Noh. Aika säälittävää kirjotella tänne. Mutmut...ensiks: mulla ei oo ollu vakavaa pitkää suhdetta koskaan ja ikää kuitenkin sen verran, että se harmittaa.
Jokatapauksessa. Oon nähny yhtä kivaa kundia parin kuukauden ajan. Edetty jostain syystä tosi hitaasti. Mä tuun sen kanssa toimeen todella hyvin ja meillä on tosi hauskaa, mutta..musta tuntuu että se joku kipinä puuttuu. En haluis tälleen vielä kesken jättää, mutten osaa päättää. Jotkut sanoo että jossei iske, ni unohda, mutta jotkut on taas sitä mieltä, että ei näin pienestä toista "jätetä".
Yks juttu on se, etten edes osaa pukee sanoiks sitä mitä mieltä oon. Pelkään aina että loukkaan. Ja toinen juttu on, että en uskalla laittaa poikki koska pelkään etten löydä toista sen jälkeen. Mutta jossei iske, niin ei sitä voi kai itteään pakottaakaan? Säälittävää ja tyhmää ja blah mitälie..mutta kun en tiedä ja ajattelin jos joku osaisi ihan oikeasti antaa jotakin neuvoa. Ihan rehellisesti sanokaa mitä mieleen tulee.
Jokatapauksessa. Oon nähny yhtä kivaa kundia parin kuukauden ajan. Edetty jostain syystä tosi hitaasti. Mä tuun sen kanssa toimeen todella hyvin ja meillä on tosi hauskaa, mutta..musta tuntuu että se joku kipinä puuttuu. En haluis tälleen vielä kesken jättää, mutten osaa päättää. Jotkut sanoo että jossei iske, ni unohda, mutta jotkut on taas sitä mieltä, että ei näin pienestä toista "jätetä".
Yks juttu on se, etten edes osaa pukee sanoiks sitä mitä mieltä oon. Pelkään aina että loukkaan. Ja toinen juttu on, että en uskalla laittaa poikki koska pelkään etten löydä toista sen jälkeen. Mutta jossei iske, niin ei sitä voi kai itteään pakottaakaan? Säälittävää ja tyhmää ja blah mitälie..mutta kun en tiedä ja ajattelin jos joku osaisi ihan oikeasti antaa jotakin neuvoa. Ihan rehellisesti sanokaa mitä mieleen tulee.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kuuntele tunteitas.
Kyllä sä vielä ehkä löydät sen, joka vie jalat alta.
Mihinkään ei pidä tyytyä.
Odota vain, että löydät sen, joka herättää sinussa rakkauden tunteen. Siitä tunteesta ei sitten voi erhtyä.
Ei olisi oikein sitä toistakaan kohtaa, että seurustelisitte jos et todella rakasta ja halua sitä.
Paskaa jauhat. Aivan turha tuollaista jalat alta vievää rakkautta on etsiä, sitä ei ole olemassakaan muualla kuin elokuvissa.
Minusta se, että viihtyy toisen seurassa, pystyy häntä kunnioittamaan ja vastavuoroisesti toisin päin, on kaikkei tärkeintä. Eikä se tule kuin salama kirkkaalta taivaalta vaan vaatii aikaa. Tunteita kyllä pitää kuunnella mutta pitää säilyttää myös järki...
Kyllä hullaantuminen ihan todellista on ja voi tuntua että jalat menee alta! ehkä ihmisten tunneskaala sitten on vaan erilainen, mutta kyllä se sitten on ihana tunne! Mutta itseltäni se on kuitenkin ajan kanssa kadonnut...suhde arkistuu. Ei se ikuisuuksia kestä.
Jaa-a, mistähän mahtaa johtua etten sellaista ole koskaan kokenut... Jotkut väittävät ihastumisenkin vievän jalat alta (siitä sentään on jotain kokemuksia) mutta mitään suuria tunteita en ole koskaan kokenut. Taidan olla jotenkin tunnevammainen järkeilijä ja tärkeilijä :).
..kun vaan tapaa oikeen ihmisen, enkä usko et se riippuu siitä millanen luonne itte on. Se vaan on niin harmillisen harvinaista, ettei kaikki välttämättä koe sitä ikinä! Siks onkin niin vaikeeta tietää, kannattaako sitä jäädä odottamaan vai jatkaa suhdetta jossa tällaista ei ole.
Itse oon kerran kokenut, ja oon vieläki varma et ollaan toisillemme "ne oikeet", mutta mies ei haluu enää seurustella. 6 vuotta oltiin yhes kuitenki. Mutta kun oon sen kerran kokenut niin en aio tyytyä mihinkään "laimeempaan" tunteeseen, koska sillon tuntisin vaan pettäväni itteeni.
tavallaan jonkinlaista riippuvuutta? Seuraavaksi siirtyminen "kovempiin suhteisiin" ellei halua kärsiä vieroitusoireista :).
Juu, ei minua sinänsä ole koskaan huolestuttanut tunteitteni laimeus. Elämä on kyllä yhtä aaltoliikettä mutta ne suuret aallonharjat ja vastaavasti myös aallonpohjat puuttuvat. Kumpi nyt sitten onkaan parempi, pudota korkealta vai pysytellä aina neutraalina...
Siinä se, ilman kipinää ei ole tultakaan...
Niin, mieti tosi tarkkaan mitä haluat!
Minä valitsin aikanaan kivan miehen, joka rakasti mua, oli hauska, suosittu jne. jne. ja ajattelin, että kyllä tästä hyvä tulee, vaikkei mitään leimausta mulle tullukaan.
Menimme naimisiin (ihan iloisesti, mutta ei leimahdusta mun puolelta vieläkään) ja meillä on kaksi lasta.
Kaikki meni hyvin (?) 8 vuotta, joskin seksi oli mulle aika epäkiinnostavaa - vaikka olen ajatuksissani varsin aktiivinen.
Sitten tapasin sen, joka todella vei jalat alta!
Olemme olleet ystäviä nyt jonkun vuoden tämän "uuden" tyypin kanssa ja tilanne on lipsunut välillä intiimimpäänkin, koska tämä tunne on todellinen, ei mikään äkkihaksahdus ja näille lipsuille antauduimme vasta parin vuoden hirmuisen kaipauksen jälkeen.
Mutta nyt olen tilanteessa, joka on sietämätön. Rakastan miestäni arkisesti,mutta sen takana ei olekaan mitään, mistä hakea muistoja, kun tulee kiukkupäiviä. En voi muistella sitä, kun olimme rakastuneita ja mitä tunsin silloin ja miksi tunsin... Kun en tuntenut.
Taistelen edelleen. Tykkään hänestä, mutta tuota toista rakastan.
En suosittele samaa.
Kyllä rakkautta on, nyt sen tiedän.
Olen itse seurustellut jo n.2 v. Tällä hetkellä tuntuu että sen 2 v.liian kauan... Laimeeta on. Aina vaan riidellään ja yleensä turhista ja loppupeleissä merkityksettömistä asioista. Tiedän, että kannattaisi vaan luovuttaa ja erota, ehtiihän tässä vielä löytää paremmankin. Muttamutta...en vaan osaa jättää tätä miestä. Pelkään ettei hän varmaan löydä ketään muuta kun on hieman outo persoona. Voivoi.
Kehoittaisin ihan ensimmäiseksi, että unohdat ajatukset siitä, löydätkö enää koskaan ketään ja mietit, onko nykyinen suhteesi sitä mitä haluat. Mieti, onko mitään mieltä olla suhteessa vain siksi, että on joku suhde, viis veisaten siitä, onko se hyvä suhde.
Olen itse kokeillut olla suhteessa, jossa se kipinä puuttuu ja loppujen lopuksi ajatus yksin olosta on paljon helpompi, kuin epätyydyttävä suhde.
En ylipäätään ymmärrä, miksi parisuhde on niin ehdoton pakko. Voihan sitä elää yksinkin olematta silti yksinäinen.
Mieti tarkkaan. Mun neljän kuukauden pitunen seurustelusuhde kaatu epävarmuuteen. En tiennyt, mitä haluan. Päätettiin erota ja nyt vasta ymmärrän, kuinka paljon tää ihminen mulle merkitsee. Tai merkitsi..