Vety vs sähköautot aiheuttaa kiivasta keskustelua. Löytyy jonkin verran vahvasti vetalouteen uskovia kirjoittajia myös täältä suomi24 palstalta. Kumpikin trendi on nyt vahvassa nousussa ja kilpailevat kovasti markkinaosuuksista. Toinen niistä on selvästi vahvempi 2030-luvulla, mutta kumpi?
Kysynkin nyt sinulta vetytalouden kannattaja, että kuinka vankasti aiot seistä vetykannatuksesi takana? Jos uskot että vety menee ohitse vaikkapa 2030-luvulla tai vähintään menestyy todella hyvin, niin eikö silloin nimenomaan kannata kuukausittain ostaa säästyneillä muutamilla satasilla vetyosakkeita kun nyt vetyfirmojen osakekurssit ja rahastot ovat alhaalla, koska muutaman vuoden päästä kaikki vetysijoitukset ovat kalliimpia? Voisit jäädä aikaisemmin pois työelämästä (pitkän ajan päästä) tai vähintään siirtyä osa-aikaiseksi lisäten omaa hyvinvointiasi kun on vetyosakkeista passiivista tuloa taustalla?
Pörssiosakkeiden ostaminen oman pankin tai välittäjän kautta (esim. Nordnet) on oikeasti melko helppoa jos vain vähän osaa käyttää tietokonetta. Varmasti löytyy myös rahastoja vetyyn liittyen joten ei tarvitse itse miettiä mihin eri vetyfirmoihin kannattaa sijoittaa kun muut tekevät sen puolestasi vetäen tietysti rahastohoidon palkkiot voitoistasi (ja tappioistasi).
Joten nuoret, teillä ei ole varmaankaan varaa tulevaisuudessa suomessa kalliiseen vetyautoon edes muutaman vuoden käytettynäkin, mutta varmasti vetyosakkeisiin teillä on varaa, joten voisitte kantaa oman panoksenne vetytalouden kehittämiseen. Monet vetyfirmat tarvitsevat paljon rahaa kehittääkseen vetyinfraa ja vetyajoneuvoja.
.... Kysymys siis kuuluu, uskotko niin vahvasti vedyn menestykseen että teet sillä merkittävää tiliä tulevaisuudessa? Uskallatko sijoittaa OMAA rahaasi ja kanta myös riskin ettei sijoitus onnistunut (valinta ja ajoitusriski)? Tämä on mielestäni paras mittari seisotko oman ihannoimasi vetytalouden takana jos sinulla on myös jotain hävittävääkin. Osaatko ajoittaa osakkeiden oston oikein? Jos vety polkeekin paikallaan monta vuotta kuten aiemminkin, niin kestätkö sen että rahasi ovat lukittuna kun ei viitsisi oikein myydäkkään varsinkaan jos tekeekin pientä tappiota? Kannattaako sijoittaa vetyhenkilöautoihin vai kenties vetyrekkoihin ja vetylaivoihin? Ehkä johonkin muuhun mikä hyötyy paljon vedystä?
Vinkkejä vetyfirmoihin sijoittamisesta:
https://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=257499&start=0&tstart=0
https://www.sijoitustieto.fi/sijoituskeskustelu/osakkeet/vetyosakkeet
https://keskustelut.inderes.fi/t/energia-alan-teknologinen-kehitys-ja-sijoitusmahdollisuudet/2568
P.S. Vinkkejä saa antaa myös minulle mihin vetyfirmaan minun kannattaa sijoittaa USKOTTAVILLA PERUSTELUILLA. Ihan RAAKOINA LUKUINA ja tulevaisuuden näkymillä alan AMMATTILAISTEN arvioimina, sillä en kaipaa mitään turhanpäiväistä hypettämistä ilman perusteluita mitä vetyspämmääjä koko ajan täällä tekee.
Sijoittaminen vetytalouteen OMALLA rahalla.
26
1702
Vastaukset
- Anonyymi
Vaikuttaa liian nopeasti laukeava olevan jällleen liikkeellä suurella innolla ;-)
Mielestäni toistaiseksi on liian aikaista investoida vetyyn, vaan kannattaa mieluummin tyytyä tarkkaileman miten vetytaloushankkeet eri valtioiden linjauksineen globaalilla tasolla etenevät, sillä vihreän vedyn mahdollisuuksiinhan on vasta herätty.
Myös globaali talous ja geopoliittiset jännitteet on hyvä huomioida, eli se miten indexit paukuttelevat pitkän noususykslin kaikkia historiallisia tasojaan, joka nostaa uusien investointikohteiden sijoitusriskiä.
Mikäli vetyyn lähtee liian aikaisin investoimaan, niin riskinä on käydä kuten nuorille liian nopeasti laukeaville ;-)- Anonyymi
Osuvasti kommentoit juuri auringon laskun aikaan. Vetyautoilu on auringonlaskun ala, vaikkei kunnolla edes koskaan alkanut.
- Anonyymi
Odottelun vaarana on myös se että juna meni jo.
- Anonyymi
Ihan vain pieini kyssäri aloittajalle, joka vetytalouden vankkana anti-jeesuksena jopa poikkeusellisen ahkerasti palstalla aktivoituu.
Vastaatko omaan huutoosi?
Mikäli olet tuon jatkuvan virtuaalikouhkan ja teinihenkisen henkseleiden paukuttelun sijaan aikuisen oikesati varma vetytalouden menestymättömyydestä ... niin silloinhan sinun tulisi laittaa kaikki omat ja lainatutkin varat ja .... __myydä lyhyeksi __ maximiin vivutettuna vetytaloutta, osakkeita ja indexjeä.
Palstalla esittämäsi hyvin aktiivisen kouhkan perusteellahan sinusta tulisi _velalla ja maksimi-vivutuksella lyhyeksi myymällä_ suorastaan ökyrikas, miksi kieltäytyä vuosisadan 100%:n varmasta tilaisuudesta rikastua.
Niin, ei ne suuret sanat suuta halkaise ;-)- Anonyymi
Shorttaaminen ei välttämättä tuota, vaikka kohdeosake menettäisikin arvoaan huomattavasti. Voi jopa koitua tappioksi, koska joltakin toiselta taholta ne lyhyeksi myydyt osakkeet on lainattava, ja tällä on oma hintansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Shorttaaminen ei välttämättä tuota, vaikka kohdeosake menettäisikin arvoaan huomattavasti. Voi jopa koitua tappioksi, koska joltakin toiselta taholta ne lyhyeksi myydyt osakkeet on lainattava, ja tällä on oma hintansa.
Aivan, näin arvelinkin, nopeasti laukeamista seuraa nolo ja nopea vetäytyminen pseudo-syihin vedoten ;-)
Kas kun suuret institutionaaliset eri tahot tekevät valtaisia omaisuuksia aktiivisella shorttauksella ... mutta palstan aktiiviselta anti-vety-jeesukselta se ei onnistu, vaan vankan vakaumusensa vastaisesti kieltäytyy 100%:n varmasta vuosisadan paikasta rikastua.
;-) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan, näin arvelinkin, nopeasti laukeamista seuraa nolo ja nopea vetäytyminen pseudo-syihin vedoten ;-)
Kas kun suuret institutionaaliset eri tahot tekevät valtaisia omaisuuksia aktiivisella shorttauksella ... mutta palstan aktiiviselta anti-vety-jeesukselta se ei onnistu, vaan vankan vakaumusensa vastaisesti kieltäytyy 100%:n varmasta vuosisadan paikasta rikastua.
;-)Joo, jos nyt ei kuitenkaan shortata vähän vaihdettuja osakkeita. Voi käydä niin, että vaikka on oikeassa, menettää rahaa. Mutta sitä ei vetypelle ymmärrä, niin kuin ei paljoa muutakaan.
Veikkaan, että kaveri vain trollaa, eikä itsekään edes usko vetyyn.
- Anonyymi
Kyllä minä ja moni muukin (34 000 sijoittajaa) on sijoittanut suomalaiseen Kempoweriin... toisin kuin sinä jäät vain odottamaan miten vedyn kanssa käy. Tosin sain todella pienen osan annista suuren ylimerkinnän takia ja hinta sitten karkasi välittömästi jo ensimmäisenä pörssipäivänä mielestäni turhan kalliiksi. Ehkä myöhemmin lisää jos hypen laannuttua sattuu hinta hieman laskeutumaan tai sitten jotain muuta sähköautoihin panostavaa firmaa salkkuun. Voi olla myös mahdollista että hinta on nyt kovasta noususta huolimatta oikea JOS Kempower pystyy kilpailussa loistamaan ekana kahtena vuotena. Vaarana on että isot jätit Abb ja Siemens kopioivat tuotteen, jolloin Kempower saattaa jäädä isojen jalkoihin. Mahdollista on myös että Kempower ostetaan markkinoilta pois ja osakkeen hinta nousee silloin selvästi... mutta tulevasta ei voi tietää... kuten ei vedystäkään.
Oma pottini on sen verran pientä että vain sen takia ei kannata alkaa netissä sähköautoja hypettämään ja vetyautoja dissaamaan. Todellinen kauhistus minulle on vetyautoilun kalliit kulut, lisää stressiä vetyautoilun merkeissä ja netissä väärän tiedon levittäminen (vetyautoilun/infran huonojen puolien vähättely ja ilman uskottavia yksityiskohtia vetyauton jatkuva kehuminen) jota on moraalista vastustaa, sillä tuollainen toiminta johtaa ihmisiä harhaan. Ei suomi24 keskustelut suuria kovanluokan sijoittajia tai tavallisia rahakkaita pulliaisia tavoita vaan ihan firmojen menestymisen lukuarvot vakuuttaa myös suuret massat. Mutta täällä voin varoittaa vetyautoilun vaaroista tavallisia ihmisiä esim. toistaiseksi 2023 tulevat vetytankkausasemat ovat valhe kun mikään firma ei ole ilmoittautunut rakentavansa niitä, mutta vetyspämmäri jaksaa aina uudestaan sitä "ilosanomaa" kertoa myös monissa paikoissa netissä esim. lehtien kommentoinneissa joka on hyvin ammattimaista. Äkkiseltään kun vetyauto kuulostaa todella hyvältä tuotteelta, mutta kun tosiaan siihen "arkiautoiluun" tutustuu ajan kanssa, niin tajutaankin että kallista ja stressaavaa. Norja ja Ruotsi ovat hyviä esimerkkejä kun vetyautoilua ollaan koitettu edistää, niin ei ole onnistunut monen vuoden jälkeenkään vaan sähköautot ovat menneet ohitse.
Eri keskustelut vetyautoista ovat vakuuttaneet minut että TUSKIN vetyautot tulee kisaa voittamaan 2030-luvulla, mutta voin toki olla väärässäkin jos tehdään kovia poliittisia päätöksiä vedyn hyväksi esim. vetytankkausverkosto rakennetaan verorahoilla (lähes kokonaan maksoi mitä maksoi) ja vedyn tuotantoa tuetaan reippaasti verorahoilla (hinta halvempi pumpulla).... vuodesta toiseen. Tai jotain todella mullistavaa keksitään 3 vuoden päästä vetytekniikkaan liittyen... sekin on mahdollista. Nykytiedon valossa kuitenkin en usko sen voittokulkuun.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/porssi-kempower-latasi-heti-55-prosentin-nousuun/28671b06-90d2-421b-9770-d1198d8e88d0
https://www.arvopaperi.fi/porssitiedotteet/kempower-oyj-julkistaa-listautumisantinsa-lopullisen-tuloksen-ja-listautuminen-toteutetaan-suunnitellusti/94c99ff4-541f-512e-98f2-337bd6dd05ef
Olen myös sijoittanut käytöstapoihin kun sinun on pakko tehdä jotain asiatonta pilkkaa jatkuvasti... koska kritiikkini harmittaa sinua selvästi vaikka koitan keskustella asiallisesti ja oppia lisää vedystä. ;) Se on sinun tapasi horjuttaa vastapuolta toivoen että hän luovuttaisi kun et kestä kritiikkiä vetyautoja kohtaan... ja saa sinut käyttäytymään kuin yläaste kakara tehden mielikuvituksellisia oletuksi minusta julistaen niitä totuuksina vaikka et edes tunne minua millään tavalla. Sillä tavalla ne vetynarsistit käyttäytyy.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17233769/vetytalouden-kannattaminen-narsismin-piirteilla-- Anonyymi
"Oma pottini on sen verran pientä että vain sen takia ei kannata alkaa netissä sähköautoja hypettämään ja vetyautoja dissaamaan."
Kovalla teiniluontoisella ja yhden ainoan aatteen sokealla random-kiimalla kuitenkin palstalla vakuuttelet itsellesi vetytalouden olevan jo valmiiksi kuollut ja kuopattu.
Tästä huolimatta et kykene vastaamaan edes omaan huutoosi, kuten avauksen haasteeseen.
Lisäksi taitaa olla elämää vasta opettelevan siloposkisen pappa-betaala-viikkorahoilla "sijoittamisesta" kyse, sitten ollaan omien korvien välissä henkselit paukkuen niin kovaa sälliä ettei rajaa.
"Olen myös sijoittanut käytöstapoihin kun sinun on pakko tehdä jotain asiatonta pilkkaa jatkuvasti... koska kritiikkini harmittaa sinua selvästi vaikka koitan keskustella asiallisesti ja oppia lisää vedystä. ;) "
Ilmeisesti noihin kotona opetettuihin hyviin tapoihin kuuluu mm. seuraava harrastelemasi älyllinen epärehellisyys ja selkärangattomuus, henkinen luuseerius.
1) Toistuva vastapuolen kannaksi ja kirjoittamaksi lausumat, jota siellä ei ole edes rivienvälisesti, vain jotta voisit foldata itse itsellesi sopivia kommentteja vastapuolen kommentteja valheellisesti syytelläksesi.
2) Oleellisten fakta-vastineiden (linkkeineen) toistuvaa skippailua ja sitten taas urakalla foldausta päälle.
3) Jopa vastapuolen ilmaisujen ja lauserakenteiden apinointi omiin tarkoitusperiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Oma pottini on sen verran pientä että vain sen takia ei kannata alkaa netissä sähköautoja hypettämään ja vetyautoja dissaamaan."
Kovalla teiniluontoisella ja yhden ainoan aatteen sokealla random-kiimalla kuitenkin palstalla vakuuttelet itsellesi vetytalouden olevan jo valmiiksi kuollut ja kuopattu.
Tästä huolimatta et kykene vastaamaan edes omaan huutoosi, kuten avauksen haasteeseen.
Lisäksi taitaa olla elämää vasta opettelevan siloposkisen pappa-betaala-viikkorahoilla "sijoittamisesta" kyse, sitten ollaan omien korvien välissä henkselit paukkuen niin kovaa sälliä ettei rajaa.
"Olen myös sijoittanut käytöstapoihin kun sinun on pakko tehdä jotain asiatonta pilkkaa jatkuvasti... koska kritiikkini harmittaa sinua selvästi vaikka koitan keskustella asiallisesti ja oppia lisää vedystä. ;) "
Ilmeisesti noihin kotona opetettuihin hyviin tapoihin kuuluu mm. seuraava harrastelemasi älyllinen epärehellisyys ja selkärangattomuus, henkinen luuseerius.
1) Toistuva vastapuolen kannaksi ja kirjoittamaksi lausumat, jota siellä ei ole edes rivienvälisesti, vain jotta voisit foldata itse itsellesi sopivia kommentteja vastapuolen kommentteja valheellisesti syytelläksesi.
2) Oleellisten fakta-vastineiden (linkkeineen) toistuvaa skippailua ja sitten taas urakalla foldausta päälle.
3) Jopa vastapuolen ilmaisujen ja lauserakenteiden apinointi omiin tarkoitusperiin.Kyllä se olet sinä joka sitä pilkkaa ja vääristelyä harrastat, koska et vain kestä sitä ettei maailmalla ole aidosti innostuttu vetyautoista etkä myöskään omilla näkemykselläsi pysty suuria massoja vakuuttamaan. Jälleen kerran suuria olettamuksia tuntematta minua mitenkään oikeasti, mutta sehän on narsistisen ihmisen tapa lytätä toisia epäilyksen siemenellä muuttaen väitteet ikäänkuin todeksi.... vaikkei mitään faktaa ole siitä että olenko teini ja ostanko jotakin isäni rahoilla. Päätät vain väittää niin.
Jos suurin osa ei usko sinun "vaihtoehtoisiin faktoihin"?
- Anonyymi
"Kas kun suuret institutionaaliset eri tahot tekevät valtaisia omaisuuksia aktiivisella shorttauksella ... mutta palstan aktiiviselta anti-vety-jeesukselta se ei onnistu, vaan vankan vakaumusensa vastaisesti kieltäytyy 100%:n varmasta vuosisadan paikasta rikastua. "
Jotkut suuret sijoittajat puolestaan näkevät toisin kun uskaltavat melko pieneen firmaan sijoittaa jo heti alussa jopa 53 miljoonaa suorina osake ostoina vaikka Kempower tehnyt tappiota aikaisempina vuosina ja vain 2021 voitollinen (arvio). Aika kovia ammattilaisia varmasti takana pankeilla ja eläkeyhtiöillä että uskaltaa silti lähteä sijoittamaan suurella rahalla pieneen firmaan.
"Seuraavat Ankkurisijoittajat ovat tietyin tavanomaisin edellytyksin sitoutuneet merkitsemään osakkeita yhteensä noin 53 miljoonalla eurolla suunnitellussa Listautumisannissa edellyttäen, että Yhtiön koko osakekannan arvostus ennen Listautumisannista saatavia varoja on enintään 219 miljoonaa euroa:
tietyt WIP Asset Management Oy:n hallinnoimat varat;
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma;
tietyt Evli-Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimat rahastot;
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen;
Nordea Henkivakuutus Suomi Oy;
Oy Julius Tallberg Ab;
Danske Invest Finnish Equity Fund;
tietyt Sp-Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimat rahastot; ja
Kempinvest Oy (Kempowerin hallituksen puheenjohtajan Antti Kempin osittain omistama sijoitusyhtiö)."
https://www.sttinfo.fi/tiedote/kempower-suunnittelee-listautumisantia-ja-listautumista-first-north-growth-market-finland-markkinapaikalle?publisherId=69818763&releaseId=69925220
https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/kempower-oyj/28568685/taloustiedot
Tämä ei sitten ole mikään sijoitussuositus.... Kannattaa sijoittaa vetyfirmoihin jos niihin uskoo, joten jokainen sijoittakoon omia rahoja miten haluaa. - Anonyymi
Skartaan kannattaa sijoittaa.
"nfra- ja energiarakentamiseen keskittyvä Skarta Group hankkii omistukseensa ruotsalaisen NYAB-konsernin. Kaupan myötä seuraavalla tilikaudella ylletään lähes 300 miljoonan euron liikevaihtoon. Skartan oma aiempi ohjeistus yhtiön tämän vuoden pro forma liikevaihdolle on 70–80 miljoonaa euroa, joten kauppa tarkoittaa isoa kasvuloikkaa.
NYAB Sverigen osakkeista maksettava kauppahinta on osakevaihtosopimuksen mukaisesti 210 miljoonaa euroa.
Skarta Groupin osake päätyi 29,4 prosentin nousussa 0,598 euroon."
https://www.arvopaperi.fi/uutiset/keskuspankit-ja-skarta-innostivat-sijoittajia-osakeralli-lennatti-nesteen-osaketta/1727e7bf-bb77-4740-ad04-bd3bd73180c7
https://www.nordnet.fi/markkinakatsaus/osakekurssit/16407730-skarta-group?details - Anonyymi
Tosi halpa osake, lähtee ihan varmasti nousuun kun kaksinkertaistuu helposti!
- Anonyymi
Voisitko suomentaa mitä tämä tarkoittaa?
- Anonyymi
Vetyvillellä ei ole rahaa, ainoastaan suuri suu.
- Anonyymi
"Mielestäni toistaiseksi on LIIAN AIKAISTA INVESTOIDA VETYYN, vaan kannattaa mieluummin tyytyä tarkkaileman miten vetytaloushankkeet eri valtioiden linjauksineen globaalilla tasolla etenevät, sillä vihreän vedyn mahdollisuuksiinhan on vasta herätty."
Kerrataan vielä mitä aikaisemmin kirjoitit... Jää vain odottamaan junaa joka lähtee jo asemalta ja myöhemmin kaikki vetyosakkeet ovat paljon kalliimpaa jos kerran uskot että vety voittaa kisan. Sijoittamisessa on tärkeää sijoittaa firmaan AJOISSA, sillä kun muutkin tajuavat sen potentiaalin, niin sitten on jo myöhäistä kun osakkeiden hinnat nousee. Joten nyt vain kipinkapin ostamaan niitä vetyosakkeita. - Anonyymi
Nyt ne vetyautot tulee! Hienoa, Mahtavaa ja Ihanaa!
Haluan ehdottomasti ostaa Mirain heti kun se tulee, koska 70 000€ autosta on pikkuraha, etenkin kun se pitää huoltaa 8tkm välein! Haluan ehdottomasti tukea lasipalatsia 5-6x vuodessa määräaikaishuoltojen varjolla ja maksaa tankkauksista 5-6x enemmän kuin naapurin Tesla Tero tai ID.3 Ismo. Ja onhan se aivan naurettavaa että ne sähköautomiehet kotona vaan tökkää johdon kiinni ja lähtee aamulla “täydellä tankilla”! Mieluummin mä ajelen täältä kotoa 20km tankkaamaan kallista vetyä kuin hoidan sen kotipihassa. Tarkemmin ajateltuna voisin yhdistää tankkausreissut huoltoreissuihin niin ne menee samoilla kipeillä, säästyy aikaa!
Suurella innolla odotan myäs Lapin reissuja vetyautollani! Voi sitä riemua kun ajelen Saariselälle talvella ja tankkaan matkalla vain pari kertaa ja sekin kestää muutaman minuutin per kerta. Toivon että kukaan muu ei ole samaan aikaan liikenteessä, sillä kismittäisi istua vetyasemalla jonottamassa omaa vuoroaan kun edessä on neljä autoa. Mutta samalla kun se vetyasema paineistuu 15min joka tankkauksen jälkeen niin mä voin hehkuttaa somessa ja suomi24:ssä kuinka kätevää ja ihanaa tää vetyautoilu on. Kateellisena katson kun sähköautoilijat pysähtyvät vartiksi HPC-asemalle, käyvät kusella, juovat kahvit ja jatkavat matkaa. Onneksi ajatus muutaman minuutin tankkauksesta lämmitää mieltä ja jaksan vielä odottaa 45min ja sitten on mun vuoro! Paitsi jos se vetyaseman “vetypistooli” on jäätynyt pakkasen ja useamman perättäisen tankkaajan takia. Toivottavasti toi edellinen saa sen pistoolin irti, koska tässä lähin vetyasema on 300km päässä ja mun tankki on aivan kuiva.
Mutta jahka mä pääsen joskus sinne Saariselälle niin ainakaan ei tarvii laittaa autoa lataukseen. Toivottavasti se Rovaniemen vetyasema toimii, koska menomatkalla se on viimeinen vetyasema ennen Inaria. Vähän harmittaa, että vety ei riitä siellä Saariselällä mihinkään ylimääräiseen ajeluun tai en pääse takas Rolloon. Mutta ainahan mä voi ajaa taksilla tai vuokrata koiravaljakon. Köyhät kyykkyyn, täältä tulee tuore vetyautoilija!
Vetykoukkua en tosin ota Miraihin, koska sellaista siihen ei saa. Ehkä naapurin Tesla Tero voi tarvittaessa vetää mun polttopuut mökille sen Model 3 Performancella (jossa siis koukku). En kyllä ymmärrä ihmisiä, jotka haluavat tehokkaan auton. Miksi auton pitää kiihtyä yhtään yli 9 sekunnin nollasta sataan? Ohittaa voi kyllä ohituskaistalla. Mieluummin mä maksan autosta joka kiihtyy sataseen yhdeksässä sekunnissa sen 70 000€ kuin ottaisin vähän halvemmalla auton joka kiihtyy sataseen 3,1 sekunnissa. Ei mitään tolkkua jos auto kiihtyy noin nopeasti. Minun nykyinen Corolla kiihtyy nollasta sataan karvan alle 14s ja sillä olen hyvin pärjännyt, siispä sen pitää kelvata kaikille muillekin.
Niin ja sitten se paras juttu Miraissa! TILAT!
Auto on ulkomitoiltaan yhtä suuri kuin Tesla Model S, mutta sen sisä- ja tavaratila on pienempi kuin VW ID.3:ssa. Erityisesti pidän siitä, että takapenkit eivät kaadu (koska niiden takana on akku), sekä siitä tutusta ja turvallisesta kardaanitunnelista joka varmistaa takamatkustajien ahtaat olot. Ei se oikeasti ole kardaanitunneli vaan siellä lattian alla on piilossa vetytankki, samanlainen jonka takia se takakontti on niin pieni. Eipähän ainakaan tarvitse pakata niin paljoa tavaraa Lapin reissulle ja nalkuttavan muijan pistän istumaan sinne taakse keskelle. Se jankuttaa että naapurin Tesla Model 3 on paljon suurempi auto niin sisä- ja tavaratiloiltaan kuin Mirai ja siinä kaatuu penkit, eikä ole sitä hiton suurta vetytankkia lattiassa.
Kun kovilla pakkasilla Mirain vetyjärjestelmä jäätyy umpeen, voin pyytää taas naapurin Tesla Terolta kyydin kirkolle sunnuntaisin ja ma-pe aamuisin SEO:n baariin (koska Essoa ei enään ole). Siellä SEO:n baarissa me sitten kehutaan toisillemme vetyautojamme ja arvaillaan kuka tuli pakkasaamuna taksilla ja kuka naapurin sähköautolla kun omat vetyautot ei tosiaan toimi pakkasilla. Kyllä ne toimii jos on vaan -20c pakkaset, mutta kulutus minun nurkka-ajoissani kolminkertainen kesäkeleihin verrattuna, MUTTA tankkaus on nopeaa jos ei tarvitse odottaa sitä vetyaseman paineistusta. Kesällä puolitankillista riittää puolet pidempään ajoon kuin talvella täysi tankillinen. Siitä mä just tykkään vetyautoissa, että kesällä kulutus on pientä, enhän mä talvella aja kuin sinne Saariselälle kerran tai kaksi, mutta vaan pikkupakkasilla. Tarkennetaan sen verran että vaikka talven nurkka- ja pätkäajossa kulutus on aivan tautinen niin pitkällä matkalla se kyllä tasoittuu ja menee “melko pienellä”, jopa 400km täydellä tankilla!
Aivan huippua, että vetyautot vihdoin tulee, eikä tarvitse joka aamu ja ilta uhrata kuutta sekunttia siihen sähköauton latauskaapelin kytkemiseen. Säästyneen ajan käytän vetyasemalla jonottaen ja huollossa ILMAISTA kahvia juoden. Tulee huollon kaverit tutuiksi, ehkäpä saan niistä Facebook kavereita?
Terveisin SEO:n baarin Vetyauto Ville, Kaikkien Alojen Asiantuntija. - Anonyymi
Aloittaja on trolli. Koittaa saada teidät häviämään rahanne vetyosakkeissa. Monen vetyosakkeen kurssi on vain laskenut vain muutaman noussut.
- Anonyymi
Mitä vetyosaketta olet viimeksi ostanut? Mistä syystä?
- Anonyymi
Sähköhinta nousee tulevaisuudessa eikä Belgian ja Saksan päätös ydinvoimasta luopumisesta sitä ainakaan alenna.
- Anonyymi
Ostakaa Skartan osakkeita, nyt pientä nousua, tästä se lähtee! Saa halavalla! - Sulo Vilen.
- Anonyymi
Sijoittamalla uusiin vety startup firmoihin tuet vedyn tulevaisuutta. Joku starttari lähtee raketoimaan, mutta mikä? Älä siis vain hypetä netissä vaan tue konkreettisesti lahj...sijoittamalla pääomaasi saaden tulevaisuudessa osinkoja. Ota selvää vedyn tuottajista ja vetyverkostoa rakentavista firmoista ja osallistu anteihin.
- Anonyymi
Nyt ostamaan Plug Poweria pää märkänä.
"Seuraavaksi Wall Streetin osakkeeksi näkee suurta potentiaalia seuraavien 12 kuukauden aikana, on Plug Power, joka valmistaa polttokennomoottoreita sähköiseen liikkuvuuteen ja siihen liittyvää vetyinfrastruktuuria, joka mahdollistaa vihreän ja kestävän energian yrityksille. Investing.comin kyselyyn vastanneiden 24 analyytikon keskimääräiset hintatavoitteet viittaavat 58,77 prosentin potentiaaliseen nousuun. Tavoitehinta on 49,22 dollaria.
Vielä marraskuun puolivälissä Morgan Stanley nosti PLUG-osakkeiden hintatavoitetta 43 dollarista 65 dollariin vedoten paljon parempaan elektrolysaattori- ja vedyntuotantoon.
"Nostamme tuloarvioitamme merkittävästi erityisesti elektrolyysilaitteiden ( 131 prosenttia) ja vedyn tuotannon ( 86 prosenttia) osalta johdon kommenttien johdosta näiden liiketoimintojen kasvusta seuraavien vuosien aikana. Tämä johtaa 51 prosentin kasvuun hintatavoitteemme 65 dollariin, mikä on 61 prosentin nousu nykyisestä hintatasosta", Morgan Stanleyn analyytikot sanoivat.
Yhdysvaltain infrastruktuurilaskulla on myös tärkeä rooli Plug Powerille, sillä 8 miljardia dollaria on varattu alueellisten puhtaan vetykeskusten kehittämiseen. Se sisältää 500 miljoonaa dollaria puhtaan vedyn tuotantoon ja 1 miljardi dollaria puhtaan vedyn elektrolysaattoreiden tuotannon kustannusten vähentämiseen.
McKinseyn mukaan ala on vielä lapsenkengissään. Erään tutkimuksen mukaan vetyprojektien ja koko arvoketjun kokonaisinvestointien odotetaan nousevan arviolta 500 miljardiin dollariin vuoteen 2030 mennessä. Tämän perustana ovat elektrolysaattorit eli laitteet, joissa vetyä ja happea hajotetaan sähkövirran avulla. tuottaa vetyä. Tämä varastoidaan sitten ja käytetään lopullisena energiana erilaisissa sovelluksissa. Juuri tällä alueella Plug Power on edelläkävijä, mikä tekee osakkeesta edelleen mielenkiintoisen tämän sektorin viimeaikaisesta volatiliteetista huolimatta."
https://www-investing-com.translate.goog/news/stock-market-news/15-emobility-stocks-that-could-become-the-new-sector-leaders-in-2022-2725936?_x_tr_sl=en&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi- Anonyymi
"McKinseyn mukaan ala on vielä lapsenkengissään. Erään tutkimuksen mukaan vetyprojektien ja koko arvoketjun kokonaisinvestointien odotetaan nousevan arviolta 500 miljardiin dollariin vuoteen 2030 mennessä. Tämän perustana ovat elektrolysaattorit eli laitteet, joissa vetyä ja happea hajotetaan sähkövirran avulla. tuottaa vetyä. "
Kaiken aikaa olen nimenomaan painottanut miten koko ala on vasta aivan alkutekijöissään ja mikäli investointeja harkitsee, niin riski on melkoisen korkea koska vaika arvioida mikä vetyhnak elopulta kuuluu voittaviin j ahengissä säilyviin hevosiin.
"Tämä varastoidaan sitten ja käytetään lopullisena energiana erilaisissa sovelluksissa. Juuri tällä alueella Plug Power on edelläkävijä, mikä tekee osakkeesta edelleen mielenkiintoisen tämän sektorin viimeaikaisesta volatiliteetista huolimatta."
Mikäli Oulun yliopiston tutkimus- ja kehitysprojekti realisoituu / realisoituisi, niin Plug Powerin busines-plaanilta katoaisi pohja kokonaan pois.
.
"Oulun yliopistossa tutkitaan teknologiaa nimeltä valokatalyysi. Sen avulla voitaisiin mahdollisesti ratkaista koko maailman energiatalous."
"Hänen mielestään kaikki paukut pitäisikin laittaa aidosti vihreän vedyn tuottamiseen."
"Eli vedyn tuottamiseen ilman hiilidioksidipäästöjä ja myös ilman sähköä."
"Ja juuri sitä Oulun yliopistossa nyt tehdään."
- https://yle.fi/uutiset/3-12135362
Mikäli omaisin Jeff Bezosin kapitaalin, niin sponssaisin Oulun yliopistoa viemään loppuun tuon tutkimushankkeen.
- Anonyymi
"Vastaatko omaan huutoosi?
Mikäli olet tuon jatkuvan virtuaalikouhkan ja teinihenkisen henkseleiden paukuttelun sijaan aikuisen oikesati varma vetytalouden menestymättömyydestä ... niin silloinhan SINUN TULISI LAITTAA KAIKKI OMAT JA LAINATUTKIN VARAT ja .... __myydä lyhyeksi __ maximiin vivutettuna vetytaloutta, osakkeita ja indexjeä.
Palstalla esittämäsi hyvin aktiivisen kouhkan perusteellahan sinusta tulisi _velalla ja maksimi-vivutuksella lyhyeksi myymällä_ suorastaan ökyrikas, miksi kieltäytyä vuosisadan 100%:n varmasta tilaisuudesta rikastua.
Niin, ei ne suuret sanat suuta halkaise ;-)"
"Mikäli omaisin Jeff Bezosin kapitaalin, niin sponssaisin Oulun yliopistoa viemään loppuun tuon tutkimushankkeen."
Jos olisi mahdollista ostaa Oulun yliopiston osakkeita (ei oikeasti ole), niin ottaisit siis riskin KOKO OMAISUUDELLASI että saavatko he tuon keksinnön toimimaan kaupallisesti kannattavasti? Eli aluksi kehoitat muita KOKO OMAISUUDELLA sijoittamaan vetyä vastaan, mutta itse päätät VAIN SPONSSATA vedyn puolesta? - Anonyymi
Sijoitusoppaat kehoittavat aina hajauttamaan ja sijoittamaan mistä uskoo ymmärtävänsä (edes jotenkuten). On suoranaista TYHMYYTTÄ sijoittaa KOKO OMAISUUS lainarahan kera niin vetyautojen tai sähköautojen varaan, sillä ei voi tietää keksitäänkö jotain mullistavaa tulevaisuudessa tai tuleeko jokin merkittävä lakimuutos mikä saa toisen vaihtoehdon hitaaseen/nopeaan syöksykierteeseen. On siis aivan eri asia sijoittaa muutamilla satasilla kuussa kuin koko omaisuudellaan. Ja edelleen kehoitan että sijoittaa siihen minkä uskoo voittavan, sillä parin vuoden päästä todennäköisesti kurssit ovat nousseet huomattavasti ja tuotot pienemmät.
Ja sitten jälleen kerran sen vetysijoittamisen ketjun idea meni kuuroille korville:
On aivan eri asia kannattaa VAIN NETISSÄ (valheellisesti) vetytaloutta, spämmätä aktiivisesti vedystä väärälle palstalle ja jopa keskustella aktiivisesti vetytalouden puolesta... mutta uskallatko seistä omien sanojesi takana ja edes pienellä summalla sijoittaa siihen kuukausittain kun on oikeasti myös menetettävää ja pitäisi kohdata vetytalouden realismit? Että onko omat "vetyautojen maailmanvalloitus" kirjoitukset välttämättä sittenkään totta kun vastakkaisiakin näkemyksiä hyvillä perusteilla on esitetty esim. sähköautojen ja vetyautojen myyntitilastot Saksassa missä vetytankkausasemia on noin 100 eli vetyinfra on jo melko hyvä?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1176096Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334217- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582120Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441892- 1441819
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579