kaverilta periytyvä kyvyttömyyden tuntemus

Anonyymi

ajoittain saan kaverilta tunteen että olen kyvytön
en osaa reagoida yhtään

on ne ihmisten väliset suhteet monenkaltaisia

2

135

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos kamu alkaa työntämään kamuaan pois elämästään, niin tottakai ei enää osaa mitenkään ottaa kantaa tai reagoida toisen juttuihin. Mulla tuttava on ottanut etäisyyttä, hänelle tullut uusia ihmisiä ympärille, useasti kertoo asioista niinkuin olis niistä mulle aiemmin maininnut, eikä mulla ole hajuakaan mistä edes kertoo. Välillä saattaa syyllistää mua siitä ettei ole viestitellyt mulle, hänellä menee välillä lujaa, silloin ei viitsi yhteyttä pitää. On ruvennut muillekin tuttavilleen tekemään samaa, työntänyt kauemmaksi, kun ei enää tarvitse heitä, milloin lie huomaa ett suurin osa tuttavistaan ei enää edes välitä miten hänellä menee, ei hänkään piittaa toisista. Itselle tullut jo pikkuisen hälläväliä asenne tuohon tuttavaan, en ole huolissani hänestä enää niinkuin joskus, eipä hän piittaa minustakaan, ohittaa oikeastaan kaikki jutut mistä olen viestitellyt hänelle, ei kiinnosta häntä, joten olen poistanut suurimman osan niistä viesteistäni, turha mitään kirjoittaa omista asioistani, siksi poistan. En ole kertonut, ett saatan päästä töihin, ei se häntä kiinnosta, pitäkööt laiskana paskana kuten ennenkin. Eipä tarvi hänen enää viestitellä iltaisin, olen sitten nukkumassa ja aamulla menen töihin, saa ihan rauhassa huomioida muita, tärkeämpiä tuttaviaan, ei ole pois heiltä.

    • Anonyymi

      Voit paremmin kun jätät kaverit sukulaiset,jotka väsytävät sinua ja saat itsesi tunteman huonoa oloa. Jotkut ihmiset ovat kuin syöpä tartuttavat negativisuuden toisiin.Vievät kaiken energia. Heidät on hyvä jättää takseen. " viikoa kulunut huomat voit hyvin ja olet energiasi sanut takaisin. Vaikka tuntuisi ei kavereita. Iloinen energinen ihminen löytää lopulta ystävät joiden kanssa vihthtyy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1630
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      149
      1095
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      970
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      330
      924
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      681
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      639
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      581
    Aihe