Kreationisti sen tietää: Lajinsisäinen muuntelu on faktaa vaikka evoluutio onkin fiktiota

Suomi24 -palstoille kirjoittelevat evolutionistit eivät tunne evoluutioteoriaa. Jos tuntisivat, he eivät nimittäisi eliölajien sisäistä sopeutumismuuntelua evoluutioksi.

Muistakaamme, että jokaiseen evoluutioteoriaan sisältyy väite, jonka mukaan ”kaikki elämä maapallolla polveutuu universaalista esivanhemmasta”. https://fi.wikipedia.org/wiki/Evoluutio

Universaalinen esivanhempi on evoluutiokäsityksen mukaan ollut ”alkusolu” tai ”replikaattori”. Kummastakaan ei ole tieteellistä todistetta, joten kyse on uskonvaraisesta asiasta. Jos nyt kuitenkin joku kiihkeä evolutionisti haluaa uskoa alkusoluun, niin hänen pitäisi pystyä tieteellisesti todistamaan, että evoluutio on pystynyt kehittämään alkusolun. Mikään "ehkä", "jos", "kenties", "mahdollisesti", "luultavasti" (joita evoluutioteoria on täynnä) ei kelpaa tieteelliseksi todisteeksi.

Alkiokehityksen gastrulaatiovaiheessa isäntägeenit (hox geenit) vastaavat eliön rakenteen muodostumisesta sen vanhempien perimän mukaisiksi. Isäntägeenien olisi siis täytynyt olla valmiina evolutionistien ”alkusolussa”, koska ne säätelevät solujen erilaistumista. Jos isäntägeenejä ei olisi ollut etukäteen valmiina, monisoluisia eliöitä monipuolisine ruumiinrakenteineen ei koskaan olisi voinut syntyä. [Michael Behe: Darwin taantuu – Uusi DNA-tiede haastaa evoluution)

Evolutionistit siis väittävät, että alussa oli vain yksisoluisia eliöitä. Tämä teoria edellyttää, että niiden piti kehittyessään kehittää itselleen isäntägeenit ennakoimaan ja palvelemaan tulevien sukupolvien kehitystä. Kuitenkin evolutionistit saarnaavat muille, että evoluutio ei ole ennakoivaa!

Evoluutioteorian asettamissa rajoissa ei ”alkeellinen yksisoluinen” olisi voinut kehittää isäntägeenejä, jotta tulevaisuudessa jotkut sen jälkeläiset alkaisivat kehittyä esim. äyriäisiksi. Älykkään suunnittelun kieltävä evoluutioteoria kumoaa näin ollen itse oman väitteensä "universaalista esivanhemmasta" 🙄

Toisin kuin evoluutio, lajimuuntelu ts. lajien sopeutumismuuntelu on luonnossa havaittavissa. Darwinkaan ei aikoinaan nähnyt evoluutiota vaan sopeutumismuuntelua. Evolutionistit ovat ottaneet sopeutumismuuntelun pelastusrenkaakseen, markkinoimalla sitä luonnontieteisiin perehtymättömille ihmisille ”evoluution todisteena”. Sitä se ei ole. Sopeutumismuuntelun ei ole koskaan havaittu johtaneen evoluutioon ts. ilmiöön, joka olisi tähän mennessä johtanut maapallon elämän polveutumiseen universaalista esivanhemmasta.

Sopeutumismuuntelua tapahtuu eliössä jo olevien geenien siirtymillä, kun taas evoluutio vaatisi laadullisesti uusia geenejä ts. uutta informaatiota. Sitä ei mistään ilmesty. Evolutionistien teoria geeniduplikaatiosta, johon ”älykäs mutaatiokeiju” tuo evoluution tarvitsemaa uutta älykästä informaatiota, on lapsellisuudessaan absurdi. Mutaatioiden luomasta laadullisesti uudesta geneettisestä informaatiosta ei ole tieteellistä todistetta.

Kaikille maapallon eliöille yhteinen lähtökohta yhdistettynä mutaatioiden (so. geenivaurioiden) luomaan evoluutioon olisi edellyttänyt matemaattiselle todennäköisyydelle järjetöntä määrää satunnaisia, samanlaisia ja yhdensuuntaista kehitystä palvelevia mutaatioita. Eikä vain satunnaisille yksilöille, vaan kokonaisille populaatioille suunnilleen samanaikaisesti. Mutaatio nimittäin laimentuu populaatiossa parissa sukupolvessa, jollei se saa koko ajan vahvistusta populaation suvullisessa lisääntymisprosessissa. Edellä mainitun prosessin onnistumiseen voi evoluutiouskovainen halutessaan uskoa, mutta tiedettä se ei missään tapauksessa ole.

”Koska suurin osa mutaatioista, jos niillä jotain vaikutusta on, ovat haitallisia, niiden kokonaisvaikutusten täytyy olla vahingollisia.” Samaa mieltä ovat mm. Keightley ja Lynch: ”Valtaosa mutaatioista on vahingollisia.” [Crow, J., The high spontaneous mutation rate: Is it a health risk? Proc Natl Acad Sci 94:8380–8386, 1997. Keightley, P. & Lynch, M., Toward a realistic model of mutations affecting fitness. Evolution 57:683–685, 2003.]

Jotta evoluutiota ylipäätään voisi tapahtua, DNA:han tarvittaisiin laadullisesti uutta geneettistä informaatiota. Genetiikka ei tunne informaatiota lisääviä mutaatioita, se tuntee ainoastaan genomia vaurioittavia mutaatioita. DNA:ssa on korjausmekanismi, joka poistaa kaikki mutaatiot jotka se havaitsee, selvittämättä niiden mahdollista hyödyllisyyttä.

Vahingollisia tai neutraaleja mutaatioita on miljoona yhtä "hyödyllistä" kohti, joten on lapsellista kuvitella että "hyödylliset" selviäisivät DNA:n korjausmekanismista jatkoon. Luonnonvalinta karsii eliöiden populaatioista mutaatioiden rappeuttamia yksilöitä, mutta se ei jakele jäljelle jääneille uutta geneettistä informaatiota.

DNA:sta löytyy todisteet vain sille, että kaikilla eliöillä ei voi olla yhteistä alkuperää eli yhteistä ”alkusolua”. Miten voisikaan sattumanvaraisista mutaatioista riippuvainen prosessi ("evoluutio") synnyttää rakenteita, joiden funktiona on vastustaa sattumanvaraisia mutaatioita? [Fox Keller E (2000)]