Etherin kirjan voimakas tuuli joka toi ihmisiä Amerikkaan

Anonyymi

Yksi Mormonien kirjan sisältämistä kirjoista on Etherin kirja joka kertoo joidenkin ihmisten tulosta Amerikkaan tuhansia vuosia sitten. Tämän kirjan mukaan ne ihmiset rakensivat jonkinlaisia proomuja ja kun olivat saaneet nämä valmiiksi, voimakas tuuli kuljetti heidät Amerikkaan.

Se voimakas tuuli puhalsi 340 päivää (Ether 6:5, Ether 6:8, ja Ether 6:11) kunnes matkustajat saapuivat uudelle mantereelle. Kuitenkin jos ajatellaan että vaikka se olisi liikuttanut näitä aluksia vaikka vain jonkun 10 km/tunnissa, he olisivat 340 päivässä päässeet kaksi kertaa maapallon ympäri (340 x 24 x 10).

Samanlainen kysymyksiä herättävä tarina kuin se minkä Joseph Smith kertoi joillekin monista pluraalivaimoistaan, nimittäin että miekan kanssa ilmaantunut enkeli on uhannut tappaa hänet jos hän ei nai tuota uutta vaimoa.

Hassua että miekan kanssa ei ilmaantunut enkeliä joka sanoo Josephille että nyt jätkä lopetat sen rasismin ja tummaihoisten syrjimisen. Se ei kai ollut yhtä tärkeää.

24

272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vertauksen vuoksi, ihmisen tyypillinen kävelyvauhti on joku 5 km/tunnissa. Minkälainen voimakas tuuli se muka sitten oli joka vaati 340 päivää noiden kuljettamaksi Amerikkaan.

      Joseph Smithillä oli vaan suhteellisuustaju ja maantieto näissä hukassa näissä tarinoissa.

    • Anonyymi

      Sitä paitsi nämä alukset oli tehty puusta mutta kuitenkin olivat tarinan mukaan välillä merten syvyyksissä. Jonkinlainen sukellusvene:-)

    • Alukset olivat tiiviitä ja ehjinä uppoamattomia. Luukut ym. niissä tietysti oli. Ja varmaan purjeet ja peräsimet ja muut tarvittaessa. Sitä ei vaan tekstissä mainita. Ei mikään historiallinen teksti voi kuvata kaikkia tapahtumien yksityiskohtia. Täytyy käyttää mielikuvitustakin vähän.

      Sama tuulten kanssa. Kai laivat risteilivät tuulten ja merivirtojen mukaan monella tavalla ennenkuin rantautuivat paikkaan, minkä Jumala oli niille tarkoittanut. "Maata näkyvissä!" Ja sitten purjeet ylös.

      • Yhtä hyvin voisit kertoa totuuksia Lumikista ja seitsemästä hyypiöstä.

        Kyse ei ole historiallisesta tekstistä, vaan Smithin 1800-luvulla kirjoittamasta sadusta. Smith ei ollut merenkäynnin asiantuntija eikä eläintenhoidonkaan, koska suositteli ruista lintujen ruoaksi... Onneksi suomalaisetkin tietävät paremmin ja antavat linnuille KAURAlyhteitä...

        Kaksi mormonia oli joutunut haaksirikon vuoksi veden varaan apunaan vain jokin kelluva puukappale. Heidän ajelehdittuaan monta monta päivää nälissään ja vailla juomavettä toinen alkoi rukoilla: "Rakas Jumala, jos sinä nyt pelastat minut, lupaan tehdä parannuksen ja luopua Smithin huijausopista ja kääntyä oikeaksi kristityksi ja ..." Silloin toinen kaveri sanoi: "Suu kiinni nyt. Tuolla taitaa näkyä maata!"

      • Käsityksemme ovat täysin järkeviä. Jumala on olemassa, maapallon asiat on luotu, Jeesus tulee takaisin, meillä on kuolematon sielu. Normaalia uskon kamaa ja paljon tarkemmin ja järkevämmin kuin muissa kirkoissa. Kirkko tietää uskonasiat täsmällisesti ja oikein, koska on jatkuva ilmoitus.

        Jumala elää ja toimii! On perustanut kirkkonsa, ei tarvi mennä enää erämaahan etsimään, kirkko on noussut erämaasta julkiseksi 1830. Kun se 300-600 jKr kidutettiin ja tapettiin kuoliaaksi ja meni maan alle ja erämaahan. Kuten Ilmestyskirja kertoo.

        Myös herätyksiä on ollut kaikille kansoille. Tulkaa nyt tänne sitten, ennenkuin herätyksenne hiipuu ja mekin jäämme vaan keräämään Israelia kokoon.

      • Olli.S kirjoitti:

        Käsityksemme ovat täysin järkeviä. Jumala on olemassa, maapallon asiat on luotu, Jeesus tulee takaisin, meillä on kuolematon sielu. Normaalia uskon kamaa ja paljon tarkemmin ja järkevämmin kuin muissa kirkoissa. Kirkko tietää uskonasiat täsmällisesti ja oikein, koska on jatkuva ilmoitus.

        Jumala elää ja toimii! On perustanut kirkkonsa, ei tarvi mennä enää erämaahan etsimään, kirkko on noussut erämaasta julkiseksi 1830. Kun se 300-600 jKr kidutettiin ja tapettiin kuoliaaksi ja meni maan alle ja erämaahan. Kuten Ilmestyskirja kertoo.

        Myös herätyksiä on ollut kaikille kansoille. Tulkaa nyt tänne sitten, ennenkuin herätyksenne hiipuu ja mekin jäämme vaan keräämään Israelia kokoon.

        Jatkuva ilmoitus? Kerropa nyt niistä ilmoituksista, jotka nykyinen profeetta on saanut! Onko ylipäänsä olemassa muita olenNAISIA ilmoituksia kuin moninainti-ilmoitus ja moninainnin tuilapäisen lopettamisen ilmoitus sekä ilmoitus avoimen rotusorron lopettamisesta?

        Noille kaikille löytyy kuitenkin ihan muu sylttytehdas kuin Jumalan ilmoitus. Moninainti-ilmoituksen Smith keksi ystäviensä (mm. veli Hyrum) kanssa keskusteltuaan se jälkeen kun oli jäänyt housut nilkoissa kiinni piikansa(perheen kasvattityttö) naiskentelusta oikean vaimonsa Emman nähden. Moninainnin lopettamisilmoitus puolestaan tuli ulkoisen painostuksen vuoksi, jolloin merkittävää oli mm. rautatien valmistuminen Utahiin. Avoimen rotusorron lopettava ilmoitus tuli, kun kirkkoa uhkasi verovapauden merkitys sekä mittava imagohaitta rotusorron vetäessä viimeisiä henkosiaan eteläisessä Afrikassa.

        Smithin kirkolla ei ole mitään tekemistä kristillisen alkukirkon kanssa muuta kuin osittain varastettu nimi. Tosin "Jumala" sekoili sen nimenkin kanssa niin, että se onnistui vasta kolmannella yrittämällä.

        Onneksi nykyään vain harvat haksahtavat epäinhimilliseen Smithin kirkkoon.

      • Anonyymi

        Mormonismissa todellakin saa käyttää mielikuvitusta. Joseph Smithillähän oli todella vilkas mielikuvitus jonka avulla hän keksi mormonismiuskonnon. Tietenkin Smith varasti idean "View of the Hebrews" nimisestä kirjasta ja lainasi pitkiä pätkiä myös muista kirjoituksista kuten Raamatusta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän yksi kumottu vihollisten väite kuuluu.

      • Olli.S kirjoitti:

        Niinhän yksi kumottu vihollisten väite kuuluu.

        Millä tavalla se on kumottu? Smith sai selvästi vaikutteita aikalaisensa sukunimikaimansa Ethan Smithin teoksesta, jossa porukkaa tuli Amerikkaan, mutta toisin kuin Smithin sadussa, Atlantin yli. Smith kopioi Ethanin ja muiden aikalaistensa vääriä käsityksiä mm. intiaanien juutalaisen syntyperän suhteen.

      • Anonyymi
        Höpsislöpsis kirjoitti:

        No ei sitä ole mihinkään kumottu. Eikä Ollilla ole todisteita mistään kumoamisesta.

        Mormonien materiaali joka "kumoaa" CES Letter kirjan syytöksiä tai muita syytöksiä ei kumoa niitä vaan ainoastaan väittää, ilman todisteita, että ne ovat valheita. Tai sitten syyttää niiden asioiden ilmituojaa jostain millä ei ole mitään tekemistä niiden syytösten kanssa.

        Ollin luetun materiaalin ymmärtäminen on kai sillä tasolla että hän ajattelee että mitkä tahansa vastaväitökset kumoavat esimerkiksi CES Letter kirjan syytökset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mormonismissa todellakin saa käyttää mielikuvitusta. Joseph Smithillähän oli todella vilkas mielikuvitus jonka avulla hän keksi mormonismiuskonnon. Tietenkin Smith varasti idean "View of the Hebrews" nimisestä kirjasta ja lainasi pitkiä pätkiä myös muista kirjoituksista kuten Raamatusta.

        Smith oli taitava käyttämään raamatullista puheenpartta. Mormonien kirja on paatoksellista tekstiä.
        Hän olisi voinut olla hyväkin kilpailija Tolkienille, joka loi oman hobittien kielenkin kielioppeineen kaikkineen. Kalevala oli ollut hänen mielessään, kun tarinat syntyivät.

        Smithillä oli mielikuvitusta. On se myönnettävä ja annettava tunnustus siitä, että hän pystyi käyttämään karismaansa kokonaisen uskonnon luomiseen ja ylläpitämiseen.
        Ei hän ihan turha hemmo ollut. Puutteellisesta koulutuksestaan huolimatta antoi sen vaikutelman, etä hallitsi alkuperäisen Raamatun kielen. (Tänäkään päivänä emme me muut oikein tiedä, mikä se on ollut, vuosisatojen aikoina kirjoitetuissa kirjoituksissa.)

      • Anonyymi kirjoitti:

        No ei sitä ole mihinkään kumottu. Eikä Ollilla ole todisteita mistään kumoamisesta.

        Mormonien materiaali joka "kumoaa" CES Letter kirjan syytöksiä tai muita syytöksiä ei kumoa niitä vaan ainoastaan väittää, ilman todisteita, että ne ovat valheita. Tai sitten syyttää niiden asioiden ilmituojaa jostain millä ei ole mitään tekemistä niiden syytösten kanssa.

        Ollin luetun materiaalin ymmärtäminen on kai sillä tasolla että hän ajattelee että mitkä tahansa vastaväitökset kumoavat esimerkiksi CES Letter kirjan syytökset.

        Viholliset niihin vain uskoo ja luopiot ja tietämättömät. Apología on täysin pitävää, kun siihen viitsii perehtyä eikä sivuuta sitä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Smith oli taitava käyttämään raamatullista puheenpartta. Mormonien kirja on paatoksellista tekstiä.
        Hän olisi voinut olla hyväkin kilpailija Tolkienille, joka loi oman hobittien kielenkin kielioppeineen kaikkineen. Kalevala oli ollut hänen mielessään, kun tarinat syntyivät.

        Smithillä oli mielikuvitusta. On se myönnettävä ja annettava tunnustus siitä, että hän pystyi käyttämään karismaansa kokonaisen uskonnon luomiseen ja ylläpitämiseen.
        Ei hän ihan turha hemmo ollut. Puutteellisesta koulutuksestaan huolimatta antoi sen vaikutelman, etä hallitsi alkuperäisen Raamatun kielen. (Tänäkään päivänä emme me muut oikein tiedä, mikä se on ollut, vuosisatojen aikoina kirjoitetuissa kirjoituksissa.)

        Mormonin Kirja on Jumalan ilmoitusta ihmiskunnalle.

      • Olli.S kirjoitti:

        Viholliset niihin vain uskoo ja luopiot ja tietämättömät. Apología on täysin pitävää, kun siihen viitsii perehtyä eikä sivuuta sitä.

        Kuulostat Kim Jong-unilta. Apologianne on samaa tasoa kuin Pohjois-Korean hallinnon. Luopiot väittävät, että nyky-Kimin isä olisi syntynyt perheensä ollessa maanpaossa Neuvostoliitossa, vaikka tietenkin hän syntyi Paektu-vuorella Pohjois-Koreassa!

      • Olli.S kirjoitti:

        Mormonin Kirja on Jumalan ilmoitusta ihmiskunnalle.

        Heh... Miksi Jumala olisi sallinut pyhässä kirjassa armottomat mokat?

    • No jaa. Eihän Joseph Smithin satuilut tee kirjoituksistaan sen epäkelvompia kuin Uuden testamentin evankeliumitkaan vain sen vuoksi, että Smithin sadut ovat uudempia, kirjoittaja on tiedossa, eivätkä tekstit ole kristillisen kirkon kanonisoimia.

      Valheellisia satuja ne ovat silti kaikki.

      • Anonyymi

        Niin että jos rakas Smith ei voi olla oikeassa (nyyh) niin sitten se vaan on kaikki väärää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin että jos rakas Smith ei voi olla oikeassa (nyyh) niin sitten se vaan on kaikki väärää

        Jos yhdenlainen 1800-luvun bullshit ei mene läpi niin kokeillaan sitten kaiken kieltämistä

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos yhdenlainen 1800-luvun bullshit ei mene läpi niin kokeillaan sitten kaiken kieltämistä

        Kun Joseph Smith kerran oli huijari, niin Uuden testamentin on oltava totta.

        Tämä on sitä uskislogiikkaa...

      • Näinhän se on, mutta Raamatussa on kuitenkin totta n. 10 %. Siellä esiintyy mm. ihan oikeita ihmisiä ja oikeita paikkakuntia. Smithillä lähes kaikki on satua.

      • Näinhän se on, mutta Raamatussa on kuitenkin totta n. 10 %. Siellä esiintyy mm. ihan oikeita ihmisiä ja oikeita paikkakuntia. Smithillä lähes kaikki on satua. (laitoin nyt oikeaan väliin)

    • Anonyymi

      ” Samanlainen kysymyksiä herättävä tarina kuin se minkä Joseph Smith kertoi joillekin monista pluraalivaimoistaan, nimittäin että miekan kanssa ilmaantunut enkeli on uhannut tappaa hänet jos hän ei nai tuota uutta vaimoa.

      Hassua että miekan kanssa ei ilmaantunut enkeliä joka sanoo Josephille että nyt jätkä lopetat sen rasismin ja tummaihoisten syrjimisen. Se ei kai ollut yhtä tärkeää.”

      hyvä pointti

      • Anonyymi

        kyllä seksi aina tärkeämpää onkin

    • Anonyymi

      "Hassua että miekan kanssa ei ilmaantunut enkeliä joka sanoo Josephille että nyt jätkä lopetat sen rasismin ja tummaihoisten syrjimisen. Se ei kai ollut yhtä tärkeää."

      Joseph Smithin seksielämä oli jumalalle tärkeämpi asia kuin nyt joku rasismi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      72
      1160
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      78
      822
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      635
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      29
      608
    Aihe