OIkea luku on lähellä 500000. Kolmessa vuodessa vähennystä 60000. YTK menee ensi vuonna jo ohi. Suunta näyttää oikein hyvältä.
Missä on nyt se miljoonan jäsenen SAK?
Anonyymi
3983
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
ytk tällä hetkellä jo 508294 ay pomot repivät pelihousujaan kun hillotonppa kuihtuu, jo on aikakin ovat kymmeniä vuosia käyttäneet jäsenistöä lypsettävinä omiin ylisuuriin liksoihin ja bonareihin.
Paljokohan YTK johtoporukka tienaa, ehkä eivät julkase
AKAVA tyhjäntoimittajista tulossa suurin verovaroilla elävä kotona makoileva ryhmä , maanjussien ja merimiesten lisäksi.
Lähes kaikki kotona makoilevat etätyöläiset ovat AKAVAn jäseniä , ja varmaan yli puolet saa palkkansa verovaroista
Eiks noita Akavalaisia ole jo enemmän kuin SAK väkeä?
Hyvä suunta, ei toki duunarin kannalta tosin.
🤣🤣🤣🤣🤣
Kannattaisko hiukan selvittää, onko ytk-valtaisilla aloilla paremmat palkat/edut,
vai oisko kuitenki päinvastoin🙄
Valitettavaa, että tuohon ytk-propagandaan hairahtuu moni, useimmiten nuori työuran alkutaipaleella oleva henkilö.
Onneksi useimmat vanhemmiten viisastuu.
Meillä on järjestäytymisaste hyvin alhainen, keskikuukausipalkka oli aavistuksen alle viisi tonnia vuonna 2020. Nyt voi olla noussut hieman.
Ja meillä kaikki liitossa, keskiansio 6500€/kk.
Duunariporras kyseessä siis.
Revi siitä🤣
Pitää onnitella hyvästä keskiansiosta. Toki tiedämme että liitoilla ei ole mitään merkitystä palkkoihin kun noustaan aavistuksen tes:n minimeitä suurempiin palkkoihin.
Ja noista palkoista kelpaakin maksella liitoille mukavaa elatusmaksua.
Noh, kyllähän kaikki lisät ja edut on liittojen neuvottelemia aikanaan.
Monilla aloilla tekee ison osan palkasta.
Vai luuletko että työnantaja hyvää hyvyyttään olisi niitä antanut?
Kyllähän monet lisät ja edut käytännössä rajoittavat yritysten toimintaa. Oman työpaikan osalta esimerkiksi sunnuntaikorvaukset ohjaavat pitämään toiminnan suljettuna vaikka halukkaita töihintulijoita olisi ja tiedetään että kysyntääkin olisi.
Itse olen kyllä omakohtaisesti kokenut että työnantaja haluaa pitää minut riveissään maksamalla suht hyvää palkkaa. Ja ei, liittoa ei niissä keskusteluissa ole edustettuna.
no kun viedään
Viisipäiväinen työviikko
Kesäloma
Lomaraha
Talviloma
Sairausjan palkka
Ylityökorvaukset
Työterveyshuolto
Irtisanomissuoja
Työttömyysturva
Vuorotteluvapaa
Äitiys- ja vanhempainvapaa
Isyysvapaa
Lapsilisät ym. nämä ovat liittojen aikoinaan neuvottelemat edut ei sulle sitten mitään muuta jääkkään kuin palkka
Hyvä lista.
Sellainen lista jonka laatimiseen ja toteuttamiseen toimivassa yhteiskunnassa ei toki tarvita liittoja sen kummemmin. Eikä listaamistasi asioista yksikään ole pelkästään liittojen aikaansaannosta, ovat toki olleet yhtenä osapuolena kehittämässä yhteiskuntaa. Aika kauan sitten.
Meilläpä onki duunariportaassa YTK:Ssa kaikki ja palkat 9500€/kk, perskoulupohjalla kaikki :D
Sunnuntaikorvauksista jaksetaan aina valittaa, ne EIVÄT ole TES-pohjaisia lisiä vaan tulevat suoraan työaikalaista, jossa määrätään sunnuntaisin tehtävästä työstä maksettavaksi tuplapalkan. Joten ei ole ihme, että sunnuntaisin olisi töihin tulijoita. Miksi kukaan tulisi sunnuntaina töihin, jos siitä ei saisi parempaa korvausta kuin arkena saa.
Moni kyllä valittaa, että sunnuntaina olisi kiva käydä vaikkapa lounaalla, mutta ravintolat ovat kiinni. Miksi ravintolahenkilökunnan olisi oltava normipalkalla töissä silloin kun SINULLA on vapaata ja haluaisit vapaa-ajallasi kuluttaa. Kyllä ravintolassa työskentelevilläkin on oma elämä ja olisivat mieluusti omien läheistensä kanssa vapaalla kuten muutkin. Voidaankin hyvin kysyä, että miksi sinne ravintolaan on päästävä juuri sunnuntaina eikä viikolla kun ne ovat muutoinkin auki.
Kannattaa muistaa, että TES ja työsopimus ovat kaksi eri asiaa, vaikka liittyvät toisiinsa.
Jokainen neuvottelee sen oma työsopimuksen, joku onnistuu siinä paremmin ja joku toinen vähemmän hyvin. Siinä työsopimusneuvotteluissa ei liitto ole mukana, vaikka sen perustana yleensä onkin TES:n minimit, joita sitten voidaan ylittää.
Yllätykseksi tätä on monen vaikea sisäistää, hehkutetaan vain kuinka on itse neuvotellut TES:n minimejä paremmat sopimukset. Ne TES:t ovat juuri niitä alan minimejä, joita ei saa alittaa vaikka kummallakin olisi siihen haluja, ne TES:n minimit saa ylittää moninkertaisesti jos palkanmaksajalla on siihen halua. TES:n minimeillä estetään mm. se, ettei joku firma ala kilpailla muita alemmilla palkoilla ja heikommilla työehdoilla, jolloin kärsijöinä ovat työntekijät, yhteiskunta ja lopulta koko ala, jonka on pärjätäkseen kilpailtava kuinka pienillä palkoilla joku suostuu/joutuu töitä tekemään. Loppupeleissä lopullisen laskun maksaa tavallinen veronmaksaja, joka joutuu omista veroistaan maksamaan puuttuvan palkan erilaisina tulonsiirtoina kyseisten firmojen työntekijöille.
Eipä tarvitse miettiä minne duunarin selkänahasta revityt rahat päätyvät ;D eihän se hölmö ole joka pyytää :D:D
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ammattiliiton-johtoa-palkitaan-vuosittain-tuntuvilla-summilla-rahamaarat-nousevat-miljooniin-euroihin/7710448#gs.jt5rw8
Liitot kusivat homman antamalla kaikessa periksi myös ns. hyvinä vuosina.
Samoin kaikki saavutetut edut on "myyty" jokaisella liittokierroksella jotta saataisiin joku naurettava prosentin korotus palkkoihin.
Työelämästä on tullut näiden sopimusten myötä helvettiä joten jäsenet ovat nostaneet kytkintä kun saman paskan saa ilman kusettaja SAK:kin.
Ulkomailla+on+hieman+erilaiset+liitot+harmi+kyllä.+Esim.+juuri+se+John+Deeren+työntekijöiden+lakko+jolla+saavuttivat+useamman+vuoden+sopimuksen+kokonaiskorotuksen+ollen+n.+20%+korotuksen+++8500+dollarin+bonuksen.
Ja+täällä+juhlitaan+AY-liikkeen+toimesta+korotuksia+jotka+ei+ole+edes+puolia+inflaatiosta+:-/
Ruotsissakin ay-toiminnan tärkein tavoite on saada yritykset menestymään, hitto ne eivät tajua mistään mitään.
Ruotsissa on yksi merkittävä ero suomeen verrattuna, siellä on kummankin kannalta parempi yrityskulttuuri. Neuvotteluissa kumpikin kuuntelee toisiaan ja pyritään toteuttamaan kummankin kannalta hyödyttäviä esityksiä eikä kuten suomessa on yleensä tapana, että työnantajapuoli kertoo neuvottelematta miten asiat tehdään.
Yritettiinhän suomeenkin isojen yritysten toimesta tuoda jokunen vuosi sitten ns. ruotsinmallia. Tosin sillä erolla, että oltaisiin otettu työnantajan kannalta hyödylliset käytännöt ja jätetty työntekijäpuolta hyödyttävät käytännöt olisi jätetty pois, kun "eivät olisi toimineet suomessa". Jo tämä asenne kertoo miksi suomessa yrityskulttuuri on huomattavasti huonompi suomessa kuin ruotsissa. Sanoohan jo sananlaskukin, että sitä niittää mitä kylvää.
Juu muistan tämän yrityksen, liitot olivat innokkaina ottamassa hallituspaikkoja mutta yritysten kehittämiseen ei oltu valmiita joustamaan. Ei edes keskustelemaan kehittämisestä.
Jo tämä asenne kertoo miksi Suomessa työntekijäkulttuuri on huomattavasti huonompi Suomessa kuin Ruotsissa.
Hienosti väistit sen pointin "ruotsin mallista". Ruotsin mallin yhtenä kantavana asiana juuri on, että työntekijät ovat edustettuna myös yrityksen päätöksenteossa ja siten pääsevät vaikuttamaan firman asioihin, ja tätähän suomessa yritykset eivät halunneet, olisivat halunneet vain ne omia etuja parhaiten palvelleet kohdat. Kun henkilöstöllä on edustus firman päättävissä elimissä on helpompi pitkä jännitteisesti sopia asioista juuri firman kannalta eikä kuten suomessa, että pääkonttorilta kerrotaan miten asiat hoidetaan jollakin pienellä sivupisteellä ohittaen kokonaan paikallisjohdon ja henkilöstön sopimat asiat. Nythän juuri kukaan ei ole tyytyväinen asiantilaan ja niihin on todella vaikea saada muutosta, ellei satu olemaan henkeen ja vereen "firman mies" ja allekirjoittaa kaikki mitä ylin johto ehdottaa.
Ei sinne yritysten hallintoon liittojen edustajia olisi tullut, eivätkä liiton sinne olleet edes änkeämässä. Mutta kyllä tiesit tämän, mutta piti vain päästä liittoja provoamismielessä piikittelemään.
Toki näin, oli hyvä sauma. Mutta huomaat toki itsekin että tämä nykyinen vastakkain asettelun aikakausi ei ole kovinkaan kummoinen tapa kehittää työpaikkoja.
Tottakai työntekijöiden edustaja(t) toivotetaan mukaan kehittämään yrityksen toimintaa nimenomaan yrityksen edustajana. Paikallisen sopimisen kauttahan tuokin etenisi parhaiten.
Juuri tuo luottamus, tai enemminkin sen puute, on se "suomen mallin" ongelma, varsinkaan kun työnantajan sanaa ei loppujen lopuksi voi luottaa.
Kyllähän työnantajapuoli isoon ääneen "toitottaa" paikallisen sopimisen puolesta, mutta valitettavasti työnantajapuoli ymmärtää sen eri tavalla kuin työntekijäpuoli. Pahimmillaan työnantaja käyttää valtaansa väärin ja yrittää sanella miten asioita pitäisi tehdä, ja sitten valitetaan kuinka paikallinen sanel... sopiminen ei suomessa toimi. Tietenkään työntekijäpuolen ei pidä suostua mihin tahansa saneluun, ei vaikka julkinen mielipide olisikin työnantajan puolella tietämättä koko totuutta. Tietyillä aloilla on juuri tätä, että työntekijäpuoli on AINA väärässä ja työnantajapuoli ehdottomasti aina oikeassa, ja syy on vain työntekijöiden kun hankaavat ymmärtämättömästi vastaan.
Omalla työpaikalla on asioista sovittu paikallisesti jo vuosikymmeniä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut havaittavissa, että "paikallinen sopiminen" on nykyään enemmänkin pääkonttorissa päätettyä väännetään väkisin sinne paikallistasolle riippumatta mitä paikallisesti on todettu toimivimmaksi tai on tahtotila. Välillä on pääkonttorin päät saatu väännön jälkeen ymmärtämään, että paikallisesti sovittu asia on kaikkien osapuolten kannalta paras ratkaisu, ja silti on pääkonttorin saatava oma käden jälki näkymään, ja pahimmillaan sotkemaan asioita. Yleensä pääkonttoria ei kiinnosta mitä paikallisesti on sovittu, ja jo sovittuja asioita on jouduttu perumaan. Luota siinä sitten työnantajan sanan pitävyyteen.
Toki työntekijöitä kiinnostaa oman työpaikan jatkuvuus, mutta jossakin tulee raja mitä voidaan työnantajan puolelta sietää. Ja valitettavasti se tulee nykyään yhä useammin vastaan. Tässä tilanteessa olisi kyseinen "ruotsin malli" sovellettuna ehkä osa ratkaisu, mutta se vaatii työnantaja puolelta enemmän vastaantuloa kuin siellä on halukkuutta. Joten ollaan tässä tilanteessa, eikä muutosta ole ihan heti näkyvissä.
Toki suomessa on reilujakin työnantajia joita kiinnostaa myös työntekijöiden hyvinvointi ja jaksaminen sekä hoitavat sovitut asiat asiallisesti, mutta valitettavasti tällä hetkellä suunnan määrittelee ne joiden mielestä työntekijä on välttämätön rasite ja siitä pitää ottaa keinoja kaihtamatta kaikki irti. Tästä ei pidemmällä aikavälillä hyödy ketään. Valitettavasti tilanne on tällä hetkellä sellainen, että ihan heti muutosta tilanteeseen ei ole ole näköpiirissä. Ehkä ajan kuluessa, kun pahimmat vastarannan kiiskit jäävät eläkkeelle ja johtoon nousevat uudet henkilöt voi asiaan tulla muutosta, tai sitten ei.
Tuskin suomessa on suurta halukkuutta siirtyä amerikan malliin, jossa työntekijä on käytännössä kokonaan työnantajan armoilla. Sillä on merkittävä ero käytkö töissä elääksesi vai elätkö käydäksesi töissä. Tällä hetkellä suomessa ollaan pääosin vielä ensimmäisessä, mutta vaikuttaa, että tietyillä tahoilla olisi halukkuutta siirtää osa kansasta siihen jälkimmäiseen kategoriaan. Tämä kehitys olisi saatava loppumaan ennen kuin ollaan liian pitkällä ja vahinko on päässyt tapahtumaan. Valitettavasti vain osa julkisesta keskustelusta haluaa välttämättä saattaa osan kansasta juuri tuohon jälkimmäiseen, onko kyseessä sitten tietämättömyys, välinpitämättömyys vai silkka ammattiliitto vastaisuus jäänee jokaisen omaksi pähkäiltäväksi.
Kollegani on kehunut kovasti oman työpaikkansa ilmapiiriä.
Kohta astuvat myös oman firman tes:n piiriin, jää Hakaniemen ”auttaminen” nyt vähemmälle. Vaikka se ei ole ollutkaan pääasia. Kovasti liitto on toki koittanut kampittaa mutta jospa ne liitto-pomot keksivät jotain uutta tehtävää.
Tässähän on toinenkin hyvä esimerkki menossa samaan aikaan, Keitele on saarrossa ja AKT toki auttamassa.. Mahtaa Aaltoa ketuttaa?
Ikävä kohtalo edessä kun säännöt samalla muuttuu työpaikoilla...
Tulevat sukupolvet joutuvat ongelmiin.
Kyllä ne yritykset josain kohtaa huomaa et perkele eihän kauppa käy kun duunarit ei saa rahaa mistään ostaakseen niitä yrityksen tuotteita, on vaa vähä hitaita nää yrittäjät välillä ;-D
Nyt jo käynnistelevät "Tue suomalaista yrittäjää" -kampanjoita, mutta eivät tajua ettei suomalaisilla ole varaa suomalaisiin tuotteisiin :-D
Saksasta saa halvemmalla, ja sieltähän sitä tilataan.
Kuljetusyrityksissä näkee hyvin ettei ole enää varaa suomalaisiin tuotteisiin, rahti lisääntynyt niin suuria määriä Saksasta.
Minun puolesta saa kuolla pois kaikki firmat tästä maasta jotka eivät maksa tarpeeksi korvausta tehdystä työstä, että sillä tulee toimeen.
Kannattaisiko jopa mennä sinne ulkomaille töihin kun siellä maksetaan niin paljon paremmin?
Googlaappa "aivovuoto", sillä kuvailemasi ilmiö on jo hyvässä käynnissä.
Suomesta mennään Saksaan ja Norjaan erittäin paljon töihin paremman palkan perässä.
Erittäin huono homma Suomen kannalta, mutta sitähän yrittäjät ovat pyrkineet tekemään jostain syystä...ajetaan osaava työvoima pois maasta jotta tänne ei jää kuin orjat yrityksiin ilmaistyövoimaksi :)
No sittenhän kaikki on hyvin, toivottavasti Suomeen ei jää ensimmäistäkään yrittäjää tai työpaikkaa.
onko saksassa isot palkat?
Tuskin nyt sentään, osaavasta työvoimasta pidetään toki kiinni.
Veltommat ja ahneemmat toki hakeutuvat ainakin otsikoihin.
Omituinen "mökä" vain muutaman kympin syystä ja edut moninkertaiset maksettuun määrään!
Ei yksilö samoja etuuksia nollatilanteesta itselleen neuvottelisi koskaan, se on täysin absurdia mielikuvitusta.
Onko kyseessä jokin pienisieluinen ilkkuminen? Kyllä se osuu omaan nilkkaan ja rumasti. Jos ei ihan omaan niin jälkeläisten....sääli.
Vaihda loimaan lois kassasta uuteen A-kassaan.
Kaikille avoin kassa on halvempi ja parempi.Kassa aukeaa 2022.
https://a-kassa.fi/
Juu ei, edelleen sidoksissa liittoihin. Näyttää olevan vuokralla liittojen tiloissa ja varmaan koko paletti tulee liisattuna liitoilta. Tuo on ollut perinteinen tapa siirtää kassojen rahoja liitoille, eivät ole ns edullisia hintoja.
Montakohan virkailijaa ovat kenkineet pois yhdistymisen myötä?
En taaskaan ymmärä ay änkyrää ! ensin valitetaan että ytk ei neuvettele mitään sitten suositaan A-kassaa joka sekään ei neuvittele mitään. On nämä liittolaiset outoa porukkaa no eipä fiksuja ihmisä kusetakkaan ylisuurilla liitonmaksuilla ;) ay pomot kiittää.
Pudotus näkyy pahiten myös vasemmistoliiton kannatusluvuissa.