Kuinka saada pikkulintu pois parvekkeelta.

Onko hyviä neuvoja. Aamulla kun menin parvekkeelle jostain raosta oli pikkunen tintti päässyt taas kerran sisälle lasitetulle parvekeelle. Avasin päätylasin mutta eihän se tajunnut mennä siitä kun kaikki näytti samanlaiselta. Pakko alkaa sitä raukkaa jahtaamaan ympäri parveketta josko se osuisi avoimen aukon kohdalle ja vihdoin se osui kohdalle ja meni siitä, Säälitti niin vietävästi kun se pelkäsi että olen vaaraksi sille.
Kerran sattui sama juttu ja kun avasin parvekeoven ja sehän livahti sisätiloihin ja siinä oli pakko ahdistaa se nurkkaan ja heittää pyyhe sen päälle ja kantaa ulos, en olis muuten saanut sitä ikänä ulos. Miksi ne tunkee parvekkeelle, eihän nyt tarvi pesäpaikkaakaan etsiä.
1795
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Perhoshaavia kokeilisin pyydystämiseen. Muukin haavi käy, kunhan on riittävän tiheä, ettei lintu tartu verkkoon. Kynsistä saattaa jäädä kiinni tietysti tiheäänkin.

Äänestä

Ruokaa ja talvipiiloa ne etsii, missä voi yöpyä.

Äänestä

Lasien heijastukset saa ne erehtymään suunnista. Kesällä tulevat avoimesta tuuletusikkunastakin sisään. Talvella voivat löytää tiensä parvekkeille kun sisältä heijastuu valoa tai pyrähtävät etsimään mahdollisia talipalloja.

Itse olen menetellyt siten, että kaikki parvekelasit sivuun ja auki ja koko asunto pimeäksi. Ei ole mennyt kauan, kun ovat löytäneet ulos valoon ja pyrähtäneet läheisten katuvalojen suuntaan.

Äänestä
  • Toi on tärkeetä, että valot pois, sitä käytimme työpaikallakin. Valot pois ja ristiveto. Parvekkeelta lintu lähtee kyllä, kun avaa ikkunoita ja poistuu itse paikalta. Ehtii lintu tuntea ilman virtauksen. Eikä aika mene ihmisen pakoiluun.

    Äänestä

Ilmapistoolilla se on pysäytettävä ja sitten sekajätteeseen.
Varo kuitenkin laseja.

Äänestä
  • Minä hommasin armeijan huutokaupasta NSV:n ja kiinnitin sen parvekkeen kaiteeseen. Sillä saa estettyä ongelman syntymisen etukäteen.

    Äänestä

Ei niitä kannata heti alkaa ahdistelemaan, sillä ne kyllä löytävät pois ajankuluessa. Mutta kuolleiden kärpästen takia ne ainakin minun parvekkeella vierailevat. Missään ei ole suuria koloja, mutta kyllä ne osaa myös poiskin mennä. Kärpäset tahtovat kuolla tuohon lasin ja aurinkoverhon väliin, kun kylmä yllättää kärpäset.

Äänestä
  • Kiitos neuvoista, onneksi ei alkanut hätäpaskomaan.

    Äänestä

Aika väljä on lasitus jos lintu pääsee sisälle lasien välistä.

Äänestä
  • Jos oli tuuletuksen takia vähän raollaan.

    Äänestä

  • Ei ne pääsekään lasien välistä, vaan siellä yläreunassa on linnun mentävä rako. Se on yllättävän pieni rako, josta pikku tintti mahtuu menemään.

    Äänestä

Täällä oli syksyllä tintti lidlissä. Oliko päässyt kauppaan lastaus laiturilta tai ulko ovesta, tosin lidlissä ulko-ovet ovat matalat.
Siellä joku hultomies kulki pitkän seipään kanssa hätyyttämässä tinttiä, ettei se pääse istumaan.
Ruoka kaupassa ongelma on se, että kaupassa on ruokaa ja linnun uloste on terveys riski, kun lintu paskoo.
Noissa isoissa puutarhamyymälöissä, joissa on korkeat ulko-ovet, niin siellä tinttejä on enemmän, eivätkä osaa lentää ulos, kun katto on monta metriä korkeammalla, kuin ulko-ovet.

Äänestä
  • Linnut paskoo pelloillakin ravintokasvien päälle. Vain laiduntavilla lehmillä on lihaa suojaava nahka päällään.

    Äänestä

Minäkin joskus näin hypermarketin sisällä linnun, vartijat yrittivät sitä pyydystää, mutta niin, linnulla on ainakin ruokaa sitten, menee ruokakaupan sisälle kuin ravintolaan syömään.

Äänestä

Työpaikalla tirppejä lentelee viikoittain. Välillä löytyy kuolleina lavojen alta.

Terveisin,
Varastohenkilö

Äänestä

Kampin kauppakeskuksessa tepastelee kesäisin puluparislunta kuin asiakkaina ikään, joka suuntaan nyökytellen.

Mikäpä on nyökytellessä, kun on helppo löytää pullanmurusia.

Äänestä

CD levyjä siimasta roikkumaan ei tule tirpat kun kevyet levyt liikkuu pienestäkin henkäyksestä tai folioo on vielä kevyempää?🤔🤔🤔

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko hyviä neuvoja. Aamulla kun menin parvekkeelle jostain raosta oli pikkunen tintti päässyt taas kerran sisälle lasitetulle parvekeelle. Avasin päätylasin mutta eihän se tajunnut mennä siitä kun kaikki näytti samanlaiselta. Pakko alkaa sitä raukkaa jahtaamaan ympäri parveketta josko se osuisi avoimen aukon kohdalle ja vihdoin se osui kohdalle ja meni siitä, Säälitti niin vietävästi kun se pelkäsi että olen vaaraksi sille.
Kerran sattui sama juttu ja kun avasin parvekeoven ja sehän livahti sisätiloihin ja siinä oli pakko ahdistaa se nurkkaan ja heittää pyyhe sen päälle ja kantaa ulos, en olis muuten saanut sitä ikänä ulos. Miksi ne tunkee parvekkeelle, eihän nyt tarvi pesäpaikkaakaan etsiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu