Taivaasta laskeutuva uusi Jerusalem 500 km.,kanttiinsa ?

Minusta adventismi uskon tulkinnassa eräs ilmestyskirjan ennustus on kyllä niin utopiaa kuin olla ja voi. Nimittäin se kohta, jossa kerrotaan taivaasta laskeutuvan valtavan kaupungin jonka pituus, leveys ja korkeus olivat päälle 500 kilometriä. Kuvitelkaa, korkeus 500 km. Miten sellainen rakennelma pysyisi pystyssä, kun Mount Everest on vain reilut 8 kilometriä. Miten sitten jos joku putoaisi sieltä kaupungin ylimmästä tai mistä tahansa kerroksesta, niin leijailisko hän vain alas hiljalleen kuin höyhen. Ajatelkaas nyt adventistit vähän, mitä älyttömiä tulkintoja olette raamatusta visioineet. Luonnonlait pitäisi muuttua aivan toisenlaiseksi, että lihallinen ihminen voisi edes hengittää noissa korkeuksissa. Raamatun Ilmestyskirja on vaan täyttä vertauskuvallista sellaista, ei mitään kirjaimellista.
Monissa hengellisyyksissä tämä laskeutuva uusi Jerusalem tulkitaan aivan toisin. Ja mitähän tuo kaupunki sitten pitäisi sisällään ? Olisko siellä kaikki ylellisyys kalusteet kuten jollakin tämän maailman upporikkaan pohatan palatsissa.
Kaikkiko huolto pelais ja ruoka tarjottaisiin pelastetuille heidän itsensä tarvitsematta tehdä mitään, mitä nyt ulkopuolella kaupungin viinitarhoja hoidellen.
Kuka vielä uskoo tämmöiseen utopisteseen asiaan ?
22308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Mistä ihmeestä sinä olet oikein keksinyt luvun 500 km? Ilmestyskirjan antama luku kilometreinä on 144 000 stadionmittaa, joka on n. 2304 km.

Adventistien keskuudessa asiasta on kahta erilaista tulkintaa, eikä kumpikaan väitä, että koko olisi 500 km. En lähde selittämään mitä adventistit oikeasti ajattelevat, koska tämä on pelkkä pilkkapalsta.

Ja sitä paitsi. Vaikka olisi, miksi se olisi joku ongelma? Sehän on JUMALAN kaupunki ja Jumalalle KAIKKI on mahdollista.

Äänestä
  • Ja jos ei ole niin kuvitellaan mahtavampi jumala!
    Kyllä se siitä lutviutuu kun ei tarvitse välittää tosiasioista pätkääkään.

    1Äänestä

  • Ja sillä, joka minulle puhui,>>> oli mittasauvana kultainen ruoko, mitatakseen kaupungin ja sen portit ja sen muurin.<<<< Ja kaupunki oli neliskulmainen, ja sen pituus oli yhtä suuri kuin sen leveys. Ja hän mittasi sillä ruovolla kaupungin: se oli kaksitoista tuhatta vakomittaa. Sen pituus ja leveys ja korkeus olivat yhtä suuret. Ja hän mittasi sen muurin: se oli sata neljäkymmentä neljä kyynärää, ihmismitan mukaan, joka on enkelin mitta. (Ilm 21:15-17)

    Savolaiset ja ateistit eivät tätä käsitä. Puhutaanhan Apt. temppelistä, että se on hengellinen- ihmisen persoonallisuus. Siihen laskettiin se tuli.

    Kun kyseiset salaisuudet alkavat toteutua, saamme viisauden ymmärtää ne ja elää kuuliaisina Jumalalle.

    Siirrytään nyt Ilmestyskirjan lukuun 14.
    Luvussa 14 puhutaan aiemmin mainituista 144 000:sta ihmisestä, joiden otsaan oli painettu Jumalan sinetti. 144 000:ssa oli 12 000 jokaisesta Israelin heimosta.
    Heitä kutsuttiin yleisnimityksellä Jumalan palvelijat.

    Näemme monissa Ilmestyskirjan kohdissa läheisen yhteyden Mooseksen ja Messiaan välillä. Ilmestyskirjassa lauletaan uutta virttä tai uutta laulua. Se on Mooseksen ja Karitsan laulu.
    Mooseksen ja Karitsan laulun sijainti Sanassa auttaa meitä tulkitsemaan Ilmestyskirjan sisältöä. Voimme paremmin ymmärtää, mitä luku 144 000 merkitsee.
    Ilmestyskirjassa puhutaan monesta asiasta yleisessä merkityksessä.
    Esimerkiksi luku 12 viittaa sekä Israelin 12 heimoon että 12 opetuslapseen.
    Luku 1000 puhuu loppuun saattamisesta tai kokonaisuudesta.
    Monet raamatuntutkijat ymmärtävät luvun 144 000 kertovan Jumalan kansasta yleensä. Ymmärrän itse Ilm. 14:n sisällön samoin.

    Ilm. 7:ssä luku 144 000 tarkoittaa Israelia, niitä jotka pääsevät valtakuntaan ja noudattavat Mooseksen käskyjä. Mutta Ilm. 14:ssä näemme jotain ainutlaatuista luvusta 144 000.
    Lukua 144 000 käytetään kahdessa eri kohdassa opettamaan tietty asia.

    Luetaan Ilm. 14:1.

    Johannes sanoo: "Ja minä näin, ja katso, Karitsa..." Karitsa viittaa pääsiäiskaritsaan. Pääsiäinen liittyy lunastukseen. Toisin sanoen Ilm. 14:n asiayhteytenä on lunastus.
    "Ja minä näin, ja katso, Karitsa seisoi Siionin vuorella..." Ilm. 7:ssä kerrottiin 144 000:n ihmisen sinetöimisestä. Mutta siellä ei puhuta Karitsasta, Messiaasta eikä Siionin vuoresta. Miksiköhän nyt mainitaan Siionin vuori? Meidän pitää ymmärtää Raamatun kieltä.
    Jumala välittää meille totuutta käyttämiensä termien kautta.
    Siion on heprean sana, joka tarkoittaa merkitsemistä,
    esim. jonkun paikan merkitsemistä. Sana Siion voidaan myös muuttaa muotoon metsujan, joka merkitsee erinomaista. Jumala tahtoo siis sanoa: Lunastus johtaa erinomaisuuteen. Lunastuksen kautta voimme elää Messiaan yhteydessä erinomaista elämää eli olla toteuttamassa Jumalan tarkoitusperiä ja suunnitelmia.

    Jumalan suunnitelmat toteutuivat näissä 144 000:ssa.
    "Ja minä näin, ja katso, Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan sata neljäkymmentä neljä tuhatta..."
    Luvussa 7 näimme luvun 144 000 tarkoittavan Jumalan kansaa merkityksessä Israelin 12 heimoa. Israel koostuu kahdesta eri osasta. On ne, jotka pääsevät valtakuntaan uskon kautta lopun aikoina.
    Ilm. 16-17:stä näemme, että Jumala sallii Israelille hyvin vaikeat ajat. Silloin he joutuvat turvautumaan Jumalaan ja toimimaan uskossa. Joskus usko syntyy epätoivosta.
    Niin Jumala opetti israelilaisille erämaassa. Nyt käy samoin.
    Ilm. 7:ssä puhuttiin niistä, jotka vietiin erämaahan, jotta he löytäisivät uskon epätoivon kautta. Aikaa kutsutaan Jaakobin ahdistukseksi. Nyt puhumme Messiaan omista, joista näkyy Jumalan erinomaisuus. Tästä 144000:n joukosta Ilm. 14:1 sanoo: "...joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi."
    Heidän otsaansa painettu sinetti kertoo siitä, että he ovat liitossa Jumalan kanssa.
    Ilm. 14:2: "Ja minä kuulin äänen taivaasta ikäänkuin paljojen vetten pauhinan..."

    Ilmestyskirjassa virtaava vesi kuvaa Jumalaa ylistävää kansaa.
    Eli nämä Messiaan yhteydessä olevat 144 000 palvovat ja ylistävät Jumalaa ja ovat siis myös yhteydessä taivaaseen.
    Ilm. 21-22:ssa puhutaan uudesta Jerusalemista, Jumalan valtakunnan
    viimeisestä vaiheesta. Siellä sanotaan: "Katso, uudeksi minä teen kaikki."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja sillä, joka minulle puhui,>>> oli mittasauvana kultainen ruoko, mitatakseen kaupungin ja sen portit ja sen muurin.<<<< Ja kaupunki oli neliskulmainen, ja sen pituus oli yhtä suuri kuin sen leveys. Ja hän mittasi sillä ruovolla kaupungin: se oli kaksitoista tuhatta vakomittaa. Sen pituus ja leveys ja korkeus olivat yhtä suuret. Ja hän mittasi sen muurin: se oli sata neljäkymmentä neljä kyynärää, ihmismitan mukaan, joka on enkelin mitta. (Ilm 21:15-17)

    Sanat uusi ja valtakunta liittyvät siis toisiinsa.
    Uusi laulu merkitsi Jumalan valtakunnan laulua, jollaisen vain lunastus saa ihmisen elämässä aikaan.
    Ilm. 14:3: "Ja he veisasivat uutta virttä valtaistuimen edessä..."
    Näkymä kuvaa Jumalan tahtoon suostumista. He tulivat Jumalan eteen alamaisella asenteella. He tunnustivat hänen hallitusvaltansa.
    Ilmestyskirjassa opetetaan, miten meidän tulisi elää jo nyt.
    Elämästämme tulee näkyä kuuliaisuus Jumalalle, jotta ihmiset näkevät, että olemme toisen vallassa.
    Muistatko, mitä tapahtui Kapernaumin kaupungissa?
    Siellä oli tuhannenpäämies, joka teki vaikutuksen Jeshuaan, koska hän ymmärsi vallanalaisuuden periaatteen.
    Jos haluat heijastaa elämässäsi Jumalan valtakuntaa, sinun tulee oppia olemaan Jumalalle alamainen ja kuuliainen.

    "Ja he veisasivat uutta virttä valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä; eikä kukaan voinut oppia sitä virttä,
    paitsi ne sata neljäkymmentä neljä tuhatta..."
    Miksi vain he kykenivät oppimaan tämän laulun?
    Koska he "ovat ostetut [lunastetut] maasta."
    He olivat ottaneet tässä ajassa vastaan Jumalan pelastuksen ja lunastuksen.

    Ilmestyskirja on kirjoitettu kreikaksi kuten koko muukin Uusi testamentti. Monet uskovat, että UT oli kirjoitettu ensin hepreaksi. Tällainen uskomus on epälooginen parista eri syystä.
    Yksi on se, että UT oli tarkoitus lähettää pitkin maailmaa
    seurakunnille luettavaksi.

    Suuri osa UT:n kirjoista kirjoitettiin temppelin tuhoamisen jälkeen. Juutalaiset olivat maanpaossa. Yleinen kieli oli tuolloin kreikka.
    Mutta ajattelu ja kulttuuri olivat silti usein heprealaista.
    Hepreaksi tästä löytyy sanaleikki. Ensin puhutaan lunastetuista.
    Mutta jakeessa 4 sanotaan: "Nämä ovat ne, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa..." Sanat "lunastaa" ja "saastuttaa" ovat hepreassa samasta juuresta. Näin tahdotaan osoittaa, miten vähästä voi olla kiinni, käännymmekö kohti lunastusta vai saastumista. On tärkeää ymmärtää asia oikein.

    Termi saastuttaminen pitää ymmärtää juutalaisuuden ja VT:n profeettojen perusteella. Jotkut käsittävät kohdan tarkoittavan kirjaimellisesti 144 000 miespuolista neitsyttä.

    On myös muistettava että Ilmestyskirjassa lainataan VT:n profeettoja. "Itsensä saastuttaminen naisten kanssa" tarkoittaa VT:n profeettojen mukaan epäjumalanpalvelusta. Aviorikoksella ei tarkoiteta vain fyysistä seksuaalista kanssakäymistä vaan epäjumalanpalvontaa.
    Niin kertovat profeettakirjojen termit ja vertauskuvat.
    Ilm. 14:4:ssä kerrotaan ihmisistä, jotka palvoivat Jumalaa oikein.
    He eivät sortuneet epäjumalanpalvontaan. Ilm. 14:4:
    "Nämä ovat ne, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa sillä he ovat niinkuin neitsyet [Jumalalle uskollisia].
    Nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee.

    Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle..." Termi "esikoiset" tarkoittaa ensi hedelmiä ja viittaa ylösnousemukseen.
    Nämä ihmiset samaistuivat Karitsaan. Kun hän kuoli, he kuolivat.
    Kun hän nousi kuolleista, he nousivat kuolleista. Jakeessa puhutaan siis uskovista.

    Ilm. 14:4-5: -

    "Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle,
    eikä heidän suussaan ole valhetta havaittu; he ovat tahrattomat [Jumalan valtaistuimen edessä, KJV-käännös]. He ovat niitä, jotka suostuvat Jumalan alamaisuuteen.
    Ilm. 7:ssä puhutaan VT:n kansasta, joka pääsee valtakuntaan. Heidät on säilytetty ja sinetöity pelastusta varten. Ilm. 14:ssa taas puhutaan UT:n kansasta, Karitsan lunastamasta ja Jumalalle alamaisesta. He kumartuvat alamaisina Jumalan valtaistuimen eteen.
    Siirrytään jakeeseen 6. Miksi se on tässä kohtaa?
    "Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille." On tärkeää tulkita Raamattua Raamatulla.

    Otetaan esille Ilmestyskirjan luku 21.
    Jo luvun alussa kerrotaan tärkeää tietoa. Meidän ei tarvitse hämmästellä sitä, koska Messias Jeshua kertoi tästä muutoksesta etukäteen.
    Johannes sanoo Ilm. 21:1:ssä:
    "Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet..."
    Uusi taivas ja uusi maa merkitsevät jotain.
    Kerron ensin, mitä eilen tapahtui. Keskustelimme eräässä ryhmässä taivaasta.
    Joku sanoi: "Siellä vietämme ikuisuuden." Mutta asia ei ole niin.
    Sanassa luvataan uusi taivas ja uusi maa, koska entistä maata ja taivasta ei enää ole, vaan ne katoavat. Puhutaan nyt uuden taivaan ja maan merkityksestä.

    Ilm. 21:2:
    "Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin..."
    Jumalan valtakunta on siis täydellisessä muodossaan nimeltään uusi Jerusalem.
    Meidän tulisi käyttää Raamatun termejä.
    Nimi Jerusalem koostuu kahdesta heprean sanasta.
    Jeru tulee sanasta lereshet, periä. Salem tulee sanasta shalom, joka tarkoittaa Jumalan tahdon toteutumista, rauhaa.

    Rauhan saamme vain Jumalan tahdon toteutuessa. Eli Jumalan valtakunnan lopullisessa vaiheessa me, Jumalan kansa, perimme Jumalan tahdon toteutumisen.

    Katsotaan sitten sanaa "uusi" termissä uusi Jerusalem.
    Sana uusi liittyy Raamatussa Jumalan valtakuntaan.
    Messias opettaa, että siellä vallitsee uusi todellisuus.
    Kaikki on uutta.

    Jae 2: "Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta..."

    Uusi Jerusalem on lahja. Jumala antaa meille valtakunnan.
    Saamme täydellisen lahjan, jota emme ole ansainneet.
    Sana €shalom viittaa myös täydellisyyteen.
    Heprean sana täydellinen, mushlaam, tulee samasta juuresta kuin shalom. Se tarkoittaa mm. eheyttämistä ja riittämättömän tekemistä riittäväksi.

    Riittämättömän tekee riittäväksi Jumalan armo.

    "Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niin kuin morsian, miehellensä kaunistettu."

    Uudesta Jerusalemista käytetään siinä termiä morsian, koska uusi Jerusalem liittyy kiinteästi Jumalan kansaan eli morsiameen.

    Messiashan sanoo Johanneksen evankeliumissa: "Menen valmistamaan teille sijaa." Eli Messiaan valmistama valtakunta liittyy hänen kansaansa.

    Valtakunta on valmistettu meille ja meidät Jumalalle kuten morsian yljälle.

    Johannes jatkaa puhettaan jakeessa 3: -

    "Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan..."
    Joissakin käännöksissä puhutaan taivaasta, toisissa valtaistuimesta. Otetaan jälleen esille käsitteen valtaistuin merkitys Ilmestyskirjassa.

    Joissakin luvuissa se mainitaan jopa 12 kertaa.
    Se on Ilmestyskirjan tärkeimpiä sanoja.

    "Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan:
    'Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä..."

    Jeshuaa ei ilmoiteta Ilmestyskirjassa niinkään Messiaana, Kuninkaana, Vapahtajana eikä Herrana, vaikka hän on kaikkea sitä.
    Ilmestyskirja puhuu hänestä erityisesti Karitsana, usein teurastettuna Karitsana.

    Karitsalla taas viitataan lunastukseen.

    Jokohan Uusi taivas ja maa alkaa seljetä, sekä Uusi Jerusalem - savolaisille, kun juutalainen sen selvittää. Savolaisen puheet täällä on kuulijan vastuulla ja samaa puhuvat mittasuhteissa, kun ateisti isä - että siellä korkealla tuulee varmaan kovaa- kun ei tajua hökäsen pöläystä maallisen ateistisen mielen mittakaavoilla.
    Siksi ateisti puhuu pehmosia. Vain huulien heilutusta ja pärinää, ei muuta.

    Äänestä

  • Älä yritäkään selittää. Se ei siitä uskottavammaksi tule.
    Sivuutat älyttömän Ilmestyskirjan huuhaan kirjan pilkkaamisena.
    Kuitenkin välität kaiken olevan Jumalalle mahdollista!
    Me tavalliset kuolevaisten tiedämme kuitenkin että, Jumalalle kaikki on mahdotonta.
    Kaupunki pyörii uskovan päässä mielikuvituskaupunkina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja sillä, joka minulle puhui,>>> oli mittasauvana kultainen ruoko, mitatakseen kaupungin ja sen portit ja sen muurin.<<<< Ja kaupunki oli neliskulmainen, ja sen pituus oli yhtä suuri kuin sen leveys. Ja hän mittasi sillä ruovolla kaupungin: se oli kaksitoista tuhatta vakomittaa. Sen pituus ja leveys ja korkeus olivat yhtä suuret. Ja hän mittasi sen muurin: se oli sata neljäkymmentä neljä kyynärää, ihmismitan mukaan, joka on enkelin mitta. (Ilm 21:15-17)

    Savolaiset ja ateistit eivät tätä käsitä. Puhutaanhan Apt. temppelistä, että se on hengellinen- ihmisen persoonallisuus. Siihen laskettiin se tuli.

    Kun kyseiset salaisuudet alkavat toteutua, saamme viisauden ymmärtää ne ja elää kuuliaisina Jumalalle.

    Siirrytään nyt Ilmestyskirjan lukuun 14.
    Luvussa 14 puhutaan aiemmin mainituista 144 000:sta ihmisestä, joiden otsaan oli painettu Jumalan sinetti. 144 000:ssa oli 12 000 jokaisesta Israelin heimosta.
    Heitä kutsuttiin yleisnimityksellä Jumalan palvelijat.

    Näemme monissa Ilmestyskirjan kohdissa läheisen yhteyden Mooseksen ja Messiaan välillä. Ilmestyskirjassa lauletaan uutta virttä tai uutta laulua. Se on Mooseksen ja Karitsan laulu.
    Mooseksen ja Karitsan laulun sijainti Sanassa auttaa meitä tulkitsemaan Ilmestyskirjan sisältöä. Voimme paremmin ymmärtää, mitä luku 144 000 merkitsee.
    Ilmestyskirjassa puhutaan monesta asiasta yleisessä merkityksessä.
    Esimerkiksi luku 12 viittaa sekä Israelin 12 heimoon että 12 opetuslapseen.
    Luku 1000 puhuu loppuun saattamisesta tai kokonaisuudesta.
    Monet raamatuntutkijat ymmärtävät luvun 144 000 kertovan Jumalan kansasta yleensä. Ymmärrän itse Ilm. 14:n sisällön samoin.

    Ilm. 7:ssä luku 144 000 tarkoittaa Israelia, niitä jotka pääsevät valtakuntaan ja noudattavat Mooseksen käskyjä. Mutta Ilm. 14:ssä näemme jotain ainutlaatuista luvusta 144 000.
    Lukua 144 000 käytetään kahdessa eri kohdassa opettamaan tietty asia.

    Luetaan Ilm. 14:1.

    Johannes sanoo: "Ja minä näin, ja katso, Karitsa..." Karitsa viittaa pääsiäiskaritsaan. Pääsiäinen liittyy lunastukseen. Toisin sanoen Ilm. 14:n asiayhteytenä on lunastus.
    "Ja minä näin, ja katso, Karitsa seisoi Siionin vuorella..." Ilm. 7:ssä kerrottiin 144 000:n ihmisen sinetöimisestä. Mutta siellä ei puhuta Karitsasta, Messiaasta eikä Siionin vuoresta. Miksiköhän nyt mainitaan Siionin vuori? Meidän pitää ymmärtää Raamatun kieltä.
    Jumala välittää meille totuutta käyttämiensä termien kautta.
    Siion on heprean sana, joka tarkoittaa merkitsemistä,
    esim. jonkun paikan merkitsemistä. Sana Siion voidaan myös muuttaa muotoon metsujan, joka merkitsee erinomaista. Jumala tahtoo siis sanoa: Lunastus johtaa erinomaisuuteen. Lunastuksen kautta voimme elää Messiaan yhteydessä erinomaista elämää eli olla toteuttamassa Jumalan tarkoitusperiä ja suunnitelmia.

    Jumalan suunnitelmat toteutuivat näissä 144 000:ssa.
    "Ja minä näin, ja katso, Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan sata neljäkymmentä neljä tuhatta..."
    Luvussa 7 näimme luvun 144 000 tarkoittavan Jumalan kansaa merkityksessä Israelin 12 heimoa. Israel koostuu kahdesta eri osasta. On ne, jotka pääsevät valtakuntaan uskon kautta lopun aikoina.
    Ilm. 16-17:stä näemme, että Jumala sallii Israelille hyvin vaikeat ajat. Silloin he joutuvat turvautumaan Jumalaan ja toimimaan uskossa. Joskus usko syntyy epätoivosta.
    Niin Jumala opetti israelilaisille erämaassa. Nyt käy samoin.
    Ilm. 7:ssä puhuttiin niistä, jotka vietiin erämaahan, jotta he löytäisivät uskon epätoivon kautta. Aikaa kutsutaan Jaakobin ahdistukseksi. Nyt puhumme Messiaan omista, joista näkyy Jumalan erinomaisuus. Tästä 144000:n joukosta Ilm. 14:1 sanoo: "...joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi."
    Heidän otsaansa painettu sinetti kertoo siitä, että he ovat liitossa Jumalan kanssa.
    Ilm. 14:2: "Ja minä kuulin äänen taivaasta ikäänkuin paljojen vetten pauhinan..."

    Ilmestyskirjassa virtaava vesi kuvaa Jumalaa ylistävää kansaa.
    Eli nämä Messiaan yhteydessä olevat 144 000 palvovat ja ylistävät Jumalaa ja ovat siis myös yhteydessä taivaaseen.
    Ilm. 21-22:ssa puhutaan uudesta Jerusalemista, Jumalan valtakunnan
    viimeisestä vaiheesta. Siellä sanotaan: "Katso, uudeksi minä teen kaikki."

    Myö savolaiset ollaan opittu, ettei ihan kaikkea kannata uskoa.
    Raamattu on just semmoinen!
    Hölömöimmän evväät syyvään ensin...
    Sen kun muistaa, niin mualimalla pärjee.

    Minä kun olen luullut, että raamatussa valehdellaan sanoilla
    Nyt näköjään luvutkin ovat juuri sitä mitä kertoja sepittää.
    On olemassa ihan oma matematiikan haara, raamattualgebra. Siinä ei ole mitään sääntöjä.

    Äänestä

  • Ai että oikein 2304 kilometriä. Sinähän panit reilusti paremmaksi. Olkoon kumpi tahansa mitta lukema oikein, niin silti on aivan älytöntä tulkintaa. Raamattu on vain kuvakieltä, eikä sitä näin ollen voi selittää sellaisenaan, vaan kyse on vertaus kuvallisuudesta. En halua pilkata adventisteja, vaan rohkaista kyseenalaistamaan oppeja. Meinaatkos tosiaan, että uuden jerusalemin korkeus olisi 2304 kilometriä. Tarvisiko siellä hissiä, vai miten ruumiillinen ihminen nousisi noihin korkeuksiin ? Ja mitä järkeä tuollaisilla mittasuhteilla olisi. Kun Jumala aikoinaan loi tämän maan, niin siellä vallitsi luonnonlait. Mite uudessa maassa, eikö siellä olisi mitään luonnon lakia, kuten paino voimaa vai olisiko elämä vaan sellaista pelkkää taikavoimaa.

    Äänestä

Meille adventisteille ei merkitse mitään se miten väärin muissa suunnissa Ilmestyskirjaa tulkintaan. Me pysymme omassamme.

Äänestä
  • Ilmestyskirjan saisi heittää roskikseen. Sen teologia ja erityisesti kristologia on vahvasti ristiriidassa evankeliumien teologian ja kristologian kanssa.

    Mutta on aivan sama, mikä joku kirkkokunta Ilmestyskirjasta opettaa. Joka ikisen kirkkokunnan on tehtävä kirjoituksien tulkinnassa yleistyksiä ja korostettava tiettyjä näkökulmia ja jopa hävitettävä tiettyjä "totuuksia", päästäkseen omaan tulkintaansa. Mikään tulkinta ei kestä kriittistä rehellistä tarkastelua Raamattua vasten.

    Siksi on aivan samantekevää, mitä adventistit tai joku muu kirkko opettaa Ilmestyskirjasta. Osa tulkinnasta on siis valetta.

    Onneksi Ilmestyskirja tulkinnat eivät vaikuta kenenkään pelastukseen. Ilman Ilmestyskirjaa voi aivan hyvin elää ja uskoa.

    Äänestä

Sinä et tiedä mitään. Lihallinen ihminen ei pääse taivaaseen ollenkaan. Ne, jotka sinne pääsevät, on muutettu synnittömiksi ja kuolemattomiksi. Ihan sama mitä luonnonlait sanovat.

Äänestä

Siellä ne uskovat sitten soittelevat kultaisia mielikuvitusharppuja ja käyskentelevät valkoisten mekkojen kanssa kultakruunut päässä?
Kaikki sen kaupungin kadut on puhdasta kultaa?
Voin sanoa, että se on helvetin tylsää, kuten on uskovien elämä muutenkin. He ovat tylsyyden tavoittelijoita, jonkun sotahullun ja verenhimoisen Jahven perseen nuolijoita kumartaessaan häntä 24/7 yötä päivää lakkaamatta?

Äänestä
  • Paljonko paholainen painaa?
    Lapsesta saakka kysymys on askarruttanut minua.
    Kertokaa ihmeessä että saan rauhan.

    Äänestä

Eihän tämä ole aloittajalle mikään ongelma, koska Uuden Jerusalemin koko ei ole mikään uskontunnustus. Saat varmaan tulkita niinkuin itse haluat. Minä en pidä mitään Jumalalle mahdottomana. Sitäpaitsi tarvitaan tilaa, jos on vaikka sata miljoonaa pelastunutta, siellä tuskin kyyhötetään yhden huoneen asunnoissa päiväkaudet. Siellä on varmaan valtavia saleja ja suuria ylistyskokouksia. Kerran nähdään, jos pääsemme sinne!

Äänestä
  • Ei+ole+millään+sataamiljoonaa+pelastettua.+Miten+kaikki+uskovat+silloin+mahtuisivat+samalle+valtaistuimelle+hallitsemaan?Adventisteista+pelastuu+alle+5%.+Se+tarkoittaisi+tällä+hetkellä+noin+miljoona+adventistia+nykyisistä.+Kuolleista+heitä+lienee+toiset+samanmoiset.+Koska+pyhpyhjapyhin+mukaan+muut+eivät+pelastu+kuin+adventistit,+niin+ei+siellä+mitään+tungosta+tule+olemaan+vaikka+uusi+Jerusalem+olisi+pienempikin.+Sitä+paitsi,+eikös+se+Ellen+White+kehota+asumaan+maalla?

    Äänestä

  • Varsinaisia koronalinkoja siellä taivaassa.

    Äänestä

Adventistienkö luulet vain lukevan Raamattua.

Noh, Ilmestyskirja on vaikea kirja niille, jotka eivät tunne Vanhaa testamenttia, kuten sinulle. Vanha testamentti kertoo miten tuo kohta Ilmestyskirjaa tulee ymmärtää.

Äänestä

Ilmestyskirja on suuri kahjouden ylistys!!!
Ei muuta.

Äänestä

Ilm. 21:15 -16. Koko on 12000 stadionmittainen kuutio. Stadionmitta on n. 200 m.

Äänestä

Jos pysyttelisimme kuitenkin vielä maan pinnalla, emmekä utopistisissa taivaallisissa mielikuvitus maailmoissa. Lähdetäänpä nyt siitä, että elämä täällä vaan jatkuu samanlaisena hyvän ja pahan taisteluna, eikä Jeesust näy eikä kuulu. Kohta lähtee taas uusi Huble teleskooppi peilaamaan avaruutta, jossa luonnonlait ovat vahvasti läsnä. Miten kuvittelette avaruuden muuttuvan Jeesuksen tulon jälkeen. Mistä Jeesus oikein tulee ? Näkyvällä tavalla hän tulee valtavan kirkkaan kaupunkinsa kanssa, mutta ei ole vielä edes näköpiirissä. Kyllä oltais havaittu teleskoopeilla, joilla näkee nyt jo miljoonien valovuosien päähän, jos Jeesus olisi tulossa. Saamme siis odottaa Jeesuksen tuloa vielä miljoonia vuosia, tokko Hän on ehtinyt edes perille taitettuaan avaruusmatkaa vasta vähän yli 2000 vuotta, joka on mitättömän pieni askel mittaamattomassa avaruudessa.
Kyllä meillä on lupa ja oikeus järkeillä, koska järki-ihmisiä olemme. Yritämme selvittää näitä arvoituksia, mistä olemme tulleet ja mitä avaruus kätkee sisäänsä.
Raamattu ei anna mitään järkevää vastausta ja kuinka voisikaan, senhän ovat laatineet tavalliset tallaajat. Toki raamatun kirjoittajat ovat olleet melko viisaita kun ovat näin seikkaperäisesti saaneet tämmöisen "Kalevalan" aikaiseksi. Vaan niinhän on saanut profeetta Muhammed aikaan koraanin, viisas teos sekin ja ihmiset uskoo sen olevan jumalallinen teos. Maailmassa ei pärjää pelkällä uskonnon harjoittamisella, vaan kyllä pitää osata muutakin. Nyt päivän polttavia ongelmia on korona ja Amikro virusten leviäminen, Venäjän uhittelu Ukrainalle ja pakolais ongelma niin Usan ja Meksikon rajalla kuin euroopassa. Meillä on viisas pressa Sauli Niinistö, joka koettaa sovitella Usan ja Venäjän kiistaa. Jeesus ei meitä auta, se on nähty jo parin tuhannen vuoden ajan. Itse meidän on pärjättävä.

Äänestä

Kaikkea se päihteiden kanssa puljautuminen teettääkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Minusta adventismi uskon tulkinnassa eräs ilmestyskirjan ennustus on kyllä niin utopiaa kuin olla ja voi. Nimittäin se kohta, jossa kerrotaan taivaasta laskeutuvan valtavan kaupungin jonka pituus, leveys ja korkeus olivat päälle 500 kilometriä. Kuvitelkaa, korkeus 500 km. Miten sellainen rakennelma pysyisi pystyssä, kun Mount Everest on vain reilut 8 kilometriä. Miten sitten jos joku putoaisi sieltä kaupungin ylimmästä tai mistä tahansa kerroksesta, niin leijailisko hän vain alas hiljalleen kuin höyhen. Ajatelkaas nyt adventistit vähän, mitä älyttömiä tulkintoja olette raamatusta visioineet. Luonnonlait pitäisi muuttua aivan toisenlaiseksi, että lihallinen ihminen voisi edes hengittää noissa korkeuksissa. Raamatun Ilmestyskirja on vaan täyttä vertauskuvallista sellaista, ei mitään kirjaimellista.
Monissa hengellisyyksissä tämä laskeutuva uusi Jerusalem tulkitaan aivan toisin. Ja mitähän tuo kaupunki sitten pitäisi sisällään ? Olisko siellä kaikki ylellisyys kalusteet kuten jollakin tämän maailman upporikkaan pohatan palatsissa.
Kaikkiko huolto pelais ja ruoka tarjottaisiin pelastetuille heidän itsensä tarvitsematta tehdä mitään, mitä nyt ulkopuolella kaupungin viinitarhoja hoidellen.
Kuka vielä uskoo tämmöiseen utopisteseen asiaan ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu