Assangelle kyllä lehti totesi USA:n kostavan, jos hänet sinne luovutetaan. Mutta kun vertasin sitä irvokasta asetelmaa, jossa esim. raskaan sarjan sotarikollista Henry Kissingeriä ei voitu milloinkaan saada oikeuteen, mutta Assangen kaltaista tietojen julkituojaa rääkätään loppuikänsä, niin ei mennyt kommenteissa läpi.
Kiitos Ilta-Sanomille sensuurista taas
Anonyymi
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos näiden "lehtien" sensoreilla olisi sielu niin he eivät olisi siellä tekemässä mihin syyllistyvät.
Kissingerillä ei ollut mitään tekemistä sodankäynnin kanssa. Hän oli akateemikko, diplomaatti ja ulkopoliittinen neuvonantaja. Teki paljon työtä rauhan eteen. Aloitti kylmän sodan aikaisen liennytyspolitiikan, loi suhteet Kiinaan ja neuvotteli Vietnamin aselepo- ja rauhansopimukset. Sai jälkimmäisestä Nobelinkin.
Kissinger vastusti mm. Kambodzan sotaa, mutta hänen ylitsensä käveltiin. Nixonin hallinto teki virheitä erityisesti Etelä-Amerikassa tukemalla sotilasdiktatuureja. Mutta ei niistä ketään henkilöä voi syyttää. Kommunismin vastainen taistelu oli noihin aikoihin tärkeä osa USA:n politiikkaa. Kissinger oli liberaali republikaani.
No voi voi kun osasit nätisti vääntää asiat päälaelleen, kuinkas muuten.
"Kissingerillä ei ollut mitään tekemistä sodankäynnin kanssa. "
Tuo sai kyllä melkein purskahtamaan nauruun! Rajansa tuuballakin...hohhoi.
Voisihan sitä varmaan väittää, ettei Ribbentropillakaan ollut Natsi-Saksan sotien kanssa mitään tekemistä :).
Paitsi että kovasti vähättelit häntä ansioluettelossa: kyllä hän oli USA:n ulkoministeri aikoinaan.
Se toinen puoli Henry Kissingeristä jää usein kyllä varjoon. Ylen näyttämässä Vietnam-dokkkarisarjassakin tuotiin jonkin verran esiin , miten ulkoministerinä Kissinger jopa määräsi pommituksia, vaikka ei kuulu toimenkuvaan.
Wikipediakin tietää:
"Vuonna 2001 Christopher Hitchens julkaisi kirjan The Trial of Henry Kissinger, jossa Hitchens syytti Kissingeriä kansanmurhaajaksi ja sotarikolliseksi. Kissingerin käynnistämissä selvennä pommituksissa[4] Kambodžaan pudotettiin vuosina 1965–1973 yhteensä 2 756 941 tonnia räjähteitä.[5]"
Ne rauhansopimuksetkin tunnetusti kieron Nixonin kanssa vietiin vähän toisin.,..
Juutalaisperheen vesa (Heinz) Henry Kissinger on todellinen sotarikollinen. Assange ansaitsisi jopa Nobelin.
Ei ihme, jos asiattomia ja typeriä kommentteja ei julkaista.