Ei voi olla huomaamatta tällä palstalla
Vihreisiin kohdistuva vihakampanja
Anonyymi
59409
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Mahtaisikohan kyse olla vain yleisen mielipiteen muutoksesta. Vihreät ovat saaneet paljon pahaa aikaiseksi sekä maamme huoltovarmuudelle, että luonnolle, että ei ihme, vaikka moni alkaa karsastamaan heitä.
Ei vaan muutaman trollin tuotoksia tämä on. Yleisestikin moni toki vastustaa vihreitä, mutta argumentit ovat erilaisia.
Mielestäni lähinnä negatiivista on heidän suopea suhtautuminen turvapaikanhakijoihin. Esim he ovat erittäin femistinen puolue, mutta eivät tuomitse turvapaikanhakijoiden tekemiä raiskauksia. Taitaa Helsingin raiskauksista olla mamujen tekemiä!
Ja entä somalinaisten heikko osallistuminen työelämään. Kaksi kymmenestä työelämässä. Vihreät eivät puhu eikä pukahda asiasta mitään.
Juu, että en enää äänestä vihreitä äänestettyäni heitä 1980-luvun alkuaamenista. Ja en tule jatkossakaan äänestämään
Helsingin raiskauksista puolet mamujen/muslimien tekemiä. Heidänhän ei tarvitse kunnioittaa vääräuskoisia. Montakohan musliminaista kantasuomalainen on raiskannut? Ja eipähän ole uutisissa ollut kantasuomaisten taksikuskien tekemisistä raiskauksista!
Itse en jaksa sulattaa vihreiden ideologioita.
Ilmastovouhotus on viety äärimmilleen.
Vihreiden lainkuulisuuden puute on eräs vihattavimmista asioista.
Haittamaahanmuuton kannattaminen ja edistäminen saa näkemään punaista.
Vihreät ovat myös tämä uuden mielisairaan uskonnon Woke kultin kannattajia.
Vihreistä löytyy myös vitunvirkkaajat ja vitun levittelijät, siis kijaimellisesti
Taitaa olla huoria suurin osa, äpääräpoikana vihaan moista ilmiötä.
Huumausaine hörhöily on myös tyypillistä vihreille.
Puhut hyvin marginaalisesta ryhmästä vihreitä. Samanlaisella karakterisoinnilla voisi sanoa, että Persut ovat rähinänatseja, jotka haluavat ympäröidä Suomen muurilla, kannattavat valkoista ylivaltaa ja haluavat jalostaa suomalaista herrarotua. Tunnen sellaisiakin Persuja, mutta aika vähemmistössä ovat
Faktaahan tuo on, sen todistaa jo harhanne persuista natseina ja musuista moniosaajina ja huoltosuhteen parantajina :D
Saksa kusessa perkelin takia joka suhteessa, Tanskassa sentään tulleet järkiinsä ja Ruotsissakin alkavat herätä.
No sitten karakterisointi Persuista natsiterrorin tukijoina on myös totta. Persut flirttailevat uusnatseille ja taputtavat heitä päälaelle. Meillä oli juuri Suomessa viisi miestä syytettynä äärioikeistolaisesta terrorista. Puoluekantansa on lähimpänä Persuja, ja Persuilta myös saavat eniten ymmärrystä osakseen.
Myönnät siis harhasi todeksi, hienoa, siitä se tervehtyminen alkaa!
Muista näyttää näitä keskusteluja lääkärillesi että osaa antaa oikeat lääkkeet!
Sitten on annostuksesi pielessä vai etkö ota ollenkaan?
Vihreä+ideologia+on+todistanut+että+päästöttömillä+energioilla+pärjää+hyvin.
Tänää+ihmiset+tuhlaavat+sähköä+11+300+MW
Mutta+ei+hatää+tuulimyllyt+tuottavat+riittävästi+sähköä+400+MW+ja+aurinkosähköä+3+MW
Siis+lähes+4+%+tarpeesta.
Ja turve mätänee soilla päästäen ilmaan valtavat määrät yhtä pahimmista ilmastokaasuista metaania. Olisi ilmastoteko käyttää se kuollut turve kaikista soista ja antaa sitten olla taas suona jos haluaa tai tuottaa täällä ruokaa maailmalle sen sijaan että tuhotaan sademetsiä.
Siinäpä se onkin. Luonto tuottaa niitä ilmastokaasuja niin paljon, että ihmisen tuottamalla hiilidioksidilla ei ole mitään merkitystä, mutta ajetaan itsemme konkurssiin ja kansallistetaan yksityisomaisuus sen varjolla.
...jostain täytyy rahat repiä,ja maksumiehet löytää karvapaikan hakijoiden elatukseen...
ja asfaltilla istuminen ei kovinkaan rahakasta touhua ole joten....
Eihän se turve suolla mihinkään mätäne! Sitten vasta, kun suomaa ojitetaan, se alkaa lahota tai mädäntyä, riippuen ojituksen toiminnasta!
Sen tuhon ja kaaoksen perusteella, jota ovat hallituksessa kansalaisille aiheuttaneet ja tehneet varsin järjettömästi Suomen valtion kannalta, niin siihen nähden kielenkäyttö ja muu ilmaisu tällä palstalla on ollut varsin maltillista.
"Tuho ja kaaos" :-D
Kyllä nyt ollaan dramaattisia. Korona on saanut aikaan tuhoa ja kaaosta, mutta ei kai se Vihreiden vika ole.
"kielenkäyttö ja muu ilmaisu tällä palstalla on ollut varsin maltillista."
Aika paha provo. Maltillista kielenkäyttö ei todellakaan ole ollut
Olisikohan vihreillä syytä katsoa peiliin? - Ihme hyvin täällä on heitä siedetty.
Vihersuvakit alkaneet wokettaa oikein YK:n kautta, uskomatonta touhua.
"YK kampanjoi nettivihaa vastaan – lanseeraa uuden symbolin sosiaaliseen mediaan
Symbolin tavoitteena on naisiin, nuoriin, etnisiin ryhmiin ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuvan nettivihan kitkeminen."
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008449666.html
Miksi YK haluaa kampanjoida vihapuhetta valkoista heteromiestä vastaan, kaikki muut saa vihapuhua valkoista heteromiestä vastaan, mutta valkoinen heteromies ei saisi kertoa faktoja. Onko YK noin pahasti WOKEttunut, kannattaa valkoisten heteromiesten lopettaa kaikki yhteistyö ja tukensa YK:lle, siihenpähän loppuu sen toimintakin :D
Miksi valkoisen heteromiehen pitäisi rahoittaa vihakampanja itseään vastaan, ei tietenkään pidä, rahahanat kiinni vaan.
"Symbolin tavoitteena on naisiin, nuoriin, etnisiin ryhmiin ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuvan nettivihan kitkeminen"
Mielestäsi vähemmistöihin kohdistuva viha on siis hyvä asia?
Tiesitkö että Vasuki on intialainen nimi?
Miehet ovat vähemmistä, valkoihoiset miehet pieni vähemmistö, kristityt erittäin pieni vähemmistö...
Mielestäsi vähemmistöihin kohdistuva vihapuhe ja vihateot on siis hyvä asia.
Vihreet on puolue joka pitäisi lopettaa.
Sinut pitäisi lopettaa älykääpiö muidenkin häirikköeläinten tavoin!
Te vihersuvakkinatsit olette kovin suvaitsemattomia.
Vihreät saavat maistaa omaa lääkettään. Miltä maistuu?
Milloin oikein tajuat että olet aivopesty lammas?
Kyllä Krista Mikkosen,Mari Ohisalon,Iiris Suomelan kannan otot tavallista köyhää kansaa kohtaan huomioiden,heidän kohtelu kirjoituksissa on höyhenen kutitusta,Asiasta toiseen,voisiko joku elokapinoitsija kertoa näillä palstoilla rehellisesti mitä tekee juuri nyt kun joka tapauksessa kadulla ei tarkene telttailla.
Elokapina ei edusta Vihreiden todellista linjaa. Elokapina on huijausta. Mitään joukkosukupuuttoa ei nykyisin ole menossa eikä sellaista nykyisillä ilmastomalleilla saada, paitsi ehkä kaikkein pahimmissa skenaarioissa jollain matalalla todennäköisyydellä. Hirveä meteli tyhjästä.
Egoapinat ovat erittäin lähellä vihreitä.
Vihreät eivät suojele luontoa, vaan itseään. Ovat betonoineet jo oman elinympäristönsä ja haluavat betonoida luonnonkin mieleisekseen. Elitistisiä hyvinvointiperheiden penskoja. Tietävät maalla asuvia paremmin, kuinka maalla tulisi asua.
Älä sekoita Vihreitä ja Persuja. Persuthan ne haluaa betonisen muurin oman eliittialueensa ympärille
Vihreät höpöttävät luontokadosta, ymmärtämättä, että muutos kuuluu luontoon. Toisia eliöitä syntyy ja toisia kuolee. Se on luonnon laki, johon ihmisen ei tule puuttua. Ihminenkin on vain osa luontoa ja taistelee olemassaolostaan. Tällä hetkellä koronavirusta vastaan, mutta tuleviakin haasteita tulee, eikä se ole ilmastonmuutos.
Muista se lääkitys, harhasi pahenevat taas. Näetkö jo natsejakin?
Tottakai eläinlajien ja luonnon tuhoutuminen pitää pyrkiä estämään, mutta ei ne ongelmat Suomessa ole. Vihreät haluaa kieltää lihankulutuksen vain ihmisiltä, mutta samaan aikaan ottavat itselleen yhä enemmän pelkästään lihaa syöviä rakkeja, mille kuskataan lihaa Brasiliasta ja siellä tuhotaan sademetsiä ja villieläimiä pelloiksi lihakarjalle.
Vihreät ei halua luopua lomalennoistaan eikä turhasta kulutuksestaan, vaan ostavat itse Kiinassa sastuttavasti tuotettua rihkamaa, vaatteita jne, sen sijaan haluavat kieltää välttämättömän autoilun. Kaikkien pitäisi asua ahtaasti kaupungeissa, vaikka juuri ne ovat pahimpia saastuttajia ja kaikenlaisten ongelman aiheuttajia.
Oletko joku herätekristillinen hörhö?
Näen. Etkö sinä näe?
https://blogit.kansanuutiset.fi/kolmas-ulottuvuus/natsit-natsien-marssi-ei-ole-natsimarssi
En tosiaan ole nähnyt, kuvan Hitler kuollut kauan sitten ja hyvin vähän muitakaan elossa. Suomessa ei ole koskaan ollutkaan, lähimmät tainneet olla Ruotsin kuningattaren suvussa.
Suvakkinatseja tosin näkyy uutisssa jatkuvasti, terrorisoivat millon mitäkin, tukkivat katuja, hommaavat terroisteja maahan, estävät maasta poistamisia jne.
Lomalentojen lisäksi kaiken huippu oli puolueen puheenjohtaja automatkailu diesel-autolla ympäri Eurooppaa kuukauden päivät. Sitten vielä ihmetteli kun veronmaksajat kritisoivat moista käytöstä!
Vihreät, aina Suomea vastaan.
Ymmärrätkö että ilmastonmuutos voi tuoda Suomeen nälän takaisin?
Pidentämällä kasvukautta?
Ymmärrätkö että vihreät ovat tuoneet Suomeen nälän takaisin korottamalla elmisen kustannuksia ja rapauttamalla sosiaaliturvan mamutuksellaan?
Tää on hyvä,kyllä vihreä liike todella tuo nälän moneen perheeseen,ei kukaan voi kiistää että nälkä tulee jos ruoka rahoista pitää tinkiä että saa kämpän lämpöseks ja pääsee autolla tööihin.Kyllä tän fanaattisinkin vihreä tietää.,niitä vaa ei se kiinnosta hevon vittua.
Vihainen Kampaaja kampaasmossaan harjoittaa hiusharjanaq avulla vihaKampanjaa.
Aika moni näkemys vastustaa niitä aiheettomia toimia, joilla ilmastoon pyritään vaikuttamaan, niiden luonne ja kohdistuminen ei huomioi valtiotasolla oheis-vaikutuksia joihin ne johtavat.
Verojen korotukset, ympäristötekijöiden kautta epäsuorasti kasvavat elinkustannukset ym. muu, esim. oman maan turvetuotannon nopea lopettaminen ja sen korvautuminen vastaavalla tuonnilla ulkomailta tai vastaavat.
Verot ja maksut eivät kohdistu ilmastoa tai ympäristöä, niitö kumpaakaan entisöimällä.
Jos vihreät ajatukset kohdistuisivat haitallisen kertakäyttötuonnin, lyhyen käyttöiän ja keston, haitallisten materiaalinen, prosessien tai tuotteiden joiden elinkaari on lyhyt tai ne ovat kertakäyttöisiä, tarjontaan, tuontiin tai valmistukseen, se toisi ymmärrystä mielipideilmastoon sitäkin enemmän.
Tämäkin tosin tulee myös ratkaista niin että elinkustannukset säilyvät
kohtuullisina laajasti eri tulo- ja varallisuusryhmissä.
Aloittaja on varmaan sama, joka väittää, että naisiin kohdistetaan vihakampanjaa.
Edellä on jo esitetty muutamia syitä miksi miksi vihreät eivät ole suosittuja (ei vihattuja.
Lisään siihen vielä lisää:
Ilmastonmuutosvouhotus oli jo esillä mutta suurin epäkohta on siinä että sitä yritetään torjua "me ensin" aatteella kun sillä EI OLE MITÄÄN MERKITYSTÄ niin pitkään kun Kiina lisää päästöjään vuoteen 2030 saakka.
Kaikki maat pitää saada samoihin tavoitteisiin ja samalla aikataululla. Ei me ensin,
Suurimman taloudellisen virheen vihreät teki kun he Hassin johdolla ajoivat valheella ja arvalla turpeen uusiutumattomaksi vaikka turve yhteyttää, kasvaa ja sitoo hiiltä alaansa kohti kaksi kertaa enemmän kuin metsä.
Jo 200.000 hehtaarin suoalan turpeen lämpöarvo on 400 miljardia euroa eli yli kolme kertaa Suomen kaikkien velkojen määrän
Nyt uutena "ansiona" Suomen petturit vihreät, vassarit ja yksi Pietikäinen ajoivat EU:ssa metsien "taksonomian" Suomen metsien saamiseksi EU: hallintaan.
Vieläkö joku ihmettelee miksi vihreät eivät ole suosiossa.??
Muut (EU-)maat haluaa viedä kilpailuedun Suomelta ja tyhmät tytöt tekee mitä halutaan.
Kyllä vihreät on vihattuja sadoissa tuhansissa suomen perheissä.
Asia on juuri päinvastoin. Vihreillä on meneillään massiivinen vihakampanja suomalaisia kohtaan. Sademetsiä kaadetaan, ja suomessa kielletään koskemasta metsiin. JÄRJETÖN VIHAKAMPANJA.
Omista rakeistaan viherpiiperöt ei halua luopua, mutta kaadattavat sademetsät ja tuhoavat villieläimet sukupuuttoon että saavat rakeilleen halpaa lihaa ruuaksi. Samaan aikaan vaativat ihmisiä lopettamaan sen vähänkin lihan käytön.
Vihreät ovat semmoisia mulkeroita ettei ole ihme vaikka kaikki heitä vihaavat.
Mnä en heitä vihaa, mutta näen heidät haitaksi luonnolle ja taloudelle, joten äänestän nykyään Persuja, koska koen heidät parhaaksi vastavoimaksi vihreydelle. Aiemmin olin kokoomuslainen, mutta kokoomukseenkin pesiytyi vihreä siipi, jonka takia he menettivät ääneni.
Ei ole vihaa, on järkeä. Onko tässä tilanteessa tärkeintä translaki tai sukupuolettomuus? Ei todellakaan!
Tuosta löytyy hyvä koosteketju miksi vihreitä arvostellaan nykyisin alkuperäisten aatteidensa (eli ympäristön- ja luonnonsuojelun) hylkäämisestä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17001085/vihreat-ja-luonnonsuojelu-
Vihreät ovat omalla käytöksellään vuosien ajan aikaansaaneet tämän reaktion jota he kutsuvat vihakampanjaksi. Ei itsekkäällä käytöksellä voi muuta odottaakaan.
Vihreät itse kaksinaamaisella toiminnallaan aikaansaavat totuuden esiintulon. Puheenjohtajan dieselpelleily ympäri eurooppaa viikkotolkulla ja perään selittely niin ettei kukaan saa puheesta selvää. Puolison avohakkuut samaan aikaan kun hakkuita puolueena vastustavat. Myös kantasuomaisten haukkuminen asioista johon he eivät olleetkaan syyllisiä. On kuitenkin hyvä että nämä asiat julkistetaan, koska muutoin oltaisiin kuin Neuvostoliitossa aikoinaan. Kansalaisilta puuttui kaikki , mutta puolueen väki sai omista kaupoistaan etuja. Vihreissä on myös entisiä kommunisteja, joka sekin selittää asian.