Jeesus sanoi: uskovaiset ovat käärmeitä

Oon täs sadoille ihmisille lähettänyt lainapyyntöjä facessa kun on n. 2.7k kavereita, kun mut tuomittiin edunvalvontaan ja valtio varasti mun pienen eläkkeeni.

Tämä sinänsä jännä sosiaalinen tutkimus, että suurin osa ei vastaa edes mitään takaisin. Ja aika useat vaan laittaa estoon, vaikka mielestäni kysyminen ei mitään maksa.

Aika useat kuitenkin vastaavat takaisin. Aika monella myös rahat loppu ja huolia rahan kanssa, olen huomannut. Vaikka Suomen pitäisi olla yksi maailman rikkain hyvinvointiyhteiskunta.

Muutamat harvat taas ovat lainailleet, kiitos heille todella paljon. On todella uniikkia ja superystävällistä, että joku lainaa tuntemattomalle ihmiselle rahaa!

Tein tän julkaisun oikeastaan siksi, että haluan paheksua uskovaisia. Oon varmaan 10 uskovaisten ryhmässä tehnyt julkaisun, jossa pyydän lainaksi rahaa kun tilanteeni on suorastaan epätoivoinen.

Osassa ryhmistä ylläpito sensuroi koko julkaisun. Ja toisissa taas kukaan ei välitä, ei tule vastauksia tai edes tykkäyksiä.

Olen tässä vuosien varrella huomannut elämässä sen, että uskovaiset ovatkin niitä pahimpia ihmisiä! Ja vain harvat uskovaiset oikeasti haluavat noudattaa raamattua. Suurin osa uskovaisista vain jeesustelee!

En nyt tarkoita itseäni hyvänä uskovaisena. Päinvastoin, epäilen että joudun helvettiin lopulta jos ei ihmettä tapahdu.

Tänään eräs minulle täysin tuntematon uusi kaveri facessa vastasi lainapyyntööni. Ja lupasi minulle 200 euroa, eikä tarvitse edes maksaa takaisin: se on joululahja!

Myöhemmin keskusteltaessa hän kertoi olevansa myös uskossa. Mutta minä sanon, että enemmän minua ovat uskottomat ihmiset auttaneet, kuin uskovaiset. Se on häpeäksi jokaiselle uskovaiselle!

Jos olet uskossa tai joskus tulet uskoon, pysy kaukana uskovaisista. Ne ovat täysi käärmeitä koko joukko ja haluavat vain "tulkita" eli väärentää raamatun sanaa oman mielensä mukaiseksi.

Haluaisin jakaa tämän tarinan raamatusta, jonka Jeesus kertoi meille lähimmäisenrakkaudesta. Jeesus myös sanoi sen ajan uskovaisia käärmeiksi! Eikä ole uskovaiset kyllä siitä ajasta muuttuneet pätkääkään.

Ihmiset maksaa hyvää rahaa toisille ihmisille siitä, että ottavat henkivakuutuksen vakuutusyhtiöstä. Mutta ihmettelen usein, että miksi ei kelpaa sitten ilmainen vakuutus kuolemanjälkeiselle elämälle?

Lapsille valehdellaan, että joulupukki on olemassa. Mutta sitten ei haluta opettaa elävästä Jumalasta. On kyllä nurinkurista tämä sukupolvi.

Luuk. 10:25-37

Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten häntä: "Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?"
Niin hän sanoi hänelle: "Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?"
Hän vastasi ja sanoi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
Hän sanoi hänelle: "Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää".
Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?"
Jeesus vastasi ja sanoi: "Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi.
Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse.
Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse.
Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä.
Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä.
Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan'.
Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?"
Hän sanoi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta". Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene ja tee sinä samoin".

Terveisin, Jesurun Tiikeri
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu