Minulla todettiin tiistaina mononukleoosi eli kansankielellä pusutautinakin tunnettu viruksen aiheuttama rauhaskuume.
Tauti alkoi antaa merkkejä viime viikonvaihteessa niin, että olin kovin väsynyt ja poissaoleva. Maanantaina alkoi kuume ja tiistaina menin lääkäriin. Nyt kuume on sahannut normaalilämmön ja melkein 39 asteen välillä siitä saakka. Olo kovasti vaihteleva. Kurkku on hieman arka, ei kuitenkaan mitenkään häiritsevä. Mitään peitteitä ei näy.
Tämä on kai ennen kaikkea lasten ja nuorten sairaus, ja mitä nuorempana sairastaa sen vähemmällä pääsee. No en nyt kovin vanha ole (25 v), mutta aikuinen kuitenkin.
Olisin nyt vain kysellyt teidän muiden kokemuksia ko. taudista. Minua alkaa hermostuttaa tämä pötköttely ja odottelu. Voiko olla, että selviän tästä taudista näin vähällä ja olisin jo paranemaan päin? Vai onko todennäköistä, että tämä on vasta alkua ja tauti pahenee? Poikaystävälläni tämä tauti oli todella kamala ja hän oli miltei viikon syömättä valtaisan kurkkukivun vuoksi.
Olen kiitollinen kokemuksistanne.
Mononukleoosi-pusutauti
11
9360
Vastaukset
- Pussaaja
Myös minä ja poikaystäväni sairastimme mokoman siinä parikymppisinä.
Minulla tauti oli lyhyt ja raju: kuume nousi parissa päivässä neljäänkymmeneenyhteen ja koko kaula turposi kuin sikotautisella, ihan valtavaksi... muutaman päivän hurjassa kuumeessa ja sitten yhtenä aamuna vaan heräsin terveenä.
Poikaystävälläni sen sijaan riitti puoli vuotta ylös-alas sahaavaa kuumeilua, heikotusta ja kovaa väsymystä, jo ennestään hoikka kaveri laihtui kymmenen kiloa. Opiskelut jäivät lähes kokonaan täksi ajaksi.
Toivottavasi selviät sillä lyhyemmällä versiolla... tauti käyttäytyy yksilöllisesti. Toivo vaan kuumetta korkealle! - not
onneksi pusutaudin voi kuulemma sairastaa vain kerran elämässä, sillä en ikinä halua sellaista oloa takaisin!
minulla imusolmukkeet olivat turvonneena jotain 3 viikkoa ja olo oli aivan hirveä, olin sängyn pohjalla 2 viikkoa. kuumetta oli juuri sen verran, että ei mitään voinut tehdä.
yksityisellä: lääkäri totesi pusutaudin ja sanoi, että paranee ajallaan (tämä maksoi 75e). sanoi, että kannattaa ostaa apteekista jotain pillijuomia (eri makuja oli ainakin 3-4), jos haluaa helpottaa oloa. ei niistä tainnut kuitenkaan mihinkään olla.
tuttu lääkäri kokeili ensin jotain lääkettä, joka ei tehonnut. sitten määräsi sulfaa -> eikä tarvinnut kuin pari pileriä, niin olo alkoi helpottaa heti! yksityinen lääkäri sanoi aiemmin, ettei pusutautia tarvitse hoitaa kun en ollut raskaana! ajattelin, että mitä helvettiä!! olo oli oikeasti ihan jotain kauheaa ....
tuntuu, että ne lääkärissä aika helposti toteaa pusutaudin, pelkästään kurkkua tunnustelemalla. kaverilla on ollut imusolmukkeeet turvonneena kuukauden, lääkärissä sanottiin, etä se menee itsestään ohi. kaveri vaati nieluviljelyn ja selvisi, että hänellä oli ollut angiina koko ajan. että semmoista ... toivotavasti et joudu kokemaan kovin pahaa pusututia, jos se nyt sitä on. tsemppiä! - Tintti
Kyllä mononukleoosin voi sairastaa monta kertaa koska se on virustauti. Pojallani se oli kurkku muurautui puoliksi umpeet ja oli kauttaaltaan valkoisessa peitteessä ja tosi kipeä. Kuume sahasi 3 viikkoa välillä parempi välillä huonompi. Onko sinulta otettu kokeet jossa se todettiin mononukleoosiksi?
- Eowyn
Kyllä, tiistaina ottivat lääkärissä verikokeen jolla todettiin taudin olevan mononukleoosi. Epäilivät sitä heti kun kerroin poikaystäväni sairastaneen sen kuukausi sitten. Nieluviljelyn ottivat myös, mutta se oli puhdas.
Minä olen käsittänyt, että mononukleoosin voi sairastaa vain kerran, koska siitä jää elinikäinen immuniteetti. Ainakin kaikki lääkäri sanoi näin ja internetissä lukemani aihetta käsittelevät artikkelit ovat toistaneet samaa.
Minulla ei nyt ole muutamaan päivään ole ollut kuumetta, mutta viime yönä alkoivat rauhaset turpoamaan ja nyt alkaa nieleminen sattua. Pientä valkeaa peitettä on suussa myös. Pelottaa, että nytkö tämä tauti vasta alkaakin.. Taitaa mennä vappu aika rauhallisissa merkeissä.
Lääkäreillä on kai aika monenlaisia kantoja mononukleoosin hoitoon. Mitään parantavaa tai tautia nopeuttavaa lääkettä ei ole, mutta kivunlievityksestä voi kai olla montaa mieltä. Virus jyllää niin kauan kuin on jyllätäkseen. - ?????????
Eowyn kirjoitti:
Kyllä, tiistaina ottivat lääkärissä verikokeen jolla todettiin taudin olevan mononukleoosi. Epäilivät sitä heti kun kerroin poikaystäväni sairastaneen sen kuukausi sitten. Nieluviljelyn ottivat myös, mutta se oli puhdas.
Minä olen käsittänyt, että mononukleoosin voi sairastaa vain kerran, koska siitä jää elinikäinen immuniteetti. Ainakin kaikki lääkäri sanoi näin ja internetissä lukemani aihetta käsittelevät artikkelit ovat toistaneet samaa.
Minulla ei nyt ole muutamaan päivään ole ollut kuumetta, mutta viime yönä alkoivat rauhaset turpoamaan ja nyt alkaa nieleminen sattua. Pientä valkeaa peitettä on suussa myös. Pelottaa, että nytkö tämä tauti vasta alkaakin.. Taitaa mennä vappu aika rauhallisissa merkeissä.
Lääkäreillä on kai aika monenlaisia kantoja mononukleoosin hoitoon. Mitään parantavaa tai tautia nopeuttavaa lääkettä ei ole, mutta kivunlievityksestä voi kai olla montaa mieltä. Virus jyllää niin kauan kuin on jyllätäkseen.Kyllä minulle lääkäri sanoi, että mononukleoosi voi tulla useammin kuin kerran ja on jopa pojalta otettu taudin jälkeenkin uudestaan koe kovan kurkkukivun takia. Pojalla oli sama peli, että ensin näytti menevän vähällä ohi ja sitten se vasta alkoikin. Mononukleoosiinhan joskus harvoin liittyy pernan ja maksan suurentumista.
- Eowyn
????????? kirjoitti:
Kyllä minulle lääkäri sanoi, että mononukleoosi voi tulla useammin kuin kerran ja on jopa pojalta otettu taudin jälkeenkin uudestaan koe kovan kurkkukivun takia. Pojalla oli sama peli, että ensin näytti menevän vähällä ohi ja sitten se vasta alkoikin. Mononukleoosiinhan joskus harvoin liittyy pernan ja maksan suurentumista.
Mononukleoosin aiheuttama nielutulehdus
Mononukleoosi (eli "pusutauti" tai rauhaskuume) on viruksen aiheuttama tauti, jonka oireita nuorilla ja nuorilla aikuisilla ovat nielutulehdus, imusolmukkeiden turvotus (erityisesti kaulalla) ja korkea kuume sekä harvemmin maksatulehdus. Pikkulapsilla oireet ovat vähäisemmät. Mononukleoosi vaatii tarttuakseen limakalvokontaktin - siitä nimi pusutauti. Mononukleoosin voi alkuvaiheessa helposti sotkea angiinaan - nielu on turvonnut ja usein peitteinen. Mononukleoosi voidaan tunnistaa laboratoriotestillä ja verenkuva on siinä taudille tyypillinen. Mononukleoosi oireilee pitkään - tyypillisesti 7-12 vrk eikä sille ole olemassa spesifistä lääkehoitoa. Mononukleoosin voi sairastaa vain kerran elämässään.
Edellä kopio eräältä luotettavalta nettisaitilta. Uskon myös niiden monien lääkäreiden kertomusta, joita olen aiheesta kuullut. Netistä löytyy paljon tietoa mononukleoosista, tottakai täytyy suhtautua aina varauksella siihen informaatioon mitä internetistä löytyy, mutta on siellä ihan luotettaviakin sivuja. Sellaista. - Ansku
Eowyn kirjoitti:
Mononukleoosin aiheuttama nielutulehdus
Mononukleoosi (eli "pusutauti" tai rauhaskuume) on viruksen aiheuttama tauti, jonka oireita nuorilla ja nuorilla aikuisilla ovat nielutulehdus, imusolmukkeiden turvotus (erityisesti kaulalla) ja korkea kuume sekä harvemmin maksatulehdus. Pikkulapsilla oireet ovat vähäisemmät. Mononukleoosi vaatii tarttuakseen limakalvokontaktin - siitä nimi pusutauti. Mononukleoosin voi alkuvaiheessa helposti sotkea angiinaan - nielu on turvonnut ja usein peitteinen. Mononukleoosi voidaan tunnistaa laboratoriotestillä ja verenkuva on siinä taudille tyypillinen. Mononukleoosi oireilee pitkään - tyypillisesti 7-12 vrk eikä sille ole olemassa spesifistä lääkehoitoa. Mononukleoosin voi sairastaa vain kerran elämässään.
Edellä kopio eräältä luotettavalta nettisaitilta. Uskon myös niiden monien lääkäreiden kertomusta, joita olen aiheesta kuullut. Netistä löytyy paljon tietoa mononukleoosista, tottakai täytyy suhtautua aina varauksella siihen informaatioon mitä internetistä löytyy, mutta on siellä ihan luotettaviakin sivuja. Sellaista.myös pisaratartuntana.
- Eowyn
Ansku kirjoitti:
myös pisaratartuntana.
Eipä kai tuo tauti juuri muuten tartu kuin pisaratartuntana?
Minulla ei nyt ole viikkoon ollut kuumetta, mutta kurkku on päivä päivältä kipeämpi ja kohta näytän jo ihan sikotautiselta jos turpoaminen vielä jatkuu. Ush.
Luulin, että pääsin tästä taudista hyvin vähällä, mutta nyt tilanne pahenee joka päivä. Ääni on poissa ja kipu alkaa olla aika epämiellyttävä.
Ei auta muuta kuin sairastaa.
Edelleen olen silti sitä mieltä, että taudin voi sairastaa vain kerran..
- Irmeli
pusutauti vuonna -83. Silloin siitä ei edes tiedetty sitä mitä tänä pv:nä. Taudilla oli vähän sellainen häpeällinen maine (johtuneeko tuosta nimestä sitten). Kurkku muurautui niin pieneksi että en voinut edes nielaista sylkiäni. En muista kuinka korkea kuume oli korkeimmillaan mutta korkea se oli ja monta pv:ää. Sairaalaanhan minä siitä jouduin. Antoivat kai antibioottia pakaraan, en muista mitä oli mutta jotain kuitenkin. Kurkkuun tuli mätäpaise joka jouduttiin puhkaisemaan. Tajuhan siinä oli mennä.
Nyt myöhemmin ovat maksa-arvot nousseet (tai siis vastahan ne muutama vuosi sitten tarkistettiin että eihän sitä tiedä vaikka olisivat olleet koko ajan koholla), syytä ei tähän löydy mutta mahdollista on että ovat pusutaudin jälkiä. Laskevatko koskaan normaaleiksi, tuskinpa.
Joten kamala on tauti, ainakin kun sen kovimmillaan sairastaa. Onneksi oli sitten vaan se yksi ja ainoa kerta. - TiinaMaa
Minulla todettiin tänään tämä tauti ja kurkku ja koko kaula ovat jumalattoman kipeät.
Oireet alkoivat viime viikon puolessa välissä pienellä kurkkukivulla sitten nousi kuume mitä minulla ei oikeastaan ikinä ole. Viikonloppun olo oli jo aivan karmea. Olo tosi vetämätön.Öisin tulee nukuttua tunti kerrallaan. Lääkkeeksi sai arcoxia ja panadolia tai siis kivun lievitykseen. En vielä tiedä auttaako.- asiantuntija.
Älkää uskoko lääkäreitä tässä asiassa. Kyseessä on toksoplasman oireet, ja teillä on siinä tapauksessa niin laaja infektio alla, että vie vuosikaupalla aikaa päästä eroon kaikista loisista. Hyvä lääke toksoplasmaan on aina antibiootti, tai malaria-lääkkeet. Toksoplasma on siitä kiitollinen tapaus hoitaa, että suurin piirtein kaikki tehoaa siihen, niin valkosipuli, jotkut ravintolisät, lähes kaikki antibiootit, ja malarialääkkeet, ja myös artemisiini.
Tai voitte tulla katsomaan tietoja mitä löytyy tästä paikasta:
http://th1.ktd.krakow.pl
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ootko nainen noin mustis musta
Onhan se toki imartelevaa kun olet kaunis ja kaikkea muutakin, mutta ehkä vähän kummallista, kun ei varsinaisesti olla t917505- 373987
- 453530
- 2372852
Kauan säkin jaksoit
Minun perässä juosta. Kunnes pahoitit mielen. Kuinka monta anteeksipyyntöä olet vailla? 🧐402672- 452502
- 1322421
Miksi kaipaat
Ja olet elämässäni vielä kaiken tämän jälkeen? Eikö kaikki ole jo selvää välillämme?292319Askanmäessä Huippu esitys
Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna212314- 451982