Pettävä mies

Anonyymi

Vuokranantaja jo pidempään on määritellyt minua illan viettoon hänen kanssaan. Olen siis neuropaattisia kipuja kärsivä nainen ja häntä nuorempi. Minulla kova kipu lääkitys. Siihen sitten lopulta suostuin kun koin painetta että täytyy. Tilanne lopulta johti sänkyyn ja vielä toisen kerran sen jälkeenkin. Hänellä vaimo. Koen kovaa syyllisyyttä asiasta. Todisteet eli ne kaikki jopa rakkauden tunnustukset on tallessa. Nyt yhtäkkiä alkanut kohtelemaan minua vielä huonosti ja ilkeästi. En saanut itse seksistä itse mitään...tyhjiä lupauksia vain. Voimakas halu kertoa hänen vaimolle millainen mies oikeasti on. Miten sen tekisin tehtävä se on kuitenkin. Jos mies olisi asiat hoitanut asiallisesti niin olisin voinut yrittää päästä asiasta yli. Mutta nyt olo kuin ilmaisella huoralla. Ja tuntuu pahalta koen että ainoa oikea teko on kertoa vaimolle totuus. Hän käytti kuitenkin hyväkseen asemaansa ja myös toi juomia jotka mun vahvan kipulääkityksen kanssa meni pahasti päähän. En ole ikinä ennen aviossa olevaan mieheen sekaantunut mitenkään. Koen henkistä pahaa oloa asiasta ja se vaivaa pahasti mieltä. En mielestäni ole ansainnut huonoa kohtelua eikä hänen vaimonsa myöskään tällaista. Vielä kun kyseinen henkilö asuu melkein naapurissa eli pakko nähdä häntä. Pakko saada tämä pois omaltatunnolta koen masennus oireita mitä ei ikinä ennen ole ollut. Olen aikaisemmin ollut iloinen ihminen. Uskon Jumalaan voimakkaasti ja sekin siinä vielä painaa. Avioliitto on pyhä. Minun aviomies kuoli onnettomuudessa. Eli itse en ole naimisissa. En taida olla ainoa jonka kanssa pettänyt on vaimoansa niin helposti se kävi häneltä. Minä uskoin hänen puheensa tyhmänä. Nyt tajuan että olin vain ilmainen huora. En ole tällaista halunnut. Omatunto painaa niin kovaa...vaimon on saatava tietää. Tiedän että ei varmasti tiedä millainen hänen miehensä on. Luulee muuta.

1

343

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tee kaikkesi että voit pyyhkäistä tuon iljettävän kuvotuksen pois mielestäsi. Vaimonsa aivan varmasti tietää millaisen sian kanssa on valinnut jakaa elämänsä.

      Jos sinun on pakko asua tuossa samassa asunnossa, varmista ettet vastaa sen puheluihin. Varmista että et koskaan avaa oveasi sille, varsinkaan kun olet yksin kotona.
      Jos se vaatii tulla tarkastamaan asuntoa, kutsu toinen naapurisi tai kuka tahaansa tuttavasi tuohon aikaan luoksesi kahville.

      Sinun ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa . Sika on käyttänyt sinua royhkeästi hyväkseen.
      Vain varmista ettei se tapahdu toiste.
      Jos tarvitse virkavallan apua pitääksesi sika loitolla, turvaudu siihen.

      Käytä energiaasi ja aivojasi tekemään jotain, mitä tahaansa terveempää. aloita vaikka seutusi kirjastosta etsimällä lisätietoa aiheesta joka sinua kiinnostaa ja saa ajatuksesi raikkaimmille tuulille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2137
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      368
      1293
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      32
      1220
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1058
    5. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      155
      1005
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      876
    7. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      64
      761
    8. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      747
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      62
      731
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      692
    Aihe