mutta jos ette ole ottaneet rokotetta ja sairastutte sairastakaa kotonanne tautinne hamaan loppuun asti.
Ei rokotusta kenenkään ole pakko ottaa vapaassa Suomen maassa
Anonyymi
27<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Omikron on juurikin vaarallinen rokotetuille ja tarttuu heihin herkästi. Tästä on vahvaa dataa useista maista. Virus tulee viemään todennäköiseti sinutkin sairaalaan ja sieltä arkkuun.
Torstain A-Talk TV 1 kerrottiin, että uudelle virukselle kehitettävän rokotteen antama suoja on heikompi niillä, jotka ovat saaneet aiemman version.
Rokotettuja ei pidä hoitaa sairaaloissa, he ovat olleet vain tyhmiä ja ottaneet vaarallisen rokotteen, jonka haittavaikutuksia ei ole tiedetty.
Validi linkki ensimmäisen lauseesi väitteeseen, kiitos.
Eli olet rokottamaton sooloilija.
Persut ihailevat yltiökapitalistista Venäjää ja diktaattori Putinia.
Yhdysvaltojen OAN-uutiset raportoi tieteellisten suurtutkimusten tuloksista, joiden mukaan kokeellisilla COVID-rokotteilla piikitetyt potilaat sairastuvat koronaviruksen oireisiin 27 todennäköisemmin kuin rokottamattomat henkilöt. Luonnollinen immuniteetti on paljon vahvempi kuin yksikään markkinoilla olevista koronarokotteista.
Rokotetuille tulee kovat ajat, ensimmäiset virusmuunnokset oli vasta lämmittelyä ja sekin sai monet menettämään järkensä.
Pandemia on vasta alussa ja heihin on ruiskutettu vääränlaiset rokoteet. Ja yhä viranomaiset kehottavat ottamaan tuota heikkotehoista vanhentunutta myrkkyä.
Mistä kuulit?
Joo mut se pitäisi olla kuin armeijassa kenenkään ei ole pakko ottaa rokotusta mutta kaikki ottaa rokotukset
Armeijassa aikoinaan 70-luvulla annettin piikit mitään kyselemättä eikä märisty.
kekkosslovakiassa pidettiin kaikista hyvää huolta siinä olisi nykypäättäjilläkin oppimista ja hörhöt sijoitettiin suoraan törnävälle enempiä mökeltämästä
Viimeisimmät+Britannian+PHE-rokotteiden+seurantaraportin+luvut+COVID-tapauksista+osoittavat,+että+kahdesti+koronarokotetut+40-70-vuotiaat+ihmiset+ovat+menettäneet+40%+immuunijärjestelmänsä+toimintakyvystä+verrattuna+rokottamattomiin+ihmisiin.+Ns.+”täysin+rokotettujen”+immuunijärjestelmä+heikkenee+noin+5+prosenttia+viikossa+(2,7%+–+8,7%).
Jos+vaarallinen+tilanne+jatkuu,+30–50-vuotiaiden+immuunijärjestelmänsä+heikkenee+sataprosenttisesti+eli+virussuoja+heikkenee+kokonaan+jouluun+mennessä,+ja+kaikki+kahdesti+piikitetyt+yli+30-vuotiaat+ihmiset+menettävät+immuunijärjestelmänsä+ensi+vuoden+maaliskuuhun+mennessä.
Tutkitut+5+PHE+-taulukkoa+on+rokotteiden+seurantaraportista,+jotka+on+erotettu+neljällä+viikolla,+osoittavat+selvästi+rokotteiden+progressiivisen+vahingon+immuunijärjestelmän+vasteelle.+40-69-vuotiaat+ihmiset+ovat+jo+menettäneet+40%+immuunijärjestelmän+kyvystä+ja+menettävät+sitä+edelleen+asteittain+3,3%-6,4%+viikossa.
Kaksinkertaisesti+rokotettujen+immuunijärjestelmän+suorituskyvyn+heikentyminen+viikoittain+rokottamattomiin+verrattuna:
Järisyttävää+on,+että+kaikki+yli+30-vuotiaat+kahdesti+piikitetyt+menettävät+100%+koko+immuunikyvystään+(virusten+ja+tiettyjen+syöpien+osalta)+kuuden+kuukauden+kuluessa.+30-50-vuotiaat+menettävät+sen+jo+ensi+jouluun+mennessä.+Näillä+ihmisillä+on+tällöin+täysi+immuunipuutosoireyhtymä+(Acquired+Immunodeficiency+Syndrome+–+AIDS)+joka+tuhoaa+kohtalokkaalla+tavalla+ihmisten+luonnollisen+immuniteetin.
Tehosterokotteiden+on+oltava+samat+kuin+itse+COVID-rokotteet,+koska+kliinisten+kokeiden+tekeminen+ja+hyväksynnän+saaminen+erilaisiin+asioihin+kestää+pitkään.+Mikäli+otat+tehosterokotuksen,+nämä+luvut+osoittavat,+että+annat+itsellesi+tätäkin+nopeamman+progressiivisen+muodon+immuunipuutosoireyhtymästä+(pari+kuukautta+kestävän+tehokkuuden+jälkeen).
Pfizer+väitti+alun+perin+95%:n+tehokkuuden+rokotteelleen.+Tutkimuksessa+olevat+luvut+osoittavat,+että+luvut+saattoivat+olla+totta+välittömästi+rokotuksen+jälkeen,+mutta+luvut+osoittavat+myös+sen,+että+rokotteet+ei+ainoastaan+menetä+tehokkuuttaan+ajan+mittaan+nolla-tehokkuutta+kohti,+vaan+ne+vahingoittavat+asteittain+luonnollista+immuunijärjestelmää,+kunnes+negatiivinen+tehokkuus+on+toteutunut.
Rokotukset+jättävät+yli+30-vuotiaat+huonompaan+asemaan+kuin+ennen+ottamiaan+rokotuksiaan.
Sitä saa mitä tilaa rokottamattomat.
Pitäisikö meidän kustantaa rokotepassilla (lupa tartuttaa -passi) bilettämisen ja ulkomailla matkailun miljardikulut?
Näin se menee loppupeleissä.
Sairastakaa rokottamattomat tautinne kotonanne.
OK.
ASIAA.
Jos parveilette, biletätte ja matkailette lupa tartuttaa -passilla ja sairastutte aorastakaa kotonanne tautinne hamaan loppuun asti. Ja haittavero tälle haittatoiminnalle!
Persut vastustavat koronarokotuksia.
Vuodatuksesi koskee ROKOTTAMATTOMIA.
Omikroni on sen rokotteen vaikutus. Ei omikronia, ei rokotusta. Omikron=rokotus.
Rokotus=väestönvähennys=kuolema=tappo=murha
redrum redrum redrum
https://www.youtube.com/watch?v=FLjixsUEj5E
punainen rommi
"from my death cold hands"
Patit on valmiina, sopii tulla rokottamaan.
Kunhan ensin suljetaan rajat.
Ei ole aikomustakaan lähteä minnekään baariin sairaana! Tehkää samoin valtiollisen tartutuslupanne kanssa! Erityisesti sanat pääministerille sekä ulkoministerille! Osuiko pilkka omaan nilkkaan? 😂
Missä se vapaus muka nyt näkyy, aloittaja?
Kyllä tuo turvallisemman olon antaisi jos päättäjät tekisi päätöksen rokotteen pakollisuudesta. Nytkin ilmeisesti jos rokotteesta löytyy Massiivinen haitta niin kukaan ei tavallaan vastuussa ole vapaehtoisesti ovat ottaneet olisi päättäjien asenne.
Ei tämä maa niin vapaa ole, etteikö kansalaisilla olisi velvollisuuksia.
Yksi sellainen on rokottautua vaarallista tappavaa pandemiaa vastaan, suojaksi muille, jos ei itselle.