Eurooppalaiset tehtaat lisäsivät hienopaperin myyntiään, mutta painopaperin myyntimäärät olivat edellistä vuosineljännestä alemmat. Tähän vaikuttivat osaltaan paperikoneiden uusimiset (tuotannonmenetykset olivat 134 000 tonnia). Kaikkien painopaperilaatujen hinnat nousivat, kun taas päällystetyn hienopaperin ja pakkauskartongin hinnat säilyivät samalla tasolla. Päällystämättömän hienopaperin hinnat laskivat hieman. Puutuotteiden kysyntä pysyi vakaana huolimatta Euroopan jatkuvasta ylitarjonnasta.
Pohjois-Amerikassa päällystämättömän aikakauslehtipaperin ja päällystetyn hienopaperin kysyntä kasvoi. Päällystetyn aikakauslehtipaperin kysyntä säilyi ennallaan. Myyntihinnat nousivat hieman.
Paperikoneiden uusimisiin liittyvien tuotannonmenetysten lisäksi tuotantoa sopeutettiin markkinakysyntään ja rajoitettiin 12 000 tonnilla, kaikki Euroopassa. Edellisen neljänneksen rajoitukset olivat 73 000 tonnia Euroopassa ja 7 000 tonnia Pohjois-Amerikassa.
Paperin ja kartongin toimitukset olivat yhteensä 3 573 000 tonnia, mikä alittaa 210 000 tonnilla edellisen neljänneksen 3 783 000 tonnin toimitukset. Kokonaistuotanto oli 3 703 000 tonnia (3 655 000 tonnia). Puutuotteiden toimitukset olivat yhteensä 1 541 000 kuutiometriä verrattuna edellisen neljänneksen 1 695 000 kuutiometriin.
Näkymät
Euroopassa mainontaan käytettävien paperilaatujen kysynnän odotetaan pysyvän hyvänä. Painopaperin hinnat nousivat vuoden alussa ja näiden hintojen oletetaan pysyvän.
Päällystetyn ja päällystämättömän hienopaperin kysyntä on paranemassa, mutta ylituotannon takia päällystämättömän hienopaperin arkkihinnoissa on laskupaineita.
Tiettyjen päällystettyjen hienopapereiden hinnankorotuksia on kuitenkin ilmoitettu. Pakkauskartonkien kysyntä on pysynyt vakaana ja joidenkin kuluttajapakkauskartonkilaatujen
hintoja on korotettu. Aaltopahvipakkausten hinnoissa on laskupaineita. Puutuotteiden kysyntä paranee hieman ja hintojen odotetaan pysyvän vakaina.
Pohjois-Amerikassa mainontaan käytettävien paperilaatujen kysyntä jatkuu hyvänä. Aikakauslehtipaperin ja päällystetyn hienopaperin hintojen odotetaan nousevan edelleen vuoden toisella neljänneksellä. Pohjois-Amerikan
kannattavuuden parantamisohjelma etenee suunnitelman mukaisesti.
Aasiassa hienopaperin kysyntä jatkuu hyvänä ja hinnat nousevat.
Suomen tehtailla on huhtikuussa ollut tuotantoseisokkeja liittyen työmarkkinaneuvotteluihin. Epävakaa tilanne työmarkkinoilla jatkuu edelleen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
pörssinvälittäjä vai yrityksen tiedottaja?
Ensimmäisen vuosineljänneksen tulos
(edelliseen neljännekseen verrattuna)
Liikevaihto oli 3 144,9 milj. euroa, jossa on 3,0 prosentin lasku
edellisen neljänneksen 3 241,9 milj. eurosta. Laskun taustalla ovat
pääasiallisesti painopaperikoneiden uusimisesta johtuneet
tuotannonmenetykset. Painopaperien korkeammat myyntihinnat
paransivat kuitenkin osaltaan kehitystä, samoin kuin hienopaperin ja
pakkauskartongin lisääntyneet toimitukset.
Liikevoitto oli 112,7 milj. euroa (41,4 milj. euroa) ilman
kertaluonteisia eriä, joka on 3,6 prosenttia liikevaihdosta.
Liikevoitto parani hienopaperissa ja pakkauskartongissa.
Puutuotteiden liiketappio pieneni.
Korkeampien tuotantomäärien vuoksi alentuneet kiinteät kustannukset,
erityisesti pakkauskartongissa, paransivat liikevoittoa.
Liikevoittoa heikensivät kuitenkin painopaperin tuotannonmenetykset
koneiden uusimisiin liittyen (-32 milj. euroa).
Liikevoittoon sisältyy 5,2 milj. euron nettokulu liittyen Euroopan
Unionin myöntämiin hiilidioksidipäästöoikeuksiin. Päästöoikeudet on
kirjattu IFRIC 3:n (Päästöoikeudet) tulkinnan mukaan. Nordpool
pörssissä tapahtuneet arvonmuutokset ovat syynä tähän
kassavaikutuksettomaan kirjanpitoerään.
IFRS 2:n (Osakeperusteiset maksut) mukaan optioiden käyvän arvon
muutoksista tulleet erot kirjataan henkilöstökuluihin. Tämä
kassavaikutukseton ero konsernin liikevoittoon oli -1,4 milj. euroa.
Tulos ennen veroja ja vähemmistöosuuksia oli 83,6 milj. euroa
(23,2 milj. euroa ilman kertaluonteisia eriä).
Nettorahoituserät olivat -43,1 milj. euroa (-32,5 milj. euroa).
Nettokorkokulut olivat 27,6 milj. euroa (32,6 milj. euroa) ja
nettovaluuttakurssivoitot olivat 5,7 milj. euroa (-2,8 milj. euroa).
Muut rahoituserät olivat yhteensä negatiiviset 21,2 milj. euroa
(positiivinen 2,9 milj. euroa), joista suurin osa muodostui
realisoitumattomista rahoitusinstrumenttien arvostuksista.
Osuus osakkuusyritysten tuloksesta oli 14,0 milj. euroa (14,3 milj.
euroa). Tässä on mukana 14,4 milj. euron (11,3 milj. euroa) osuus
Bergvik Skogista.
Tuloverot olivat nettomäärältään yhteensä -23,6 milj. euroa (-53,7
milj. euroa) ja vähemmistöosuuksien osuus tuloksesta oli -1,4 milj.
euroa (-0,4 milj. euroa). Nettotulokseksi jäi siten 58,6 milj. euroa
(149,0 milj. euroa).
Osakekohtainen tulos ilman kertaluonteisia eriä oli 0,07 euroa (0,03
euroa).
Sijoitetun pääoman tuotto ilman kertaluonteisia eriä oli 4,1
prosenttia (1,5 prosenttia). Sijoitettu pääoma 31.3.2005 oli 11
118,9 milj. euroa, jossa on nousua 463,2 milj. euroa
nettomääräisesti. Kasvaneet varastot lisäsivät käyttöpääomaa ja
valuuttakurssien vaikutus kasvatti sijoitettua pääomaa 120,8 milj.
eurolla.
Kilpailuviranomaisten tutkinta
Toukokuussa 2004 Stora Enso joutui Euroopan komission
kilpailuviranomaisten ja Suomen kilpailuviranomaisten tutkinnan
alaiseksi Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Myös Yhdysvaltain
oikeusministeriö on aloittanut tutkinnat aiheeseen liittyen.
Euroopan ja Yhdysvaltain viranomaisten tutkimukset ovat vielä
alkuvaiheessa, eikä mitään syytteitä ole nostettu konsernia tai sen
työntekijöitä vastaan. Näihin tutkimuksiin liittyen Stora Enso on
joutunut joukkokanteiden kohteeksi Yhdysvalloissa. Kirjanpidollisia
varauksia ei ole tehty.