Etsitkö oikeaa

"Muistatko Jussin ja Juhan? Maajussille morsiamesta tutut miehet etsivät taas sitä oikeaa tv:ssä" Viihdeuutis otsikko sai ajattelemaan seuraavaa.

Mistälie tullut tämä lapsellinen hörhöajatus ja oletus, että jossain olisi ihmisille, valmiiksi se "oikea"?
Sillä sellaista ei ole olemassakaan. Sellaiseksi "oikeaksi" tullaan vain pitkässä ja kärsivällisessä suhteessa. Jossa ei pelästytä alkuhuuman jälkeen suhteeseen tullutta arkea. Vaan sopeudutaan suhteen eri muuttuviin vaiheisiin. Suhde ei tule koskaan pysymään samanlaisena loppuun asti. Sitä muuttaa ihmisten ikä ja elämäntilanteet. Ei voi karata heti häntä koipien välissä, jos jotkut lapselliset kuvitellut pilvilinnat ei pysy loppuun asti pystyssä. Suhteet vaatii vain aikuistumista ja kypsyyttä.
Järkeä ohjaamaan tunteita. Tunteita tulee ja menee, mutta järki hoitaa sen, ettei tunteet ohjailisi liikaa ihmistä. Eikä tunteiden pohjalta tehtäisi itsekkäitä ratkaisuja. Ajattelematta ketään muita kuin itseään. Itsekkäät ratkaisut ymmärtää vielä jotenkin, jos kyseessä on lapseton pari. Mutta perheellisiltä perheen hajoittaminen, omiin tunteisiin liittyvien tahtotilojen vuoksi, se on vain narsismia.
Uusperheet ja lasten pallottelu äidiltä, isille. Sellainen ei vaan ole hyväksi, eikä luonnollinen perhemuoto lapsille. Mutta eihän sitä tietenkään myönnetä.
Koska silloinhan joutuisi samalla myöntämään sen loputtoman itsensä miellyttämisen ja narsistisen ajattelunsa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu