Välillä tuntuu että minä olen meidän suhteessa aivan yksin (paitsi että seksi tuntuu edelleen olevan meille yhteinen harrastus..). Siis, miehelläni on harrastus, joka tuntuu menevän hänen elämässään aina kaiken edelle, tai siltä se ainakin vaikuttaa. Kun asiasta kysyy jotain, niin tietenkin kaikkein tärkein olen minä. Mutta miksi se ei sitten tunnu siltä? Joskus olisi kiva kun mies yllättäisi jotenkin, ostaisi kukkia, laittaisi ruokaa.. Pyytäisi vaikka ilta kävelylle.. Mutta ei, kaikki aika, ihailut ja mielenkiinto menee tälle harrastukselle. Mikä minä sitten olen? Sairaalloisen mustasukkainen? Jonkun harrastuksen päältä? Ihan typerää!!
Silti koko aika on vaan niin hemmetin huono olo, kun tuntuu että minua ei ole olemassa, tai vaikka olenkin niin minulla ei ole mitään virkaa. Tekis mieli huutaa, hakata jo potkia (kuitenkin jotain elotonta :) ), purkaa tunteita..
Kaippa minun pitäis vain keksiä joku oma harrastus.. Ehkä nyrkkeily :)
Silti koko aika on vaan niin hemmetin huono olo, kun tuntuu että minua ei ole olemassa, tai vaikka olenkin niin minulla ei ole mitään virkaa. Tekis mieli huutaa, hakata jo potkia (kuitenkin jotain elotonta :) ), purkaa tunteita..
Kaippa minun pitäis vain keksiä joku oma harrastus.. Ehkä nyrkkeily :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Viestisi näyttää osoittavan oikeaksi sen, mitä joku lukemani parisuhdekirja jo kertoikin. Mies laskee yhteen antamiensa lahjojen rahallisen arvon, ja ajattelee että koru kerran vuodessa on sopiva kompensaatio siitä mitä vaimo vuoden aikana panostaa kotiin ja suhteeseen. Nainen taas laskee jokaisen lahjan tai eleen yhdeksi, oli sitten kyse timanttikorviksista, äänilevystä, kukkapuskasta tai vain hartioiden hieronnasta. Miehesi ei näytä tätä ymmärtävän.
toi sun viesti on kuin suoraan mun elämästä!!! sama homma on mulla meidän parisuhteessa.Mies painaa kaiket illat treeneissä jonkun kumipallon perässä itsensä väsyksiin ja siitä kärsii sit koko suhde.Kaikki kotityöt jää minun vastuulle,koska mieheni ei jaksa muuta kuin käydä töissä ja urheilla! ja siitä kärsii myös meidän seksielämä,jota tuskin enää on...kun mies ei taivu kipeiltä lihaksiltaan petipuuhiin! Paremmin en sua osaa auttaa,mutta nyt tiedät että sulla on kohtalotovereita! :)
näin oli omalla kohdallanikin, meni sitten neljä vuotta ihmetellessä.ystävät ne harrasti kaikkea mukavaa yhdessä kumppaninsa kanssa, minä pidin kotia ja kulissia yllä. Erohan siitä tuli, jos toinen elää itsekkäästi vain itselleen niin täytyy olla aika rautainen luonnen että jaksaa kaiken yksin.Ja minä olen sentään aktiivinen ja omatoiminen, työssäkäyvä.
Toisin kävi kaverilleni. Parin kuukaden pikaromamssin jälkeen naimisiin ja lapset pikavauhtia.Tiedän että kyseinen ihminen ei ole mikään omatoiminen vaan riippuvainen joko kavereista tai mieskullasta, nyt hoitelee sitten yksin talouden ja huushollin kolmen pienen lapsen kera.Ja valittelee kohtaloaan.Ei uskonut kun neuvoa aikanaan kysyi,päinvastoin, hänen mielestään muut panettelivat omaa ukkokultaa,koko ajan omissa ympyröissä ja työkuvioissa,toinen yksin kotona ellei nyt joku päässyt seuraneidiksi..vastaavaa ei muuten koskaan muille ystäville suonut.. jos ihminen on aina saanut elää harrastuksillee tulee hän niin tekemään jatkossakin. Malttia parinvalintaan, naiset hyvät..ei ihmnen muutu, valitettavasti.