K ä s k y j e n pitäjäpastorit joilla sama usko kuin Jeesuksella

Virallista "adventtitotuutta" huijareilta.....

## Tämä on synnyttänyt jäännöksen eli seitsemännen päivän adventtikirkon pitäen Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon. ##
Sanoisin pastoreita valehtelijoiksi.
Valehtelijat olisi syytä erottaa pyhästä sapattilahkosta.
1665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Sapstin Herra puhuu tyhmistä neitsyistä ja niiden kohtalosta.
Lue myös vertaus laupiaasta samarialaisesta jossa kerrotaan totuus papista.

Äänestä

Kumpikin kirjoitus on sarvien ja hampaitten kautta sihisty vihapuhe.
Nuo eivät edes tunne sitä, että sapattia viettää muitakin seurakuntia, kuin adventistit.
Suomessa eri paikkakunnilla toimii 1940- luvulla rekisteröity Jumalaa palveleva - kirjoitusten mukaan elävä yhteisö - opetuslapset.
lähde- Mihin Suomi uskoo- kirjasta. "Harri Heino"!

Myös tv7.ssa opettava Tri. Baruch Korman on Israelissa asuva messiaaninen juutalainen julistaa puheenne harhaksi.

Äänestä
  • Lainataan Kormannin opetusta.
    Jakeessa 11 puhutaan epäjumalan palvonnan tuomitsemisesta.
    "Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin.
    Tässä on pyhien kärsivällisyys..." Tästä löytyy vastakkainasettelu.
    On niitä, jotka seuraavat petoa ja antikristusta ja ottavat sen maailmanvallan merkin otsaansa tai käteensä osoitukseksi siitä, että he toimivat ja ajattelevat tämän pahan valtakunnan normien ja luonteen mukaan. He ovat vastakohtana kärsivällisille.
    Mikä saa ihmisen pitämään kiinni uskostaan?
    Katsoin jonkin aikaa sitten elokuvaa, jossa joku roikkui ikkunan ulkopuolella. Hän jaksoi pitää kiinni, koska uskoi avun olevan tulossa. Kun hän kuuli, että auttaja oli saanut surmansa, hän päästi irti ja putosi kuolemaansa. Hän oli menettänyt toivon eikä odottanut enää apua.
    Jos et odota Jumalan tulevaa valtakuntaa etkä usko lupauksiin Messiaan paluusta, et jaksa sinnitellä vaan lankeat väärän messiaan viettelyksiin.
    Koska se tekee ihmeitä ja merkkejä, alat uskomaan pelon vallassa siihen enemmän kuin Jumalaan.
    Tässä asetetaan pedon seuraamisen vastakohdaksi pyhien kärsivällisyys.
    Kärsivällisyytensä vuoksi he "pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon".
    Jakeen 12 käyttämät termit ovat monelle uskovalle vieraita.
    He luulevat, ettei Messiaaseen uskova tarvitse enää Jumalan käskyjä. Käsitys on täyttä valetta. Usko Messiaaseen saa meidät noudattamaan Jumalan Sanaa.
    Jumalan käskyjen noudattaminen ei ole pelastuksen ehto vaan seuraus. Meidät on pelastettu tuomaan julki Jumalan kirkkautta.

    Jumalan käskyistä näemme suunnan hänen mielensä mukaiselle elämälle. Tekomme eivät tee meitä arvollisiksi vaan Jumalan armo tekee. Mutta armo "kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden eläisimme vanhurskaasti nykyisessä maailmanajassa."
    "Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon." Siinä rinnastetaan Jeesuksen usko ja Jumalan käskyt.

    Näin, laina päättyy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lainataan Kormannin opetusta.

    Huomaatteko Kormannin opetuksesta, että pedonmerkki ei ole siruoppi!
    "On niitä, jotka seuraavat petoa ja antikristusta ja ottavat sen maailmanvallan merkin otsaansa tai käteensä osoitukseksi siitä, että he toimivat ja ajattelevat tämän pahan valtakunnan normien ja luonteen mukaan. He ovat vastakohtana kärsivällisille."

    ts. Korman esiintuo uskonnollisuuden haureuden, joka on hyljännyt Apostolisen opin, ja tuonut korvausopin, vaikkapa tästä lepopäivän muutoksen kautta.
    Se on mielessä pitäen merkki otsassa ja tekona merkkinä kädessä.

    Ei olla siruopin ääressä, vaan uskollisuudessa Jumalan Sanaa. ts. Pitävät sen uskon Apostolisen mukaan ovat uskollisia.
    Tätä varmaan adventistitkin tarkoittavat - kumartaen Sapatin Herraa!

    Jatketaan hieman Kormania - saa nämä sarvien ja hamppaitten kiristelijät miettiä.

    Siirrytään jakeeseen 13: "Ja minä kuulin äänen taivaasta sanovan: 'Kirjoita: Autuaat ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat..." Vain Herrassa kuolleet ovat onnellisia. Siksi meidän tulee julistaa ilosanomaa esimerkiksi muslimeille. Heidän mielestään on hyvä kuolla Allahin huomassa. Ei ole.
    Vain Messias Jeshuassa on turvallista kuolla, kun annamme henkemme alttiiksi hänen edestään. Meidän ei ole tarkoitus sotia. "Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu. jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman." Me seisomme vakaasti totuuden kalliolla.

    Meidän ei tarvitse paeta eikä taistella vihollista vastaan fyysisesti. Voittoa ei saada konkreettisella miekalla - vaan Jeshuan suusta tulevalla miekalla, joka on hänen Sanansa.
    Hän julistaa meille voiton.
    Ilm. 14:13: "Autuaat [ylen onnelliset] ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat tästedes. Totisesti - sanoo Henki - he saavat levätä vaivoistansa, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä.'" Uskollisuutemme seuraukset näkyvät tulevassa ajassa eli Jumalan tulevassa valtakunnassa.
    Jumalan uskollinen palveleminen on tärkeämpää kuin turha tavara, jota voimme rahalla ostaa. Meidän tulee ymmärtää, että luvussa 14 puhutaan edellä mainituille 144 000:lle, niille, jotka korjataan kuin elo tai temmataan ylös. Tässä annetaan kuva tulevista tapahtumista.
    Jae 14: "Ja minä näin, ja katso: valkoinen pilvi, ja pilvellä istui Ihmisen Pojan muotoinen [Messias], päässänsä kultainen kruunu [hän on kuningasten Kuningas], ja kädessänsä terävä sirppi. Ja temppelistä tuli eräs toinen enkeli..."

    Tämän luvun lopussa puhutaan paljon temppelistä kuten erityisesti luvuissa 15-16.
    Nyt ei puhuta Jerusalemissa sijaitsevasta vaan taivaan pyhäköstä.
    Kohta näemme, mitä pyhäköllä tarkoitetaan.

    laina päättyy...... huomaa, että Korman puhu taivaan pyhäköstä.
    Opetuksessaan hän tuo esiin senkin, että kun tulemme perille, ateistikin tuomiolle, hän näkee siellä Jumalan lain taulut - näin tiivistettynä häneltä.
    Se mittaa täällä olevat. Ehkä noita laintauluja näitten adentistien Ellenkin katseli, jossa hän näki sapatin loistavan. Se tarkoittaa varmasti sitä, että Jumalan siunaama - joka lain tauluihinkin kirjoitettiin, niin se loistaa meille. Tämä pitää tajuta - että miksi.
    Meille pakanuutta kumartavat taitaa loistaa vain - antisemitismin kirkkoisän sunnuntai, lyöttihän hän kolikonkin auringonpäivän kunniaksi. - keitti vaimonsa ja tappoi poikansa, jne. hänen ihmiskirkkokäsikirjamme - laintaulut loistaa sunnuntai- aurinkona pakanuudesat suuremmin, kuin taivaan alttarissa Jumalan tahto.
    Näin isien väärät teot "kristillisyydessä" on tullut lapsillemme kompastukseksi- moni vanhurskas on langennut tässä ja hyljänneet Jumalan.
    Nyt pitäisi taivaan temppelin muutkin käskyt loistaa mieliimme, että se tulisi oikeaksi pelastavaksi merkiksi otsaamme, ja käteemme, eikä vain tuo pedonmerkkki loistaisi ja sen mukaan sitten kiristellään täälläkin palstalla ja toistetaan sarvien ja hapaitten kanssa ajasta toiseen vihaa - jopa taivasta kohti..

    Äänestä

"sama usko kuin Jeesuksella"

Jeesusko uskoi itseensä?

Äänestä
  • Hohhoijaa. Etkö ymmärrä suomen kieltä?

    Äänestä

(12:18) (Ja se asettui seisomaan meren hiekalle.) Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä. Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan. Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui.

Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa. Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: "Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?"

Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta. Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat. Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot.

Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.
(Ilm 13:1-8)

Mietin, että onko lapsikaste juuri tätä - että kaikki maan päällä asuvaiset pannaan kumartamaan petoa? Siinä sidotaan "yksi usko ja kaste" asiaan ja tuomitaan uskovien kaste. ! Pohtia sopii. Onko Karitsan elämänkirja - vauvavalelun liittokirja!"

Äänestä
  • Jos kenellä on korva, hän kuulkoon. Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko.

    Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden. Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.

    Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.
    (Ilm 13:9-18)

    ts. merkki on mielen alueella liikkuva asia, jota kumarretaan ja käsi - tekoina.

    Sanoohan Jeesus opetuksessa, että jos kätesi viettelee- hakkaa se pois.
    Eikä silmä - ja jalkakaan ole tuomiosta vapaa - Silmä havuaa harhaan ja jalka seuraa matkassa.

    Uskonnollinen haureus, sitä sopii miettiä, onko hapatteemme maassamme haureutta Ylkää kohtaan ja se on merkkinä elämässämme.
    Ketä kumarramme. Kirkkohistoria kertoo paljon näkemystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos kenellä on korva, hän kuulkoon. Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko.

    Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden. Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.

    Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.
    (Ilm 13:9-18)

    ts. merkki on mielen alueella liikkuva asia, jota kumarretaan ja käsi - tekoina.

    Sanoohan Jeesus opetuksessa, että jos kätesi viettelee- hakkaa se pois.
    Eikä silmä - ja jalkakaan ole tuomiosta vapaa - Silmä havuaa harhaan ja jalka seuraa matkassa.

    Uskonnollinen haureus, sitä sopii miettiä, onko hapatteemme maassamme haureutta Ylkää kohtaan ja se on merkkinä elämässämme.
    Ketä kumarramme. Kirkkohistoria kertoo paljon näkemystä.

    Ja minä näin, ja katso, Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan sata neljäkymmentä neljä tuhatta, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi. Ja minä kuulin äänen taivaasta ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän, ja ääni, jonka minä kuulin, oli ikäänkuin kanteleensoittajain, kun he kanteleitaan soittavat.

    Ja he veisasivat uutta virttä valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä; eikä kukaan voinut oppia sitä virttä, paitsi ne sata neljäkymmentä neljä tuhatta, jotka ovat ostetut maasta. Nämä ovat ne, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa; sillä he ovat niinkuin neitsyet.

    Nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee. Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle, eikä heidän suussaan ole valhetta havaittu; he ovat tahrattomat. Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille.

    Ja hän sanoi suurella äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet". Ja seurasi vielä toinen enkeli, joka sanoi: "Kukistunut, kukistunut on se suuri Babylon, joka haureutensa vihan viinillä on juottanut kaikki kansat".

    Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä, niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä. Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin. Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
    (Ilm 14:1-12)

    -- tässä tulee esiin se, ketä tullaan vaivaamaan. Se pedonmerkki ei ole siru, vaan oppi ja opetus - joka johtaa silmän, käden ja jalat toimimaan väärin petoa, tai uskolliset - heitä vie Sanan ääreen jalat, jotka haluavat nähdä ja kuulla, sekä yhtyä Mooseksen, sekä Karitsan virteen, kerran lasimerellä. Heidän otsassaan on usko Jeesukseen - merkkinä.
    Se johtaa uskollisuuteen Jumalan tahdolle, eli käskyille, niihin, jotka ovat taivaa temppelissä kerran jokaiselle näkyvissä.

    Jokainen polvihan kumartuu tunnustamaan "Jeesus Kristus on Herra"!!
    Toisille, joilla on pedonmerkki, asia on myöhäistä.
    Sana tuomaroi ja ne on Jumalan käskyissä luettavissa.
    Jeesus aikansa elopäivillä osoitti, ettei hän rikkonut Jumalan Pyhää - vaan oli kuuliaisuudessa esimerkki meille.

    Siksi en usko näitä palstan vuosia esiintyviä pilkkaajia, koska heillä ei itsellään ole todistusta Jeesuksesta, mutta he sotivat Herraansa vastaan, esittämällä harhansa ja suunsa jatkuvan pilkkalaulukuoron virttä, jonka saa rienaaja heidän ympärileikkaamattoman sydämen soimaan.

    Ja minä kuulin äänen taivaasta sanovan: "Kirjoita: Autuaat ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat tästedes. Totisesti - sanoo Henki - he saavat levätä vaivoistansa, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä." Ja minä näin, ja katso: valkoinen pilvi, ja pilvellä istui Ihmisen Pojan muotoinen, päässänsä kultainen kruunu ja kädessänsä terävä sirppi. Ja temppelistä tuli eräs toinen enkeli huutaen suurella äänellä pilvellä istuvalle: "Lähetä sirppisi ja leikkaa, sillä leikkuuaika on tullut, ja maan elo on kypsynyt". Ja pilvellä istuva heitti sirppinsä maan päälle, ja maa tuli leikatuksi. (Ilm 14:13-16)

    Ihmisen Pojan muotoinen - sirppi - joka oli lähetetty - leikkuuaikana - sadon kypsyttyä.
    Näin maa tulee leikatuksi.

    Sitten tullaan suruksi tämän jatkoon. Toiseen sirppin leikkuuseen - tuomioon.
    Tuomiohan saattaa Valtakunnan voimaan.

    Ja taivaan temppelistä lähti eräs toinen enkeli, ja hänelläkin oli terävä sirppi. Ja alttarista lähti vielä toinen enkeli, jolla oli tuli vallassaan, ja hän huusi suurella äänellä sille, jolla oli se terävä sirppi, sanoen: "Lähetä terävä sirppisi ja korjaa tertut maan viinipuusta, sillä sen rypäleet ovat kypsyneet". Ja enkeli heitti sirppinsä alas maahan ja korjasi maan viinipuun hedelmät ja heitti ne Jumalan vihan suureen kuurnaan. Ja kuurna poljettiin kaupungin ulkopuolella, ja kuurnasta kuohui veri hevosten kuolaimiin asti, tuhannen kuudensadan vakomitan päähän. (Ilm 14:17-20)

    Tällä enkelillä oli TULI vallassaan. Maan viinipuu - onhan uskonnollisuu juopunut.
    Se tuli tuomion kypsyyteen. Leikkuu kohtasi Jumalan vihan suuren kuurnan.
    muistetaan se, että ketä he kumarsivat merkkinä otsassa. Pedon merkki!

    Niin, toistaalta, nämä pilkkaajat saavat aikaiseksi, että on hyvä kerrata raamattua, sitä Sanaa, että ei lukijat eksy heidän jumalattomuuden ja vihankuurnan orjiksi.

    Ja minä näin toisen tunnusmerkin taivaassa, suuren ja ihmeellisen: seitsemän enkeliä, joilla oli seitsemän viimeistä vitsausta, sillä niissä Jumalan viha täyttyy.

    Ja minä näin ikäänkuin lasisen meren, tulella sekoitetun, ja niiden, jotka olivat saaneet voiton pedosta ja sen kuvasta ja sen nimen luvusta, seisovan sillä lasisella merellä, ja heillä oli Jumalan kanteleet. Ja he veisasivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä, sanoen: "Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias; vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas. Kuka ei pelkäisi, Herra, ja ylistäisi sinun nimeäsi? Sillä sinä yksin olet Pyhä; sillä kaikki kansat tulevat ja kumartavat sinua, koska sinun vanhurskaat tuomiosi ovat julki tulleet." (Ilm 15:1-4)

    Nyt ollaan lasimerellä, joka on vakaa - ei maailman levoton meri - jossa jumalattomuus velloo. Taivaan lasimeren voittajat - on pedonmerkistä saaneet voiton, uskollisuuden kautta. He ylistivät Jumalaa- Mooseksen - Jumalan palvelijan virsi soi, sekä Karitsan virsi.

    Pelkäätkö sinä - Herraa- olet Hänen eteen kerran astuva - onko Hän -yksin- Pyhä, vai onko uskonnollisuuden ihmiskäskyt ennemmin merkkinä otsassasi? Mieti, kun esiinnyt palstalla ehkä ilman Kristuksen todistusta, sarvinesi ja hampainesi

    Niin, mitähän Korman sanoi - tästä Mooseksen ja Karistan virrestä opetuksessaan.
    Lainataampa toista todistajaa Jerusalemista.
    ts. Korman.
    Jumala teki pahuutta synnyttävät asiat epävakaiksi.
    Hän toi tilalle vakaan totuuden. Siitä seurasi Jumalan palvontaa.
    Jakeessa 3 mainitaan kolmatta kertaa sana virsi. Myös voitto ja tuomio liittyvät toisiinsa.

    Jotkut sanovat, ettei Uuden testamentin Jumala tuomitse ketään.
    He ovat väärässä. Raamatussa tuomio liittyy myös palvontaan. Jae 3: "Ja he veisasivat...virttä..." Kyseessä on uusi laulu, kuten edellä on opetettu.
    "Ja he veisasivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä..."

    Ilmestyskirjassa on viitattu useaan otteeseen siihen, ettei Mooseksen opetusten eikä Messiaan opetusten ja pelastustyön välillä ole ristiriitaa. Jumalan käskyissä annetaan suuntaviivat totuudelle, pyhyydelle ja vanhurskaudelle, eli sille, mikä Jumalaa miellyttää.
    Mutta vain Karitsan lunastuksen kautta Mooseksen opetukset voivat toteutua elämässämme. Monet sanankohdat vahvistavat Ilmestyskirjan sanoman.
    Esimerkiksi VT:n viimeisen kirjan Malakian lopussa sanotaan: -
    "Muistakaa minun palvelijani Mooseksen laki..."
    Malakia kertoo myös profeetta Eliasta,joka tulee valmistamaan tietä.
    Eli Ilmestyskirjassa opetetaan samaa, mitä jo VT:n profeetatkin opettivat. "Ja he veisasivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä, sanoen: 'Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias; vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas.

    Kuka ei pelkäisi, Herra, ja ylistäisi sinun nimeäsi?" Siinä korostetaan jälleen Jumalan nimeä, joka tarkoittaa Jumalan luonnetta. Juutalaisten rabbien mukaan Jumalan luonteesta kertovat erityisesti hänen käskynsä.
    Jos Jumala syntyisi ihmiseksi, tämä noudattaisi VT:n käskyjä. Siksi Sanassa korostetaan, ettei Messias rikkonut käskyjä. Hän ei tehnyt syntiä.
    Jumalan luonne näkyy Messias Jeshuassa, joka täytti lain käskyt.
    Sama Jeshua asuu meissä uskon ja lunastuksen kautta. [ !!!!!!! ]

    "'Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias; vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas."
    Engl. KJV-käännöksessä lukee: "Sinä pyhien kuningas."
    Pyhät ovat niitä, jotka on tehty pyhiksi.

    Vanhurskauttaminen ja pyhäksi tekeminen liittyvät yhteen.
    Vanhurskauttaminen on pyhäksi julistamista Jumalan edessä.
    Pyhyys tarkoittaa myös tiettyä tarkoitusta varten erottamista.
    "Pyhien Jumala" tarkoittaa sitä, että hän on meidän Jumalamme ja että meidät on kutsuttu elämään hänen tarkoitusperissään.

    Ilm. 15:4: "Kuka ei pelkäisi, Herra, ja ylistäisi sinun nimeäsi?
    Sillä sinä yksin olet Pyhä; sillä kaikki kansat tulevat ja kumartavat sinua, koska sinun vanhurskaat tuomiosi ovat julki tulleet.'" Kaikki kansat tulevat kyllä kumartamaan Jumalaa, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki pelastuisivat.

    Paavali sanoo Filippiläiskirjeessä: "Jokainen polvi notkistuu ja jokainen kieli tunnustaa Isän kunniaksi, että Messias Jeshua on Herra." Kaikkien on tehtävä niin, mutta kaikki eivät pelastu. Monet kyllä pelastuvat Jumalan tuomioiden huippuvaiheessa.
    Jeshuan herruuden todellisuus kuluttaa heidät. Mutta jos hänet tunnustetaan kuoleman jälkeen, se ei auta.

    Jokainen joutuu antamaan Jumalalle vastauksen. Heidän on tunnustettava, kuka hän on. !!!!
    Jakeessa 5 puhutaan siitä, mistä aloitin tänään: Jumalan tuomioiden perustasta. Miksi hän tuomitsee? Ensin sanottiin, että hän on pyhä ja vanhurskas. Jae 5 jatkaa: -
    "Ja sen jälkeen minä näin: todistuksen majan temppeli taivaassa avattiin..."
    Siinä puhutaan todistuksen majasta. Sana "todistus" viittaa tässä liitonarkkiin. Sitä sanotaan myös todistuksen arkiksi.
    Synagogat on rakennettu taivaallisen temppelin mallin mukaan.
    Siellä oli todistuksen maja. Se tuo mieleen liitonarkin. Liitonarkki sisälsi kymmenen käskyn kivitaulut. Kymmenen käskyä liittyvät kaikkiin Jumalan käskyihin.

    Juutalaisuudessa opetetaan Jumalan käskyistä tietyllä tavalla.
    Kun Jeshualta kysyttiin, mikä on suurin käsky, hän vastasi:
    "Rakasta Jumalaa kaikesta sydämestäsi, mielestäsi ja voimastasi
    ja lähimmäistäsi kuten itseäsi."

    Juutalaiset voivat kirjoittaa allekkain käskyt Jumalan ja lähimmäisen rakastamisesta. Niiden alle poikittain voidaan kirjoittaa kymmenen käskyä.
    Laina päättyy ja !!!!-merkit on lisäykseni - Näin Korman viesti Jerusalemista.

    Äänestä

Sukulaisharhaopeilla adventismissa ja jehovalaisuudessa molemmilla on "lopunajan jäännösoppi".

Äänestä

Jassoo, pastoreilla sama usko kuin Jeesuksella.
Kovat on harhaoppisten luulot.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Virallista "adventtitotuutta" huijareilta.....

## Tämä on synnyttänyt jäännöksen eli seitsemännen päivän adventtikirkon pitäen Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon. ##
Sanoisin pastoreita valehtelijoiksi.
Valehtelijat olisi syytä erottaa pyhästä sapattilahkosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu