Venäjän on pakko nöyristellä Kiinan edessä

Länsimaat eivät kunnioita Putinia joten hän matelee nyt Kiinan johdon edessä toivoen saavansa silloin tällöin luun purtavaksi.

Sekä Kiina että Venäjä ovat katsoneet suhteensa länsimaihin huonontuneen viime vuosina. Kaksikko on pyrkinyt tästä syystä luomaan yhtenäisemmän rintaman.

–  Maittemme välille on syntynyt uusi yhteistyömalli, joka perustuu muun muassa sellaisiin perusasioihin kuin sisäisiin asioihin puuttumattomuus ja toistensa etujen kunnioittaminen, Putin linjasi venäläisen uutistoimiston Tassin mukaan.

Xi sanoi, että Kiina ja Venäjä tukevat lujasti toisiaan keskeisissä kysymyksissä sekä turvaavat kansalliset arvonsa ja kansalliset etunsa.
Meidän tehtävä on sortaa vähemmistöjä eikä länsimailla ole oikeutta arvostella meitä.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Venäjän+vienti+Kiinaan+kasvoi+30%+vuodessa.Venäjä+ja+Kiina+ovat+sotilaallisia+liittolaisia.

Äänestä
  • Kun määrät ovat pieniä, suurikin prosentuaalinen kasvu on mahdollista.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Kun määrät ovat pieniä, suurikin prosentuaalinen kasvu on mahdollista.

    Tietysti kauppa on pientä eli 200 000 000 euroa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietysti kauppa on pientä eli 200 000 000 euroa

    Korjaan 200 000 000 000 euroa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietysti kauppa on pientä eli 200 000 000 euroa

    Ei ole. Se summa oli vasta haaveena, jos osaisit lukea artikkelin, mutta ymmärrän kyllä, että suomen kieli on sinulle vielä vaikeaa. Siinä sanottiin näin:

    "Hänen mukaansa maiden kahdenvälinen kauppa kasvoi tämän vuoden tammi-marraskuussa noin 30 prosenttia 123 miljardiin dollariin.

    – Lähitulevaisuudessa, kuten sovimme, ylitämme 200 miljardin dollarin tason."

    Äänestä

Läntisissä maissa kaikki tehdään vaan salassa, ja ovat pahempia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Länsimaat eivät kunnioita Putinia joten hän matelee nyt Kiinan johdon edessä toivoen saavansa silloin tällöin luun purtavaksi.

Sekä Kiina että Venäjä ovat katsoneet suhteensa länsimaihin huonontuneen viime vuosina. Kaksikko on pyrkinyt tästä syystä luomaan yhtenäisemmän rintaman.

–  Maittemme välille on syntynyt uusi yhteistyömalli, joka perustuu muun muassa sellaisiin perusasioihin kuin sisäisiin asioihin puuttumattomuus ja toistensa etujen kunnioittaminen, Putin linjasi venäläisen uutistoimiston Tassin mukaan.

Xi sanoi, että Kiina ja Venäjä tukevat lujasti toisiaan keskeisissä kysymyksissä sekä turvaavat kansalliset arvonsa ja kansalliset etunsa.
Meidän tehtävä on sortaa vähemmistöjä eikä länsimailla ole oikeutta arvostella meitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu