Muutin mieltä lapsista

Anonyymi

Kun pari vuotta sitten aloimme tapailemaan mieheni kanssa, hän ilmoitti heti alkumetreillä ettei sitten pysty lasta minulle antamaan koska on pistänyt piuhat poikki, syystä ettei missään nimessä itse lisää lapsia halua saattaa maailmaan. Hänellä on kaksi aiemmasta suhteestaan, ainakin ensimmäinen oli vahinko, toisesta en ole kysynyt että miten sai alkunsa. Mutta ei siis ole ikinä isäksi halunnut ja teki lopullisen ratkaisun omalla kohdallaan ettei vahinkoja enää uudelleen voisi tapahtua.

No, minä olin silloin kamppaillut lapsi asian kanssa jo pitkään koska olin aina haaveillut äidiksi tulemisesta mutta kun ei elämä suonut parisuhdetta perästäkään niin "päätin että en lapsia tarvitse ja selviän elämästä ilmankin. Ja kun sitten viimein Löysin miehen, joka ilmoitti ettei lapsia voi minulle antaa, ajattelin olevani täysin sujut asian kanssa ja etten tosiaan itsekkään niitä lapsia enää halua.

Nyt kuitenkin olen jo jonkun aikaa kamppailut tunteideni kanssa, jotka sanovat että haluan lapsia, haluan oman perheen. Ja valitettavasti se että ikä alkaa tulemaan vastaan, ei tee asiasta helpompaa koska päätös on oikeasti tehtävä nyt. Minun on yhä vaikeampi hyväksyä mieheni lapset, ja mieheni tunteet omia lapsiaan kohtaan kun ainut ajatus päässäni on se että miksen minä saa kokea samaa.

En ole asiasta vielä puhunut mieheni kanssa, koska tiedän hänen kantansa asiaan, hän on useasti ilmaissut sen että jos joskus koen tarvetta hankkia lapsia, niin se on sitten ero. Vaikka hän on tämän selkeästi ilmaissut, sekä sen että ymmärtää kyllä että minun ikäisellä naisella saattaa se sisäinen kello alkaa tilittämään. Niin tunnen itseni silti aivan älyttömän pahaksi ja kamalaksi ihmiseksi, syystä että olen sanonut aiemmin etten lapsia halua, enkä tiedä miten päin asian ilmaisisi että Hei anteeks, haluanpas sittenkin.

4

280

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eihän se auta kuin kertoa asia suoraan. Erot eivät ole koskaan mukavia, oli syy mikä tahansa. Ihmiset kasvavat ja muuttuvat, ja lasten hankinta tai hankkimatta jättäminen on yksi suurimpia asioita elämässä. Miehelläsi on jo lapset, vaikka ei niitä ehkä toivonutkaan, eikä näin ollen voi oikein ymmärtää tilannettasi täysin. Hän ei ehkä koskaan halunnut lapsia, mutta koska sai niitä silti, niin ei ole koskaan tullut sen tilanteen eteen että olisi mahdollisesti voinut matkan varrella muuttaa mieltään.

      Sinulla on täysi oikeus haluta äidiksi, eikä mies voi syyttää sinua siitä että on itse tehnyt elämässään päätöksen jonka vuoksi ei niitä lapsia sinulle pysty mahdollistamaan. Mies eläköön oman päätöksensä kanssa, tee sinä omasi ja elä sen päätöksen kanssa.

    • Anonyymi

      olet tainnut useamman kerran jo kysellä tuosta.

      Kyllä se niin on, ellei miehesi ole muuttanu mieltään lasten hankinnan suhteen, etsi toinen mies.

      Sinulla on oikeus tehdä lapsi jos tiedät kykeneväsi kasvattamaan se yksin, ilman miestä.

      • Anonyymi

        "Sinulla on oikeus tehdä lapsi jos tiedät kykeneväsi kasvattamaan se yksin, ilman miestä."

        Miksi aloittajan yksin pitäisi se lapsi hankkia ja kasvattaa? Kai hän voi löytää itselleen uuden miehen kenen kanssa sen perheen perustaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sinulla on oikeus tehdä lapsi jos tiedät kykeneväsi kasvattamaan se yksin, ilman miestä."

        Miksi aloittajan yksin pitäisi se lapsi hankkia ja kasvattaa? Kai hän voi löytää itselleen uuden miehen kenen kanssa sen perheen perustaa?

        Tietenkin voi!!
        Kunnon miehiä vain ei kasva joka oksalla noin vain napattavaksi. Silloin yh äiti on paljon, paljon paremmassa asemassa kasvattaakseen lapsestaan rakastavan, ahkeran , kunnioitettavan itseään ja yhteiskuntaa tukevan kansalaisen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      97
      1615
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      420
      1031
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      952
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      782
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      762
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      79
      680
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      655
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    Aihe