Tarvitaan rokotepakko ja nastarengaspakko

Kitkakuskit ovat kuin rokottamattomat tai paljaalla *uorissa laittavat. Uskovat olevansa kuolemattomia, mutta altistavat kanssa-ihmiset kuolemanvaaraan.

Tarvitsemme siis pakkorokotukset kansalle ja pakolliset nastarenkaat kaikille autoilijoille. Vain sillä tavalla voimme taata mahdollisimman turvallisen yhteiskunnan jokaiselle.

Kunnon kansalainen ei tarvitse tietenkään mitään pakkoa, koska on käynyt jo rokotuksissa ja ajaa nastarenkailla.
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kiuru on tyypillinen maailmanloppua manaava hörhö. Huomenna iskee meteori Suomeen, jos ellei tehdä sitä ennen joukkoitsemurhaa uskonpiikillä.

Äänestä

Hyvä vertaus. Nastarenkailla ajavat luulevat, että talvella voi ajaa samalla tavalla kuin kesällä. Kitkarenkailla luistelevat sen sijaan ottavat toiset huomioon ja pitävät riittäviä turvavälejä.

Äänestä
  • Toivottasti väestönvähentäjät eivät määrää kortonkipakkoa.

    Äänestä

  • Olen ajanut edelliset 30 vuotta kesärenkailla kesät ja talvet. Kertaakaan ei ole ollut mitään ongelmia. Muistaa vaan ennakoida liukkaammissa paikoissa, eikä kuvittele renkaiden tuovan kesää keskelle talvea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen ajanut edelliset 30 vuotta kesärenkailla kesät ja talvet. Kertaakaan ei ole ollut mitään ongelmia. Muistaa vaan ennakoida liukkaammissa paikoissa, eikä kuvittele renkaiden tuovan kesää keskelle talvea.

    Montako kertaa olet saanut sakot?

    Äänestä

Olipa huono vertaus. Suorastaan surkea. 2 krt on piikitetty mutta kitkat on tällä hetkellä. Edelliset renkaat oli nastat.
Suuri osa ajaa täysin loppuun kuluneilla nastoilla luullen olevansa jotenkin turvassa kun on "nastat" alla.

Äänestä
  • Onko suvussanne jakomielitautia enemmänkin? Rokotuksilla muka osoitat välittäväsi kanssaihmisten turvallisuudesta, mutta heti rengasvalinnallasi osoitat olevasi itsekäs paskiainen, jolle tärkeää on vain oma mukavuus ja hiljainen kyyti, ei liikenneturvallisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko suvussanne jakomielitautia enemmänkin? Rokotuksilla muka osoitat välittäväsi kanssaihmisten turvallisuudesta, mutta heti rengasvalinnallasi osoitat olevasi itsekäs paskiainen, jolle tärkeää on vain oma mukavuus ja hiljainen kyyti, ei liikenneturvallisuus.

    Rokottamattomat ajaa kitkoilla ja piikitetyt nastoilla?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokottamattomat ajaa kitkoilla ja piikitetyt nastoilla?

    Näinhän se tuppaa olemaan.

    Äänestä

Pakolla et turvallisuutta saa vaan aivan jotakin muuta.

Äänestä

Natsipassi pois. Se on lääke. Tuo passi tuudittaa ihmiset väärään turvallisuudentunteeseen että heitä ei korona muka kosketa. Valtamediakin myöntää että rokotetut levittää sitä eteenpäin.

Äänestä
  • Laitoitko aloittaja merkille että juuri silloin kun natsipassi otettiin käyttöön alkoi korona lisääntyä voimakkaasti. Varmaan laitoit, mutta et myönnä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laitoitko aloittaja merkille että juuri silloin kun natsipassi otettiin käyttöön alkoi korona lisääntyä voimakkaasti. Varmaan laitoit, mutta et myönnä.

    Se räjähti ennätyslukemiin. Mitä siihen sanot?

    Äänestä

  • Tämän kaiken näkeminen ja myöntäminen ei tarvitse mitään "asiantuntija" lausuntoja. Se tarvitsee vain rehellisyyttä ja arkirealismia, loogisuutta. Näitä ominaisuuksia tuntuu puuttuvan niiltä jotka syyttävät ainoastaan rokottamattomia tästä katastrofista.

    Äänestä

  • Tuosta arviosta luin valtamedian julkaisusta Uudesta Suomesta.

    Äänestä

Parhaat renkaat on kitkarenkaat. Jos on neliveto niin ei tosiaan tarvitse edes kiirehtiä renkaanvaihdon kanssa.

Äänestä
  • Märällä tiaisen pääkallolla paras on nasta

    Äänestä

  • Ajotaidossa vikaa jos ei pärjää kesärenkailla ympäri vuoden.

    Äänestä

Kommenttisi on vähän raflaava mutta siinä on totuudensiemen. Vertauskuvallisesti näin voidaan ajatella asian olevan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kitkakuskit ovat kuin rokottamattomat tai paljaalla *uorissa laittavat. Uskovat olevansa kuolemattomia, mutta altistavat kanssa-ihmiset kuolemanvaaraan.

Tarvitsemme siis pakkorokotukset kansalle ja pakolliset nastarenkaat kaikille autoilijoille. Vain sillä tavalla voimme taata mahdollisimman turvallisen yhteiskunnan jokaiselle.

Kunnon kansalainen ei tarvitse tietenkään mitään pakkoa, koska on käynyt jo rokotuksissa ja ajaa nastarenkailla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu