Ollaksenne rehellisiä itsellenne, kuinka auliisti nielette levyarvostelijoiden, riippumattomien?, syötin ja otaksutte lankeavanne kriitikoiden lankaan?
Onko teillä hitusen vertaa omaa arvostelukykyä tai itsekritiikkiä levyostoksianne suorittaessanne vai uskotteko varauksettomasti niellen kaiken sen ylisanaisen pajunköyden, imarteluja pursuavan ja houkuttelevan, levyjen menekin pönkittämiseksi propagoidun kriitikoiden vuodatuksen levybisneksssä jyrääviä markkinavoimia palvelevan mainoskampanjan tarpeisiin ihmisten jymäyttämiseksi luomaan ja maksimoimaan potentiaalista kysyntää?
Onko teillä hitusen vertaa omaa arvostelukykyä tai itsekritiikkiä levyostoksianne suorittaessanne vai uskotteko varauksettomasti niellen kaiken sen ylisanaisen pajunköyden, imarteluja pursuavan ja houkuttelevan, levyjen menekin pönkittämiseksi propagoidun kriitikoiden vuodatuksen levybisneksssä jyrääviä markkinavoimia palvelevan mainoskampanjan tarpeisiin ihmisten jymäyttämiseksi luomaan ja maksimoimaan potentiaalista kysyntää?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Taidekriitikko ja varsinkaan musiikkikriitikko ei ole ainakaan ammattina hyväksyttävä. Heillä on kokemusta kirjoittamisesta, mutta millä muulla tavalla he eroavat rasittavan kaveripiirin "musamauista" kinaamisesta? "Tästä kappaleesta nautin", "tämä sopii vapunillan viettoon", "tämä on tyylikäs".
Sillä he tarkastelevat musiikkia väärästä näkökulmasta - kriteereillä, joissa ei ole minkäänlaista sisältöä. Klassisen musiikin puolellakin yleinen kriteeri taitaa olla "tuottaako se mielihyvää", ja jos tuottaa niin teos on arvokas. Eli näin ollen seksi on myös arvokasta, jos se tuottaa mielihyvää. Oikein kysyttynä se olisi "tuottaako se MINULLE mielihyvää", sillä itsekkäälle aistiensa orjalle tätä yleisesti "rakkaudeksi" kutsuttua asiaa on itseisarvo - jonka takia ollaan valmiita ryhtymään yhteiskunnan kannalta tuhoisaan toimintaan joka luo raiskaajia, pedofiileja ja homoseksuaaleja. Ja kun mielihyvä on musiikin itseisarvo, syntyy inaktiviteettia, piittaamattomuutta, rajatonta suvaitsevuutta ja tiedonsaannin tarpeettomuutta. Nykynuorethan saavat jo suurimman osan tiedoistaan ja arvoistaan jenkkielokuvien ohella rap- ja rock-sanoituksista. Suosituimmat yhtyeet luovat nuorten poliittiset mielipiteet.
Hieman erilaiset mutta yhtä turhat musiikkikriitikot löydät esimerkiksi Adornon kaltaisista "innovaation bolsevismista". Heillä on agenda "sitä erilaisempaa, sitä parempi" (Adorno esimerkiksi halveksi Sibeliusta ja leimasi hänet kitschiksi). Eli myös mitä erilaisempi negatiivinen yhteiskunnallinen vaikutus, sen parempi!
Katsokaa vaikka näitä musiikki-hahmoja joita näkee joka kadun nurkassa. He selvästi viestivät musiikkimaullaan jotain, mutta mitä he saavat sillä aikaiseksi? Hipit, lökäpöksyt, tukanheiluttajat, saatananpalvojat, humppavanhukset ja karaokemannet, mutta myös ulkoavaruuden post-modernikot, Adornon kaltaiset snobit, "sameettiset ihanat klassikot"-älyvapaat, ja sinun kaltaiset Schubert-boheemit. He eivät saa aikaiseksi mitään ja lähettäisin mielelläni kaikki keskitysleireille jossa saisivat grillata makkaraa ja laulaa suosikkejaan.
PS. Tänään jouduin kuuntelemaan Bernsteinia Classic Radion Iceland-air ohjelmassa. Ja kylläpäs se tuotti mielihyvää, samalla tavalla tavalla kuin mies tuottaa mielihyvää itselleen hakkaamalla vaimoaan.