Miksi yritystukia maksetaan voitollislle yrityksille

Ulkomaan velka kasvaa kun elätellään osaamttomia yritys johtajia
suoerpalkoilla

Ei duunarien verovarat riitä kaikkeen.
22<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Lappeenrannassa sai grilliyrittäjäkin yli 100000 koronatukia,vaikka omistaja nosti samaan aikaan palkkatuloa yli 100000€
En tiedä, mitä kehitystä on tapahtunut kioskiin sadallatonnilla?

Äänestä

Suurin tuensaaja oli viime vuonna Luonnonvarakeskus (Luke), joka sai yhteensä 3,5 miljoonaa euroa. Tukipotista 2,6 miljoonan euroa on hanketukea ja 900 000 euroa viljelijätukea.

Seuraavaksi eniten tukia saivat Suomen metsäkeskus (3,1 miljoonaa euroa) ja Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy (1,9 miljoonaa euroa).

Metsäkeskuksen tukipotti koostui kokonaan hanketuesta. Jyväskylän ammattikorkeakoulun yhtiö sai 1,9 miljoonan euron hanketuen lisäksi muuta tukea 1 400 euroa.

Äänestä
  • Siis maataloutukia. Miksiköhän?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis maataloutukia. Miksiköhän?

    Omituista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis maataloutukia. Miksiköhän?

    Jokainen kansalinen maksaa veroissaan kuukaudessa tuhansia maataloustukena.

    Äänestä

Pitää lopettaa yritystukien makselu kaikille yrityksille, ne vain vääristää kilpailua. Eihän se nyt ole mitenkään järkeenkäypää että samalla alalla oleva yritys joka tekee voittoa ei saa tukia, mutta yritys joka tekee tappiota saa tukia...Ei, ei yritystukia missään muodossa.

Tappiota tekevä yritys saa ja kuuluukin ajautua konkurssiin, vain näin saamme hyviä ihania yrityksiä maahamme.

Äänestä

No niitä maksetaan sen takia, että omistajien tulotaso ei heikkene.

Äänestä

Yritystukia maksetaan, että sijoittava ja päättävä eliitti ei menetä muilta ryöstämiään rahojaan ja valta-asemaansa.

Äänestä
  • Samalla kokoomus ja EK haluavat "työllisyystoimia" eli sosiaalituen leikkauksia jotka aiheuttaisivat vain tuloerojen kasvua sekä epätoivoisia tekoja.

    Kyllä on maa täysin perseellään kun tuollaiset kusipäät saavat yhteiskunnassa noin paljon valtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samalla kokoomus ja EK haluavat "työllisyystoimia" eli sosiaalituen leikkauksia jotka aiheuttaisivat vain tuloerojen kasvua sekä epätoivoisia tekoja.

    Kyllä on maa täysin perseellään kun tuollaiset kusipäät saavat yhteiskunnassa noin paljon valtaa.

    Suomessahan on ollut oikeistohallitukset vuodesta 2oo3 päättämässä yritystukienn jaosta ja pakolaisten elättämisestä
    Kansan rahalla jotka ei edes elättejä ole halunnut vaan rikkaat kauppiaat

    Äänestä

  • Yritystukia makseaa vuodessa 4omiljardii eikö sillä sataisi jo työllisyyttä kuntoon

    Annetaan vaikka kansallisiin vähän saadaan kansan ostovoiman on liikeelle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yritystukia makseaa vuodessa 4omiljardii eikö sillä sataisi jo työllisyyttä kuntoon

    Annetaan vaikka kansallisiin vähän saadaan kansan ostovoiman on liikeelle

    Tilastokeskuksen tietojen mukaan suoraa yritystukea maksettiin 1 750 miljoonaa euroa vuonna 2020, mikä on 268 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Suorasta tuesta 1 278 miljoonaa euroa maksettiin suhdanneheikentymän vuoksi ja 471 miljoonaa tavanomaisina tukina.28.4.2021

    Äänestä

Sipilän ketju kolminkertaistunut hetket kun meillä oli kusetusvaje ja ilmaistyöt kansalle

Äänestä

Yle selvitti pitkään piilossa olleet verotuet: Suomen valtio antaa satoja miljoonia euroja pörssiyhtiöille, jotka maksavat samaan aikaan jättiosinkoja
Teollisuuden mielestä Suomi ei pärjää kansainvälisessä kilpailussa ilman verohuojennuksia. Suurten pörssiyhtiöiden saamat tuet ovat kuitenkin vain promilleja niiden liikevaihdosta.

Äänestä

Yle selvitti pitkään piilossa olleet verotuet: Suomen valtio antaa satoja miljoonia euroja pörssiyhtiöille, jotka maksavat samaan aikaan jättiosinkoja
Teollisuuden mielestä Suomi ei pärjää kansainvälisessä kilpailussa ilman verohuojennuksia. Suurten pörssiyhtiöiden saamat tuet ovat kuitenkin vain promilleja niiden liikevaihdosta.

Äänestä

Paskamahayrittäjäkoirat eivät tarpeen puolesta tarvitsi euronkaan tukia.

Äänestä

Joo mutta kansa luu äänestämällä riistäjiäö että tul3 myös rikaakis

Äänestä

2018 juttu aiheesta.

https://yle.fi/uutiset/3-10095106

Tukia koittettiin tuon jälkeen muuttaa, mutta tukien saajat sanoivat ettei se käy, niin homma kuivui kasaan.

Äänestä

Muta köyhille duunareille ei tukia löydy eikä tarvii

Sipilä

Äänestä
  • Duunareita saa Virosta halvalla. Miks maksaa suomalaisille?

    Äänestä

Yritystuet lisää työttömyyttä ja lihottaa yritysjohtajaa

Äänestä

Näin on sinä tietää

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ulkomaan velka kasvaa kun elätellään osaamttomia yritys johtajia
suoerpalkoilla

Ei duunarien verovarat riitä kaikkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu