille, nuo tuollaiset ulostulot ovat ’kovia’ vaikkeivat mihinkään johtaisikaan. Sitähän me tosin emme varmuudella tiedä, kun meitä ei Putin halua kutsua noihin vaatimiinsa neuvotteluihin, vaikka juuri meitähän ne eniten koskevat. Ajatteles, jos USAn presidenttinä olisi edelleen diilintekijä Trump, voisimmeko luottaa häneen paremmin kuin Bideniin? Onneksi kuitenkin on Nato, jossa on valtaosa Venäjän naapurimaista.
Putin ylitti punaisen viivan.
Nazzet erehtyneet Euroopassa puhaltaa Norjasta hyytävä NATOtuuli vaikka se ei auta että itsenäiset Suomalaiset ei ole oikein lännettyneet
Suomalaisista+yli+99.9%+katsoo+Suomen+olevan+länsimaa+ja+länsimainen+demokratia.++
Sinun+ihailemaasi+yhteiskuntaa,++josta+nyt+sinun+mielestä+ilmeisesti++puhaltaa+aatoksillesi+suotuisat+tuulet,+ei+suomalaisista+kannata+edes+niin+suurta+osuutta+suomalaisista,+että+sitä+kyettäisiin+mittaamaan+gallupeissa.++Sinä+ja+muut+aatetovereinesi+kyllä+pidätte+’kovaa+meteliä’+täällä,+mutta+uskootavuus+on+niin+vähäinen,+ettei+sillä+ole+mitään+merkitystä.++
Te+tiltut+mekastitte+jo+talvisodassa+ja+jatkosodassa,+mutta+vastakaiku+oli+silloinkin+korkeintaan+naureskelua++tai+sitten+koko+tiltupropaganda+sivuutettiin+totaalisesti.+++Ettepä++ole+oppineet+yhtään+mitään++vuosikymmenten+aikana.
Tänään Helsingin Sanomissa kerrotaan, että länsi on aseistanut Ukrainaa jo pitkään. Jutun mukaan kiista on todellisuudesta Itämeren uudesta kaasuputkesta, jota ei ole vielä avattu. Lehden mukaan Ukraina on vain peliväline tässä kiistassa, joka osin johtuu Yhdysvaltain korkeimman johdon päättämättömyydestä.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008448092.html
No mitenpä kuvittelisit Ukrainan voivan puolustautua, jos ei saisi aseellista tukea mistään? Venäjänkö uskot antavan aseita Ukrainalle?
Ukraina on puolustautunut Venäjää vastaan jo keväästä 2014 alkaen.
Ukrainassa on sisällissota johon NATO on sekaantunut eikä mikään Venäjän hyökkäys
Ukrainassa on Venäjän hyökkäys eikä mikään sidällissota!
Eikös jokainen sukupolvi koe Suomessa NL/Venäjän hyökkäyksen maahamme. Mun faija oli rintamalla 39-45 ja minäkin ilmeisesti koen sodan Venäjää vastaan. puhumattakaan lapsistani.
” Hyytävä itäinen yya-tuuli alkoi yhtäkkiä puhaltamaan”
Hanki itsellesi puuceen sijaan sisävessa!
Meillä täällä Suomessa on jo sisävessat ihan taviskansallakin....
Tiedoksi sinne vaan...
Kun kerran on niin ei ole enää pelkoa hytävästä YYA:sta! Tiedoksi vaan!
Voi voi kun Suomi ei ole länsimaa, epätoivoista on tuo vatkutus. Olemme syvällä idässä, parempi sanoa länsimielinen maa. Suomessahan on manner Eu:n itäisin piste.
Suomi on henkisesti puolueeton maa johon ei lännettyminen oikein uppoa
Mutta kaltaisees kyllä uppoaa .... jotain muuta.
Suomi on länsimaa, johon ei enää mikään puolueettomuus uppoa! Siitä on huonot kokemukset 30.11.1939 jälkeen!